Lukuelämyksiä

10.04.2015


Oletteko mahdollisesti lukeneet Tyler Hamiltonin Voittoja ja valheita -kirjan (2014)? Sehän kertoo siitä, kuinka ammattipyöräilijät käyttivät (käyttävät) urheilussa kiellettyjä aineita järjestelmällisesti ja ihan luvan kanssa sekä varsin todennäköisesti kansainvälisen pyöräilyliiton ja ties minkä tahon hyväksyessä toiminnan. Hamilton avautui ja paljasti pyöräilyn raadollisuuden ja ahneuden kerätä taskut täyteen rahaa kepulikonstein ja saada ansaitsematonta kiitosta ja kunniaa. Yököttävää.

Hamiltonin kirjasta innostuneena luin Lance Armstrong - Ei ainoastaan pyöräilystä (2002). Kirjaa kehuttiin aikoinaan yhdeksi parhaista ”urheiluelämänkerroista” ja mielenkiinoista luettavaahan se olikin. Ei voi kuin ihmetellä sitä sirkusta, jonka hän ammattipyöräilijänä sai aikaan ja kuinka hallitseva hahmo ja päälle päsmäri hänestä tulikaan lajille, keinoja kaihtamatta.

Ei tietenkään käy kieltäminen, etteikö hän olisi saavuttanut urheilu-urallaan yhtä jos toistakin, ollut ylivoimainen lajissaan ja nostanut pyöräily profiilia ja kiinnostavuutta hurjasti. Mutta … voiko ratsastaa meriiteillä, jotka on saatu huijaamalla? Kaikki saavutukset saavat aivan toisen merkityksen nyt kun tietää, millä konstein ja kyynerpäätaktiikalla parrasvaloihin ja palkintopallille onkaan noustu. 

Kirjojen lukujärjestys oli osaltani ihan väärä: olisi kannattanut lukea ensin Lancen kirja ja sen jälkeen vasta Haliltonin.

Nyt luen Juliet Macurin Valheiden ketju - Lance Armstrongin tarina (2014), joka ilmestyi vuoden vaihteessa. Käsittämätöntä kähmintää, valheita ja uhoamista. Hirveää luettavaa. Miten mies, joka on parantunut syövästä ja taistellut hengestään, voi kaiken sen jälkeen dopingin käytöllä ja ylimielisyydellään tuhota ei vain omaa elämäänsä vaan monen, monen muunkin. Ja miten ihmeessä ne monet, monet muut ovat niin idiootteja, etteivät kapinoi ja kieltäydy pönkittämästä yhden ajajan urakehitystä?

Ihan itkettää ajatella, kuinka suuri idoli Armstrong monelle olikaan ja kuinka saavutuksia arvostettiin korkeammalle kuin ehkä koskaan kenenkään ammattipyöräilijän. Ja kuitenkin se kaikki oli silkkaa kusetusta! Mies on narsisti ja niin täynnä itseään, ettei edes tajua tehneensä mitään väärää. Mutta miksi ihmeessä vakavan sairauden, paranemisen ja kuntoutuksen jälkeen piti lähteä vilunkipeliin? Vai nousiko kusi kohinalla päähän ja hän kuvitteli olevansa yli-ihminen ja paljon, paljon korkeammalla kuin kilpa- ja tallikumppaninsa? Ainakin Hamiltonin mutta varsinkin Macurin kirjasta saa sellainen kuvan, että minkäänlaiset säännöt eivät koskeneet Armstrongia ja ympäröivä maailma mahdollisti kuvottavan douppauksen sekä ylimielisen ja törkeän käytöksen kilpa- ja tallikumppaneihin. 

Minulle riitti ammattipyöräilyn fanittaminen. Enkä usko, että systeemi olisi mihinkään muuttunut Armstrongin ja Hamiltonin vuosista vaikka niin väitetäänkin. Sama sumutus jatkunee tänäkin päivänä ja niin sponsoreiden kuin yleisönkin huijaaminen, ei vain yksin tallien osalta vaan koko ammattipyöräilyn ympärillä pyörivän härdellin hiljaisen hyväksynnän alla.

Kaikki kolme kirjaa ovat mielenkiintoisia ja ne lukee ahmien. Välillä pysähtyy miettimään, että miten tämä kaikki on voinut olla mahdollista ja jatkua vuosikaudet. Macurin kirja avasi lopullisesti silmäni olkoonkin, että siinä niin kuin kaikessa, on varmasti kyseenalaisiakin totuuksia.