Lukuelämyksiä
10.04.2015
Oletteko mahdollisesti lukeneet Tyler Hamiltonin Voittoja ja valheita -kirjan (2014)?
Sehän kertoo siitä, kuinka ammattipyöräilijät käyttivät (käyttävät) urheilussa
kiellettyjä aineita järjestelmällisesti ja ihan luvan kanssa sekä varsin
todennäköisesti kansainvälisen pyöräilyliiton ja ties minkä tahon hyväksyessä toiminnan.
Hamilton avautui ja paljasti pyöräilyn raadollisuuden ja ahneuden kerätä taskut
täyteen rahaa kepulikonstein ja saada ansaitsematonta kiitosta ja kunniaa.
Yököttävää.
Hamiltonin kirjasta innostuneena luin Lance Armstrong - Ei ainoastaan pyöräilystä (2002). Kirjaa
kehuttiin aikoinaan yhdeksi parhaista ”urheiluelämänkerroista” ja
mielenkiinoista luettavaahan se olikin. Ei voi kuin ihmetellä sitä sirkusta,
jonka hän ammattipyöräilijänä sai aikaan ja kuinka hallitseva hahmo ja päälle
päsmäri hänestä tulikaan lajille, keinoja kaihtamatta.
Ei tietenkään käy kieltäminen, etteikö hän olisi saavuttanut
urheilu-urallaan yhtä jos toistakin, ollut ylivoimainen lajissaan ja nostanut
pyöräily profiilia ja kiinnostavuutta hurjasti. Mutta … voiko ratsastaa meriiteillä,
jotka on saatu huijaamalla? Kaikki saavutukset saavat aivan toisen merkityksen
nyt kun tietää, millä konstein ja kyynerpäätaktiikalla parrasvaloihin ja
palkintopallille onkaan noustu.
Kirjojen lukujärjestys oli osaltani ihan väärä: olisi kannattanut
lukea ensin Lancen kirja ja sen jälkeen vasta Haliltonin.
Nyt luen Juliet Macurin Valheiden
ketju - Lance Armstrongin tarina (2014), joka ilmestyi vuoden vaihteessa.
Käsittämätöntä kähmintää, valheita ja uhoamista. Hirveää luettavaa. Miten mies,
joka on parantunut syövästä ja taistellut hengestään, voi kaiken sen jälkeen
dopingin käytöllä ja ylimielisyydellään tuhota ei vain omaa elämäänsä vaan
monen, monen muunkin. Ja miten ihmeessä ne monet, monet muut ovat niin
idiootteja, etteivät kapinoi ja kieltäydy pönkittämästä yhden ajajan
urakehitystä?
Ihan itkettää ajatella, kuinka suuri idoli Armstrong monelle
olikaan ja kuinka saavutuksia arvostettiin korkeammalle kuin ehkä koskaan
kenenkään ammattipyöräilijän. Ja kuitenkin se kaikki oli silkkaa kusetusta!
Mies on narsisti ja niin täynnä itseään, ettei edes tajua tehneensä mitään
väärää. Mutta miksi ihmeessä vakavan sairauden, paranemisen ja kuntoutuksen jälkeen
piti lähteä vilunkipeliin? Vai nousiko kusi kohinalla päähän ja hän kuvitteli
olevansa yli-ihminen ja paljon, paljon korkeammalla kuin kilpa- ja
tallikumppaninsa? Ainakin Hamiltonin mutta varsinkin Macurin kirjasta saa
sellainen kuvan, että minkäänlaiset säännöt eivät koskeneet Armstrongia ja ympäröivä
maailma mahdollisti kuvottavan douppauksen sekä ylimielisen ja törkeän käytöksen
kilpa- ja tallikumppaneihin.
Minulle riitti ammattipyöräilyn fanittaminen. Enkä usko, että
systeemi olisi mihinkään muuttunut Armstrongin ja Hamiltonin vuosista vaikka
niin väitetäänkin. Sama sumutus jatkunee tänäkin päivänä ja niin sponsoreiden
kuin yleisönkin huijaaminen, ei vain yksin tallien osalta vaan koko
ammattipyöräilyn ympärillä pyörivän härdellin hiljaisen hyväksynnän alla.
Kaikki kolme kirjaa ovat mielenkiintoisia ja ne lukee
ahmien. Välillä pysähtyy miettimään, että miten tämä kaikki on voinut olla
mahdollista ja jatkua vuosikaudet. Macurin kirja avasi lopullisesti silmäni
olkoonkin, että siinä niin kuin kaikessa, on varmasti kyseenalaisiakin
totuuksia.