Lennot ensi kesälle

21.10.2013

Tänään varasin meidän lomalennot Malagaan ja takaisin. Näin pyörämatkalaisen on hyvä olla ajoissa liikkellä, että varmasti saa pyörät samalle lennolle jolla itsekin on lähdössä. Ja näin reilusti aikaisessa kun toimii, niin kyllä varmasti saa. Ensi kesänä ajellaan pelkästään Espanjassa ja piipahdetaan nyt siellä Gibraltarilla, joka jäi tämän kesän suunnitelmien ulkopuolelle. Ihan tuli jo lomafiilis!

Kesäloma 2013

Lissabon - Sagres - Huelva - Sevilla - Evora - Peniche - Lissabon

Tästä päätettiin jo heti viime vuoden loman jälkeen ja lentoliputkin tilattiin jo syksyllä. Ajateltiin lähteä vähän kauemmaksi ja erilaisiin maisemiin koettamaan onneamme. Reittiä ei suunniteltu sen kummemmin muuta kuin noin suurin piirtein, mistä mihin eli Lissabonista etelään pitkin Portugalin rannikkoa Espanjaan ja sieltä Gibraltarille, Sevillaan ja takaisin sisämaan kautta Lissaboniin.

Meitä oli kyllä varoitettu, että varsinkin sisämaassa on tähän aikaan vuodesta todella kuuma. Ei kuitenkaan voitu kuvitellakaan, että jossakin voi ihan oikeasti olla niin polttava helle. Meillä kotona saunotaan +54 asteen lämmössä. Portugalissa ja Espanjassa jokapäiväiset askareet tehtiin siinä kuumuudessa. Päivästä toiseen jatkunut kuumuus uuvutti meidät plus että eihän se maastokaan ihan helpommasta päästä ollut.

Onneksi järjenkäyttöä tuli kuitenkin kuvaan siinä vaiheessa kun Gibraltarin suuntaan piti lähteä. Kartasta katsottiin, että sinne ja sieltä Sevillaan kertyisi useampi sata kilometriä. Niinpä päätettiin, että sinne ja Espanjan rannikolle tehdään seuraavana kesänä ihan oma reissu. Ihan hyvä päätös ja että näin tehtiin, sillä kaikki tiukat, voimia ja kärsivällisyyttä vaativat ajot olivat vasta edessäpäin eli kaikki "autiomaat", pitkät ylämäet ja järkyttävät helteet.

Kilometrejä kertyi kaikkiaan reilu 1 600 ja aikaa pyörän satulassa vietettiin noin 120 tuntia, keskituntinopeus olin 14,5 km/h, mikä on pieni ihme kun välillä matka eteni madellen tai peräti kävellen. Pisin ajopäivä oli 113 km ja ajallisesti tuohon kului 7.40 tuntia eli ihan tiukka työpäivä. Yli 80 kilometrin päiviä tuli yhteensä seitsemän ja keskimatka per ajopäivä oli 67,1 km.

Mitään ongelmia ei ollut lukuun ottamatta viimeisten päivien vastoinkäymisiä Jarin sairastuttua. Yhden kerran hakeuduttiin verstaalle, kun fillarin spedu irtosi eikä omat työkalut riittäneet kiristysoperaatioon - ei löytynyt kyllä verstaaltakaan, ostettiin sitten tilaisuuden tullen sopiva.
Jarin syksyn ja kevään Espanjan kielen kurssi riitti siihen, että hän puhui ja ymmärsi kieltä sen mitä pitkin. Englannilla tuli toimeen suurimmissa kaupungeissa. Portugalissa ymmärrettiin vähän Espanjaa ja se mitä ei saatu sanotuksi tai ei sanottua ymmärretyksi, hoidettiin elekielellä.

Mitään ei kadonnut eikä varastettu eikä pelottavia paikkoja tai hetkiä ollut lukuun ottamatta jatkuvaa huolta pyöristä, erityisesti öisin. Leirintäalueet oli hyvin vartioituja sekä Portugalissa että Espanjassa eikä me juuri muualle pyöriä jätetty ilman että ne olisivat pois silmistä.

Tein päivittäin enemmän tai vähemmän ahkerasti päiväkirjamerkintöjä omaan pieneen punaiseen kirjaani. Näin jälkikäteen tietysti olisi ollut mukavaa, jos sitä tekstiä olisi pistänyt vähän enemmän paperille. Toisaalta taas ajon jälkeen ei ihan ensimmäisenä ollut kirjoittaminen mielessä eikä siitä pitänytkään mitään pakkopullaa tulla.

Meillä ei ole mukana minkäänlaista tietokonetta eikä mitään muutakaan härpäkettä yhteydenpitoon tai surffailuun. Ei edes älypuhelinta vaan ihan taviskännykkä, joka avattiin kerran tai pari viikossa ja lähetettiin kotiväelle ja ystäville viesti olemassaolostamme. Keväällä ostettiin pieni aurinkopaneeli, jolla saatiin ladattua kännykkään virtaa ja se riitti oikein hyvin meidän tarpeisiin.

Karttoina meillä on ihan perinteiset paperikartat. Ostettiin niitä Tallinnasta ennen reissua ja vielä perillä paikallisista kirjakaupasta lisää siinä toivossa, että saadaan varmasti viimeisimmät tuoreet tiekartat. Tallinnasta ostetut kartat taisivat sittenkin olla uudempia ja myös tarkempia kuin Portugalista ja Espanjasta ostetut. Kaikissa kartoissa hankaluudeksi osoittautui se, että niihin ei ole kaikkia teitä merkitty. Esimerkiksi sellaisia hyviä autoteitä moottoriteiden kupeessa, joita pitkin fillaristin olisi hyvä ajella kaupunkeihin, sellaiset puuttuivat ainakin Espanjan puoleisista kartoista mikä toisaalta on kyllä ihan ymmärrettävää, eihän autoilevat tätä tietoa tarvitsekaan kaahatessaan moottoriteillä.

Loppuyhteenvetona voisin sanoa, että vaikka reissu oli raskain tekemäni milloinkaan niin se oli myös mieleenpainuvin ja antoi hienoja elämyksiä kerta toisensa jälkeen. Vellova Atlantti, rantojen jylhyys ja sisämaan karuus yhdistettynä appelsiini- ja viinirypäleviljelmiin oli sitä mitä ei aiemmilla matkoilla nähty.

Tänne minä haluan vielä palata. Vaikka enemmän kuin yhden kerran päätin hilatessani itsenäni hikisenä ja janoissani mäkiä ylös, että nyt riitti! Loistavan hieno kesälomamatka!

Raskaanpaa kuin ikinä osasin edes kuvitellakaan!

1. pv / su 7.7. / 65,5 km / Kerava - Helsinki-Vantaa - Lissabon - Azeitao

Herätys klo 1.30, kahvia ja voikkarit ja polkaisu kentälle hämärässä mutta leppoisassa säässä. Ei ongelmia pyörien eikä matkatavaroiden kanssa. Koneen lähtö myöhästyi jostakin syystä noin tunnin. 4,5 tunnin lento ok, syötiin koneessa lämmin ateria ja yritettiin vähän nukkua.

Matkalla kotoa kentälle kapakkareissunsa päätökseen saanut mies ajoi muutaman kymmenen metriä meidän edellä. Katseltiin pyörän kiemurtelua puolelta toiselle ja niinhän siinä sitten lopulta kävi, että äijä hurautti pöpelikköön. Mitään vahinkoa ei rytäkässä sattunut ja Jari kävi nostamassa miehen ja pyörän takaisin pyörätielle. Toivottavasti pääsi turvallisesti kotiin tai mihin sitten olikin menossa.

Lissabonin kentällä haettiin pyörät ja matkatavarat, pakattiin pyörät ja käytiin ostamassa juotavaa sekä kyselemässä vähän neuvoa infopisteestä, että miten ja mihin suuntaan pitäisi lähteä, jotta löytäisi ulos kaupungista. Neuvoja tuli, ostettiin kartta ja innokkaina polkaistiin matkaan hiostavaan aamuun.

Lissabonin upeilla silloilla (Vasco da Gama & 25 de April) pyörillä ei ole asiaa, joten aikamme ajeltuamme kaupungilla hypättiin lauttaan, joka vei meidät Rio Tejon toiselle puolelle. Toinen vaihtoehto olisi ollut lähteä Tejon rantaa pitkin ylöspäin, etsiä ja ylittää sitten silta johon pyörillä pääsisi. Lautalla säästettiin kuitenkin rutosti aikaa ja kilometrejä tulevaa varten ja paluumatkalla meillä olisi kyllä sitten aikaa tutustua kaupunkiin ja sen ympäristöön lähemmin.

Maasto oli kumpuilevaa, joten heti päästiin tuntumaan helteessä ajossa. Pyörän lämpömittari näytti järkyttävää +54 astetta! Loppumatka meni sinnitellen ja voimia säästellen kohti leirintäaluetta. Olin niin uupunut, että tuntui ihan siltä kuin minä hetkenä hyvänsä voisin pyörtyä.

Leirintäalue sijaitsi viininviljelyalueella kukkuloiden lomassa ja ennen kuin siellä oltiin, hiki virtasi ja sanansäilä lensi. Ylämäkeä riitti kilometrin verran ja loppumetreillä vielä tosi, tosi jyrkkä mutta lyhyt nousu, jossa sitten ne viimeisetkin jäljellä olevat voimat karisivat kun raahauduin kävellen sen ylös, Jari ajoi. Perillä oltiin ja oli ihanaa päästä suihkuun. Loppuilta meni siihen, että parhaamme mukaan karttelimme alueen isäntää, joka oli siemaissut muutaman oluen liikaa ja kärtti tilaisuutta vonkua sitä lisää vuokralaisilta.

Yö nukuttiin hyvin siitäkin huolimatta, että alueen kulkukoirajengi meuhkasi pusikoissa ja räyhäsi aidan takana läpi yön.

2. pvä / ma 8.7. / 76,7 km / Azeitao - Alcacer do Sal
Aamu alkoi aamupalan kokkaamisella ja teltan kasaamisella. Kun rutiinit oli hoidettu, polkaistiin ensimmäiselle kokonaiselle pyöräilypäivälle ensin alamäkeen ja sitten 1,5 km pitkään järkyttävään ylämäkeen, josta osan kävelin.

Setubalissa ajettiin ristiin rastiin. Matkalla paljon loivia ylä- ja alamäkiä.

Korkkipuutarhoja lähes koko matkan, jotka varjostivat kivasti tien reunaa ja antoivat suojaa auringolta. Tuuli oli pääsääntöisesti sivumyötäinen mutta ihan myötätuulessakin edettiin. Pyörän mittari näytti +34.

Leirintäalue oli oikein mukava ja siisti uima-altaineen päivineen, jonka käyttö sisältyi leirintäaluemaksuun. Meren läheisyydessä oli raikas tuuli ja oikein vilpoisaa. Aidan toisella puolella oli lammashaka lampaineen. Mustia pieniä muurahaisia paljon ja kaikkialla. Kaskaat pitivät melkoista elämää.

Aurinko paistaa niin kirkkaasti, että ilman laseja ei pysty olemaan yhtään. Viikon kuluttua onkin sitten hauskat valkeat rinkulat silmien ympärillä, kun kasvot ovat saaneet muuten aurinkoa lukuun ottamatta lasien suojassa olevaa aluetta.

3. pvä / ti 9.7. / 113 km / Alcacer do Saol - Porto Covo

Korkkipuumetsiä tosi paljon. Hauskan näköisiä, kun alaosat on kuorittu ja jätetty kasvamaan uutta korkkia.

Hyvää tietä ajella. Opasteista ja tien numeromerkinnöistä huolimatta ajettiin hutiin noin 30 kilometrin verran ja tämä huti johtui osittain siitä, että saatiin hyvät ohjeet kiertää edellä oleva isommat kumpareet. Ohjeista huolimatta - tai niistä johtuen - käännyttiin väärään suhtaan eli periaatteessa oltiin menossa pohjoiseen. Onneksi kuitenkin moka huomattiin kun alettiin ihmetellä, ettei odotettua tietä ilmaantunut ja kun otettiin kompassilla suuntaa.

Rankka päivä takana, lähes kahdeksan tuntia ajoa. Kartan mukaan leirintäalue piti oleman Sinesissä vaan eipä ollut. Täällä Vasco da Gaman synnyinkaupungissa oli julmetun pitkät ja upeat hiekkarannat. Laskeuduttiin Vasco da Gama Beach'lle, huilattiin hetki rantakuppilassa limua juoden ja lähdettiin jatkamaan matkaa ja etsimään leirintäaluetta, joka sitten löytyikin kyselyjen jälkeen. Illalla ulkona syömässä.

4. pvä / ke 10.7. / 51,4 km / Porto Covo - Zambujeira do Mar

Helteisen ajopäivän jälkeen leirintäalueelle ensin pyykkäämään ja sitten lepäämään. Alue sijaitsi kansallispuiston alueella ja oli siisti ja mukava. Ostettiin matkalla tienposkesta meloni, joka oli niin mehukas ja maittava, että sanat eivät riitä sitä elämystä kuvailemaan. Elämä hymyilee melonimussutuksen jälkeen taas iloisesti.

Ulkona syömässä. Jari söi mustekalaa, minä pitzaa. Hyvät päikkärit ja illalla ihmettelemään Atlantin rantaelämää ja huisketta. Turisteja ja rihkamaa riitti.

Illalla sää muuttui koleaksi osittain tuulesta johtuen ja tarvittiin lämmintä päälle, kun lähdettiin meren rantaan.

5. pvä / to 11.7. / 88,5 km / Zambujeira do Mar - Sagres
Ihan koko ajan jotakin eli joko mennään mäkeä ylös tai sitten lasketaan sitä alas. Ihme että jaksoin! Pilvistä mutta poutaa, +27. Kova tuuli Atlantin rannalla. Yö leirintäalueella omia eväitä syöden.

Tämä Portugalin kauneus ja nämä upeat rannikot ovat mykistäviä. Rantakallioita voisi kierrellä tuntikausia ja aina löytää toinen toistaan upeampaa nähtävää. Sagres on kuin Etelä-Euroopan Nordkapp, johon manner päättyy.

"Ponta de Sagres -niemen kärkeä pidettiin vanhan maailman eli Euroopan loppupisteenä ja siitä eli legendoita maailman lopun kaupunkina Euroopassa. Nykyisin Sagresia voi yhä kuulla kutsuttavan lempinimellä 'End of the World'." (Lähde: Wikipedia)

Täällä oli oikeastaan ensimmäiset jyrkät rannat, joiden lumoihin jouduin heti. Täällä on niin julmetun kaunista, mykistävää! Kierreltiin fillareilla rannikkoa ihastellen ja ihmetellen niiden kauneutta. Käytiin Ponta de Sagres -nimen kärjessä sekä paikallisessa "savipajassa", jossa oli toinen toistaan kauniimpia käyttöesineitä ja laattoja.

Nestettä menee mahdottomat määrät päivässä, arvioisin että yhteensä 8-10 litraa + kylmät oluet, kokikset ja muut litkut, jotka käydään juomassa paikallisissa. Onni on, että matkan varrella on sentään pieniä kauppoja ja pubeja, joista voi varastot täyttää tarvittaessa tai siemaista juomat siellä ja syödä jotain pientä ja kevyttä.

6. pvä / pe 12.7. / 73,5 km / Sagres - Portimao

Ylämäki 16 %, alamäki 20 %, päätä huimasi! Osan ylämäkeä kävelin ja alamäessä jarrutin suurimman osan matkaa.

Ostettiin isohko pussukka appelsiineja tien posken myyjältä, 5 €. Olivat kyllä niin mehukkaita ja herkullisia, että kyllä sellaista ylimääräistä taakka ihan mielellään raahaa pakkarilla.

Illalla etsittiin leirintäaluetta, joka oli merkitty karttaan. Ajo-ohjeita saatiin ja kun tämä alue sijaitsi ylhäällä kumpareen päällä, aikamoisen kuuma jo entisen hikisen olon päälle tuli ennen kuin se sitten löytyi. Leirintäalueen opasteita ei näkynyt eikä ihmekään, se oli näet "privat" eli sellainen, johon pääsi vain kuulumalla johonkin tiettyyn clubiin. No, ei muuta kuin alamäkeä takaisin kaupunkiin ja muutaman kyselyn jälkeen löydettiin pieni siisti apartmento ja sieltä vapaa huone. Oma kiva parveke, jossa kuivateltiin vaatteita ja siemaistiin oluet, jotka Jari kipaisi hakemassa vastapäisen pubin tiskiltä.

Heti kun on saanut heitettyä ajovaatteen nurkkaan, käynyt suihkussa ja heittäytynyt hetkeksi lepäämään, on kuin olisi toinen ihminen. Jaksaa jopa heittää pientä kepeää huulta ylämäistä ja muusta päivän rasituksesta. Voi tätä elämää, on se niin hienoa olla lomalla ja se, että on mahdollisuus lähteä rääkkäämään itseään tällaiselle helvetilliselle matkalle!

Käytiin syömässä kaupungilla ja keitettiin vielä makaronit jälkiruuaksi. Energian kulutus on kova eikä varmaan tule syötyä niin paljon kuin pitäisi, mutta kuumuus on niin ankaraa, että ei ole edes nälkä ei varsinkaan kokiksen ynnä muiden juomien jälkeen maistu mikään.

Nyt ollaan siis eteläisessä Portugalissa Algarveen alueella, joka on monelle suomalaisellekin tuttu lomaparatiisi. Itse asiassa merta ei näkynyt vasta kun illalla leirintäaluetta etsiessä, hotelleja ym. loma-asuntoja kyllä sitäkin enemmän.

7. pvä / la 13.7. / 76,4 km / Portimao - Olhao

Ihan hyvä päivä takana myötätuulessa körötellen. Aamupäivä oli pilvinen, mutta iltapäivä muuttui auringon myötä taas polttavan kuumaksi.

Käytiin matkalla syömässä: Jari sardiineja, minä tonnikalasalaatin. Täällä tuore kala paistetaan asiakkaan nenän alla ”ulkokeittiössä” sisälmyksineen päivineen ja heitetään päälle kourallinen karkeaa suolaa, maittavaa.

Piipahdettiin - siis kun oltiin löydetty ensin etsimisen jälkeen pyöräilyyn sopiva liittymä - valtavassa ostoskeskuksessa. Haettiin päivittäiset jogurtit ja Jarille helleasuksi urheilupaita. Mitäpä sitä fillaristi hamstraamaan kamaa olemattomiin laukkuihin, vaikka ostettavaa kyllä olisi ollut paljonkin.

Illalla kurvattiin mukavalle leirintäalueelle, jossa illan hämyssä pärähti soimaan live-musiikki. Ei sentään tanssittu mutta keikuteltiin kuitenkin puutuneita persuuksiamme musiikin tahdissa.

Mutsin synttärit, onnea sinne!

8. pvä / su 14.7. / 99,1 km / Olhao - Huelva, Espanja
Aamuajo hyvässä myötätuulessa. Siirryttiin Espanjan puolelle, johon tultiin lautalla rajajoki Rio Guadiana ylittäen. Ensimmäiseksi heti rannassa Espanjan puolella ostettiin jäätelöt! Täällä on tosi hyviä jäätelöitä ja makuja joka lähtöön.

Täällä on tapana peukuttaa! Meitäkin peukutettiin ohi ajavista autoista monta kertaa päivässä ja tänään vähän ennen Espanjan rajaa Portugalin poliisi peukutti huoltoaseman pihassa, kun piipahdettiin syömässä jäätelöt. Katsoivat tosi pitkäänä ja aloin jo huolestua, että nyt puuttuu jotakin - turvaliivi tai jotain - mutta eikä mitä. Huomasivat varmaan laukuissa olevan Suomen lipun ja peukuttivat hyvä matkan toivotukset meille.

Tiet hyviä mutta paljon moottoriteitä ja varsinkin liikenneympyröitä. Vaikea löytää pyöräilyyn luvallista kulkuväylää kaupunkeihin ja siitä ulos.

Aamupäivä pilvistä, iltapäivä aurinkoinen ja kuuma, +37.

Ei löydetty leirintäaluetta etsinnöistä huolimatta eikä kukaan osannut neuvoakaan joten oli mentävä hotelliin yöksi, joka oli kallein koko reissulla.

Ulkona syömässä (ihan nolottaa kertoa, mutta Mäkissä käytiin!) ja vähän jaloittelua Huelvassa ennen pimeyttä, joka tulee jo heti klo 21 jälkeen ja nopeasti. Iso ja ahtaan oloinen kaupunki. Mitenköhän aamulla löydetään reitti kaupungista ulos?

9. pvä / ma 15.7. / 75,7 km / Huelva - Sanlucar

Opasteiden, karttojen ja monen kyselyn ja ohjeen jälkeen ja turvin osattiin kaupungista ulos. Tämä on tässä pyöräilyssä tylsintä, että joutuu etsimään, etsimään ja taas etsimään opasteita ei-moottoriteille. Kartoissa ei edes välttämättä näy esimerkiksi moottoritien vieressä kulkevaa vanhaa maantietä, jota pitkin pääsee oikein hyvin sinne minne varsinainen moottoritiekin vie.

Sekä Espanja että Portugali ovat liikenneympyröiden luvattuja maita. Täällä on ympyröitä enemmän kuin missään olen ajanut, jatkuvasti kierretään ympyrää ja jos niissä ei ole tarkkana, oikeaa tietä ei hevin löydy. Opasteet ovat välillä oikein hyviä, toisinaan taas pikkuteille opastavia viittoja ja numeroita ei näy missään.

Ympyröissä ajaminen sujui ihan hyvin autojen seassa kaahaten lukuun ottamatta yhtä kertaa Espanjassa, kun ajoin mielestäni niin kuin pitikin. Auto oli kääntymässä ensimmäiseen liittymään, minä matkalla toiseen. Olin ekan liittymän kohdalla ulommaisella kaistalla kun auto kaarsi eteeni sisäkaistaa melko lähelle luullen varmaan, että käännyn. Kuski otti hirveän pultin, pysäytti auton ympyrään, heristeli nyrkkiä ja huuteli ikkunasta. Olisi varmaan vetänyt kuonoon, jos olisin rohjennut pysähtyä. Vaan enpä pysähtynyt, lisäsin vauhtia enkä jäänyt sen kummemmin ihmettelemään. Tämän kokemuksen jälkeen, jos autoja oli ympyrässä paljon, käännyin aina ensimmäisestä liittymästä ja palasin sieltä mutkien kautta uudelleen ympyrän ja seuraavasta ulos.

Tänään helteistä, +54, eikä puita varjostamassa. Pieniä kyliä siellä täällä, miehet kaljakuppiloissa, naisia ei näy. Tiukka ajopäivä. Minulla olkapää palanut, Jarilla reisi aurinkovoiteen korkeasta kertoimesta ja paksusta kerroksesta huolimatta.

Upeat maisemat ja lopussa pisin nousu ikinä! Yö hostellissa ja syömässä paikallisessa ravintolassa, jonka seinillä komeili valokuvia vuosien takaisista härkätaistelusankareista. Ja on täällä jotakin härdelliä härkien kanssa edelleen. Mainoksia muutaman viikon päästä olevasta tapahtumasta on paljon ja julisteissa komeilevat ehkä hyvinkin kuuluisat matadorit.

10. pvä / ti 16.7. / 79,3 km / Sanlucar - Alcala de Guadaira

Aamulla päätettiin kiertää Sevilla ja hakeutua leirintäalueelle, joita piti olla - kartan mukaan - peräti kaksi ihan Sevillan kupeessa. Yksi niistä typerimmistä päätöksistä, joita tälläkin matkalla taas tehtiin. Oltiin näet jo Sevillan esikaupungissa ja sitten kurvattiinkin maaseudulle leirintäaluetta etsimään. Siitä saatiinkin sitten 80 kilometrin päivälenkki +44 asteessa. Jarin selkä kärähti, kun ajoi tunnin tai puolitoista ilman paitaa.

Auringonkukkapellot reunustivat maantien kupeita, jota oli kyllä hyvä ajella niin maalaismaisemissa kun olla ja saattaa. Vaan ei löytynyt leirintäaluetta tai sitten niitä ei ole olemassakaan. Tai se ensimmäinen löytyi, mutta kaikessa viisaudessamme typeryys sen kun jatkui ja ajateltiin mennä sille toiselle, joka olisi mahdollisesti jopa niin lähellä Sevillaa, että pyöräiltäisiin sinne leirintäalueelta. Ja tätä toista ei sitten koskaan löytynyt.

Ei auttanut muu kuin etsiä hotelli ja painua miettimään ratkaisujaan sinne. Suihkun ja vaatteiden vaihdon jälkeen lähdettiin ulos kaupungille katsomaan jonkinlaista ”rippitilaisuutta”. Paikalla oli varmaan koko kaupungin väki, kun kulkue illan hämyssä lähti liikkeelle.

Käytiin syömässä ulkona ja ravintolan henkilökunta oli enemmän kuin ihmeissään meidän matkasta. Voi olla, että eivät edes uskoneet sitä, että ollaan Lissabonista tulossa ja mennään Sevillan kautta takaisin Lissaboniin, ja pyörillä. Kun ei täällä kukaan täysijärkinen huvikseen ajele tässä helteessä! Ja ei kai tämän liikennekulttuurikaan isommin kannusta hyppäämään pyörän selkään lukuun ottamatta niitä kilpapyörillä viilettäjiä, joista näkyy vilaus kun kiitävät meistä ohi tai ajavat vastaan.

11. & 12. pvä / ke 17.7. & to 18.7. / 24,9 km / Alcala de Guadira - Sevilla
Löydettiin kun löydettiinkin Selvilllan keskustaan. Ei hyvin eikä varsinkaan suorinta tietä, mutta ihan kohtuullisesti. Moottoritien vieressä meni pienempi tie ja sitä pitkin sitten löydettiin reitti kohti Sevillaa, pyörätietä pitkin. Keskustaan pyöräily ei ole mikään pikkujuttu tällaisessa valtavassa kaupungissa ja aikaa vierähti ennen kuin voitiin sanoa olevamme perillä. Ja niin kuin monesti aiemminkin, paikallisten neuvot ovat kultaakin kalliimpia ja ne kannattaa ottaa tosissaan ja niitä noudattaa.

Perille löydettiin ja ihan keskustan tuntumasta hostelli, josta otettiin huone kahdeksi yöksi. Komeat kaakeliseinät peittävät niin hostellin aulaa, rappukäytäviä kuin myös meidän huonetta, jossa oli pieni ranskalainen parveke kadulle päin. Eihän parveketta ja sen ovia kuitenkaan voinut hyötykäyttää, koska kuumuus oli niin ankara vaikka suoralta auringon paisteelta suojasikin jalkakäytävän puut. Pyykit kuitenkin saatiin kuivatettua pikavauhtia parvekkeen kaiteessa, joka oli hyvä sekin. Pyörät kuskattiin ahtaita ja hankalia portaita pitkin kattoterassille ja siellä ne saivat olla koko Sevillassa olon ajan.

Jari ajoi matkalla keskustaan perääni, kun nuohoaa aina ajaessaan niin lähellä minua ja kun tuli äkkipysäytys, rytisi. Lukkopolkimet ovat siitä inhottavat, että tällaisissa tilanteissa voi melko varmasti sanoa, että jalkoja ei saa niin ripeästi polkimista irti etteikö kaatuisi. Jari siis kaatui hitaasti mutta varmasti. Ei siinä isoa vahinkoa sattunut, mutta ensiapulaukku ja laastari piti kuitenkin kaivaa esiin. Ehkä henkiset kolaukset olivat kuitenkin suuremmat kuin kaatumisen tuomat ruhjeet ja vähän pääsi kuitenkin mököttämään.

Kaupunkia kierrettiin kahden päivän ajan jalkaisin. Ja varmaan turha mainita erikseen, että lämmintä ja aurinkoa riitti. Ravintoloiden vesisuihkeet olivat tervetullut hetken huuma niitä ohittaessa. Kaupat ja ostoskeskukset tietysti olivat yksi helpotus ilmastoinneillaan.

Sevilla on oikein kaunis ja valoisa kaupunki, jossa on valtavasti turisteja ja paljon nähtävää. Hauskoja pikkukujia, hienoja puistoja ja mahdoton määrä toinen toistaan kauniimpia vanhoja rakennuksia. Vaikutuksen teki niin Sevillan katedraali kuin Plaza de Espana -aukio Maria Luisan puistossa. Aukio rakennettiin vuoden 1929 iberoamerikkalaista maailmannäyttelyä varten ja edustaa espanjalaiselta arkkitehtuuriltaan uusrenesanssia (Lähde: Wikipedia).

 
13. pvä / pe 19.7. / 91,4 km / Sevilla – Nerva

Tosi ankara päivä laiskottelun jälkeen. Kuumuutta piisaa, +47 eikä varjopaikkoja, isoja ja pitkiä mäkiä. Maisemat komeaa katseltavaa.

Hotellia etsiessä nähtiin matkapyöräilijä huiskimassa tervehdystä ohi ajaessamme. Sokkeloinen ja mukulakivinen paikka, kädet kovilla tärinästä. Löydettiin hotelli kaupungin laidalta ja painuttiin suihkuun. Pienen hengähdystauon jälkeen syötiin hotellin ravintolassa - kun ei pidemmälle jaksettu lähteä eikä siellä ehkä vaihtoehtojaan mahdottomasti olisi ollutkaan - kehno sitkeä pihvi ja muutama lasi viiniä. Päätä särki koko yö.

14. pvä / la 20.7. / 38,3 km / Nerva - Calanas

Tänään olikin taas lyhyt mutta aika kova ajopäivä. Kaksi lyhyehköä mutta jyrkkää ja tosi, tosi pitkää nousua. Kävelin osan toista mäkeä, Jari polki molemmat.

Täällä on luonnon pääväri keltainen, ainakin tähän aikaan vuodesta: kalliot ja hiekka ovat keltaista niin kuin auringon polttamat ruohotupsukin tuolla kumpareiden rinteillä, puita ei juurikaan ole, pientä pusikkoa siellä täällä. Vaikken koskaan Meksikossa olekaan käynyt, niin päällimmäisenä mieleen tulee lännenelokuvien maisemat, joissa revolverisankari pyörittää pyssyään kalkkarokäärmeiden kalinan kuuluessa taustalta. Maisemat ovat kerrassaan upeita. On kuivunutta joen uomaa, kuivuneita käärmeen - ei varmaan kuitenkaan kalkkarokäärmeen - nahkoja, kotkat/haukat lentelevät etsien saalista, muutama yksinäinen ja hylätty talo nököttää rinteessä. Huikaisevaa, tätä en unohda koskaan.

Kun kotkat tai haukat kaartelivat meidän vierellä ja yläpuolella siinä paahtavassa auringon paisteessa meidän sinnitellessä hikisinä ja uupuneita mäkiä ylös, tuli ihan mieleen ja ääneenkin lausuttiin, että ne (korppikotkat) vaan odottaa meidän hyytymistä ja iskevät sitten! Mutta ei hyydytty vaikka lähellä se kyllä taisi olla.

Tavanomaisten kyselyjen ja eksymisten jälkeen löydettiin Hostal Rural Las Lomas, joka oli paras ja söpöin majapaikka tähän saakka kaikista. Pieni ja sievä hostelli omine uima-altaineen. Hotelliin tietä kysyessä paikallinen pariskunta esitteli meitä pienelle pojalleen kuin joitakin kummajaisia jostakin päin pohjoista Eurooppaa, että ihan Suomesta saakka. Vähän huvitti. Toivottavasti lapselle jäi hyvä kuva meistä suomalaista meidän rähjäisestä ulkonäöstämme huolimatta.

Lähdettiin peseytymisen jälkeen etsimään ruokapaikkaa ja aamuista kaupungista ulos reittiä. Koska oli siesta, kaupat ja baarit pitivät ovensa tietysti kiinni. Näytettiin varmaan sitten kuitenkin sen verran nälkäisiltä ja reppanoilta, että meidät napattiin suljetun tapas -baarin ovesta sisään. Kyseltiin lämpimän keiton perään ja kyllä naurua piisasi kanssaeläjille: eihän täällä syödä mitään lämmintä siihen aikaan päivästä, joten tyydyttiin sitten tapas -ateriaan.

Hostellia vastapäätä puiston ja kadun toisella puolella oli kauppa, joka aukesi siestan päätyttyä ja oli sitten avoinna puolille öin. Sieltä sai ostettua hyviä säilykesardiineja, sämpylöitä ja juotavaa, joten ei ongelmaa. Illalla tehtiin lenkki hiljaisessa ja uinuvassa kaupungissa ja sitten painuttiin nukkumaan monta päivän mukanaan tuomaa kokemusta rikkaampana.

 
15. pvä / su 21.7. / 95,5 km / Calas – Serpa (Portugali)

Koko aamupäivä taivas pilvessä, hyvä ajokeli. Iltapäivä olikin sitten taas sitä hikistä taivaltamista, johon (helteeseen) olisi jo luullut tottuneesta mutta ei vaan ole. Maasto isoja ylä- ja alamäkiä aina Portugalin rajalle saakka, sitten maalaismaisemaa loivine mäkineen.

Ollaan siis palattu Portugaliin. Tuntuu hyvältä olla taas täällä, ihan kuin kotiin olisi palannut. Pitkästä aikaa leirintäalueella.

 
16. pvä / ma 22.7. / 40,4 km / Serpa – Beja

Aika iisi päivä, hikinen kylläkin. Pari kertaa kavuttiin (pyöräiltiin) Bejan keskustaan mukulakivikatuja ja sehän otti voimille ja rynkytys käsiin. Lopulta saatiin ohjeet leirintäalueelle ja ei muuta kuin alas kaupungista ohjeiden saattelemana.

Keittimen jengat meni rikki muutama päivä sitten. Ollaan etsitty joko varaosaa tai sitten ihan uutta vastaavaa keitintä, kaasuakin kun tällä kertaa olisi riittävästi parin isohkon pullon verran. Mutta ei löydy, ei. Ulkoaterioinnit siis jatkuvat. Tänään söin ison ja oikein hyvän salaatin, Jari sardiinit ja jälkiruuaksi vielä hillo/kermatäytteisen lättykääryleen, joka yllättikin sitten pöytään tuotaessa koollaan: hädin tuskin mahtui ruokalautaselle. Jari aloitti pontevasti kääryleen syönnin mutta eihän sellaista pesuvadin kokoista jaksa syödä kukaan yksin, minä en jaksanut salaatin jälkeen yhtään. Jari kävi lähteissään kiittämässä komeasta jälkiruuasta ja tarjoilija oli sanonut, että oli tilatessa käsittänyt, että lätty tulee meille kahdelle eli ilmeisesti se oli tuplataikinalla tehty.

Lähetettiin valokuva lätystä Jyrkille ja vastaus tuli tuota pikaa, että ”hitto että säikähdin, luulin että jomman kumman jalka on mennyt poikki”. Että niin valtava ja vaikuttava se oli mansikkahilloineen ja kermavaahtoineen, kyllä naurettiin.

Olen pistänyt merkille, että täällä sisämaassa - ehkä myös rannikolla, en huomannut - alkaa illalla tuulla ihan kunnolla. Teltta heiluu ja puut huojuvat. Yön aikana se on aina sitten loppunut ja aamulla uuvuttava helle jatkuu!

 
17. pvä / ti 23.7. / 83 km / Beja – Evora

Aamukahdeksalta matkaan paikallisen kahvila-aamupalan jälkeen. Kaiken kaikkiaan oikein hyvä aamupala rapeine juustosämpylöineen.

Kuuma (+37) ja aurinkoinen päivä. Vastainen tuuli helpotti hikistä taivallusta, mikä ei ihan normaalioloissa ole ollenkaan suotavaa. Yksitoikkoisen suoria ja kumpuilevia teitä.

Jari pysäytti yhden "kilpapyöräilijän" kysyäkseen, kuka voitti Tour de Francen. Asia selvisi kuten myös se, että tämä heppu ihaili suuresti suomalaista ampujahiihtäjä Kaisa Makaraista. Ajatelkaa, maassa jossa ei lunta ole eikä ampumahiihto varmaankaan mikään huippusuosittu laji muutenkaan, vastaan tulee lähes keskellä ei mitään hirvittävässä helteessä mies, joka fanittaa Kaisa Mäkäräistä!

Taas löytyi leirintäalue, siisti ja mukava. Nukuttiin tosi huonosti kun vahdittiin pyöriä ilman mitään järjellistä syytä kuitenkaan.

 
18. pvä / ke 24.7. / 112,8 km / Erova – Almeirim

Voi hitto tätä onnea! Ei löytynyt leirintäaluetta eikä vapaita huoneita ennen kuin vasta 112 kilometrin päästä edellisestä yöpymispaikasta. Noin 36 km ennen Almeirimia oli hotelli - kukkulan päällä tietysti - mutta se oli täynnä ja sieltä opastettiin tänne saatesanoin, että noin 16 kilometrin päässä löytyy seuraava majapaikka. Vähän pidemmällä se kuitenkin sitten oli. Ihan oli itku tulla kun olin niin väsynyt ja turhautunut. Varsinkin loppumatkan ylämäet tuntuivat lähes ylivoimaisilta nousta. Kyllä matkan rasitukset alkavat näkyä ja tuntua meissä, se on tunnustettava.

Uupumuksesta huolimatta selvittiin tänne. Ja nyt kaikki on taas ihan hyvin suihkun ja vaatteiden vaihdon jälkeen. Yö Hotel O Novo Principe’ssä ja hintaan sisältyi myös aamupala, joka ei ole ihan tavallista täälläpäin maailmaa.

Illalla syömässä portugalilaisravintolassa paikkalista ruokaa ja kun ei aina ihan tiedä mitä suuhunsa pistää, niin tällä kertaa sinne mätettiin kanaa (jota en tavallisesti syö ollenkaan) riisin, ranskalaisten ja salaatin kera. Annos oli niin valtava meille kahdelle yhteensä, että eihän me jaksettu kaikkea. Hyvää kuitenkin oli ja aina vähän nolottaa jättää ruokaa syömättä, luulevat vielä että ei maistu. Kyllä maistuu mutta kun ei jaksa!

19. pvä / to 25.7. / 41,5, km / Almeirim - Rio Maior

Eilinen raskas päivä painoi vielä jalkoja ja oltiin aika uupuneita muutenkin. Onneksi tänään tie mutkitteli kumpujen välissä lukuun ottamatta heti alkumatkaa, joka palautti meidän taas maan pinnalle ja tasoitti isommat pullisteluyritykset. Sää on muuttunut siten, että ei ole enää niin kuuma ja nyt tulee, ikävä kyllä meille vastaisesti. Ollaan siis palaamassa Atlantin rannikolle.

Tultiin jo hyvissä ajoin hotellin lepäämään. Kiva pieni hotelli aamupalalla. Suihkun jälkeen lähdettiin tutustumaan kaupunkiin jalkaisin ja käytiin syömässä.

20. pvä / pe 26.7. / 68,4 km / Rio Maior - Peniche

Matkalla piipahdettiin turistien valloittamaan Obidos -nimiseen muurien ympäröimään kaupunkiin. Sinne tietysti piti polkaista aikamoisen kiemurtelevaa tietä ylös, mutta se kyllä kannatti. Jari kiipesi kaupungin muurilla kuvaamaan ja ihastelemaan maisemia.

"Óbidos on 1200-luvulla rakennetun linnan suojiin syntynyt pikkukaupunki Keski-Portugalissa, Oesten maakunnassa ja Centron suuralueella. Linnoitus on rakennettu harjanteelle, joka on sotilaallisen puolustamisen kannalta ollut hyvällä paikalla. Aikoinaan meri on ulottunut harjanteen juurelle saakka.

   Alueen eteläosa on kaupunkialue, joka muodostuu valkoisiksi kalkituista ja kukkakoristeisista pienistä taloista ja niiden välissä mutkittelevista kujista. Pääkatu Rua Direita kuitenkin kulkee suoraan linnan portille. Ennen porttia avautuu aukio, ja sen laidassa on kirkko Igreja de Santa Maria. Samalla paikalla oli maurien kaudella moskeija.

   Pyhän Marian kirkko on koristeltu 1700-luvun keramiikalla ja sen päädyssä on kullattu hauta. Oikeanpuoleisessa kappelissa on maalauksia Pyhän Katariinan elämästä ja ne on maalannut espanjalaissyntyinen Josefa d´Ayala, jota Portugalissa kutsutaan nimellä Josefa de Óbidos. Vuonna 1648 kuollut taiteilija on ensimmäisiä arvostusta saaneita naistaidemaalareita.

Linna on rakennettu tasakokoisiksi hakatuista kivistä. Se koostuu muurista ja useista torneista, joista osa on nelikulmaisia, osa pyöreitä." (Lähde: Wikipedia)

Obidossa tavattiin matkan ensimmäinen ja viimeinen Suomea puhuva parsikunta.  Kapeita katuja pitkin käveli meitä vastaan mies yllään Suomi-paita ja -lippis ja minä hölmö menin vielä kysymään, että oletko Suomesta. Oli. Hölmöt kyselee itsestään selvyyksiä!

Maistettiin suklaakupeista paikkalista kirsikkalikööriä, joka oli kyllä todella hyvää. Ja vielä kun huitaisi suklaisen kupin liköörin perään, makuelämys oli täydellinen. Ostettiin kotiin tuotavaksi pullollinen likööriä ja suklaiset kupitkin olisi ostettu, mutta velliksihän ne olisivat sulaneet jo ennen kuin oltaisiin edes kaupungista päässeen ulos.

Tästä matka jatkui ylä/alamäkivoittoisesti ja vastatuuleen tarpoen kohti Penicheä ja Atlantin rantoja. Peniche on upea paikka, josta löytyi myös leirintäalue ihan meren tuntumasta. Alue, niin kuin koko kaupunki, oli täynnä väkeä eikä ihme, sillä Penicheä pidetään yhtenä Euroopan parhaista lainelautailupaikoista. Illalla lähdettiin syömään kaupungille. Ilta alkoi hämärtyä eikä osattu takaisin leirintäalueella ilman opastusta.

 
21. pvä / la 27.7. / 18,2 km / Peniche

Meidän pyörät pyritään laittamaan niin lähelle telttaa kuin mahdollista ensin kumpikin omaan lukkoon ja sitten vielä vaijerilukolla yhteen ja puuhun tai johonkin tolppaan kiinni. Niin täälläkin. Yöllä tai myöhään illalla meidän viereen oli pyrkimässä uusi telttailija. Jari heräsi naapurin touhuamiseen ja luuli, että pyöriä pöllitään ja alkoi huitomaan ja elämöimään sillä seurauksella, että naapuriehdokas otti kamansa ja siirtyi turvallisen välimatkan päähän meistä. Ja taas naurettiin – lähinnä minä – niin että vedet valuivat silmistä. Mukavaa kun sattuu ja tapahtuu jotakin piristävää, jolle voi sitten nauraa oikein sydämensä kyllyydestä.

Päivä ajeltiin ristiin rastiin kierrellen Penichen upeita rantoja. Kalastajat kalastivat koho-ongella kymmenien metrien korkeudesta pystysuoran kallioseinämän reunalla, ja kalaa tuli. Piipahdettiin vankilassa, jossa ennen vuoden 1974 neilikkavallankumousta pidettiin poliittisia vankeja. Vankila sijaitsi 1550-luvulla kaupungin suojaksi rakennetussa linnoituksessa, jossa oli myös vallankumouksesta kertova museo.

Keskustasta löytyi oikeastaan matkan ensimmäinen kahvila-leipomo, josta saattoi ostaa ihania leivoksia ja sammuttaa orastavaa makeannälkäänsä. Täällä päin maailmaa ei kaupoissa ole metrikaupalla makeishyllyjä lasten ja miksei aikuistenkin kiusaksi kuten meillä Suomessa. Niissä voi olla muutama hyllyllinen jonkin sortin karkkipusseja ja siinä kaikki. Makean syöminen jäi siis koko matkalla harvinaisen vähäiseksi - sokeria tuli kyllä juomien sivutuotteena sitäkin enemmän - ja sekin vähät karkkipuoli mitä ostettiin, oli nallekarkkeja tosi pienissä pussukoissa.

Penichessä oli parhaillaan jonkinlainen nyplääjänäyttely ja paikalla oli useita kymmeniä nyplääjiä - aina Virosta saakka - antamassa näytöksiä taidoistaan. Puiston kupeessa oli pieni sievä nyplääjäpatsas.

Kaupungilla ajaessa tien vieruksilla oli naisia pahvilappuineen tarjoamassa majoitusta ja kun ajoi ohi, ties mitä huutelivat perään vähän kiukkuisina.

 
22. pvä / su 28.7. / 67,5 km / Peniche – Ericeira

Sellainen ihme heti aamutuimaan, että muutama sadepisara ropsahti teltan kattoon! Minullahan on sadevaatteet mukana eli itse sade ei ajamista häiritse -sadevaatteet kylläkin tällaisessa hiostavassa säässä - ainakin minun kohdallani, mutta Jarilla ei ole mitään syystä, että ennen matkaa joku erehtyi sanomaan, ettei siellä sada tähän aikaan vuodesta!

Sadetta ei muutamaa pisaraa enempää tullut joten lähdettiin ajamaan rannikkoa pitkin kohti Sintraa ja Lissabonia. Käytiin aamupalalla kivassa pienessä leipomossa matkan varrella.

Minä olin mielessäni ajatellut, että täällä meren rannalla on jotakuinkin tasaista mutta kaikkea kanssa! Jatkuvaa nousua tai laskua ja kova vastatuuli. Löydettiin leirintäalue, josta oli upeat näkymät Atlantille.

Illalla käveltiin keskustaan syömään pieneen perheravintolaan ja palvelu oli tosi, tosi ystävällistä. Käytiin tutustumassa toriin ja ihaniin hiekkarantoihin. Jari pulahti uimaan ja minua nauratti kun hän erottui muusta joukosta rantavedessä seisoskellessaan lähes vitivalkoisena siitäkin huolimatta, että omasta mielestämme olimme tosi, tosi ruskeita. Aurinko laski niin nopeasti, että hädin tuskin ehdin kuvata sen.

 
23. pvä / ma 29.7. / 44,8 km / Ericeira – Cascais

Nyt meillä ei ole enää mitään hätää, ehditään varmasti ajoissa Lissaboniin ja torstai-illan lennolle. Voidaan lyhentää päivittäisiä ajomatkoja ja steppailla päivän päätteeksi rannoilla.

Isoja nousuja ja laskuja noin 15 km, osan ylämäistä kävelin kuten tavakseni on tullut! Yö leirintäalueella, josta parin kilometrin matka meren rannalle pitkin pitkospuita läpi rauhoitetun hiekkadyynialueen. Leirintäaluemaksutkin alkavat näin Lissabonin kupeessa ja turistialueella olla ihan omaa luokkaansa, täällä 21,80 €.

Käytiin juomassa oluet aidossa reggae -baarissa rannan välittömässä tuntumassa. Oikeastaan ihan huvitti katsella meidän ikäisiä rastatukkaisia äijiä sätkä huulessa. Olut ei ollut tämän reissun ihan halvimmasta päästä.

Aurinkoinen ja kuuma päivä kuten aiemmatkin.

 
24. pvä / ti 30.7. / 37,9 km / Cascais – Lissabon

Jarilla on nestehukka. Yöllä varmaan kovassa kuumeessa ja nyt tosi huonokuntoinen. Onneksi enää fillarointi Lissaboniin ja lentokentälle.

Fillaroitiin tänne kuumassa auringon paisteessa rantoja pitkin. Upeaa! Matkalla tuli ihan hakea olo, kun nuo mahtavat karut rannat jäävät taakse ja ylihuomenna on lento Suomeen. Vaikka ihan kiva päästä kotiinkin pitkästä aikaa.

Jari oli niin uupunut tänne leirintäalueelle tullessa, että minun tehtäväkseni jäi kartan lukeminen ja alueen löytäminen. Ihan hyvin se löytyikin, kun kysyttiin neuvoa paikalliselta poliisilta, joka näytti meille kännykästä reitin leirintäalueelle, joka olikin sitten ihan siinä vieressä. Nyt ollaan täällä pari yötä. Levätään ja lähdetään tutustumaan Lissaboniin.

 
25. pvä / ke 31.7. / Lissabon

Yöllä pöllö huhuili ihan lähellä. Jarilla kova kuume yöllä, kun oli niin tulikuuma ja hikoili. Aamulla heitettiin makuupussi polttavaan aamuaurinkoon kuivumaan.

Lähdettiin aamupäivästä bussilla Lissabonin keskustaan. Ostettiin vähän tuliaisia, katseltiin kaupungin kauneutta ja bongattiin piilokamera. Kuumaa ja tukalaa. Jari laukkaa vessasta toiseen ja on tuskainen. Apteekista lisää kuumelääkettä.

Bussilla takaisin. Leirintäalueen lähellä on suuri urheiluliike, joka nähtiin jo tänne eilen pyöräillessä. Se, että täällä jonkun liikkeen näkee suht lähellä tai melkeinpä ihan vieressä ei tarkoita sitä, että sinne mitenkään hyvin löytäisi ja pääsisi - ehkä autolla kyllä. Jouduttiin taas monen monituista kertaa palaamaan polkuja takaisin ennen kuin moottoritie tai mikä lienee ollutkaan, päästiin kiertämään. Täällä on niin tosi vaikea liikkua jalkaisin tai pyörällä, tämä on autojen maailma ja niillä pääsee varmasti ihan mukavasti suorinta tietä ostareiden pihaan.

Urheiluliikkeeseen kuitenkin löydettiin ja käytiin ostamassa meille uudet uikkarit ja Jarille märkäpuku sekä uimalasit. Märkäpukujen sovitus ja varsinkin niiden riisuminen oli sitten oma show’nsa kuumeiselle ja nihkeällä kaverille. Episodi nauratti minua aikamoisen paljon kiskoessani pukua ensin Jarin päälle ja sitten pois eikä siinä kaupan henkilökuntaakaan totisena pysynyt, Jari kylläkin.

 
26. & 27. pvä / to 1.8. & pe 2.8. / 47,2 km / Lissabon – Helsinki-Vantaa – Kerava

Jari tosi kipeä. Makuupussi oli kauttaaltaan märkä kun hikoilin niin paljon yöllä. Lähdettiin hyvissä ajoin kohti lentokenttää läpi hikisen Lissabonin keskustan. Shoppailtiin vähän ja siinä hässäkässä sitten kävi niin, että minun pyörästäni oli jossakin vaiheessa pudonnut pakkarin mustekala. Jostain merkillisestä syystä se löysi tiensä Jarin takarattaaseen ja siitähän seurasi se, että kamat oli purettava, takarengas irrotettava ja mustekala revittävä rattaan ympäriltä. Jari kehtasi kysyä - varmaan kuumehoureissaan - että enhän vaan tahallani tehnyt tuota. Hei haloo, en tietenkään! Onneksi ratas jumittui tasamaalla eikä esimerkiksi alamäessä jolloin seuraukset olisivat mahdollisesti olleet tuhoisammat sekä pyöräilijälle että pyörälle.

Koneen lähtöaika oli klo 22.10, mutta se oli ainakin tunnit myöhässä. Joku sanoi, että lennonjohdosta johtuvista syistä eli pientä kismaa talouskriisin kourissa kärvistelevässä Portugalissa. Kun lähtöselvitys vihdoin aukeasi ja päästiin tavaroidemme kanssa niin pitkälle, ongelmat alkoivat. Ensin tuli sanomista pyöristä, joita ei oltu pakattu pahvilaatikoihin tai vastaaviin. Ne oli kuitenkin laitettu siten kun TAP sivuillaan vaati eli ilmat pois renkaista jne. Sanoivat, että pyörät eivät ehkä ainakaan samalla lennolla tule Suomeen, koska kone on aivan täynnä. Ihan sama meille, kunhan me päästään Suomeen!

Kun siitä selvittiin, huomio kiinnittyi meidän muihin matkatavaroihin eli pyörälaukkuihin, telttaan ja kypäriin, jotka oli laitettu kahteen jätesäkkiin. Oli näet vaara, että säkin kulma tai jotakin voisi mahdollisesti jäädä jumiin kuljetushihnaan ja tavarat leviäisivät pitkin ja poikin. Siitäkin selvittiin ja seuraavaksi sitten vietiin pyörät läpivalaisuun ja kohti porttia. Henkilökunta oli ystävällistä ja erityisesti läpivaisuhihnan mieshenkilö oli mahtava. Lähes kädestä pitäen talutti meidän käsipesulle sen jälkeen kun ensin olimme reuhtoneen pyörät hihnalle ja hihnalta pois.

Kone lähti ehkä joskus klo 23 aikaan ja Suomessa oltiin klo 5.30. Paluumatkallakin saatiin lämmin ateria ja yritettiin vähän nukkua. Pelkäsin koko matkan, että säkit ovat rikkoutuneet  ja meidän matkatavarat kadonneet iäksi! Mutta kaikki tuli ehjänä Suomeen, pyöräkin. Fillaroitiin kotiin nukkumaan ja iltapäivällä matka jatkui autolla kohti Varkautta. Tätä ennen Jari kuitenkin kävi lääkärissä ja syö nyt antibioottikuuria virtsarakontulehdukseen.