Vuosi 2012
Fillaroiden Budapestista Gdyniaan
Mahdotonta matkajännitystä ei ilmassa ollut. Liekö johtunut
siitä, että päivät oltiin töissä ja iltaisin tehtiin pienimuotoisia
valmisteluja. Pyörät pakattiin perjantai-iltana ja sen verran kokeneita
matkalaisia jo ollaan edellisien vuosien retkistä sekä kanoottikeikoista, että
mitään mitä ei ihan varmasti tarvita, jätetään pois. Ja kaikki se mitä
tarvitaan ja extraakin, mahtuu mukaan oikein hyvin ilman tilaongelmia.
Meillä kummallakin on takalaukut – minulla Haltin Q3:set ja
toisella Ortliebinin – ja minulla lisäksi kolmantena reppu, joka liitetään
vetoketjulla laukkuihin. Lisäksi Jarilla on stongassa laukku, jonka päällä
pidetään karttaa. Minun laukkuihin laitetaan makuupussit ja -alustat sekä
kengät ja sadeasut. Reppuun ruoka-aineet sekä ruokailuvälineet + keitin ja
keittoastiat.
Jarin laukuista toinen on minun vaatteilleni ja
pesuaineille, toinen hänen vastaaville. Pakkarin päälle laitetaan kuivapussissa
oleva teltta ja päälle vielä mustekaloilla kiinni pikkureppu, jossa on meidän
passit, rahat ym. asiapaperit ja se kulkee mukana koko ajan joka paikassa.
Pakaasit kaikkinensa per pyörä painavat 12-14 kiloa eli ei mahdottomasti.
Lisäksi meillä kummallakin on kaksi juomapullotelinettä, pumppu ja runkoon
kiinnitettynä yhtä jos toista työkalua ja tarviketta plus pienehkö satulalaukku
työkaluille.
1. pvä, la 7.7. / 50 km / Helsinki-Vantaa lentokentälle +
Budapestin kentältä Haller Campeniin
Fillaroitiin kotonta lentokentälle. Tapamme mukaan hyvissä
ajoin notkumassa ja säätämässä kentällä. Purettiin fillarit ja pakattiin rojut
jätesäkkeihin, maksettiin ruumaan menevistä fillareista muutama kymmenen euroa
per pyörä ja hoidettiin lähtöselvitys. Kaikki hoitui hienosti ja jäi hyvä mieli
Blue1:n toiminnasta, avuliaita ja ymmärtäväisiä
Siirryttiin odotusalueelle kuluttamaan aikaa, lento
Budapestiin lähti klo 16.30. Koneessa vieressä istui ihastuttava
budapestilainen Elisabeth-rouva, joka oli palaamassa Suomesta kotiin ilmeisesti
pidempiaikaiselta työkeikaltaan. Voi sitä huokailun määrää kun lähestyttiin
Budapestia ja Tonava näkyi. Herkkä kotiin paluun hetki.
Budapestin lentokenttä oli yllättävänkin pieni. Pyöriä ei
tarvinnut lähteä etsimään kentän uumenista vaan ne ilmestyivät siihen yhteen ja
samaan aulaan, johon tultiin ja josta lähdettiin ja mihin muukin matkatavara
tuli. Kasattiin ja pakattiin pyörät ja polkaistiin itsemme paahtavaan
helteeseen bensa-aseman kautta tankaten juomavarastot.
Kentältä osasi hyvin pois – pätkä jonkinlaista moottoritietä
ajaen – mutta ennen kuin oltiin Budapestin keskustassa Haller Campenissa, ilta
alkoi hämärtyä ja neuvoa kyseltiin kerran jos toisenkin. Haller Campenin
leirintäalue on ihan niin keskustassa kuin olla ja saattaa, kivenheiton päässä
keskustasta. Telttapaikka varattiin etukäteen, mutta en tosiaankaan tiedä,
oliko siitä mitään hyötyä. Alueella oli vieri vieressä telttoja ja erikokoisia
asuntoautoja. Uusi tulokas etsi itselleen paikan mistä sellaisen löysi tai
mihin rakoseen sai itsensä ängettyä. Meidän teltta pystytettiin kivimuurin
viereen kahden muun teltan väliin ja paikka tuntuikin aluksi väljähköltä.
Hetken kuluttua siihen porhalsi kuitenkin suomalainen asuntoauto ja sen puskuri
oli puolen metrin päässä meidän teltasta. Enpä ole sellaisessa ruuhkassa
aiemmin telttareissuillani ollut. Suihkuun pääsi ihan kivasti ja alueella oli
ravintola, josta sai sekä juotavaa että syötävää.
2. pvä, su 8.7. / Budapestissa
Meidän suunnitelmissa oli, että lähdetään jatkamaan matkaa
heti sunnuntaiaamuna. Onneksi kuitenkin päätettiin, että ei voi lähteä upeasta
Budapestista pois ilman, että on yhtään käynyt katsomassa nähtävyyksiä. Niinpä
me kiertelimme kuumassa ja hiostavassa (mittari näytti +48) säässä fillarilla
sekä kävellen koko sunnuntain ja ihastelimme hulppeita linnoja ja linnoituksia,
pieniä patsaita ja komeita siltoja.
Keittimeen kaasun löytyminen muodostui tälläkin kertaa
pieneksi pieni ongelma eikä sitä saatu hyvistä vinkeistä huolimatta, joten
syötiin ”ulkona” niin aamiainen kuin lounaskin. Teltassa yöllä järkyttävän kuuma.
Tuosta keittimen kaasuhässäkästä vielä sen verran, että kun
sitä ei koneeseen saa viedä niin se pitää sitten lennon jälkeen jostakin ostaa.
Ei ihan niitä helpoimpia juttuja löytää, ei nyt eikä aiempinakaan vuosina.
Mutta aina jossakin on tärpännyt ja ruuat on saatu kokattua.
3. pvä, ma 9.7. / 72 km / Budapest – Dömös, Unkari
Maanantaiaamuna huonosti nukutun yön jälkeen polkaistiin
matkaan. Ajettiin läpi Budan Tonavan yli Pestin puolelle ja siitä luoteeseen
rantaa seuraten. Hyvä fillaritie ja upeat maisemat, pyöräteiden aamuliikenne
oli vilkasta.
Päivän kuluessa juomaa kului useampi litra, mittari näytti
+35, vastatuuli. Yö leirintäalueella Tonavan rannalla Dömös-nimisessä paikassa.
4. pvä, ti 10.7. / 94 km / Dömös, Unkari – Ostrove, Slovakia
Hellettä, reilusti yli +30, aamupäivällä pilvistä,
iltapäivällä selkeää. Pyöräiltiin Tonavan rantapengertä Slovakian puolella,
mutta koska pyörässäni on kapeat renkaat, kivenmurikat hakkasivat käsiin sen
verran paljon että oli lähdettävä päällystetyille teille. Täällä jossakin
pitäisi oleman leirintäalue, mutta kukaan ei tiennyt missä ja onko ollenkaan
joten päätettiin majoittua ensimmäiseen mahdolliseen paikkaan joka eteen tulee.
Yö hotellissa/pensionaattissa keskellä ei mitään. Oikein
kaunis paikka, hyvä olut ja ruoka, mahdottoman ystävällinen virkailija. Ja mikä
parasta: suihku! Jaloiteltiin illalla ja käytiin katsomassa paikallisten
poikien kalastusyrityksiä. Kuuma ja hikinen päivä takana, selässä nahka
punoittaa.
Pyörät on aina saatu sisätiloihin ollaanpa oltu hotellissa
tai pensionaatissa. Eihän sitä sellaiseen paikkaan voisikaan yöpyä, johon niitä
ei huolittaisi ja ne pitäisi jättää ulos. Pyörät ovat meidän matkaväline ja
ilman niitä matka katkeaisi siihen. Yhden kerran on sanottu, että ei täällä ole
koskaan pyöräilijöitä ollut ja olivat epävarmoja siitä, voiko niitä sisään
tuoda. Tilaa kuitenkin löytyi ja kaikki – tai ainakin me – olivat tyytyväisiä.
Joskus pyörät on viety jopa ihan huoneessa asti.
Kesällä 2011 Liettuassa tai Latviassa otettiin pyöristä
”leirintämaksu”, mikä
oli ihan uusi ja ihmeellinen kokemus sekin.
5. pvä, 11.7. / 99 km / Ostrove, Slovakia – Trnava, Slovakia
Aamutuimaan liikkeelle. Pilvinen aamupäivä, puolen päivän
jälkeen aurinkoista, iltapäivällä vähän sadetta. Kova vastatuuli loppumatkasta.
Taivaanrannassa häämöttää uhkaavan näköisenä Karpaatit, huh. Päivän tai parin
päästä pitäisi ylittää ne. Ollaan jo tutkailtu karttaa ja korkeuseroja sitä
silmälläpitäen, että helpoimmasta kohtaa yli mennään.
Yö pensionaatti Panoraamassa. Rispustettiin teltta ja
vaatteet kuivumaan ja tuulettumaan parvekkeelle.
Kaasu saatu vihdoin ostettua ja päästiin omien muonien
kimppuun: perunamuusi + makkarakastike. Ensimmäiset mansikat nähtiin ja
ostettiin. Matkalla popsittiin aprikooseja tien varressa olleista puista.
Mehukas ja piristävä välipala. Kaikki hyvin.
6. pvä, 12.7. / 84 km / Trnava, Slovakia – Dubňany, Slovakia
 |
| Patsasparatiisi. |
Paikoitellen sairas vastatuuli, puolipilvistä mutta välillä
aurinkokin pilkisti. Yö Joseph Camp –nimisellä leirintäalueella, jonka portin
pielessä komeili Stalinin kuva. Alueella me + kaksi muuta telttakuntaa, joten
valinnan varaa paikkaa valittaessa oli. Ihan hyvä leiripaikka, jossa oli jopa
keittopaikka ja siinä vieressa pöydät ja tuolit.
Aamulla lähtiessä rymisteltiin portin takana ulospääsyä
hamuten. Aikamme kolisteltuamme ja kaikki aidan sisäpuolella olevien talojen
ovia koputellen uninen pää pisti yhdestä oven raosta ja kehotti meitä nostamaan
portin kahvaa, jolloin se aukeaisi. Helppoa ja kätevää kun sen osaa!
7. pvä, 13.7. / 59 km / Dubňany, Slovakia – Vyskov, Tsekki
Mutsi täyttää tänään 80 vuotta, onnea.
Kolea herätys. Aamusta alkoi vesisade ja se jatkui koko
päivän. Karpaattien pitkiä nousuja (päiväkirjan merkinnöissä lukee ”mäkiä”)
sadevehkeet päällä, yhtä tuskaa. Rekkojen hidas mateleminen ylöspäin muutama
kilometri meidän edellä masensi ja suututtikin, että tuonneko pitäisi jaksaa.
En ihan jaksanutkaan, kävelin ainakin yhden inhottavan nousu.
Tie vei läpi kansallispuiston ja luulen näin jälkiviisaana,
että meidän siellä ajo oli hullun hommaa. Puut olivat tuuheita ja tien reunat
synkkiä, rekkoja tuli ja meni ja meitä ei ehkä nähty toivotulla tavalla siinä
harmaudessa. Piti yrittää päästä pian pois, avarammille teille. Yritettiin
etsiä oikotietä, turhaan. Pätkä jotakin hiekkatietä ajettiin, mutta sade oli
pehmittänyt sen siihen kuntoon, että päätettiin palata kaiken uhallakin isolle
tielle. Jarrut krahisi ja pyörä oli sikamaisessa kunnossa. Jos oli ylämäkiä
niin oli siellä hurjia alamäkiäkin. Jarin vauhtienkka 60,8 km/h, minä tapani
mukaan jarruttelin mutta nousi se vauhti kuitenkin reiluun 40 km/h.
Yö pensionaatissa (Penzion A Pohostinstvỉ u Kolejkữ)
kuivattelemassa ja lämmittelemässä. Omistaja toi kipollisen ihania aprikooseja.
Muusi ja lihakastike, joka kaatui pöydälle ja sotki niin pöytäliinan kuin
kokolattiamatonkin. Ilta menikin putsatessa paikkoja ja vaatteita.
Yhteistä kieltä ei juurikaan löytynyt koko matkalla meidän
ja muiden välillään, ei aina edes hotelleissa. Aina kuitenkin pärjättiin ja
saatiin asiat hoidettua joko sanakirjan avulla tai elehtimällä. Suomalaisia ei
Budapestin jälkeen nähty eikä kieltä kuultu muulta kuin toisiltamme ennen kuin
Gdanskissa Puolassa reissun lopussa. Sekin oli aika hienoa!
Tsekissä ja Slovakian puolella meidän matka halkoi läpi
pienehköjen kylien, isoja teitä kartettiin parhaamme mukaan. Kylien raiteilla
oli taloihin kiinnitetty kovaäänisiä, oikein sellaisia torvia, ja toisinaan
niistä kuului musiikkia, toisinaan taas yksitoikkoista puhetta. Lienevätkö
olleet sitten jonkinlainen tiedotuskanava paikallisille.
8. pvä, 14.7. / 82 km / Vsykov, Tsekki – Pranice, Tsekki
Päivä myötätuulessa pitkin fillariteitä, ei ylämäkiä.
Illalla alkoi sataa. Ajettiin Pranice -nimiseen kaupunkiin ja torille, josta
kaikki yleensä löytyy. Niin täältäkin, mutta lauantai-iltana turisti-info oli
jo kiinni. Leirintäalue löytyi mahdottoman ystävällisen nuoren miehen
avustuksella, joka laukkasi ympäri toria kyselemässä paikallisilta neuvoa.
Lähdettiin etsimään opasteiden saattelemana leirintäalueelle, kyseltiin lisää
ohjeita matkan varrelta ja löydettiin kuin löydettiinkin perille.
Noin parin tunnin sateessa seisoskelun ja odottelun jälkeen
respaankin saatiin elämää ja meille mökki vuokrattua. Kamojen kuivattelusta ei
kannata puhua, mökki oli vailla lämmitystä mutta katon alla oltiin kuitenkin.
Illalla sateen tauottua kaupungille syömään paikalliseen ravintolaan. Tilasin
riisiä lihan kanssa, herätti kummastusta. Hörpättiin vodkapaukut ja toisetkin
lämpimiksemme. Paluumatkalla alkoi taas sataa ja tuuli yltyi.
Leirintäalueella vietettiin häitä. Sateesta ja koleudesta
johtuen meno ei yltänyt siihen mitä vuosi takaperin koettiin Liettuassa. Siellä
sikäläinen leirintäalue oli suljettu liettualais-ranskalaishäiden vuoksi ja kun
alueelle saavuimme hikisinä, pölyisinä, väsyneinä ja nälkäisinä, iski rankka
ukkos- ja raekuuro. Me kaksi ja juhlakansa rintarinnan päivävarjojen alla
sadetta pitämässä. Varmasti ihan säälistä ottivat meidät alueelle ja osoittivat
rakennusten takana paikan, mihin voimme teltan laittaa. Suihku järjestyi
henkilökunnan tiloissa, mistä olimme todella kiitollisia.
9. pvä, 15.7. / 96 km / Pranice, Tsekki – Ostrava, Tsekki
Pilvipoutainen sää, osittainen myötätuuli. Ajeltiin
paikoitellen hiekkatietä, jossa isoja kiviä. Kävi käsiin ja hakkasi pyörää
hirvittävästi. Hienoja alamäki – ja olihan niitä ylämäkiäkin – läpi söpöjen
kylien ja maalaismaisemien. Matkalla käytiin syömässä pitzat ja illalla
saavuttiin Ostravaan. Siellä oli joku tietyöhässäkkä meneillään ja jos
opasteita autoileville oli, ei niitä kyllä ymmärretty. Kysyttäessä ohjeita
keskustaan ja ne poikkesivat toisistaan niin paljon, että ajeltiin ristiin
rastiin etsien. Jokainen antoi eri ohjeet, jopa infossa. Majapaikan – eli
keskustan – löytymiseen saatiin kulumaan kolme tuntia, kilometrejä sahailussa
tuli reilusti yli 20, suututti. Sitten eräs pariskunta saattoi meidän melkeinpä
kädestä taluttaen rautatien ali, opasti, näytti ja piirsi vielä kartankin
mukaan, mihin mennä että löydetään sinne minne pitääkin. Ja niin löydettiin
ensin keskusta ja sitten Hotelli Maria, jossa yövyttiin. Illalla alkoi taas
sataa.
Tsekissä oli ihan kohtuullinen pyörätieverkosta, mutta koska
meillä ei ollut sen karttaa, yritettiin tulla toimeen sillä mitä oli ja neuvoja
kysellen, tietysti. Eri kaupunkien infoista sai aina sen alueen pyöräkartan
mutta koko maata kattavaa tai edes osaa ei löytynyt. Ja totta puhuen, niiden
viitoitus ja numerointi ei ihan tarkkaan avautunut meille, joten aika pitkälti
edettiin ihan arvailujen varassa. Pyörätiet olivat ihan hyviä ja käyttäjiä
niillä oli runsaasti. Ainakin näin viikonloppuisin.
10. pvä, 16.7. / Ostrava, Tsekki, pyykki- ja lepopäivä
Koska aamulla satoi, päätettiin pitää pyykkipäivä ja
lähdettiin kaupungille, joka oli jotenkin suttuisen oloinen ja niistä tietöistä
johtuen hankala liikkua. Iso ja moderni ostoskeskus löytyi, eipä juuri muuta.
Meidän hotellihuone Mariassa oli siisti ja mukana niin kuin
koko hotelli. Mutta kun avasi huoneen verhot, shokki oli aikamoinen. Muutaman
metrin päästä meidän ikkunasta sisäpihan toisella puolella resuinen ja likainen
lapsi leikki suttuisella parvekkeella. Talo oli parhaat päivänsä nähnyt ja piha
oli kuin kaatopaikka. Se vastakohtien maailma, joka iskee jo ihan tuossa Suomen
rajojen ulkopuolella, on melkoinen.
Matkan yksi ehkä erikoisin ja jotenkin epämiellyttävä
(sellainen urkkijan fiilis) hetki koettiin Slovakiassa, jossa johonkin
kaupunkiin tultaessa ensimmäisenä oli romaneiden asuinalue valtavine
kerrostaloineen. Voi sitä harmautta ja alueesta huokuvaa kurjuutta. Meidän
reitti kulki alueen ohi ja pyörätie sukelsi pimeähköön tunneliin. Tunneli ei
ollut pitkä mutta siellä parveilevat joukot kyllä kieltämättä säikäyttivät.
Voin vain aavistella, miltä heistä tuntuukaan, kun hyvin toimeentulevat –
sitähän me olemme - turistit rykäisevät pakaaseineen ohi ihmetellen ja
töllistellen oloja.
11. pvä, 17.7. / 95 km / Ostrava, Tsekki – Ketzierzyn-Kozle,
Puola
Vesisade. Aamulla singahdeltiin Ostravan katuja ristiin
rastiin ja aina löydettiin itsemme samasta paikasta! Kannettiin pyöriä kymmeniä
rappuja, ajettiin mäkiä ylös ja alas. Taas lähtökohdassa, tosi outo kaupunki!
Vihdoin löydettiin tie, jota aamuvarhain vesisateessa lähdettiin polkemaan ulos
kaupungista. Vettä satoi lähes koko päivän, vaihtelevaa maastoa.
Nyt ollaan Puolassa mikä tarkoittaa sitä, että liikenne on
niin sairasta, niin sairasta… Rekkoja joka hiivatin pikkutielläkin kauheat
määrät ja ne jyrää läpi pienien kylien. Miten ihmeessä nuo talot pysyvät
kasassa tämän tärinänan ja tutinan jatkuessa päivästä toiseen. Tontit on
aidattu, mikä onkin viisas ratkaisu lasten kannalta.
Yöpaikkaa etsiessä törmäsimme paikallisiin kaveruksiin,
joista toinen oli tullut lomailemaan Saksasta mikäs muukaan kuin Bemari alla.
Siihen soitettiin kolmas kaveri, joka puhui englantia ja hätyyteltiin kaikki
sukulaiset, että josko meille löytyisi yöpaikka paikallisen hostellin ollessa
täynnä. Heidän auttamishalunsa hidastivat meidän matkantekoa ja yöpaikan
etsimistä aika tavalla. Mutta kun ei voi vain lähteä ja ohittaa töykeästi
ihmisten ystävällisyyttä. Erinäisten hässäköiden ja varsinaisten
säätämisoperaatioiden kautta löydettiin vihdoin hotelli, joka oli hinnaltaan
ihan omaa luokkaansa edellisiin verrattuna eli tosi, tosi kallis. Jari mökötti.
Kun pari vuotta sitten ensimmäisen kerran lähdettiin
pyöräilemään Puolaan ja sieltä ehjänä kotiin palattiin päätettiin, että ei enää
koskaan sinne pyörien kanssa. Mutta maa on kyllä niin ihastuttava ja
puolalaiset niin ystävällisiä, että sinne piti taas päästä. Puolan liikenne on
ihan oikeasti sellaista, että sinne ei pyörän kanssa pitäisi olla mitään asiaa.
Eivätkä puolalaiset itse niin hulluja olekaan, että lähtisivät pyörillä
matkaamaan. He pelkäävät rekkarallia ja viisasta se onkin, sillä muutaman
kilometrin välein tienposkissa näkyy ristejä ja muistomerkkejä
liikenneonnettomuuksissa menehtyneistä. Eihän kaikkien onnettomuuksien
osapuolena toki rekka ole, ovathan henkilöautojen ja prätkien nopeudetkin
huimia teiden kuntoon nähden.
Puolassa liikenteessä kuolee vuosittain parikymmentä tuhatta
ihmistä enkä yhtään ihmettele. Meillä ei ole ollut mahdottoman vaarallisia
”läheltä piti” -tilanteita, mutta tarvittaessa pitää tajuta luikahtaa ojan
puolelle. Se on huomattavasti järkevämpi ratkaisu kuin se, että rekka tai
henkilöauto töytäisee sinut sinne. Tiet ovat kapeita eikä niillä isommin ole
pengertä ajella eli on ajattava autotiellä. Kyllä monesti hirvitti, että kuinka
tässä käy kun vastaan tuli rekkoja ja takaa kuului rekan jos toisenkin
jarruttelu ja puhkuminen niiden odotellessa ohituspaikkaa. Ei tehnyt mieli
taakseen vilkuilla ja katsoa, että mikä siellä on tilanne. Että pitääkö tässä
nyt loikata pyörä kyydistä ja päästä autojono ohi. Siihen jos olisi lähtenyt,
matka ei olisi edistynyt lainkaan. Monesti pitkä rekka suhahti niin läheltä
ohi, että olisi voinut koskettaa sitä. Tai sitten se ohitustilanteessa palasi
kaistalleen niin nopeasti, että peräosa liippasi läheltä.
Näin etelä-pohjoissuunnassa Puolan läpiajo sujui
huomattavasti parempikuntoisia teitä ajellen kuin aiempi matka Gdyniasta kohti
Viroa. Siellä tieurat olivat niin hurjia, että sai varoa ajaessaan auton
painamia uria myöten, ettei poljin jäänyt kiinni uran reunaan. Urat olivat siis
useita senttejä syviä. Kun lämpötila oli huipussaan ja aurinko paahtoi mustaan
tienpintaa, renkaat upposivat pikeen tai mitä lienee ollut. Tunne oli sellainen
kuin olisi tervassa tarponut.
Se on kyllä sanottava, että sikäläiset ja muutkin
rekkakuskit suhtautuivat meihin hienosti. Kukaan ei töräytellyt torvea vaikka
aihetta varmasti olisi monesti ollutkin, kun hidastimme liikennettä. Motoristit
rinnastivat meidät varmaan samaan pelottomaan joukkoon kuuluviksi, koska
ohittaessaan tai vastaan ajaessaan moikkasivat.
Meillä on kohtuulliset kartat, ja reitin valinta tehdään
aina pikkuteitä käyttäen kiertäen kaukaa isot ja keskisuuretkin kaupungit siinä
toivossa, että liikenne olisi vähäistä tai edes kohtuullista syrjemmällä. Se
vähäinen kokemus isoista kaupungeista, joka meillä on, on osoittanut, että
suuremmista kaupungeista on hankala löytää ulospääsyä olipa kartta sitten
kuinka hyvä tahansa. Jo muutaman kymmenen kilometrin huti väärää tietä väärään
suuntaan on fillarilla aika iso ja aikaa vievä polkaisu. Kiertolenkeistä ei ole
ollut isompaa apua – ainakaan Puolassa - liikennettä on tajuton määrä joka
paikassa.
Turistirysiin ei ole ollut hinkua eikä tarvettakaan ja matkailijoita
ei ole juuri näkynyt meidän reissuilla muualla kuin Budapestissa ja sitten ihan
loppupäässä. Pienet idylliset kaupungit ovat saman kaavan mukaan rakennettu ja
kun otat suunnan kohti kirkon tornia, löydät opasteet, kaupat ja kaiken mitä
siellä on ja usein se on kaikki, mitä tarvitset.
12. pvä, 18.7. / 78 km / Ketzlienzyn-Kozle, Puola – Turava,
Puola
Tuulinen ja sateinen päivä. Yö leirintäalueella
järvenrannalla telttaillen omia eväitä syöden.
Kolean ja sateisen sään johdosta Jari on saanut kylmää,
laukkaa kusella jatkuvasti. Päiväkirjamerkintä: ”Pelottaa tuo liikenne”.
Matkaa taitettu reilu 800 kilometriä. Mitään hajua siitä,
kuinka paljon näitä kilometrejä sitten loppujen lopuksi tuleekaan, ei tiedä
kukaan. Meidän matkasuunnitelmat kun ovat sitä, että tiedetään mihin Suomesta
lennetään ja tiedetään, mistä Suomeen paltaan ja matka kohteesta a kohteeseen b
tehdään karttaa tutkien reissussa. Meidän kohdalla se toimii hyvin enkä usko,
että yhtään tarkempi reitti onnistuisi.
13. pvä, 19.7. / 88,6 km / Turava, Puola – Kepno, Puola
Kova tuuli, välillä vastainen mutta pääsääntöisesti
sivumyötäinen. Pari vesikuuroa niskaan. Tänään pyöräiltiin useampi kymmenen
kilometriä kansallispuiston halki hiekkatietä eikä siellä näkynyt ketään muita.
Matkalla nähtiin myös alkukesän tornaadon tuhoja. Moottorisahan ääni kantautui
jostakin metsikön kätköistä. Minua hirvitti karhut ym. petoeläimet, mutta
onneksi nähtiin vain pari isohkoa haukkaa. Mukava fillaroida rauhassa ilman
autojen tuomaa jännitystä ja pelkoakin.
Lämpötila oli oikein sopiva pyöräilyyn. Yö hotellissa.
14. pvä, 20.7. / 67,7 km / Kepno, Puola – Kalisz, Puola
Lähettiin ajelemaan vieläkin pienempiä teitä pitkin hullun
rekkarallin vuoksi. Karmea tuuli ja vastainen. Sanoivat tuolla kaupungilla,
että tässä osassa Puolaa on keskimäärin kaksi tuuletonta päivää vuodessa!
Aurinkoista ja välillä pilvistä, ei kuitenkaan satanut.
Illalla lähdettiin lenkkeilemään kohti herkkukauppoja,
iltaevääksi ihana leivos + muita herkkuja.
Yö hotelli Seven’ssä.
Meidän matkantekoon sopisi oikein hyvin telttamajoitus.
Mutta koska minä en tienposkessa uskalla yötäni viettää ja peseytyminenkin
pitkän päivän jälkeen olisi kiva ja piristävä kokemus, vaihtoehto sille, että
leirintäaluetta ei löydy, on sisämajoitus joko hotellissa, hostellissa tai
vastaavassa. Harmillista kyllä tämänkertainen reissu piti sisällään aivan liian
monta hotelliyötä. Mutta kun leirintäaluetta ei löydä etsinnöistä huolimatta,
ilta hämärtyy, nälkä on ja väsyttää, vaihtoehtoja ei ole. Karttoihin ja niiden
merkintöihin leirintäalueista ei kannata kovasti luottaa, se on koettu
karvaasti useampaan kertaan.
15. pvä, 21.7. / 93,1 km / Kalisz, Puola – Stupca, Puola
Tonni täynnä! Kova ja raaka tuuli, joutui pitämään oikein
pitkähihaista päällä. Muuten ihan hyvä ajokeli, puolipilvistä. Ajettiin
pikkuteitä, vähän liikennettä. Etsittiin yöpymispaikkaa kauan ja hartaasti
sahaten edestakaisin ohjeita seuraten. Neuvojia ja auttajia on paljon ja näin
lauantai-iltana pienessä tuiskeessa annetut ohjeet ajeluttivat meitä
ylimääräistä ihan jonkin verran. Viimein löydettiin ”pokoje”, joka oli kaupan
yhteydessä ja omistaja oli niin äly ämpärissä ettei kyennyt edes puhumaan. No,
huone saatiin, päästiin suihkuun ja tekemään ruokaa, joka taas kerran kaatui
pitkin lattioita. Pitäisikö ostaa parempi ja varmempi keitin, sellainen missä
kattilakin pysyisi paikallaan vaikka vähän hämmenteleekin? Illalla aurinko
paistoi.
16. pvä, 22.7. / 88,2 km / Stupca, Puola – Inowroclaw, Puola
Tuulinen ja osittain pilvinen päivä. Lämpötila +13,5-15 eli
ei ihan mitään hellekeliä mutta oivallinen pyöräilysää. Jos vielä tuuli
laantuisi, niin ihanteellinen. Ihan tien reunaan laskeutui haukka, mutta kuvaa
ei ehditty kuitenkaan ottamaan. Syötiin matkalla ja illalla ulkona pitzalla.
Yksi iso sadekuuro kasteli meidät.
Park Solonkowy, upea paikka valtavine puistoineen ja
vanhoine kylpylöineen. Puistoon mentäessä kadun varrella oli useita vanhoja
villoja, joissa oli huoneita vuokralla. Näin viikonloppuna ja vielä illalla
meitä ei kuitenkaan onnistanut vuokrata huonetta niistä. Niinpä majoituttiin
Hotel Park’issa, joka oli puiston reunassa vanhassa hienossa talossa.
17. pvä, 23.7. / 64,2 km / Inowroclaw, Puola – Chelmino, Puola
Heti aamusta aurinkoista ja lämmintä, +27. Oikein mukava
ajopäivä. Matkan varrelle sattui hodarikioski ja niinpä me nautimme ihanan
puppuruokalounaan.
Matkaa jäljellä Gdyniaan reilu 200 kilsaa, vähiin käy.
Siellä on siten muutama päivä aikaa lorvia ja käydä tutustumassa Gdanskiin.
Kaikkea kummajaista sitä matkallaan näkeekin kuten esimerkiksi tien varressa,
jossa ei asutusta lähimainkaan mutta rekkaparkit kuitenkin, pari hurjan
näköistä maksullista naista.
18. pvä, 24.7. / 49,5 km / Chelmino, Puola – Rydik-Grudziadz,
Puola
Hieno lämmin ja aurinkoinen sää, +28. Osittain myötätuulta.
Telttaillaan pitkästä aikaa. Kokattiin omat eväät ja steppailtiin ympäristössä.
Pyykkipäivä, siksi aikainen leiriytyminen.
19. pvä, 25.7. / 84,1 km / Rydik-Grudziadz, Puola – Stragard
Gdanski, Puola
Yöllä kylmä ja alueella kova meteli.
Välillä ajettiin hiekkateitä, joissa syviä uria. Nestettä
kului paljon, kun aurinko paistoi selkään ja hikinen, tosi hikinen fiilis.
Leintäaluetta ei missään, yö hotellissa. Gdanskiin noin 50 km.
20. pvä, 26.7. / 62,1 km / Stragard Gdanski, Puola – Gdansk,
Puola
Huonosti nukutun yön jälkeen helteessä huonokuntoista tietä
Gdanskiin ja sieltä Sopotiin. Leirintäalueella älyttömästi ihmisiä, teltat ja
asuntovaunut/autot sulassa sovussa rinta rinnan. Satoja ihmisiä ja kuusi
suihkua per sukupuoli eli jonottamiseksi meni. Löydettiin ihan hyvä paikka
aidan vierestä. Iltamyöhään aidan takana olevaa tietä meni jatkuvana jonona
autoja kohti Sopotista ja aamulla Sopotiin hiekkarannoille. +27 ja aurinkoista.
21. pvä, 27.7. / 37 km / Gdanskissa ja Sopotissa
Kuuma ja aurinkoinen päivä. Pyöräiltiin Gdanskiin, joka on
upea ja näkemisen arvoinen kaupunki. Syötiin, herkuteltiin ja nautittiin siitä
mitä helteessä ja ihmispaljoudessa pystyi. Toinen yö Sopotin leirintäalueella.
Ihania tuoreita sämpylöitä aamulla, joista osa katosi mystisellä tavalla
aamuvalmistelujen lomassa. Ehkäpä linnut nappasivat helpon saaliin.
22. pvä, 28.7. / 44 km / Sopotissa ja Gdyniassa
Kuumaa ja kosteaa, ukkosta. Lähdettiin Sopotista etsimään
Gdynian leirintäaluetta sillä seurauksella, että kurvattiin toiseen Sopotin
leirintäalueista. Teltta läjään ja matka jatkui kohti Gdyniaa. Gdanskissa
käytiin kysymässä, että onko Gdyniassa leirintäalue ja vastaukseksi saatiin,
että on. Antoivat kartan ja kaikki mukaan, mihin alue oli merkitty.
Pyöräiltiin taas kerran ristiin rastiin ja ylös ja alas
etsien aluetta. Viimeinen kyllästyttiin sahaamiseen ja lähdettiin keskustaan
etsimään infoa, jossa selvisi, että ko. merkki opaskartassa tarkoittaa
nuotiontekopaikkaa, ei leirintäaluetta. Eli Gdyniassa ei sellaista ole, joten
majoituttiin hostelliin. Lähdettiin etsimään seuraavan päivänä lähtevän laivan
lähtöselvityspaikkaa ja paikkaa, mistä itse laiva lähtee. Suunta tiedettiin ja
pari opastettakin nähtiin, mutta lähtöselvitys löytyi viimein monen, monen
mutkan kautta. Laivan lähtöpaikkaa ei edes viitsitty etsiä kun ajateltiin, että
kyllähän ne aamulla sitten meitä neuvovat lähtöselvityksessä.
Syötiin ulkona. +27, paahtavaa.
23. pvä, 29.7. / 37,5 km / Vuosaaren satama – Koti
Laiva lähti aamupäivällä ja meitä jännitti jo edellisiltana,
että herätäänkö varmasti – ihan kun varhainen aamuherätys olisi koskaan meillä
ollut mikään ongelma - , osataanko laivaan vai pyöritäänkö ympyrää
satama-alueella kartoista huolimatta ja tästä johtuen, ehditäänkö siihen vai
jäädäänkö ruikuttamaan rannalle.
Lähtöselvityksestä tosiaankin saatiin kartta ja ohjeet,
mistä laiva löytyisi. Ja löytyihän se vaikka ei ihan ilman tuskaa. Pöyrät
ajettiin ylimmälle kannelle perään ja se harmitti, sillä silloin joutuu
nielemään kaikki pakokaasut ym. moskat lähteissä.
Oli ihana päästä siistiin hyttiin, jossa suihku ja sängyssä
lakanat, ihan oma rauha. Syötiin seisovassa pöydässä lounas, päivällinen ja
aamiainen. Mahtava tunnelma! Laivalla ei ole mitään aktiviteettiä, mutta ei
sitä kyllä kaipaakaan. Siellä on hyvä sauna, jossa piipahdettiin heti laivaan
päästyämme ja pieni kuntosali, joka ei meitä kiinnosta mutta muita kyllä.
Lisäksi siellä on kiva ulkoilukansi ja mikä parasta, matkustajia ei ole
tungokseen asti eikä tarvitse tungeksia eikä törmäillä.
Seuraavana aamuna laiva hurautti Vuosaaren satamaan ja
pyöräiltiin kotiin. Reissu reissattu ja uutta suunnitellaan.
Yhteenveto
Mukavaa oli. Mitään reittiä ei suunniteltu sen tarkemmin
etukäteen, ainoastaan tiedettiin että kotia kohti pitäisi lähteä eli tässä
tapauksessa Gdynian satamaan. Hyvin jaksoin polkea, vaikka alkukesän
fillaroinnit jäivitä vähiin kolean ja sateisen sään vuoksi. Karpaateilla vähän
tökki, mutta sekin on enemmänkin asennevamma kuin että en jaksaisi. Eli ei
tarvitse olla mikään huippukuntoinen yksilö jaksaakseen kolmeviikkoisen
fillaroinnin jota kuinkin normaalioloissa niin sään kuin maastonkin suhteen.
Se, että leirintäalueita on niin kovin harvassa ja vaikea
löytää, on yksi iso harmituksen aihe näillä reissulla. Meillä kun kuitenkin on
aina se teltta mukana, niin mikäpä sen mukavampaa kuin yöpyö myös siinä. Ja
onhan teltan mukana kuskaamisessa omat hankaluutensakin: tulee painoa ja menee
tilaa. Ja ihan oikeasti reissun jälkeen funtsattiin, että ehkä me ei enää ensi
kesänä sitä mukana rahdatakkaan vaan tyydytään suosiolla siihen, että yöt
hotelleissa tai vastaavissa. Katsotaan nyt, miten käy.
Leirintäalueiden taso on ihan riittävä. Harvoin niiden
viihtyvydessä on nähty niin paljon vaivaa kuin mihin Suomessa tai Pohjoismaissa
ollaan totuttu. Eipä sitä kyllä aikuinen, väsynyt ja hikinen ihminen mitään
erityistä kaipaakaan. Kunhan saa teltan pystyyn, suihkun ja ruuan, se on siinä.
Ihmisten ystävällisyys koko tämän ja aiempienkin vuosien reissussa
on ollut mahtavaa. Kaikki joilta apua on kysytty, ovat valmiita auttamaan,
kyselevät ja ihmettelevät meidän menoa. Ja yhteisen kielen puuttuminen ei ole
ollut mikään este. Jos ostoksilla ei ymmärretä, mitä juustoa tai makkaraa
haluat, voit mennä tiskin taakse näyttämään ja osoittomaan tarkemmin. Ihania
ihmisiä!
Pyörien kuskaaminen lentokoneessa ei myöskään ole koskaan
ollut mikään ongelma. Edellisvuoden Finnairin lento Vilnaan meni ihan jouhevasti
joskin maksoi kympin tai pari enemmän kuin esimeriksi viime vuoden Blue1:n
lento Budapestiin. Tulevan kesän 2013 lento Lissaboniin ja sieltä takaisin
tehdään TAPilla. Myöskään laivamatkat Helsingistä Gdyniaan kesällä 2011 ja 2012
Gdyniasta Helsinkiin menivät mukavasti. Erityisesti kesän 2012 paluu kotiin oli
jotenkin mieliinpainuva: pääsi omaan pikkuhyttiin lakanoiden väliin ja suihkuun
vaikka useamman kerran illan aikana, oli sauna ja juhlavuutta kotimatkalle
korosti vielä sekin, että pääsi syömään seisovaan pöytään.
Vuosi 2011
Pyörällä Baltiassa kesällä 2011
1. pvä, ma 11.7. / 121 km / Koti - Helsinki-Vantaa
lentokentälle – Vilna - Švenčionys
Eka reissu lentäen fillareiden kanssa. Fillaroitiin kotoa
lehtoasemalle (20 km).
Tosi, tosi ihania ihmisiä auttamassa ja opastamassa meitä kentällä, että mihin
mennä ja mitä tehdä. Itse lento Vilnaan kesti noin tunnin. Todella pieni
lentoasema siellä päässä, joten ei ollut mitään ongelmia löytää kamoja eikä
ulos lentoasema-alueelta.
Vilnasta lähdettiin - mukulakivikatuja, hakkasi käsiin -
polkemaan helteisessä kelissä (+29) kohti Valko-Venäjän rajaa, jossa piti
oleman leirintäalue. No eipä ollut ja yö ”hotellissa”, matkaa kertyi 101 km. Tätä menoa ja
vauhtia me ollaan jo ensi viikolla kotona.
Jari oli välillä niin höveli, että minä sain ajaa hetkittäin
ekana. Olutpullo 0,70 €.
2. pvä, ti 12.7. / 78,5 km / Švenčionys
- Utena
Tänään matkalle osui paljon ylämäkiä. Ei isoja mutta
ylämäkiä kuitenkin. Alamäetkään eivät juuri helpotusta tuoneet ja niissä joutui
polkemaan, koska vastatuuli oli melkoinen. Osan matkaa satoi kaatamalla.
Aamupala tehtiin itse ja yö nukuttiin jälleen hotellissa.
Illalla ulkona syömässä. Väsyttää ihan kamalasti.
3. pvä, ke 13.7. /
104 km / Utena – Panevěžys
Tuulinen mutta muuten kiva keli. Mäkinen alkumatka ja
lopussa tasaista ja suoraa tietä. Päivällä käytiin syömässä matkan varrella, paikkoja aika
harvassa. Olkapää kärähti. Yö taas sisätiloissa jonkin sorttisessa ”luxus”huoneessa
ilman lämmintä vettä.
Mutsilla synttärit, onnea.
4. pvä, to 14.7. / 91,4 km / Panevěžys - Šiaulia
Satoi lähes koko ajomatkan, tylsää. Ostettiin piristykseksi kirsikoita kyläkaupasta ja lutunen mummeli antoi niitä meille vielä matkaevääksi aikamiespojan örveltäessä ja säätäessä äly ämpärissä siinä vieressä.
Leirintäalueita ei missään. Eka hostelli-vaihtoehto oli karmea ja toinen, joka löydettiin, oikein kiva omakotitalon piharakennuksen yläkerran huone. Pihalla katoksen alla oli pieni keittiö ja ruokailupaikka. Perheen pikkukissa nimeltään Ludwig tykästyi meihin niin paljon, että viihtyi ihan yömyöhään kyljessä kehräämässä. Ei päästä kävelemään ja verryttelemään puutuneita raajoja kun sataa kaatamalla.
5. pvä, pe 15.7. /
53 km / Šiaulia – Saldus (Latvia)
Pilvipoutainen keli. Hypättiin junaan Šiaukiassa määränpäänä Mazeigia ja
sieltä Saldus -niminen paikka. Oikein siisti ja mukava juna ja henkilökunta avuliaita
auttamaan. Loikka junaan ja sieltä pois ei pyörän ja laukkujen kanssa
onnistunut ilman apuvoimia. Mikäköhän juttu siinäkin oikein on, että
nousua/hyppyä on varmasti metri ja jos vähänkin on tavaraa, ilman auttavia
käsiä ei siitä selviydy. No, varmaan joku vanhojen asemien laituriasia
vaikuttaa tähän.
Tänään löysä päivä (nukuttiin viime yönä 12 tuntia). Illalla
satoi ja yö näin kesäisin suljetun koulun majoitustiloissa Latvian puolella (16
€). Ystävällinen ja puhelias resparouva sai meidät ottamaan luxushuoneen! Ihan
hyvä paikka meille, fillarit saatiin raahata saman kerroksen käytävään meidän
oven viereen.
6. pvä, la 16.7. /
87 km / Saldus - Talsi
Tehtiin aamupala omassa huoneessa.Haettiin fillarit yöllä käytävästä huoneeseen. Nuorisolla
kuului olevan teknobileet pihalla ja meidän alapuolella majoittui varmaan joku
sydänsuruista kärsivä matkalainen, koska musiikki oli niin melankolista mutta
kovaäänistä kuin olla ja saattaa. Nukuin huonosti, Jari kohtalaisesti. Matkanteossa ei kuitenkaan mitään ongelmia, kaikki hyvin.
Musiikista puheen ollen täällä nuoriso rakastaa teknoa yli kaiken. Ämyurit paukkuvat ohi ajavissa autoissa ja siellä missä on nuoria, soi tekno täysillä.
Ei mitään ongelmia ja kaikki on ihan
hyvin.
7. pvä, su 17.7. /
102 km / Talsi - Kolka
Ei ihan natsaa nämä kesäsäät nyt. Aamu valkeni pilvisenä
mutta ei satanut, ihan kohtuullista kuitenkin. Kolometrejä reilu 50 ja
keskinopeus ylti 18 km/h.
Ensimmäinen yö teltassa kun löydettiin leirintäalue noin 23 km ennen Kolkaa.
Fillaroitiin illalla vielä Kolkaan, josta kertyi kilsoja vajaa 50. Kun sieltä
kotiuduttiin, tehtiin ruoka (nakit + muusi, tosi herkkää retkiruokaa) ja sitten
iltalenkillä meren rantaan.
8. pvä, ma 18.7. /
78 km / Kolka - Lampežciems
Nahka palanut, +33. Pirun kova vastatuuli, joka vilvoitti kyllä
hyvin hikistä polkijaa.
Löydettiin leirintäalue ja siellä rahastettiin jopa pyörä
erikseen. Alue on aika outo paikka muutenkin, joku vanha kalatehdas. Meri on
ihan vieressä ja käytiin steppailemassa siellä. Jari jopa kävi uimassa. Pestiin
vaatteita ja sitten tulikin jo ukkoskuuri plus pari isohkoa vesikuuroa sen
jälkeen.
Huomioita tähän mennessä:
- Liettuassa
ei juurikaan leirintäalueita eikä myöskään eteläisessä Latviassa,
rannikolla kyllä. Vai onko sitten niin, että me ei vaan yksinkertaisesti
löydetä niintä, opasteita ei ainakaan niille ole joten jos et tiedä, missä
niitä on, et niitä myöskään hevin löydä. Karttoihin ei ole kauheasti
luottamista leirintäalueiden suhteen.
- Hotellit/hostellit
meidän mittapuun mukaan aikamoisen ankeita ja ahdistavia eikä kaikissa ole
aamupalaa eikä edes rahalla voi ostaa sitä erikseen. Missä sellainen
vaihtoehto sitten oli, aamupala tuotiin nenän alle valmiina oli tosi hyvä joskaan
ei mikään mahdottoman runsas, meille ihan riittävä kylläkin.
- Liettuassa
paljon pieni kuppiloita, Latviassa harvakseltaan.
- Liettuassa
bensa-asemia, Latviassa harvemmin (näistä sai kahvia ja hodareita, joita
tulikin syötyä ihan kohtuullinen määrä, hyvää oli).
- Herkullista
jäätelöä molemmissa maissa.
- ”Pussileipää”
Latviassa, Liettuassa sai irtosämpylöitäkin.
- Latvian
leirintäalueet (ne kaksi tähän mennessä) ovat meidän mittapuun mukaan
todella vaatimattomia. Suihkutilat ihan ok, mutta siisteys ei ihan sitä
mihin ollaan totuttu.
- Latvian
hiekkarannat ovat siistejä ja upeita.
- Tiet,
joita me ajelimme, olivat pääsääntöisesti ihan hyviä ajella mutta myös
paljon paikattuja asfalttiteitä – paikka paikan vieressä – eikä yhtään
tasaista kohtaa. Liikenne kohtuullista ja ihan turvallisen tuntuista
fillaroida.
- Nesteistä
sen verran, että niin nyt kuin edellisenäkin vuotena en saanut enää parin
päivän jälkeen vettä alas vaan siirryin kokikseen. Sanokoot terveysintoilijat
mitä hyvänsä, niin minusta kokiksen voittanutta ei helteellä ja
rasituksessa janojuomana ole. Vesi tulee muutaman päivän jälkeen ylös tai
sitten se ei enää vaan mene alas. Kokista voin juoda useita litroja
päivässä ja pitää nestetasapainon balanssi enkä taatusti mieti, minkä
määrän saan siitä sokeria ynnä muita lisäaineita.
9. pvä, 19.7. / 63
km / Lampež - Riika
Jurmalan läpi Riikaan lämpimässä mutta pilvisessä säässä.
Näytti Jurmalan rannat olevan samanlainen turistirysä kuin Puolassa Gdynian ja
Sopotin rannat.
 |
| Tällaisia ja siltä väliltä. |
Kaunista mäntymetsikköä meren läheisyydessä ajaen. Ostettiin
mustikoita paikallisilta, jotka myivät keräämiään marjoja tien varsilla.
Riikan leirintäalue oli noin 2,5 km Riikan keskustasta.
Paikka oli varmaan joku vanha urheilukenttä tai vastaava, tasainen ja ankea
ainakin. Siellä oli useita muitakin pyöräilijöitä ja alue oli muutenkin
kansoitettu. Parimetrinen verkkoaita ympäröi aluetta, ihan kelvolliset suihkut
ja wc:t parakeissa. Keittokatoksen ja ruokatilan virkaa hoiti pressukatos, joka
oli jatkuvasti yhden tai useamman seurueen käytössä eikä sinne siis juurikaan
ollut asiaa.
Käveltiin illalla Riikan keskustaan – tai ainakin lähelle
sitä – ja ostettiin evästä sekä sateenvarjo pienen sateen yllättäessä meidät.
Riika ei olekaan mikään tuppukylä, mikä tuli ihan konkreettisesti huomattua kun
lähdettiin jatkamaan matkaa sieltä parin päivän päästä.
Illalla kun oltiin jo nukkumassa, vartija tuli koputtelemaan
teltan seinään ja kehotti meitä lukitsemaan pyörät vielä sähkötolppaan muiden
lukitussysteemien lisäksi. Hyvät neuvot eivät ole koskaan liikaa ja niitä
kannattaa noudattaa.
10. pvä, su 20.7. /
lepopäivä Riikassa
Lähdettiin aamupalan jälkeen Riikaan ja steppailtiin siellä
kuutisen tuntia. Käytiin syömässä ja todettiin, että kallista on. Upeita
vanhoja rakennuksia vieri vieressä ja mikä parasta, turisteja ei ollut
mahdottomasti.
Illalla kun oltiin jo kotiuduttu, hurja ukonilma ja tunnin
mittainen kaatosade. Ensimmäistä reissuaan tekevä Marmotin teltta kesti hyvin
tuulen ja tuiskun.
Nahka lähtee selästä. Huomenna kohti Valgaa.
11. pvä, ma 21.7. /
106 km / Riika - Straupe
Polkaistiin aamutuimaan liikenteeseen ja tultiin huomaamaan,
että Riika on aikamoisen suuri ja laaja kaupunki. Meitä kehotettiin hyppäämään
junaan ja matkaamaan kaupunkialue läpi sillä seuraavaan kaupunkiin ja
välttämään näin ruuhkat ja mutkat matkassa. Mutta eihän me, ei. Pyöräiltiin
varmasti kolme tuntia ennen kuin oltiin liikennevaloista ja aamuruuhkasta pois
ja ulkona Riikan liikenteestä. Ehdittiin juoda muutamat aamukahvitkin matkalla
mutta aamu oli aurinkoinen ja lämmin eikä mitään ihmeellisiä ongelmia ollut
muutamasta harha-askeleesta huolimatta.
Takana reissun raskain päivä tähän mennessä. Yöpymispaikkoja
ei löytynyt mistään, vastatuuli, aurinkoista ja +38.
Nestettä meni litrakaupalla. Rekka suhahti jossakin matkan
varrella niin liki, että pelästyin toden teolla.
Oltiin aivan raunioina kun vihdoin löydettiin hostelli.
Ikkunoita ei voinut avata koska kuumuus vyöryi jo ennestäänkin hikiseen
huoneeseen. Ja toisaalta taas maantie meni aivan vieressä ja autoja kaahasi
jatkuvalla syötöllä ohi. Edellisillan sateen jäljiltä kuivateltiin telttaa parvekkeelle.
Käytiin syömässä, peseydyttiin ja painuttiin nukkumaan.
12. pvä, ti 22.7. /
88 km / Straupe - Valka
Aamulla kun oltiin lähdössä, hostellin ulko-ovi oli lukittu
eikä saatu sitä auki. Siinä me sitten odoteltiin puolisen tuntia yhden toisen
asukin kanssa ennen kuin joku tuli ja päästi meidät pälkähästä.
Matka jatkui huonosti nukutun yön jälkeen vastatuulessa ja
helteisessä säässä kohti Latvian ja Viron rajaa maalaismaisemissa. Paarmoja on
paljon ja ne ovat valtavan kokoisia. Ne hyökkää kimppuun aukeilla tieosuuksilla
eikä niistä tahdo päästä millään eroon huiskimisesta ja vauhdin
kiihdyttämisestä huolimatta. Molemmilla on puremia enemmän kuin yksi tai kaksi
kasvoissa ja jaloissa. Tien varsilla näkee varoituksia punkeista.
Valkassa (Liettua) yövyttiin omakotitalon tiloissa, johon
kuului iso huone sekä syvennys, jossa oli sänky. Huoneen nurkassa oli
keittolevy ja pieni jääkaappi. Iso kylpyhuone oli ilmeisesti yhteiskäytössä muun
talon väen kanssa. Meillä oli oma sisäänkäynti kadun puolelta, punaiset
samettikalusteet, iso ja pehmeä sänky ja kaikkea krääsää yllin kyllin. Aika
hulppeaa, eikö.
Suihkun jälkeen kipaistiin Valgassa (Viro) kaupassa
ostamassa nakkeja ja aamupalatarpeet. Ihanan ystävällisiä ihmisiä tiskin
takana. Syötiin ja käytiin nukkumaan.
13. pvä, ke 23.7. /
81 km / Valka – Vöru
Nyt on hyvin levätty ja kunnon yöunet takana. Aamusta
lähdettiin kohti Vörua vastatuuleen polkien. Matkalla oli sekä ylä- että
alamäkeä, pilvistä ja auringon paistetta, +28 mutta vilpoinen ajella kun tuuli.
Matkan puolivälissä tuli 1000 kilometriä täyteen!
Nyt syrjäisellä leirintäalueella jossa ei ole suihkua eikä
telttalaisille mitään muutakaan. Tai suihku löytyy kunhan saunan vesi ensin
lämpiää.
Tämä on kyllä aikamoisen kallis paikka, telttapaikka jonkun
ladon takana pois ihmisten silmästä mutta onneksi edes tammen alla (20 €).
Käytiin syömässä alueen ravintolassa ja suihkuunkin siis päästiin odottelun
jälkeen. Kipaistiin saunankin puolella lämmittelemässä ihan omalla luvalla!
14. pvä / to 24.7. /
87 km / Vöru – Värska
Ajettiin Vörusta Värskaan maalaismaisemissa. Matkalla
jouduttiin tekemään 20 kilsan lenkki kun osuttiin tietyömaalle ja tie oli
nyrkin kokoista kivenmurikkaa, paha ajettava.
Tänne Setumaan maakuntaan meidät toi halu nähdä ”setukaiset eli setut tai setot, jotka ovat
kaakkoisimmassa Virossa sekä Venäjän puolella elävä virolaisten ryhmä. Heidän
puhumaansa seton kieltä pidetään usein yhtenä võron kielen murteena, ja sen
puhujia on noin 5 000. Setukaiset ovat olleet uskonnoltaan ortodoksisia
kristittyjä, ja heidän kulttuurissaan on venäläisten vaikutteiden ohella
runsaasti omintakeisia ja muusta Virosta poikkeavia piirteitä. Setukaiset
tunnetaan etenkin hyvin säilyneestä runonlauluperinteestä.” (Lähde:
Wikipedia)
Näin ei varmaan pitäisi sanoa mutta sanon kuitenkin, että
tuli kyllä ihan huijauksen maku siitä vierailusta. Löydettiin kyllä setukaisten
elintavoista kertova museo mutta eipä juuri muuta. En oikein tiedä mitä
etsittiin mutta ainakin jotain ihan muuta kuin mitä saatiin ja tunne, että
jotain jäi puuttumaan, oli päällimmäisenä. Joulupukkikin antaa enemmän kuin
tämä reissu ja on ihan oikeasti nähtävissä oleva hahmo! Ehkäpä setukaisten
kulttuuri ja nykyinen elämäntapa ovat kärsineet ja erkaantuneen vuosien
saatossa siinä määrin, että ei ole enää mitään mitä näyttää. Sääli
jälkipolville.
Lähdettiin etsimään leirintäaluetta ensin myötätuulessa
huristaen mutta sitten vastatulleen ja ylä-alamäkivoittosta tietä. Löydettiin
leirintäalue, joka oli jotenkin pelottava. Liekö johtunut sitten meluisuudesta,
joka alkoi illalla ja jatkui aamutunneille.
15. pvä, pe 25.7. / 90
km / Värska – Tarto
Helle jatkuu. Tultiin Tartoon ja ensitöiksemme ostettiin
irtojäätelöt ja käytiin kyselemässä majapaikkoja.
Tarto on tosi nätti ja söpö kaupunki. Siellä on paljon
pieniä patsaita ja kaupungin keskusta on viihtyisä. Majapaikka löydettiin
etsiskelyn jälkeen ja osoite jäi kertaheitolla mieleen: Herne 5. Se oli pieni
omakotitalon takapiha, isäntä puhui sujuvaa suomea ja alueella oli pieni ja
sievä minikeittiö ja suihkut. Myöhemmin seuraksi saatiin muutama muukin
telttaseurue ja talossa oli ilmeisesti mahdollisuus myös sisämajoitukseen.
Illalla lähdettiin keskustaan, joka oli ihan kävelymatkan
päässä Herneestä. Paikallinen kanttori istui seuraamme aikamoisessa seilissä ja
kysyi, onko meillä tietoa, mitä Norjassa oli tapahtunut muutamaa päivää
aiemmin. Ei ollut tietoa ja olikin sitten aikamoinen shokki kuulla, että siellä
kuoli yli 70 nuorta terroristi-iskussa. Sen enempää kanttorikaan ei asiasta
tiennyt eikä osannut tarkemmin kertoa, että mikä isku se oli ollut.
Yöllä heräsin pyssyn pamaukseen, muuten nukuttiin hyvin.
16. pvä, la 26.7. / 107
km / Tarto – Paide
Hirmuinen vauhti ollut meillä tänään: 19 km/h! Miten voi
olla mahdollista? No mahtavan myötätuulen saattelemana tietysti!
Hikinen keli viilettää Tarkosta Paidea kohti isoa ja suoraa
tien reunusta. Hyvä ajella mutta äärettömän yksitoikkoista. Täällä näkee jo muitakin
pyöräilijöitä. Ei retkipyöräilijöitä vaan harrastajia ja kilpailijoita, joilla
on viimeisen päälle ja sävy sävyyn niin fillarit kuin asusteetkin.
Illalla majoituttiin hotelliin kun leirintäaluetta ei
löytynyt. Shoppailemassa paikallisessa liikkeessä ja vierailu snägärille.
Käytiin poliisiasemalla kyselemässä, että saadaanko fillarella ajaa ilman sakon
uhkaa isoa tietä, joka johtaa Tallinnaan. Epäilimme, että tie on moottoritie
eikä sinne siten olisi meillä asiaa vaan pitäisi etsiä vaihtoehtoinen reitti.
Saatiin myöntävä vastaus, joten huomenna kaahataan suomalaisen mittapuun mukaan
moottoritietä.
Illalla ukkosti.
Tallinnaan vajaa 100 km.
17. pvä, su 27.7. /
147 km / Paide – Tallinna – Helsinki - Koti
Hyvässä kelissä ja hyvillä mielin lähdettiin taivaltamaan
viimeistä ”etappia” kohti Tallinnaa. Tie oli ihan yhtä tylsän suoraviivainen
kuin eilenkin mutta hyväkuntoinen ja toista metriä leveät pientareet. Kyllä
kelpasi körötellä!
Tallinnaan tultiin iltapäivällä ja etsittiin kuumeisesti
vapaata majoituspaikkaa melkein mistä hyvänsä. Ajateltiin viettää pari päivää
leväten Tallinnassa ja lähdetty sitten laivalla Suomeen ja kotia kohti.
Kaupunki oli turvoksiin asti täynnä turisteja eikä vapaata huonetta löytynyt
mistään. Tai siis ei kohtuuhintaista, kiskurirahalla kyllä olisi löytynyt.
Vanhassa kaupungissa oli niin paljon turisteja, että piti matelevan jonon
mukana edetä kävellen. Tunkkaista ja tukalaa.
Ei muuta kuin ostamaan laivaliput heti seuraavaan paattiin
ja kotia kohti. Lindalta vapaita paikkoja ei löytynyt mutta Tallinkilta kyllä.
Eikä tämäkään ihan halpaa kyytiä ollut, tämä äkkilähtö, mutta päästiinhän
kotiin.
* * *
Takana 2 ja ½ viikkoa, noin 1 500 kilometriä ja mahtava
määrä erilaisia ja eritasoisia kokemuksia aarrearkullinen. Kaikki meni ihan
hyvin, mitään ei hajonnut, kadonnut eikä pöllitty, terveinä kumpikin koko
reissun ajan.
Vuosi 2010
Satakertaa ja muita
herkkuja
Kerava - Vuosaari –
Gdynia – Elblag – Olsztyn – Suwalki – Marijampole (Liettua) – Silute – Klaipeda
– Palanga - Liepaja (Latvia) – Riika – Tallinna – Helsinki – Kerava
 |
| Turistina Sopotissa |
Tämä kesän 2010
lomamatka sai alkunsa, kun meidän oli tarkoitus pyöräillä Vienan Karjalaan
muutaman päivän ressulle. Kaikista varoituksista, viisumihässäkästä ja ennen
kaikkea epävarmuudesta, että päästetäänkö meitä rajan yli ollenkaan, tehtiin
pikainen päätös lähteä Puolaan ja fillaroida sieltä kotiin.
Niinpä hypättiin
heinäkuun helteisenä tiistaina Vuosaaren satamassa Gdyniaan menevään laivaan ja
reilun kahden viikon mittainen hieno matka alkoi.
Ilman mitään sen
kummempaa etukäteen tehtyä reittisuunnitelmaa kilometrejä kertyi noin 1200.
Karttoja oli jos jonkinlaista, mutta muutaman harhaan ajetun kilometrin ja
sukkuloinnin jälkeen Gdanskissa ostettiin uusi karttakirja, jolla tultiin hyvin
toimeen Puolan teillä.
Kumpikin lähti
maastopyörillä. Niihin hankittiin takalaukut, joihin pakattiin vaatteen (joita
oli aivan liikaa ja nekin erilaiselle säälle varattuja), makuupussit ja -alustat,
pesu- ja ensiapuvälineet, kartat ja kamera. Toinen otti teltan ja toinen
keitto- ja ruokaosaston. Painoa pyörissä oli 12-14 kiloa, mikä minulle aiheutti
sen, että keula nousi pystyyn tuon tuostakin ja ihan ilman yrittämistä.
Kaupungeissa, joissa jonkinlaista pyörätien virkaa ajoi isohkoista laatoista
väsätty väylä, joutui hyppimään pyörän päälle ja takaisin joka ikisessä
risteyksessä, koska reunakivet pyöräteiden ja katujen välissä saattoivat olla
oikein reilun korkuisia, jopa yli 20 senttisiä.
Pisin päivämatka
oli 113 km, lyhyin 30, keskimääräin 70-80 km päivässä ja keskinopeus noin 15
km/h. Aamuisin herättiin paahtavaan auringon paisteeseen, toinen keitteli
aamupuuron ja toinen kasasi teltan ja pakkasi pyörät. Kaikki oli valmista
normaalisti seitsemän aikoihin, muutaman kerran heti kuuden jälkeen, ja matka
pääsi jatkumaan. Yhtään varsinaista lepopäivää ei ollut eikä niitä oikeastaan
kaivattukaan. Puolassa oli yksi yritys olla tekemättä mitään, mutta ei
siitäkään mitään tullut. Pyöräiltiin 30 km, leiriydyttiin ja pakotettiin
itsemme kävellen tutustumaan turistien tapaan nähtävyyksiin Suwalki -nimisessä kaupungissa
lähellä Liettuan rajaa. Vaikeaa oli mutta varmasti ihan tervetullut lepohetki.
Puolassa on
asukkaita lähes 40 miljoonaa ja autoja mahdollisesti lähes jokaiselle plus
rekkaralli päälle. Liikenne on sanoin kuvaamatonta: henkilöautoja ja rekkaa
jatkuvana letkana molempiin suuntiin aamuvarhaisesta iltamyöhään. Sanoivat,
että Puolassa kuolee liikenne turmissa 20 000 ihmistä vuosittain ja
omaisten pystyttämiä muistomerkkejä näkyi tiuhaan teiden varsilla. Myös eläimet
saavat osansa tästä liikennevirrasta: mätäneviä raatoja oli tienposkissa ja
vaikka niitä ei aina nähnyt, hajusta kyllä tiesi niiden olemassa olon.
 |
| Punkki- ym. varoituksia. |
Muita pyöräilijöitä
ei näkynyt paitsi kaupungeissa. Meihin kohdistunut kiinnostus osoitti, että
polkupyöräilijöitä ei Puolen teille juurikaan kohtaa. Ihmetystä oli sitäkin
suurempi, kun kuulivat, mistä olimme tulossa ja mihin menossa. Ehkä koko matkan
aikana vastaan tuli alle kymmenen fillaristia enkä kyllä yhtään ihmettele syytä
siihen. Pyöräilijä leikkii hengellään Puolassa ja sanotaankin, että fillaristi
on oiva elintenluovuttaja.
Mitään varsinaisia
levikkeitä, joilla huolettomasti voisi edetä muun liikenteen huristellessa ohi,
ei teiden reunoilla ole ja tiet ovat karmeassa kunnossa. Liikenne on lähes yhtä
vilkasta olipa sitten valtatiellä tai pienemmällä, upeita maalaismaisemia
halkovalla tiellä. Eikä vaihtoehtoja, oiko- tai kiertoteitä ole tai jos on, ei
niitä löydä tai ne ovat sitten hiekkateitä (tähänkin ihanuuteen tutustuttiin
Liettuan puolella). Meidät nähtiin viilettävän välillä aika kyytiä autojen
seassa moottoritietä ilman mitään seuraamuksia ja torvien töräyttelyjä.
Maasto oli
pääsääntöisesti tasaista tai lievästi kumpuilevaa, mutta matkalle osui myös
huimia alamäki - ja ikävä kyllä niiden vastapainoksi ylämäkiä - joten kaikkia
vaihteita tuli käytettyä ja välillä ei niin mahdottoman hyvä kunto ja kestävyys
olivat koetuksella.
 |
| Leirintäalueiden karuutta Puolassa. |
Paljon ei maisemia
uskaltanut katsella keikkuessaan parinkymmenen sentin levyisellä kuperalla
asfaltin reunalla, joka oli syntynyt tien kulumaurasta. Se oli jossain määrin
pelottavaa, mutta mitään haavereita ei sattunut. Muutaman kerran piti
sovinnolla hurauttaa ojan pohjalle pois rekkarallin jaloista ja ottaa uusi startti.
Autoilijoiden suhtautuminen
meihin oli hienoa. Kukaan ei varmasti tahallaan tuottanut tukalia hetkiä tai
tuupannut itseään rinnalle ahtaissa kohdin vaan odotti nätisti takana
ohituspaikkaa. Ja vaikka me hidastettiin jo ennestään hidasta liikennettä
tietyömaalla taluttamalla pyöriä useita kilometrejä aikamoisen hankalissa ja
hikisissä oloissa, kukaan ei huudellut hävyttömyyksiä, ihmetteleviä ja säälin
sekaisia katseita kyllä saatiin. Se, mitä he jupisivat autoissaan odotellessaan
meidän raahautumista eteenpäin, jäi onneksi heidän tietoonsa.
Puolassa on meidän
tulotasolla mitattuna todella halpaa, ihmiset ihania, ystävällisiä ja lämpimiä.
Upeaa luontoa löytyi paljon kaupunkien ulkopuolelta suurine puineen ja laajoine
peltoineen. Kaupungit olivat suuria, ruuhkaisia ja meluisia ja pienet kylät
taas sympaattisia mutta oli niitäkin, joissa oli ahdistava ja uhkaava ilmapiiri
ja halu päästä pois äkkiä.
Milloinkaan ei olla
nähty niin paljon vapaana lentäviä haukkoja kuin tällä reissulla. Niitä liiteli
lähes tungokseen asti viljapeltojen yläpuolella.
Pientareet olivat
täynnä tyhjiä muovisia vesipulloja ja muuta roinaa, joka on jo nyt siellä varmasti
suurehko ongelma mutta jo ihan muutaman vuoden sisällä iso sellainen. Siellä
kun kaikki, ainakin juomavesi, kannetaan kaupoista erikokoisissa muovipulloissa
ja matkalainen nakkaa sitten tyhjän pullon ulos auton ikkunasta. Liekö siellä
kierrätystä, en tiedä.
 |
| Päikkärit bussipysäkillä. |
Mitä pohjoisemmaksi
- vai liekö se idemmäksi - kohti Liettuaa ja Latviaa tulimme, eläminen muuttui
kalliimmaksi. Kaikissa kolmessa maassa on omat valuutat (zloty, liti, lati).
Liettualaiset olivat etäisiä ja jopa tylyjä, latvialaiset taas sydämellisiä.
Oudolta tuntui, että raja-asemat kasvoivat horsmaa eikä voinut olla aina ihan
varma, missä raja kulki. Tulihan kierrettyä sellainen kummajainenkin kuin
Kaliningrad. Sanoivat, että siellä varastetaan vaatteetkin päältä. Eipä silti,
ei miellä ollut viisumejakaan eikä muutenkaan mitään hinkua sinne. Pitkiä
rekkajonoja näytti kuitenkin olevan rajanylityspaikalla Liettuan puolella.
Jos Puola on
enemmän eurooppalainen maa kuin Suomi konsanaan, Liettuan puolelle
siirryttäessä eivät liikenneruuhat eikä mikään mukaan haitannut matkaa. Tiet
olivat hyväkuntoisia, ihmisiä ei näkynyt kuin kaupungeissa, harmaata ja
jotenkin masentavaa.
Latvian puolella kilometrejä
tuli muutama sata ja siirryttiin aikapulasta johtuen bussikuljetukseen
Liepajasta ensin Riikaan ja sieltä edelleen Tallinnaan. Kyseltiin junan
aikatauluja ihan mihin tahansa - ei kuitenkaan takaisin Liettuaan - mutta junat
kulkivat kerran viikossa, joten ei jääty odottelemaan seuraavaa. Eipä se
bussikyytikään ihan helpolla tai ilmaiseksi tullut mutta tuli kuitenkin
kuskille maksetun tipin ansiosta. Latviasta jäi hyvä maksu, kiitos ihanien
ihmisten.
Matkan varrella leirintäalueita
oli niukasti mutta sen verran, että aina - välillä pidemmän päivämatkan ja
etsimisen jälkeen yöpaikka löydettiin. Niissä oli kaikki se mitä väsynyt matkalainen
tarvitsee eli lämmin suihku ja telttapaikka. Harvassa oli keittomahdollisuutta,
mutta meille se ei ollut ongelma, olihan keittovälineet ja sapuskaa aina
laukussa. Muutama yö oltiin sisämajoituksessa johtuen lähinnä laiskuudesta ja
mukavuuden halusta. Telttamatkalaisia oli paljon päinvastoin kuin Suomessa,
jossa näkee yksittäisiä retkeläisiä asuntoautojen ja -vaunujen lomassa.
Jäätelöä, limua,
pientä välipalaa ja karmeaa automaattikahvia sai Puolan puolelta bensa-asemilta
ja teiden varsilla olleista ravintoloista, mutta Liettuan ja Latvian puolella
nämä ostopaikat katosivat lähes tyystin. Hodareita tulkin syötyä enemmän kuin milloinkaan
edes yhteensä olen niitä syönyt ja sitten kun ne Puolan bensa-asemien jälkeen
loppuivat, menetys oli suuri.
Sää helli meitä,
ehkä vähän liikaakin. Päivälämpötilat heiluivat 35-40 asteen välillä eivätkä
yötkään helpotusta kuumuuteen juuri tuoneet. Nestettä meni litroja päivässä.
Ensin join vettä, mutta muutaman kymmenen litran jälkeen en saanut enää sitä
alas ja siirryin Cokikseen. Jäätelö oli herkullista ja sitä löytyi joka makuun
pienemmistäkin kyläkaupoista.
Yksi myrskyisä
ukkoskuuro saatiin niskaan ja tämän seurauksena päädyimme leiriytymään
ranskalais-latvialais -häiden ”takapihalle” ja kuuntelemaan juhlintaa
aamutunneille saakka. Ja täällä niin kuin monessa paikassa muuallakin - leirintäalueilla,
autoissa, rannoilla ja menit mihin hyvänsä - tekno soi yötä päivää ja kovaa.
Sitä tuli kuunneltua pakon sanelemana sen veran ja isolla volyymillä, että
riittää taas seuraavaan reissuun.
Ruoka tehtiin
pääsääntöisesti itse mutta syömässä ulkonakin käytiin. Meistä se toinen iski
rohkeasti lusikkansa soosiin kuin soosiin mutustellen nautinnollisesti puolalaista
perinnekeittoa lehmän satakerrasta höystettynä sisälmyksillä. Minä tyydyin
tutumpiin ja turvallisempiin eri sorttisiin kalaruokiin. Kahvi oli karmeaa
moskaa ja sitä sai yleensä vain automaateista. Tuoreet ja rapeat sämpylät
maistuivat pitkin päivää lepotauoilla ja kun leiri oli illalla pystyssä. Kauppareissut
muodostuivat mielenkiintoisiksi, mutta toimeen tultiin ihan hyvin elekieltä
käyttäen ja se toimi niin apteekissa kuin juusto-osastollakin. Muutaman kerran
ostettiin suuremmilla ja tasokkaimmilla leirintäalueilla oikein kunnon
aamupala, joka oli normaalin kaurapuuro/tee -aamupalan jälkeen kyllä niin
herkkua, niin herkkua.
Missään koko matkan
ajan ei tarvinnut pelätä - tai ainakaan me ei osattu sitä tehdä - pyörän tai
muiden tavaroiden varastamisesta. Pyörissä ei ollut ongelmia eikä rengasrikkoja
tullut. Mukavuutta ja yöunia haittaavaksi ongelmaksi muodostui kuumuuden
lisäksi uudehkojen makuualustojen vuotavat venttiilit ja sen seurauksena kova
teltan pohja.
Mieltä jäi
painamaan ne lukuisat kodittomat koirat, jotka päivystivät kaupunkien liepeillä.
Yksi haukkuva ja uhkaava koirajengi saatiin peräämme alkutaipaleella matkalla
kohti leiripaikkaa. Pyörien nopeus nousi huimasti eikä pakaasit kyytiä haitanneet.
Takaa-ajo päättyi kuitenkin meidän kannaltamme onnellisesti ja jengi paini
omiin puuhiinsa eli kyttäämään uusia saalistettavia.
Matka Latvian
pohjoiskärkeen Kolkaan ja merenrantaa seuraten Jurmalaan, Riikaan ja edelleen
Viron puolelle jäi toteuttamatta. Niinpä ensi kesän reitti onkin jotakuinkin
seuraava: Tallinna - Riika - Jurmala - Kolka ja sieltä Latvian läpi Viroon
Peipsjärven eteläpäähän, joka tämän vuoden alkukesän pohjoispäähän ja Narvaan
suuntautuneen muutaman päivän reissun aikana jäi näkemättä ja kokematta. Mutta
mahdottomuus ei tietenkään ole sekään, että suunnitelmat muuttuvat, pyörät
laukkuineen pakataan lentokoneeseen tai laivaan ja matka suuntautuu ihan jonnekin
muualle.
