Vihdoin ja viimein

24.08.2015



Vihdoin sain aikaiseksi päivittää ja laittaa kuntoon tämän kesälomatarinan. Kuvia lisään ajan kanssa.

Tässä eletään nyt viimeistä viikkoa vuorotteluvapaalaisena. Neljä kuukautta on mennyt kuin siivellä enkä ole oikein ehtinyt tai viitsinyt tehdä mitään järkevää. No, ensi kesänä sitten!

Olin viikon Punkaharjulla mökkeilemässä ja pieniä uittamassa. Mukava reissu ja lämpöä riitti. Kalasteltiin Jarin vikalla lomaviikolla Savon suunnalla. Mitään mainittavaa ei kuitenkaan onkeen tarttunut, joten se siitä. Lähdetään ehkä ensi viikonloppuna taas koettamaan onneamme.

Ollaan käyty Huvilan keikalla ja Senaatintorilla sataa kitaraa kuuntelemassa, hoidettu ja juoksutettu koiraa ja vietetty aikaa ulkona varsinkin nämä viime viikot, kun lämpöä ja aurinkoa on riittänyt. Matot on pesty ja kaapit siivottu. On kerätty marjat pensaista ja ostettu ja säilötty kymmeniä litroja mansikoita, mustikoita vähemmän. Käyty muutama kerta keräämässä kanttarelleja ja herkuteltu. Leivottu marjapiirakoita talvea silmälläpitäen ja toivottu, että chilit ehtisivät kasvaa ja kypsyä ennen syksyn tuloa. Jari on fillaroinut niin maastossa kuin maantielläkin melkeinpä päivittäin. Eli eihän tässä nyt ihan olla laakereilla levätty.

Nyt uskotaan ja toivotaan suomalaisurheilijoiden menestykseen yleisurheilun MM-kisoissa ja siinä samalla katsotaan mitä katsotaan Vueltaa.

Kesäloma 2015: Barcelonasta Alicanteen

 

1. pvä: Ma 22.6. / Kerava - Barcelona / 38,66 km


Barcelonassa ramppaamassa La Ramblaa
Nyt (klo 23.05) siis täällä Barcelonassa Hostel Benidormissa, joka on La Ramblan varrella. Mutta aloitetaan aamusta ja kotikonnuilta.

Jarilla lääkäri klo 9, antibioottikuuri + läjä muita pillereitä tukkoisuuteen ja flunssaan. Siitä se taas lähtee. Aamulla satoi kaatamalla, mutta kun lähdettiin klo 10 aikoihin polkaisemaan kohti lentokenttää, sade oli loppunut ja päästiin kuivin jaloin perille. Saatiin kiitosta siitä, että suoriuduttiin rivakasti ja asiantuntemuksella pyörän purusta ym. muusta matkaselvitykseen liittyvästä. Pyörät jäivät kuitenkin jonkun koirahässäkän vuoksi odottamaan vuoroaan ja minua painoi koko matkan, että ovatko nyt varmasti samalla lennolla kuin me. Olivat.

Itse lento meni ihan ok. Kova sumu ja arvailua alapuolella näkyvistä maisemista. Meidät kuskattiin koneesta linja-autolla terminaaliin, jossa odoteltiin meidän epämääräisen näköisiä nyssäköitä. Harmi, etten niitä kuvannut teille nähtäväksi. Jari kääri aikamoisen metrimäärän tuorekelmua eikä se minunkaan niin kummoiselta näyttänyt. Pyörät tulivat liukuhihnaa pitkin eri paikasta kuin muut matkatavarat. Kaikki ehjinä ja kunnossa.

Kaupunkipyöriä, Barcelona
Kasattiin pyörät ja lähdettiin kohti keskustaa, johon kentältä oli n. 20 km. Aivan kauhea ajokokemus niin kuin muutkin suurkaupungin seudut. Ensin päästiin pätkä jotakin kaksikaistaista, sitten odoteltiin lähemmäs puoli tuntia että päästään tien yli ja alas tunneliin tien toiselle puolelle, jossa oli luvallista ajaa. Matka katkesi koko ajan liikennevalojen ym. esteiden vuoksi ja me oltiin edes lähellä Barcelonan keskustaa vasta joskus klo 19.

Täällä on puolipilvistä ja +28, kova tuuli mutta meille myötäinen. Hermo oli ihan oikeasti välillä koetuksessa, kun ei tahtonut löytyä reittiä, jota jatkaa. "Punaista linjaa" (pyörätie?) Barcelonaan, neuvottiin. Me ei tiedetty yhtään mistä puhutaan, mutta lähempänä keskustaa löytyi sentään pyörätie. Mitenköhän täältä kaupungista ikinä osataan lähteä ajamaan ulos?

Ja koska yöpaikkaa ei oltu varattu, alkoi sen metsästäminen. Parin sikahinnan jälkeen päädyttiin La Ramblan varrella olevaan Benidorm -nimiseen hosteliin. Ihan kiva ja siisti paikka, mutta yksi yö riittää. Huomenna etsitään uusi.

Suihkun jälkeen lähdettiin La Rambalalle aikamoinen jännitys päällä, että kuinka meidän siellä oikein käy. Meitä kun oli niin moni varoitellut taskuvarkaista ja luulen, että lähisuku oli aivan varma, että meiltä viedään rahat ja passit ja ihan kaikki. Mutta nyt voidaan iloisena todeta, että meitä ei käännetty - ainakaan, että siitä jotakin tiedettiäsiin.

La Ramballa oli jonkinlainen mielenosoitus tai vastaava ja otin kuvan Jarista ja protestiplakaateista ja kyllä niin nauratti, kun Jari seisoi niiden edessä kuin anarkisti konsanaan.

Kuten täällä tapana on, elämä polkaistaan käyntiin vasta lähempänä keskiyötä. Mekin steppailtiin klo 23 saakka, syötiin ja käytiin ostamassa pientä evästä ja palattiin sitten tänne hosteliin. Jari nukkuu jo, minäkin tuota pikaa.

2. pvä: Ti 23.6. Barcelonassa

Pientä päivitystä
Syötiin aamupala La Ramblalla ja etsittiin Barcelonan kauppahalli. Herkullinen paikka: paljon hedelmiä, kaloja, simpukoita ym. meren herkkuja. Ja mahtavia tuorepuristettuja mehuja ja hedelmämukeja.

Täällä poliisit kulkevat järeästi aseistautuneina keskellä kaupunkia, joten jota kuinkin turvallinen olo.

Käytiin Barcelonan katedraalissa, johon minulta evättiin sisäänpääsy ensi yrittämällä. Pääsin kuitenkin, kun heitin repun olkapäille joka muka sitten peitti käsivarsia ja olkapäät. Tuomiokirkon rakentaminen aloitettiin jo vuonna 1298 ja kirkon kahdeksan vuotta kestänyt kunnostus valmistui vuonna 2011. Vaikuttava paikka.
Entinen sateenvarjotehdas
Palattiin hotelliin hikisinä ja auringon uuvuttamina. Suihku, kamojen pakkaus ja lähdettiin etsimään  toistamajapaikkaa. Fillaroitiin vähän kaupungilla, josta löytyi pyöräteitä kun etsi.

Vanhankaupungin länsipuolella sijaitsee Parc de la Ciutadella -puisto. Se on kaupungin suurin puisto viihtyisine kävelyväylineen, museoineen, suihkulähteineen ja löytyypä sieltä eläintarhakin. Antoni Gaudi on osallistunut Cascadan, barokkihenkisen suihkukaivon sekä alueen muiden suihkukaivojen suunnitteluun. Puistossa sijaitsee myös Palau de la Caiutadella, jossa kokoontuu Katalonian parlamentti ja siellä on Katalonian presidentin toimisto. Siellä järjestettiin vuonna 1888 maailmannäyttely.

Entäpä sitten Sagrada Familia, maailman kahdeksas ihme! Sitä se todella on!

Kirkon nimi merkitsee "pyhää perhettä" ja sen täydellinen nimi katalaaniksi on Temple Expiatori de la Sagrada Família. Pyhäkön rakennustyöt aloitettiin vuonna 1882 arkkitehti Francesc P. Villarin johdolla, mutta vuotta myöhemmin Antoni Gaudí sai vastuun suunnittelusta ja uudisti täysin rakennuksen alkuperäiset piirustukset. Kirkon rakentaminen on yhä kesken, vaikka rakennustöitä on tehty jo pitkälti toista sataa vuotta.

Keskeneräisyydestä huolimatta Sagrada Família on Barcelonan tunnusmerkki ja yksi kaupungin tärkeimmistä nähtävyyksistä, jota miljoonat ihmiset käyvät vuosittain katsomassa. ... Rakentaminen jatkuu yhä. Kunnianhimoisimmat odottavat Sagrada Famílian valmistuvan 2026, kun Gaudín kuolemasta on kulunut sata vuotta ja rakentamisen aloittamisesta 144 vuotta. (Lähde: Wikipedia)

Me ei kuitenkaan lähdetty jonottamaan kirkon sisään pitkistä jonoista johtuen jaruuhkaa riitti tien toisella puolella puiston kupeessa katsellessakin jättiläismäistä rakennusta ja lukuisia nostureita sen kupeessa.

Uusi majapaikka löytyi ihmeen helpolla kävelymatkan päästä Parc Guell'ia (Hotel Travessera). Mukavan pieni ja siisti hotelli.

Meidän hotellilta lähdettiin kapuamaan ylös kukkulalle Antoni Gaudín suunnittelemaan Parc Guell -puistoon, joka on vuodesta 1984 lähtien kuulunut Unescon maailmanperintöluetteloon.  

Gaudí tahtoi kunnioittaa luontoa puistoa suunnitellessaan, minkä vuoksi hän halusi luonnollisen, tyypilliseen Välimeren alueen kasvistoon perustuvan ympäristön, joka vaatii vähän ylläpitoa ja kestää hyvin kuivuutta. Hän halusi myös säilyttää alueen yhtä mäkisenä kuin se alun perinkin oli, ja tästä syystä hän suunnitteli alueen kävelytiet niin, että mäkisimmille osuuksille rakennettiin alueen kivillä päällystettyjä siltoja sen sijaan, että maata olisi ruvettu tasaamaan.
 
Pääsisäänkäynti molemmilla puolilla puiston sisäpuolella on kaksi koristeltua paviljonkia ja Gaudí suunnitteli paviljongit niin, ettei kummassakaan ole ainoatakaan suoraa kulmaa. 

Sisäänkäynnin edestä nousevat portaat sadan pylvään saliin, joka on sivuseinätön ja 84 pylvään tukema avoin sali. Useat pylväistä ovat tarkoituksellisesti kallellaan, ja niiden tukema salin katto on koristeltu mosaiikein. Portaikon keskiössä on puiston kuvatuin kohde, värikkäin mosaiikein koristeltu liskomainen patsas. Salin katolla on kuuluisa näköalapaikka, josta näkee yli Barcelonan aina merelle saakka. Näköalapaikkaa kiertävät värikkäin kaakelein koristellut kaiteet, joihin on rakennettu kiinni penkkejä vierailijoita varten. (Lähde: Wikipedia)
Parc Guell oli erikoinen, mielikuvituksellinen ja mielenkiintoinen nähtävyys ja puiston opas kuultuaan meidän olevan Suomesta alkoi laulaa "Mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti..." ... siis suomeksi! Turisteja oli paljon ja sisäänpääsy itse puistoon tapahtui parin tunnein välein. Puiston ympäristössä riitti hyvin katseltavaa sisäänpääsyä odotellessa.

Hellettä (+34) ja aurinkoista koko päivä. Kilometrejä tuli ruhtinaalliset 8,3 vaikka ollaan oltu liikkeellä aamusta iltapäivään. Kaupungilla kovin ruuhkaista ja hidasta etenemistä milloin pyörätiellä, milloin taas hitaasti lipuen jalkakäytävillä.
Meille riitti nyt Barcelona. Huomenna lähdetään sukkuloimaan kaupungista ulos ja etsimään vähän rauhallisempia mestoja.

3. pvä: Ke 24.6. / Barcelona - Sant Feliu - Molins - Martoreu - Terressa / 45,8 km


Mukavat parvekkeet
Täällä Kataloniassa juhlitaan paikallista juhannusta ja se on juuri tänään. Yöllä ilotulitushässäkkää ja yleistä ilonpitoa, mistä me ei tiedetty tuon taivaallista. Luultiin, että täällä nyt vaan on tapana paukutella pikkupommeja yötä päivää. Täällä on vapaapäivä ja kaupat kiinni mikä oli liikenteen kannalta meille tosi, tosi mukavaa.

Barcelonasta ulospääsy oli niin vaikeaa, että pinna oli melko lähellä palaa useamman kuin kerran. Onnistuttiin jopa seikkailemaan kaupungin ulkopuolella jossakin hiivatin puistossa. Ajettiin rohkeasti puistotietä vaikka kuinka kauan ja sitten tulikin verkkoaita ja julmetut pusikot vastaan. Kyseltiin ulospääsyä ahdingosta ja ainoa vaihtoehto oli palata omia jälkiä takaisin ja siirtyä autotien varteen ajelemaan.

Pyöräilijöitä oli isoja ryhmiä ja useita, mistä jo vähän aavisteltiinkin, että ehkäpä täällä onkin jokin juhlapäivä. Muuta liikennettä ei ollut nimeksikään.
Hotel Don Candido
Tänään keskiviikkona polkaistiin siis klo 8 vauhtiin ja ollaan nyt, noin klo 17, viimein hotellissa suihkunraikkaana. Tänään oli hikinen ja aika raskas päivä. Lämpötila keikkui +33 asteessa, puolipilvistä ja myötätuulta, onneksi. Loivaa nousua n. 350 metriin, pienin vaihde käytössä. Erinomaista harjoitusta tulevaa silmälläpitäen.

Kauniita ja karuja maisemia, viinirypäleviljelmiä, hyvät tiet ja ne harvat autot, joita on liikkeellä, väistävät meitä hyvin. Pysähdyttiin moneen kertaan kahville ja Cokikselle, joka maistuu taas erinomaiselta. Vesi alkaa jo nyt vähän etoa, joten huomenna kauppojen avauduttua Cokis-ostoksille. Se on erinomainen janojuoma kuumuudessa ja kun hikoilee itsensä kuiviin (joka on ainakin minun kohdallani totisinta totta).

Nyt ollaan Hotel Don Candidossa, kun hostelin ovi ei meille auennut. Aika hulppean hieno hotelli, kiva huone ja aamupala saadaan tilaamalla se erikseen. Kohta lähdetään etsimään ruokapaikkaa ja sitten nukkumaan.

Huomenna lähdetään ennen paahtavaa auringonpaistetta kohti Montserrat'ia ellei sitten päätetä jotakin muuta.

Kirjoitan taas kun ehdin, viitsin ja jaksan. Meillä kaikki hyvin ja antibiootit maistuu.

4. pvä: To 25.6. / Terrassa - Montserrat - Castellgali - Manresa / 48,2 km


Terveisiä täältä Manresasta Hotel Els Noguers'sta, läheltä Alvar Aalto -katua! Lämmintä ja aurinkoista, nahka palanut olkapäistä ja ainakin nenä punoittaa, aurinkovoiteen kertoimet 30+/50+.

Aamulla herättiin klo 7 ja syötiin hyvä aamupala hotellissa. Meidän huoneen kylpyhuone oli niinkin erikoinen, että vettä tuli noin kuudesta suihkusta samaan aikaan. Aamupalan jälkeen pyörät kuntoon ja lähdettiin kohti Montserrat -vuorta. Aika erikoinen kokemus oli se, että jostakin syystä ylämäet eivät rasittaneet vaan tuntui kuin olisi ajellut alamäkeä ja kun mentiin loivaa alamäkeä, se tuntui nousulta. Ihmettelin itsekseni ja ääneenkin, että mennäänkö nyt ylös vai alas. Onko aurinko tehnyt tehtävänsä, ja pehmittänyt meidän päät?


Tuo Montserrat (korkeutta 1 200 m) oli hieno paikka niin kuin koko matka tänne. Ensin lähdettiin pienempää tietä, jonka löytäminen tuotti tuskaa niin kuin aina lähtö jostakin ja tulo johonkin. Olesan jälkeen alkoi isompi tie (C55) rekkaralleineen. Pari tunnelia - lyhyitä - osui matkalle ja niissä oli jokseenkin pelottava ajella, koska autot tööttäilivät meillä, meillä kun ei ollut minkäänlaisia valoja. Tunneleissa ei ole juurikaan "piennarta" ja väisteltäviä heijastinlätkiä oli tiessä muutaman metrin välein. Huomiseksi kaivetaan fikkari laukusta.

Montserrat -vuoren nimi, katalaaninkielinen Montserrat, tarkoittaa sahattua vuorta ja nimi tulee kallioisen vuoren erikoisesta muodosta, se näyttää sahalaitaiselta. Vuori on tunnettu erityisesti siellä sijaitsevasta, vuonna 1025 perustetusta benediktiiniläisluostarista (Santa Maria de Montserrat), joka on omistettu Katalonian hiippakunnan suojeluspyhimykselle, Montserratin neitsyelle. Luostari on edelleen toiminnassa ja se majoittaa noin 80 munkkia. Montserrat on suosittu turisti- ja pyhiinvaelluskohde, jossa vierailee vuosittain yli miljoona turistia ja pyhiinvaeltajaa. (Lähde: Wikipedia)

Helpohko päivä vaikka nousua ja laskua olikin, jotenkin vaan meni tosi hyvin. Liekö ollut myötäinen tuuli apuna. Juomaa meni paljon ja aina vaan on janoinen fiilis.

Manresan ensimmäinen hosteli ei avannut meille ovea, toinen oli täynnä mutta ystävällinen respa varasi meille huoneen vähän syrjässä ja kaupungin reunamilla olevaan hotelliin saatesanoin, että hotellin vieressä on suuri ostoskeskus. Ja olihan siellä. Suihkun jälkeen lähdettiin lampsimaan ostaria kohti paahtavassa kuumuudessa. Käytiin syömässä Burger Kingissä järkyttävän iso hampurilainen. Ostarikierroksen jälkeen löydettiin ihan oikeita ruokaravintoloitakin, mutta kuka sitä nyt enää olisi jaksanut mitään syödä.

Tuossa vieressä on poliisiasema ja voi kuinka sydämessä läikähti lämpimästi, kun huomattiin ajelevamme Alvar Aalto -katua. Joskaan hotellin respassa eivät edes tienneet, että kuka Aalto on puhumattakaan että olisivat olleet kärryillä hänen olleen suomalainen arkkitehti.

Meidän periaatteet rapisevat päivä päivältä. Tänään syötiin puppuruokaa, joka ei ole meidän tapaista kotona saatika matkoilla ja sen lisäksi vielä nöyrinä varattiin majoitus huomiseksi. Täällä kun on muitakin liikkeellä meidän lisäksi ja pienemmissä paikoissa majoituspaikkoja on harvakseen, välimatkat ovat pitkiä ja yösija on jostakin löydyttävä. Ollaan tiirailtu leirintäalueita vanhasta tottumuksesta, mutta eipä ole näkynyt. Ei siis syytä harmitukseen, vaikka teltta oheistarpeineen jätettiinkin kotiin.

Huomisesta sen verran, että majoitus on varattu Tarregasta ja että karttaa katsellessa alkumatka sinne näyttää aika "mäkiseltä" ja sen jälkeen alavammalta. Toisaalta on todettava, että karttatuntemus ei ole meidän vahvinta osaamistamme, mikä lieneekin käynyt jo useammalle selväksi aikaisemmiltakin reissuilta.

Täällä ei hotellien "ilmainen wifi" -lupauksiin kannata kovin vakavasti suhtautua. Yhteys toimii kun toimii ja harvoin omassa hotellihuoneessa. Yhteisissä tiloissa kyllä pätkien, mutta meille riittävästi.

Huomenna jos ei mitään kuulu, odotelkaa kärsivällisesti sillä palaan asiaan kunhan "etappi" on onnellisesti ohi ja jaksan tehdä muutakin kuin raahautua suihkuun.

Aurinkoista, +43

5. pvä: Pe 26.6. / Mansera - Sant Joan Vilatorrade - Aguilar de Segarra - Calaf / 43,1 km


Väsymys vei voiton 
Klo 15.00: Jari on suihkussa, pistän pienen päivityksen nyt ja loput myöhemmin. Loivaa nousua 30 kilometriä, ihan loppu ainakin minä. Se meidän elämämme ensimmäinen hotellivaraus piti perua, koska täältä Calafista matkaa olisi vielä ollut 30-40 kilometriä. Jari huuteli tuolta, että laita siihen matkalla "rouvan suusta kuultua". No se on sellainen (vähän kaunisteltuna), että milloin nämä nousut oikein loppuvat!

Raskas päivä ja Cokista meni pari litraa, vettä saman verran. Minua oksetin loppumatkasta enkä pysynyt syömään mitään kun pysähdyttiin kyselemään hotellia. Syyttäisikö taas aurinkoa, varmaan.
Nyt oikein mukavassa pienessä Hotel alta Segarrassa.


Klo 19.20: Nyt on syöty ja vähän levätty. Päivä olikin oletettua tiukempi , aurinko paistoi eikä varjopaikkoja ollut, lämpötila +35-40. Aamupala hotellin baarissa noin 20 poliisin piirittämänä, turvallinen olo. Lähtö kaupungista onnistui ihan yhtä hyvin kuin aiempinakin päivinä eli etsittiin, etsittiin ja etsittiin. Kymmenen kilometrin suhaamisen jälkeen päästiin vihdoin ulos sieltä ja hiljaiselle vuorien ympäröimälle tielle. Punaista kalliota, toisella puolella tuuheaa puustoa, keltainen lintu ja pari käärmeen nahkaa.

Kuten jo kirjoitin, nousua riitti ja voimat menivät auringon paahteeseen ja jatkuvaan kapuamiseen. Ensimmäinen 10 kilometriä meni ihan ok, sen jälkeen alkoi 18 km:n loivahko nousu. Pysähdyin huilaamaan ja latelin voimasanoma, joista tuntuikin olevan apua ja matka jatkui. Yksi kunnon alamäki oli, pituudeltaan 3 km mutta senhän tietää, mitä sen jälkeen seuraa! Taukoja pidettiin tiuhaan tahtiin milloin minkäkin pikkuoksan alla ja suojassa auringolta.

Matkalle sattui tietyömaa ja olivat levittäneet pikeä tai vastaavaa pintaan. Mehän hurautettiin jota kuinkin tuoreen sössön läpi ja kohta oltiinkin putsaamassa renkaita kaikesta moskasta mitä niihin oli tarttunut, lähinnä teräviä hiekanmuruja. Täällä on kaiken kaikkiaan hyväkuntoisia teitä eikä routa varmastikaan murjo tien pohjia.

Jäätiin siis tänne Calafiin mukavaan hotelliin. Hostelit/hotellit, joihin ollaan majoituttu, ovat olleet mukavia. Huoneet ovat olleet isoja ja valoisia, ihan monen neliön kokoisia ja osassa on ollut kaikki julmetun herkut, vain parveke puuttuu.

Käytiin ostamassa ruokaa aamuksi ja lähdetään hyvissä ajoin kohti Tarregaa, josta on nyt uusittu hotellivaraus. Huomiseksi on luvassa +40-astetta ja täyttä aurinkoa. Täältä pienestä Calafin kaupungista lähdettäessä on odotettavissa nousua. Me vuorataan itsemme 50+ -aurinkovoiteella, tankataan juomapullot ja lähdetään matkaan.

Tarregaan pitäisi ainakin kartan mukaan olla tasaisempaa mennä kuin mitä tämä päivä toi tullessaan, joten ehkä ihan mukava päivä ajaa.

6.-7. pvä: La 27.6. Calaf - Farrari - Cervera - Tarrege / 40,8 km & Su 28.6. / Tarrega - Montblanc / 37 km


Nousua ja ihanaa laskua
Eilen lauantaina yhteys pätki siinä määrin, että päivitys jäi tekemättä. Tässä se.

La 27.6.: Calafista lähdettiin ja löydettiin ensimmäisen kerran jostakin kaupungista/kylästä kivuttomasti tie ulos. Illallahan kyllä taas jouduttiin pyytämään apua, kun ei osattu 3 000 asukkaan kylässä liikkua kaupasta takaisin hotelliin. Apua antoi ukrainalainen paikallinen saattamalla meidät perille.

Aamu alkoi nousulla heti kylän ulkopuolelta 680 metriin. Sen jälkeen tosi helppoa tasamaata muutamaa nousu lukuun ottamatta (keskarikin oli 15,5 km/h). Alavaa viljelysaluetta, oliivipuita, viinirypäleviljelmiä ja pieniä vanhoja kyliä.
Nämä kylät erottuvat Andalusian kylistä ainakin siinä, että taloja ei ole kalkittu. Muuten vaikuttavat samanlaisilta kapeine kujineen ja linnoituksineen. Kylä näkyy kauas ja voi alkaa jo hyvissä ajoin kokoamaan itseään ja voimiaan nousuun, joka on odotettavissa. Sillä kaikella todennäköisyydellä tie koukkaa kylän kautta ylös ja sitten alamäkeen sieltä pois.

Iso valtatie kulki meidän kulkemaa pikkutien rinnalla kiertäen kylät. Voi teitä, jotka paahdatte autoille miljoonaa ettekä näe tätä maaseudun kauneutta kotkineen, käärmeineen ja mäkineen. Pikkutiet ovat hyväkuntoisia eikä niillä ole ruuhkaa.

Iltapäivällä oltiin jo hyvissä ajoin ja hyvissä voimin Tarregessa ja Hotel Ciutad de Tarregessa. Täällä kun on tämä siesta johon me ei olla totuttu eikä varsinkaan muisteta sitä. Nälkä kurni pahasti ja mentiin pieneen katukahvilaan syömään jotain pientä. Jari otti hampurilaisen ja minä jonkun lihan, jossa luulin olevan salaatin mukana. Vaan eipä ollut ja lihakin oli raaka, varmaan jossakin mikrossa lämmitetty esipaistettu pihvin tapainen ja Jarin ateriasta ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa yhtään mitään nättiä, joten jätän sanomatta.

Kierreltiin katuja - me ei pyöriin enää sen jälkeen yleensä kosketa kun ollaan majoituttu ja purettu ne. Liikenteeseen lähdettiin kävellen - ja päätettiin yrittää uutta ruokailua, joka sekään ei kummoista ollut, mutta täytti kuitenkin vatsat.

Kaupat avautuivat joskus klo 17 ja käytiin ostamassa seuraavan päivän juomat (vesi, Cokis, tuoremehu) ja pullo paikallista viiniä (99 senttiä).

Turha varmaan mainita, että lämpötila keikkuu 35-45 välillä, ei juurikaan tulee ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Kauhean kuumaa ja tukalaa.

Su 28.6. / Tarrega - Montblanc / 37 km


Herättiin hyvin nukutun yön jälkeen klo 7, syötiin pieni aamupala huoneessa ja kerättiin kamat ja painuttiin alas. Siellähän odottelikin hotellin omistaja fillaritrikoot päällä, tarjosi kahvit ja oli oikein auttavainen ja ystävällinen piirtäen mm. tulevan matkan profiilin tiestä Montblanciin (ohessa). Tuo kartta piti paikkansa melko tarkkaan km-määrien, nousujen ja laskujen osalta. Sama mies odotteli meitä fillarin selässä kaupungin ulkopuolella toivotellen hyvää matkaa. Hän oli lähdössä ystävineen maastoon ajelemaan. Ihanan välittäviä ihmisiä!


Odotettavissa oli siis ensin 10 km suoraa, tasaista ja yksitoikkoista tietä, sitten 10 km 7 %:n nousua (hirvitti) ja sen jälkeen 13 km laskua. Noustiin matkalla 720 metriin, mutta se meni ihan hyvin eikä tuottanut mitään tuskaa. Nestettä oli riittävästi ja aurinko paistoi ekan kerran edestä.

Pieniä kyliä harvassa eikä baareja tai muitakaan taukopaikkoja juurikaan ollut. Paljon viinirypäleviljelmiä ja viljapeltoja, kaunista ja kuivaa. Tien poskessa kuollut käärme ja isohkon haukan jäänteet.

Tämä Montblanc on oikein kaunis piehenkö, muurin ympäröimä vanha kaupunki, johon nyt jäädään (Hotel Fonda Bohemia Riuot). Hotelli on täynnä niin kuin useimmat majoituspaikat täällä päin.

Pyykkipäivä, päikkärit ja sitten kaupungille. Huomenna matka jatkuu kohti rannikkoa, joko Tarragonaan tai mikäli tie ei ole meille tarkoitettu, jotakin pikkutietä johonkin.

Yhtään suomalaista ei ole kuulunut eikä näkynyt sitten Barcelonan, mutta eiköhän asia muutu mitä lähemmäs rannikkoa tullaan.

Aurinkoista, +38 eikä viileämpää odotettavissa vaan helleaalto jatkuu (tuo hotellin isäntä sanoi, että täällä ei yleensä ole näin kuumaa vaan lämpötila liikkuu 20-30 asteen välillä).

Klo 16.15: Nyt on käyty syömässä, hyvää lammasta ja raakamakkaraa. Täällä on paljon turisteja ja ne harvat ruokaravintolat, joita täällä on, ovat auki myös näin siestan aikaan. Hyvä meidän kannalta. Pientä yhteenvetoa menneestä viikosta:

- ystävällisiä ihmisiä
- polttavan kuumaa ja tukahduttavaa
- mukavia pikkuteitä, joissa ei liikennettä juuri nimeksikään ja niitä ollaan päästy etenemään oikein hyvin
- suuret kaupungit ovat kauhistus meille jo senkin vuoksi, että niistä on niin hankalaa ajaa sujuvasti ulos, joutuu etsimään ja turhautuu, tulee kuuma ja hermot kireällä
- kivoja pieniä hotelleja hinta 46-85 euroa (kallein Barcelonassa/hostel; tämä missä nyt ollaan, on edullisin)
- ruoka on halpaa kuten olut ja viinikin
  yksi leirintäalueen opaste ollaan nähty eli oikea ratkaisu teltan suhteen
- päivämatkat lyhyitä osittain siitä syystä, että majoituspaikkoja ei ole löytynyt ja toinen tämä kuumuus: voimat hupenevat nopeasti ja valuvat hikenä pitkin ihoa ilman nousujakin
- me ollaan otettu napakasti yhteen Barcelonasta ulospääsyä etsiessä, muuten kaikki kunnossa ja mitäpä sitä turhaan itseään tai toista kiusaamaan kiukuttelulla
- tänään Jarin viimeinen antibiootti, minä muistuttelen noin kerran tunnissa nesteiden juomisesta (varmaan aika turhauttavaa)
- paljon on Espanjasta vielä näkemättä näiden kolmen viimeisen vuoden lomareissujenkin jälkeen, mutta täytyy kyllä miettiä, onko mitään järkeä lähteä rääkkäämään itseään tänne meille lähes epäinhimilliseen kuumuuteen.

8. pvä: ma 29.6. / Montblanc - Lilla - Valls - Tarragona / 40,5 km


Paluu rannikolle
Täällä ollaan, Välimeren rannalla Tarragonassa. Ajateltiin tänne rannikolle kaartaessamme, että täällä olisi vilpoisempaa ja vilvoittavan raikas tuulen henkäys kuin mitä tuolla sisämaassa. Tämä päivä ei ainakaan sitä ole osoittanut, mutta rohkeasti lähdetään huomenna etenemään etelää kohti.

Tänään herättiin poikkeuksellisesti vasta 7.30. Meidän hostelin seinät olivat varmaan pahvia kun kaikki kuului ja alaovi paukkui läpi yön. Minun yöunet jäivät surkeiksi, koska pelkäsin meidän pyörien pöllimistä. Ne kun olivat hostelin ala-aulassa, lukittuina kylläkin.

Kun lähdettiin aamupalan jälkeen jatkamaan matkaa Montblancista, luulot otettiin heti kättelyssä pois: nousua ainakin 7 kilometriä. Aurinko paistoi, ei suojapaikkaa. Matka tänne oli vaihtelevaa maastoltaan, välillä noustiin ylös, välillä huilattiin alamäessä. Korkein kohta oli Lillassa (580 m). Kun lasku alkoi, kyyti oli vilpoista ja reipasta menoa jarrukahvat lähes pohjassa. Vauhdin hurmasta ei siis voi minun kohdallani edes puhua, Jari painelee menemään edellä omia aikojaan ja odottelee sitten jossakin.

Matkalla käytiin syömässä perunamunakasta, joka on parasta mitä rahalla saa. Se todettiin jo aikaisemmillakin reissuilla. Sitä on yritetty tehdä kotona, huonoin tuloksin. Toinen herkku täällä on oliivit. Ne ovat niin herkullisia että sanat eivät riitä sitä elämystä. Lisäksi tuorepuristetut mehut ja kahvi maistuvat erinomaisilta. Eikä pidä unohtaa myöskään pa amb tomaquet -leipiä, jotka on sivelty tomaattimurskalla, jossa on reippaasti valkosipulia ja tilkka öljyä.

Tähän saakka ollaan saatu aina pyörät sisätiloihin. Barcelonassa La Ramblan varrella hotellissa kehotettiin meitä lukitsemaan ne tolppaan kadun varteen. Ei menty siihen vaan löydettiin sitten sellainen, johon fillarit sai sisään. Täällä Tarragonassa pyörät on nyt tuolla hostelin varaston vieressä ulkona. Se on kyllä suojainen paikka, mutta saattaa kuitenkin vaikuttaa minun yöuniin.

Kaupunkiin saapuminen ja majapaikan löytäminen kävivät helposti. Ensimmäinen suurempi kaupunki, jossa kaikki on jotenkin selkeää: on iso liikenneympyrä josta erkanee tiet ja opasteet ovat hyviä. Eli ilman kiertelyä ollaan selvitty. Toki jouduttiin kysymään, mistä katu löytyy, missä hosteli sijaitse, mutta se oli aika pientä aikaisempaan verrattuna.

Tämä meidän jokseenkin vaatimaton huone sijaitsee puoli metriä leveän rappukäytävän 3. kerroksessa. Ilmanvaihtopumpun virkaa toimittaa tuolille nostettu puhallin ja kylpyhuone on väsätty entiselle parvekkeelle. No, eihän me täällä huoneessa aikaamme kuluteta kuin nukkumiseen, joten se ja sama.


Kierreltiin tätä Unescon maailmanperintökohteeksi julistettua kaupunkia ja ihmeteltiin, miten yhteen maahan tai kaupunkiin onkaan siunaantunut näin valta määrä historiaa. Ja sitä on saatu varjeltu ja säilytetty jälkipolville näinkin paljon. Aivan mahtava amfiteatteri sekä vanha kaupunki, joka ympäröi vanha roomalainen muuri.

Siestan päättyessä lähdetään käymään kauppahallissa ihastelemassa meren elävien ja hedelmien kirjoa.

Julmetun kuumaa, +34, aurinkoista

Klo 21: Kaupungin komea kauppahalli oli remontissa ja vieressä oleva halli (liekö ollut peräti kuplahalli) oli kiinni. Kaupasta päivän jogurttiannos ja juotavaa, sitten hostelin kuumaan pätsiin.

9. pvä: ti 30.6. / Tarragona - Salou - Cambrils - El Perello / 67,2 km


Lähdettiin aamulla huonosti nukutun yön jälkeen (kuuma ja hikinen) klo 8 rannikkoa kohti etelää. Yö meni ”ilmastointilaitteen” siirtelyssä tuolilta pöydälle ja takaisin. Naapurihuoneen suihkutilat ovat parvekkeella kuten meilläkin ja miesasukki lauleskeli yön hämyssä täysin palkein suihkussa. Syötiin aamupala matkalla heti kaupungista pois päästyämme.
Rannikolla paljon turisteja ja paikallisia 35 kilometrin rantatieosuudella, joka oli vilpoinen ja mukava ajella hyvää pyörätietä, kaunista. Kun lähdettiin nousemaan sisämaahan tietä N340, rekkaralli oli melkoinen mutta piennar ainakin 1,5 metriä leveä, joten tilaa oli ajella.
Tien reunoilla kasvaa paljon korkeita kaktuksia ja maisemat ovat komeaa katseltavaa.

Yksi melko lähellä ohitus toisesta fillaristista tapahtui matkalla. Enpä ole ollut lähelläkään sellaista tällä matkalla, lähinnä ohitettava, mutta nyt olisi ollut siihen mahdollisuus joka jäi käyttämättä syystä, että turhaan olisin mennyt hieromaan hänen eteensä kun vauhti eikä voimat olisi kuitenkaan riittäneet "irtiottoon".

Tuuli oli lähes koko matkan myötäinen, aurinko paahtoi polttavasti varsinkin kauempana rannikosta (rannikolla ihanan vilpoisaa), lämpötila 35-45 astetta. Lavoissa tuntuu kirvelyä, varmaan kärähtäneet. Olen pitänyt nyt melkein koko hereillä oloajan viimeisen 1,5 viikon ajan aurinkolaseja ja voitte vain arvata, miltä näytän!

Yövytään nyt El Perollossa, jossa ensimmäinen pensionat oli täynnä ja etsittiin sitten tämä La Panavera, joka on kylän viimeisessä nurkassa siistin ja rauhallisen kujan päässä. Parvekkeella varustettu huone on oikein mukava ja täältä kylän keskustaan lienee 0,5 km. Aamupala kuuluu hintaan, mikä ei ole kovinkaan tavallista täällä.

Pyörät saatiin perheen sisäpihalle. Vaatteet pesuun ja heilumaan parvekkeen kaiteelle. Mahtavan vilpoinen huone, joten unikin varmasti maistuu.

Aurinkoista, +44

10. pvä: ke 1.7.2015 / El Perello - Punta del Cap-roig - Deltepre - Sant Jaume d'Enveja - Platja dels Eucaliptus - S'Carles de la Rapita / 56 km


Päivitystä kaiken keskellä
Aamiainen hostelissa oman valinnan mukaan, jonka omistajapariskunta valmisti. Maittavaa.

Lähdettiin jatkamaan matkaa tietä N340. Tietä reunusti appelsiini- ja sitruunaviljelmät. Maalaismaisemaa ja ennen L'Ampollaa hulppea alamäki takaisin meren läheisyyteen. Paljon leirintäalueita!
Kurvattiin mukavassa myötätuulessa kohti Delta de l'Ebren luonnonpuistoa, joka sijaitsee Ebro-joen suistossa ja on merkittävä ekologinen alue meren tuntumassa. Valtava tasanko on täynnä kastelukanavia ja vesialtaita. Rannikolla riitti rantaa ja hiekkadyynejä eikä turisteja missään liikenneruuhkista puhumattakaan.

Erilaisia lintulajeja kerrotaan alueella olevan yli kolmen sadan ja kalakanta on uskomattoman runsas. Me nähtiin mm. flamingoja ja pienehköjä haikaroita. Hieno paikka, jonka pubin naapuri-ikkunasta pieni, yksinäinen koira olisi niin mieluusti tullut tekemään tuttavuutta.

Isohkoja korentoja oli niin paljon, että ei uskaltanut suu edes vähän rakosillaan, koska niitä olisi sen jälkeen ollut kita täynnä. Linnut napsivat niiden raatoja tien pinnasta ja lentäviä ilmasta.

Meillä meni koko päivä alueella kiertelemiseen ja aurinko poltti (+35-45) vasenta sivustaa. Rauhallinen ja mukava kierros. Nyt on kypärän remmi jättänyt jotakuinkin vaalean pystyraidan vasemman korvan vierustaan.
Tuolla isojen teiden (kuten N340) reunoissa on hyvä pyöräilytila, mutta siihen tilaan on ängetty autoilijoille varoitusheijastimet. Noin kämmenen kokoiset ja jopa parin sentin korkuiset möhkäleet ovat muutaman metrin välein ja niitä pitää väistellä, ettei hakkaa käsiin.

Illalla löydettiin Hostal Casa Ramon valtavan äyriäisravintolan yläkerrasta. Pyörät saatiin ravintolan huoltovarastoon. Käytiin suihkussa ja lähdettiin etsimään salaattiravintolaa. Kauan kaivattu salaatti maistui pitkästä aikaa herkulliselle.

Hostelissa ei ollut ilmastointia ja hikoiltiin lattiatuulettimen puhaltaessa sen vähäisen tuuletuksen, mikä siitä koneesta irtosi. Pidettiin ikkuna auki mukamas viilentääksemme huonetta ja kuunneltiin ravintolaääniä myöhään. Minulta yöunet menivät miettiessä, että säilyykö meidän fillarit, koska varaston ovi oli jatkuvasti selällään aina ravintolan sulkemiseen saakka.

Aurinkoista/puolipilvistä, +35-45

11. pvä: to 2.7 / S'Clarles de la Rapita - Vinaros - Peniscola - Cap d'Irta – Alcossebre / 65,8 km


Aamulla ei saatu pyöriä varastosta, koska hostelin respa oli yhtä kuin äyriäisravintolan vastaanotto ja kaikki oli siihen aikaan kiinni. Käytiin syömässä aamupala läheisessä kahvilassa, jonka jälkeen huoltovarastoon oli tullut jo ystävällinen nainen töihin. Oli huojentavaa löytää fillarit sieltä mihin ne illalla jätettiin.

En halua isosti arvostella hosteleja enkä mitään muutakaan meidän reissulta, mutta sanonpahan vain, että yhden tähden hosteliin/hotelliin ei enää mennä muuta kuin pakon edessä. Kyllä tähän helteeseen se ilmastointi tarvitaan jollakin muulla vehkeellä kuin tuolin päällä kököttävällä tuulettimella.
Lähdettiin eteenpäin rantakatua, joita on tosi mukava ajella kun sieltä löytyy useimmiten hyvä pyörätie kävely- ja autotien välistä. Rauhallisen ranta-ajelu päättyi, kun siirryttiin tielle N340, jossa hillitön rekkaralli jota jatkui onneksi vain Benicarioon saakka.

Päätettiin yksissä tuumin lähteä Benicariosta "oikotietä" Alcossebreen. Oikotie kulki meren rantaa seuraten ja oli natura-aluetta. Tie osoittautui jyrkän nousun (kävelin osittain) jälkeen kamalaksi ajettavaksi (minulle), koska se oli koko noin 15 km:n ajan enemmän tai vähemmän kivikkoista hiekkatietä. Ranta oli kyllä huikea, mikäli sitä ehti kivenmurikoilta katsella. Liikennettä ei todellakaan ollut kuin muutaman auton verran. 

Meiltä meni tuohon matkaan 2,5-3 tuntia, mutta onneksi juoma riitti. Aurinko paistoi mitä paistoi paksuhkon pilviverhon läpi, mutta niin siinä vaan kävi, että kummankin nahka kärähti koska ei älytty laittaa voiteita.

Tällä reitillä ylä/alamäet oli päällystetty, muuten yhtä helvettiä. Ylämäet eivät olleet mitään loivia nousuja vaan lyhyitä ja todella jyrkkiä. Kädet olivat aivan jumissa kun vihdoin päästiin päällystetylle tielle ja ihmisten ilmoille.
Alcossebre'ssa ei tahtonut löytyä majoitusta, oltiinhan turistien kansoittamassa kylässä Välimeren rannalla. Saatiin huone kuitenkin Hotel Jeremia'sta, joka oli tämän reissun tähän saakka ylivoimaisesti kallein paikka. Sisään kirjautumiseen meni valehtelematta ainakin 1/2 tuntia, koska yrittivät myydä pakettiin jos jonkinlaista lounasta ja ties mitä kylkiäistä.

Meidän huoneessa oli isohko parveke Välimerelle päin ja sinne me taas kerran levitettiin pestyt ajovaatteet kuivumaan. Kiva huone ilmastoinnilla.

Illalla käytiin rantakadun varrella syömässä hyvät salaatit ja patongin kanssa tuli aivan ihana valkosipuli-tuorejuustolevite. Turisteja ja ravintoloita paljon. Sitten takaisin hotelliin ja nukkumaan. Me ei todellakaan olla niitä turisteja, jotka kukkuvat yömyöhään paikallisissa.

Puolipilvistä, +27-34 (aamulla lähtiessä +24).

12. pvä / pe 3.7. / Alcossebre - Torrenostra - Torreblanca - Orpesa - Benicasim - Castello de la Plana / 54,2 km 


Syötiin hyvä aamupala, joka sisältyi hintaan. Ajettiin rantatietä ehkä noin 10 kilometriä, siirryttiin tielle N340 ja nousuun. Ja kun laskuosuus koitti, minunkin mittarissani oli 50,8 km/h ja se on paljon. Taisi tulla ehkä jopa enkka! Yleensä jarrutan kaikilla mahdollisilla jarruilla, koska pelottaa!

 Palattiin rantabulevardille heti kun mahdollista ja tuttuun turistihässäkkään. Castello de la Planassa jouduttiin kurvaamaan pois rantatieltä ja etsimään majoitusta kaupungilta, johon johti hyvä pyörätie (mm. 1,5 km viivasuoraa baanaa).
Kaupunki on Casetellon maakunnan pääkaupunki ja se perustettiin alun perin La Magdalenan kukkulalle, mutta asukkaiden pyynnöstä se siirrettiin nykyiselle paikalleen tasangolle. Täällä on upea goottilainen Santa Marian kirkko 1300-luvulta ja 1600-luvulla rakennettu kaupungintalo.

Olipa taas vaikeaa löytää yhtään mitään majoitusta täältä "ei rannalta". Tuolla kaupungin laitamilla oli jonkinlainen härkähässäkkä, kadut suljettu ja väkeä niin paljon, että ajamisesta ei puhettakaan. Katujen keskellä oleva puisto oli ympäröity kaltereiden, keskellä härkä (tai useampi) ja ihmiset saivat niin halutessaan luikahtaa kaltereiden välistä ärsyttämään härkää ja kipaista sitten vaaran uhatessa turvaan. Näytti vaaralliselta, joten me poistuimme paikalta.
Nyt ollaan Hotels2:ssa paikassa, josta toivottavasti on hyvä lähteä aamulla liikkeelle. Käytiin parin tunnin lenkillä tuolla kaupungilla ja mikäli vaan jaksetaan, lähdetään illalla vanhaan kaupunkiin, jossa järjestetään ulkoilmakonsertti.

Tänään ollaan muuten nähty kaksi fillaristia, jotka näyttivät tällaisilta kuin mekin: eli laukut ja matkalaisen meininki. Ja toinen asia, joka on laitettu merkille parin viime päivän aikana on se, että täällä on tosi, tosi paljon leirintäalueita, niitä on ihan jonossa tuolla rantatien varrella!

Puolipilvistä, +27-34 myötätuulta.

13. pvä: la 4.7. /Castello de la Plana - El Port - Plaatia de Moncofa - La Malva-Rosa - Puerto de Sagunto / 54,8 km




Kesken jäänyt hotelli
Lähdettiin ajelemaan rantoja pitkin ja hyvä niitä olikin seurata. Paljon appelsiiniviljelmiä siellä missä ei ollut rakennettu. Tämä päivä oli jotenkin surullinen syystä, että rannikolla oli paljon hylättyjä loistoasuntoja ja -hotelleja, parkkihalleja ja yksi ihan valmis rantabulevardi parkkipaikkoineen, liikenneympyröineen ja kävelykatuineen. Nyt sen ympärille oli vedetty korkea verkkoaita ja jätetty unholaan kasvamaan horsmaa. Kesken jääneiden rakennusten pihoihin oli jo roudattu laatat ja tiilet ja siinä ne olivat edelleen.
Hyvä pyöräillä rantaa seuraten
Päästiin kurvailemaan milloin pienten kylien läpi ja milloin taas melkoisia rantabulevardeja pitkin. Hyvät pyörätiet tai tiet, joita fillarilla sai ajella. Matkalle mahtui myös pyöreäkivisiä penkereitä, joita ajeltiin kuten myös "pitkospuita", joilla fillarointi oli kielletty, mutta aikamme niitä edettiin kunnes ... vastaan käveli polkupyörää taluttaen poliisista astetta pienempi herra ja komensi meidät pois sieltä. Ajaa kyllä niitä pitkin sai, mutta tiettynä kellonaikoina. Ei niillä nytkään mitään ruuhkaa ollut, joten ajamaan olisi kyllä sopinut, mutta kun ei niin ei. Oikein hyvä ajopäivä, mitä nyt kuumuus kesytti. Ja nähtiin taas kaksi matkapyöräilijää, sillä telttailualueita näillä seuduin on useampia.

Katalonia jäi taakse, nyt ollaan Valenciassa. Iltapäivällä saavuttiin Sagunt'iin ja hyvistä neuvoista kiitollisina löydettiin kuin löydettiinkin etukäteen varattu hotelli, joka oli kaupungin laitamilla syrjäisessä ja jotenkin synkässä paikassa. 

Suihkun jälkeen lähdettiin oluelle/viinille lähialueen ainoaan auki olevaan ravintolaan ja palattiin hotelliin. Hotellissa ei toiminut lupauksista huolimatta netti. Sähkö katkesi pariin otteeseen per tunti, joten ilmastointikaan ei ollut ihan sitä mitä piti. Rauhallinen paikka muuten, mutta tuossa vieressä menee isohko tie ja sitä pitkin rekkoja ja pikkuautoja jatkuvasti. Illalla uusi kierros kaupungilla, jossa ei turisteja paljon ollut.
Aurinkoista, +32-46.

14. pvä: su 5.7. / Duerto de Sagunto - Valencia - El Saler - Cullera - Devesa Gardens (n. 10 km El Salerista) / 58,3 km


Bungalow -elämää
Hyvin nukutun - joskin hikisen - yön jälkeen hotellissa aamupala ja liikkeelle heti klo 8 jälkeen siinä toivossa, että päästään edes vähän etenemään ennen helvetillistä hellettä. Nythän on niin, että meillä oli vahva usko siitä, että kun tänne rannikolle tullaan, lämpökään ei tunnut meren läheisyydestä johtuen niin painostavalta. Väärässä kuitenkin oltiin. Täällä ON NIIN TUSKAISEN KUUMAA, että meillä ei ole edes saunassa näin kuumaa!

Päätettiin kiertää Valencian keskusta kaukaa eli matka jatkui rantoja pitkin, mikä onnistuikin ihan hyvin. Turisteja oli hirmuinen määrä ja se mitä kaupungista sen laidoilla ajellen nähtiin, oli todella kaunista katseltavaa. Kaunis piensatama heti alkupätkällä ja paljon, paljon hiekkarantoja ja -dyynejä. Kauniita ja idyllisiä rakennuksia.

Pysähdyttiin syömään salaatit heti kaoottisen rantabulevardin kupeeseen, kirjoitettiin ja postitettiin kotijoukoille postikortit ja hivuttauduttiin lopuksi vatsat täynnä liikenteen sekaan. Jalkakäytävällä ei voinut ajaa, koska ne olivat turvoksiin asti täynnä, mutta onneksi päästiin ruuhkasta pikimmiten polkaisemaan pyörätielle. Tänään on sunnuntai, joten varmaan kaikki kynnelle kykenevät ovat lähteneet tai lähdössä johonkin. Autojonot liikkuvat hitaasti lipuen eteenpäin. Toivottavasti niissä on ilmastointi kunnossa, sillä pyörän mittari näyttää ennätyslukemia +54!

Ajettiin pitkin hiekkadyynien reunustamaa tietä aina kaupungin pohjoisreunalta tänne Natural de la Albuferaan, josta löydettiin leirintäalue ja vapaa bungalow. Tie tänne oli hyvä ja osittain suurien puiden varjostama. Autoja oli järkyttävä määrä ja kun piti ylittää tie, jouduttiin odottelemaan pidempi aika, että se onnistui. Nämä ihmiset eivät kotonaan viihdy, pakko päästä rannalle.

Päivä oli jotenkin tosi raskas johtuen varmaan tuosta kauheasta kuumuudesta, vaikka merenrantoja koluttiinkin. Aurinkovoideostoksille on lähdettävä heti alkuviikosta, koska sitä kuluu ja paljon. Kuten myös nestettä. Tällä kertaa Cokis on jäänyt vähälle mutta vichy on mennyt sitäkin enemmän.

Kun vihdoin saavuttiin tänne Devesa Gardens -alueelle, suunnitelmissa oli kipaista alueen kaupassa ostamassa herkkuja, valmistaa ruoka itse ja herkutella mökin terassilla nyt kun siihen oli mitä mainioin tilaisuus. Mutta meille kävi niin kuin monesti aiemminkin, kauppa oli kiinni ja aukeaa vasta huomenna klo 9. Silloin me olemme kyllä tämän paikan pölyt karistaneet jo kintuistamme ja viiletämme aamun "viileydessä" kohti uusia seikkailuja. Täällä kun on se hiivatin siesta, jota ei vaan aina muista eikä ainakaan silloin, kun ollaan tällaisessa paikassa, jossa on paljon turisteja jne.

Koska meillä ei ole juurikaan mitään evästä johtuen lähinnä siitä, että tällaisella kuumuudella ei vain voi kärrätä oikeastaan muuta kuin leipää ja hedelmiä mukanaan pitkin päivää. Alueen ravintola oli sentään auki ja vaikka siellä ei mitään jämäkämpää syötävää saanutkaan tähän aikaan, saatiin kuinkin patongit. Maittavaa oli toki sekin, mutta ...

Meillä on tässä "mökissä" kaksi huonetta ja yhdistetty olohuone/keittiö + suihkutilat/wc. Ei oltaisi kyllä ihan näin mahtavaa tarvittu, mutta kun muuta ei ollut tarjolla ja respan sanoihin luottaen uskomme, että tästä eteenpäin olisi saanut polkaista kilometrin jos toisenkin, ennen kuin seuraava majoituspaikkaan olisi osunut kohdalle. Hintaa en edes kehtaa kertoa, kallein tähän astisista kuitenkin.

Aurinkoista, +28-54

15. pvä: ma 6.7. /  Devesa Garden - El Perello – La Torre de Cullera - Torre de la Vall – Platja de Xeraco – Gandia / 63,1 km


Viimeinen viikko pyörähtänyt käyntiin
Tehtiin aamupala niistä vähistä aineista mitä meillä oli ja lähdettiin matkaan. Meidän reittihän kulkee siten, että oikealle puolelle jää vuoristo ja vasemmalla on meri milloin lähempänä, milloin taas kauempana. Eli nyt ei ainakaan pitäisi pyöriä ympyrää kun vaan katsoo, että vuoret ovat oikealla. Tänään aamulla ne näkyivät heikosti usvasta takaa.
Ajeltiin natura-alueella karttaan merkittyä vihreää maisematietä. Kaunista ja rauhallistakin. Alueella oli paljon appelsiiniviljelmiä ja kaikenlaisia hedelmä- ja viljelystarhoja ihan ihmisten omaan käyttöön kuin myös tuotavaksi meille Suomeen. Ihana paprikan tuoksu siellä missä sitä viljeltiin.

Täällä ei kuitenkaan ole esimerkiksi pensasmustikoita missään, vaikka niitä myydään Suomen toreilla aikaisesta keväästä pitkälle syksyyn. Ei ole edes kaupoissa myynnissä. Barcelonan kauppahallissa nähtiin pieni rasiallinen, mutta hinta oli sitä luokkaa, että jäi ostamatta.

Koska tarkoitus on kiertää suuret tiet, lähdettiin ajamaan kapeaa tietä, joka vei läpi juuri tuollaisten tarhojen. Kulkijoita ei ollut kuin muutama ja minua vähän hirvitti liikkua siellä. Se oli sellainen sokkeloinen pari metrinen tie joka jatkui, jatkui ja jatkui. Ihan kuin labyrintti ja sanoin Jarille, että eiköhän tällaisten kujien ajelu nyt ollut tässä! Tänään ei rantoja pitkin ajeltu, koska siellä oli hiekkadyynejä ja vain vähän varsinaista rantatietä.

Ylitettiin muutama pienehkö sameavetinen joki, joissa uiskenteli kalojen lisäksi kilpikonnia! Niitä uiskenteli ja sukelteli siellä useampia, mutta kuvaa en onnistunut sitkeistä yrityksestä huolimatta saamaan. Aivan ihania kukkia ja pusikoita, joita vähän väliä pysähdyn kuvaamaan, vaikka samanlaisia on kuvattu tällä reissulla päivittäin ja muutamina edellisvuosinakin.

Iltapäivällä Gandian ytimeen Hotel Borgiaan, josta oltiin varattu huone etukäteen mahdollisemman ylhäältä. Hotellissa ei ollut pyörille säilytyspaikkaa, joten roudattiin ensin pyörät ja sitten laukut huoneeseen 5. kerrokseen ja omalla pikkupartsille. Minähän en parvekkeelle edes uskaltanut mennä, liian korkealla. Kurottelin oven raosta jos jotakin pyörästä tarvitsin.

Illalla lähdettiin kaupungille (kun Tour de France päättyi) ruokaostoksille ja tehtiin herkullinen salaatti tonnikalasta ja äyriäisistä. Täällä on ravintoloissa älyttömän hyviä salaatteja ja niitä on tullut nyt syötyä aina kun ollaan oikeaan aikaan liikkeellä. Ei juuri muu maistu eikä oikein voi ajatellakaan syövänsä mitään raskasta ja rasvaista. Makeaa tekisi mieli, mutta herkkuleivoksista on turha haaveilla näillä meidän ”takamaita” kiertävillä reiteillä, suuremmista keskuksista löytyisi varmasti. Kauppojen herkut ovat aika vähissä, lähinnä jotain nallekarkki -tyyliä.

Ajovaatteet kypärä mukaan lukien pestiin ja laitettiin kuivumaan parvekkeelle. Aamulla saadaan puhdasta päälle ja illalla taas sama toistuu. Toisinaan on niin kuuma, että hiukset ovat litimärät ja kypärän reunoilta tipahtelee hikipisaroita. Tuntuu, että silmät ja korvat ovat täynnä hikeä, säälittävää! Ennen ihmisten ilmoille tuloa pitääkin vähän siistiytyä pyyhkimällä enimmät huiviin, joka on käden ulottuvilla pakkarilla. Tiedä sitten, onko tuosta siistiytymisestä suurempaa hyötyä noin ulkonäöllisesti.

Päivä oli taas polttavan kuuma ja vaikka ajoi korkeiden talojen välissä auringolta piilossa, tuntui että pakahtuu kuumuuteen. Niinpä tuolla ulkona ei ole kovinkaan hauska käyskennellä vaikka kuinka haluaisi.

Sehän piti vielä sanoman, että nähtiin ainakin kolme matkapyöräilijää. Heillä näytti tavaramäärästä päätellen olleen leiriytymiskamat mukana - niitähän täällä riittää!


Aurinkoista, +26-37

16. pvä: ti 7.7. / Gandia - Oliva – Denia / 50,2 km


Ajateltiin polkaista pyörät vauhtiin vasta myöhemmin tänään, mutta kun me ei voida vain olla niin lähtö tuli heti aamiaisen jälkeen! Pyörät ja laukut hissiin ja ei kun matkaan. Iltaisin kun majoitutaan, levätään hetki (päikkärit) suihkun jälkeen ja mietitään vasta sitten tekemisiä. 

Varsinainen matkaan lähtö siirtyi useamman kilometrin, kun pyörittiin kaupungin liikenneympyröissä pohtien suuntaa mihin lähteä. Vuoristo näet olikin nyt sekä edessä, oikealla että vasemmalla suunnasta riippuen. Kummallakin on kompassit ja kumpikin näytti eri suuntaa. Eli muutama voimasana tärähti jo heti aamusta.
Täällä pyörätie on saatu ängettyä autokaistojen väliin tai rinnalle ja on hyvin merkitty. Ihmetyttää isosti, miten sellaista ei saada sopimaan esimerkiksi Helsingin Hämeentielle.

Kun pyörimisen ja säätämisen jälkeen vihdoin löydettiin CV670 -tielle, siellä oli lysti ajella pitkin appelsiinitarhojen reunustamaa reittiä. Liikennettä oli vähän ja tien reunassa oli reilusti tilaa meille ja meidän laukuille liikkua. Isoa tietä (N332) jouduttiin ajelemaan jonkin aikaa, koska rantoja pitkin ei päässyt, mutta liikenne niilläkin oli ihan kohtalaista. Tien CV736 oikealla puolella kohosi jylhät vuoret ja vasemmalla on hiekkarantaa muutaman sadan metrin päässä ja tuhansien loma-asuntojen takana.

Liikenneympyrän
sadonkorjuuaihe
Noissa lomakeskuksissa on ollut todella ruuhkaista. Kieli keskellä suuta kun etenee liikenneympyrästä toiseen, väistelee omituisiin paikkoihin pysäköityjä autoja ja odottelee autojen seassa punaisissa liikennevaloissa niin viimepäivänä ollaan joutunut ajamaan ihan oikeaa tietä pitkin läpi keskuksen, kun rantabulevardeja ei ole ollut tai ne ovat olleet sellaisia, joihin pyörillä ei ole menemistä.

Jo heti aamutuimaan saa olla tarkkana rantateillä, kun väkeä liikkuu kohti hiekkarantoja aurinkovarjot ja -tuolit kainalossa. Osa on aamu-uintinsa jo tehnyt ja palailee kotiin. Liikettä ja liikennettä on.

Matkalla ostettiin 2,5 kilon säkki appelsiineja tien varresta sekä toiselta myyjältä hunajameloni. Ihania ja tuoreita. Tuolla tien poskessahan noita appelsiineja, sitruunoita, persikoita, viinirypäleitä ja oliiveja kasvaisi, mutta ei kehtaa mennä ottamaan edes sitä yhtä. Se kun on kuitenkin jonkun tulolähde.

Sellainen ihme tapahtui tänään, että Jari pulahti Välimeren aaltoihin. Minä jäin rannalle naureskelemaan ja kuvaamaan kaksivärisen miehen matkaa kohti maininkeja. Hyvin erottui siitä vähäväkisestä ruskeasta joukosta: ihan kuin valkoinen ajopaita olisi unohtunut päälle. Jonkin asteinen hurmio oli päällä, kun aikansa melskattuaan vedessä palasi rannalle saarnaamaan, kuinka mahtava kokemus ja että kyllä kannattaisi mennä. En mennyt.

Tukahduttavan kuuman ajopäivän jälkeen vihdoin hostelissa. Ja taas pyörät omalle parvekkeelle, tällä kertaa kantaen 2. kerrokseen. Hostal Cristina on Denian ytimessä lähellä hullunmyllyä. Katsotaan tuo Tour loppuun ja lähdetään sitten syömään. Nyt siellä on vielä niin paahtavaa, että ei pysty.

Tämä kaunis kaupunki sijaitsee itärannikolla Costa Blancan alueella ja hiekkarantoja löytyy noin 20 kilometrin matkalla. WHO on valinnut Denian ilmastollisesti maailman parhaaksi asuinalueeksi ja se on yksi maailman parhaiden pyöräilijöiden treenipaikka. Kaupungista on lyhyt laivamatka Ibizalle ja Mallorcalle.

Upea Denian linna (Castello de Denia) kohosi vuoren rinteellä ja sen alapuolelta lähti 200 metrin pituinen kävelytunneli läpi vuoren. Mekin talutettiin fillarit ja tallusteltiin aamun kuumuutta pakoon ihanaan viileyteen.

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, +26-42

17. pvä: ke 8.7. / Denia - Les Rotes - Xabia – Benitatxell – Moraira / 37,3 km


Löysäily loppui kuin seinään 
Linnan muurit, Denia
Härkätaistelujen vähetessä Espanjassa korostuvat helposti muut härkiin liittyvät tapahtumat kuten juuri Deniassa meneillään oleva, useamman päivän kestävä Festa Major -juhla. Meidän lähtiessä rakennusporukkaa oli kerääntynyt väsäämään rakenteita kävelykadulle pyöräilykilpailua varten. Juhlallisuuksiin kuuluu mm. härkätaistelu, jossa kilpailijoiden tavoitteena on houkutella härkä hyppäämään laiturilta mereen. (Lähde: Uusi Costa Blanca)
Kävelytunneli, Denia
Täällä oltiin ihan liekeissä Pamplonan härkäjuoksusta, joka järjestettiin 7.7. Uutisissa kelattiin aamusta iltaan juoksua eikä verisiä kuvia säästelty. Suututti ja säälitti härkien puolesta.

Aamupala syötiin matkalla Morairaan vastapäätä usvan takaa häämöttävästä Montgo -vuorta. Vellihousupariskunnan ranta-ajelut loppuivat sitten tänään kuin seinään, tie nousi pystyyn! Kun Deniasta lähdettiin rantatietä kohti Morairaa, matkanteko muuttui. Vaikka kartta näytti pätkän vuoristoa, josta pitäisi päästä yli, Jari oli sitä mieltä, että solissa edetään vuorten välissä. Näin ei kuitenkaan loppupeleissä käynyt.

Hieno tie Les Rotesiin, loivaa ja sievää nosua. Les Rotes oli elämys, kaunista ja karua, mutta tie päättyi ja oli palattava tullutta reittiä takaisin. Sieltä kun lähdettiin, oikealla vuoristo, vasemmalla näkyi meri asutuksen takana. Tällaiset maisemat tekevät näistä matkoista ikimuistoisia.

Aamu-usvaa Montgolla
Les Rotesin kivikkojen reunustamat rosoiset rantapoukamat ovat sukeltajien suosimia, joiden läpikuultavissa vesissä voi tutustua merenalaiseen maailmaan.

On se kumma, ettei tajua ihastellessaan vuoria, että jossakin kohtaa ne on ylitettävä. Voi sitä hikoilun määrää, mikä meitä odottikaan 6 %:n nousussa noin 4 km:n matkalla reiluun 350 metriin. Ei varjoa, kapeat, mutkikkaat mutta hyväkuntoiset tiet, jatkuva autojono takana! Kun tästä noususta selvittiin, lasku 8-9 % ja taas autojono takana kun en uskaltanut tiukoissa mutkissa päästellä.

Se on niin upeaa lasketella tuollaista vuoristotietä, että nousu unohtuu hetkessä. Jos vielä uskaltaisi ja päästelisi menemään, mahtava kokemus moninkertaistuisi. Suurin nopeus laskussa, joka mittarissani näkyy, on kuitenkin yli 59 km/h eli aikamoista haipakkaa on alas tultu.

Tämä niemi on ehkä ”brittien Fuengirola" eli täällä on tosi, tosi paljon brittejä mutta myös ranskalaisia, italialaisia, hollantilaisia, belgialaisia ja venäläisiä. Katukuvassa ja kaupoissa kaikki on sekä espanjaksi että englanniksi, osa myös venäjän kielellä. Hulppeiden autojen maatunnus on paljolti GB.

Täällä Morairassa on ruuhkaista, mutta löydettiin kuitenkin hyvin Hotel Buiques, jossa meillä on taas oma parveke. Istuskeltiin hotellin rapulla ja odoteltiin, että saadaan pyörät sisätiloihin. Kapeilla ja tukalan kuumalla kadulla oli kulkijaa jonoksi asti. Siistin ja kodikkaan hotellin henkilökunta oli aivan ihanan ystävällistä ja siellä oli kaiken hälinän keskellä pieni ja rauhallinen sisäpiha vierailijoiden käyttöön.

Lähdetään etsimään ruokailupaikkaa heti Tour’in päätyttyä ja kun suurin osa ravintoloista avaavat ovensa klo 19. Siihen saakka täällä vietetään siestaa aina klo 14 alkaen. Osa liikkeistä ja ravintoloista sulkee ovensa jo klo 13.

Eilen kun oltiin kaupungilla syömässä, tukahduttavan kuuma ilma iski vastaan heti kun hostelin ovesta astui ulos. Onneksi meillä on ja usein miten ollut ilmastointi eikä öisin ole kuulunut melua kuin muutaman kerran, joten ollaan nukuttu suuremmaksi osaksi kuin tukit.

Huomenna lähdetään Benidormiin, johon ollaan jo varttu hosteli ja sitten Alicanteen. Kohta loma on tämän reissun osalta loppu ja lento kotia kohti koittaa maanantaina. Ollaan kuultu huhuja kotijoukoilta, joiden mukaan Suomessa ei säät ole lähellekään sitä mitä täällä. Tänäänkin silmät olivat täynnä hikeä kun punnersin ylämäkeä, kypärä aivan märkä puhumattakaan muusta vaatetuksesta. Ja joku väänsi siinä nousussa ja siinä kuumuudessa vielä ohi kevyen näköisesti, moikkasi vielä mennessään.

Aamusumua, muuten aurinkoista, kova tuuli välillä myötäinen ja välillä niin vastainen, niin vastainen, +26-38

Klo 22.30: Istutaan meidän parvekkeella, lasketaan tähtiä ja nautitaan olostamme. Käytiin kaupungilla juomassa viinilasilliset ja katsastamassa menoa, +30 ja hikinen olo.

Se jäi kertomatta, että eilen nähtiin pari pyöräilijää, joilla oli meidän vesisaavin kokoiset säkit pakkarilla, kauhea määrä kamaa. Eli etulaukut, takalaukut, stongalaukku + saavi! Johan tuo saavin kokoinen säkki on hirmuinen tuulen vastustikin!

18. pvä: to 9.7. / Moraira - Penyal d´Ifac - Calp - Altea - Benidorm / 44,4 km


Odottelua liikenneympyröissä
Oikein hyvien unien jälkeen maittava aamiainen hotellin ravintolassa. Hotelli on muuten mahdottoman mukana, siisti ja kun rauhallista huonetta oltiin pyydetty, sellainen myös saatiin. Mitään ääniä ei kuulunut sisäpihan puolella olevaan huoneeseen.

Alku kohti Benidormia alkoi hikisellä nousulla, jota tuntui jatkuvan ikuisuuden. Aamun lämpötila oli klo 9 kivunnut 32:n asteeseen, joten poskia kuumotti, kädet lipsuivat stongassa ilman hanskoja ja kypärän reunasta tipahteli hikipisarat. Paikallisia fillaristeja singahti ohi useampi kuin kymmenen.

Aivan huimat maisemat. Jyrkkiä rosoisia merenrantakallioita ja pienehkö kaupunki nimeltään Calp. Kauempaa aivan kuin Gibraltar -vuori kohoaa 332 metriä korkea Peñón de Ifach-kallio, jota luonnehditaan usein koko Costa Blancan maamerkiksi. Hienoa ajella täällä!

Matka jatkui ja kaukana edessä siinteli vuori. Mielessä kävi, että taasko nousu tuonne ylös että päästään yli ja toiselle puolelle. Mutta nyt kävikin niin onnellisesti, että vuoren kapeimmasta kohdasta meni pari lyhyehköä tunnelia ja meidän matka jatkui ilman kapuamisia. Kohta tämän jälkeen siirryttiin isomman tien reunuksia ajelemaan liikenneympyrästä toiseen aikamoisessa vilskeessä.

Alteassa käytiin kaupassa päivän jogurttiostoksilla ja juomia ostamassa. Siellä kassajonossa kuulin jonkun sanovan selvällä suomen kielellä jotakin purkan ostamisesta! Altea on niin kuin kaikki kylät ja kaupungit näillä rannoilla turistien valloittamia. Ja niin kuin Morairassa, täällä kaikki oli espanjan kielen lisäksi venäjäksi ja englanniksi.

Altean jälkeen mutta reippaasti ennen Benidormia tie N332 muuttui 2-kaistaiseksi ja liikennettä oli. Liittymien kohdalla, missä olisi pitänyt uskaltaa vain jatkaa oman kaistan reunusta, minä kurvasin oikealle liittymän reunalle ja odottelin, että sekä päätietä että liittymästä tulevat auto menevät ja voin luikahtaa sekaan. Tämän lisäksi odottelin lähes jokaisessa liikenneympyrässä, että pääsisin kääntymään omasta reiästäni.

Parhaimmillaan yhteen odotteluun kului lähemmäs 10 minuuttia ja sekä ympyröitä että liittymiä oli useampia. Liikenne oli hirmuista, autoja tuli ja meni, minä seisoin milloin tien tai ympyrän reunalla ja odotin! Jari taas odotteli minun hidasta matkan tekoa kauempana edessä. Minä vihaan yli kaiken noita isoja teitä ja onneksi päästiin kiertämään kaiken kaikkiaan ne aika hyvin.

Mutta täällä ollaan, Benidormissa. Tämä se vasta onkin turistien kansoittama. Täällä on Manhattanin jälkeen eniten pilvenpiirtäjiä maailmassa pinta-alaan nähden ja täällä on 50-kerroksinen hotelli.

Me oltiin varattu huone läheltä rantaa, mutta kun tuota rantaviivakin on varmaan kymmeniä kilometrejä ja rantakadusta erkanee yksi jos toinenkin ahdas ja kapea katu, majapaikan etsimiseen meni aikaa. Kartalla kaikki näyttää niin selkeältä! Etsimisen lomassa pysähdeltiin ja syötiin jäätelöt tai käytiin limulla. Siellä oli niin paljon ihmisiä, että eteneminen tapahtui hitaasti lipuen jonossa väistellen invamopojen näköisiä turistien käyttämiä kulkupelejä. Mopoja oli myös tandem-mallisia.

Espanjan Manhattaniksi nimetty Benidorm on ihan oikea turistirysä! Kaupungin väkiluku on reilu 70 000 asukasta, mutta loma-aikana se kymmenkertaistuu.

Liikenne kapeilla kaduilla on kaoottinen eikä pyörällä – autoista puhumattakaan - päässyt kuin muutaman metrin kerrallaan etenemään, sitten taas odoteltiin ruuhkan selvittelyä. Täpötäysillä jalkakäytäville ei ollut mitään asiaa.

Matkalla tänne käytiin kyselemässä ajo-ohjeita paikalliselta poliisilta Balcón del Mediterraneo -näköalapaikalla, missä aikoinaan sijaitsi linnake. Sieltä avautui hienot näkymät hiekkarannoille sekä läheiselle Isla de Benidormin pikkusaarelle. Istuttiin puistonpenkillä, ihasteltiin maisemia ja litkittiin limua. Siellä karttaa tarkemmin tukiessa tajuttiin, että tämä rantatiehän jatkuu vielä useamman kilometrin Benidormina ja meidän kohde on jossakin tuolla edessä ihmispaljouden ja ruuhkan takana.

Kun vihdoin monen mutkan ja pikkukujan kautta löydettiin Pension la Oroza, kaupungin ”ensimmäinen ranta” olikin nähty jota kuinkin perusteellisesti. Tämä on mukava omalla partsilla varustettu huone ja henkilökunta on ystävällistä. Pyörät saatiin heidän tiloihinsa. Meidän parveketta vastapäätä kadun toisella puolella on parkkihallijättiläinen.

Suihkun jälkeen lähdettiin kävellen ruuhkaiselle rantakadulle ja suunnattiin vähän kauemmaksi itse markkinapaikalta. Käytiin syömässä oikein hyvät salaatit, istuttiin ja ihmeteltiin. Jengiä siis on ja ilmeisesti biletys alkaa vasta kun me ollaan jo onnellisesti unten mailla.

Luin jostain, että hiekka tänne Benidormin hiekkarannoille on tuotu Marokosta.

Aurinkoista, +32-40

19. pvä: pe 10.7. / Benidorm - La Vila Joiosa - El Canapello – Alicant / 48,5 km

Alicanten rauhassa
En ole päässyt päivittämään, kun yhteydet eivät ole toimineet. Mutta tässä tulee viimeiset ennen kotiin lähtöä.

Benidormista rauhattoman ja meluisan yön jälkeen lähdettiin kohti Alicantea. Koko matka oli mukavaa ajettavaa: paljon loivaa ylä- ja alamäkeä, hienot maastot ja karun kauniit maisemat. Aamupala syötiin matkalla, hyvää kahvia ja patonkia tomaattimurskan kanssa. Tomaattimurska tulee olemaan meidänkin pöydässä kunhan kotia päästään.

Benidormi oli aikamoinen kokemus eikä ainakaan meitä varten! Aivan kamalat ruuhkat ja ihmismassat. Jonotettiin jopa kävelykadulla etenemistä puhumattakaan niistä ruuhkaisista ja kapeista autoja täynnä olevista kujista. Onneksi päästiin sieltä ilman kolhuja pois.

Vähän hirvitti, että millaiset mahdottomat ruuhkat ja ihmispaljous meitä odottaakaan täällä Alicantessa. Yllätys oli melkoinen, kun saavuttiin rahalliseen ja oikein mukavan oloiseen kaupunkiin. Hostel Maritimo löydettiin helposti, olihan se lähellä rantatietä ja liikkuminen monen tukkoisen kaupungin jälkeen selkeää.

Täällä on uutisoitu kovasti riehuvista maastopaloista, joita tuntuu olevan nyt paljon Valencian ja Sevillan ympäristössä. Onneksi ei milloinkaan olla sellaiseen törmätty matkatessamme tuolla kuivilla ja karuilla sisämaan taipaleilla.

Illalla käytiin kävelemässä rauhallisella rantabulevardilla ja syömässä salaatti ja mustekalarenkaita lähellä kauppahallia georgialaisessa ravintolassa. Hyvä ruoka ja ihanan rauhallista!

Aurinkoista, +29-38

20.-21. pvä: La-su 11.-12.7. / Alicante


Mahdoton meno ja meininki koko yön. Meidän hostelin ikkuna ei mennyt kiinni joten se oli rakosillaan koko pirun yön ja kaikki se mekastus ja ilonpito, jota aamuyön tunteihin saakka jatkui, kantautui paremmin kuin hyvin meidän korviin.
Aamusta lähdettiin kauppahalliin. Jätettiin pyörät vielä hostelin säilytykseen ja jalkauduttiin kuumaan aamuun. Näissä kaupungeissa parhaimmasta päästä ovat kauppahallit! Sitä kala-, hedelmä- ja vihannestiskien määrää! Aivan ihania paikkoja ja yleensä ne ovat valtavia keskuksia, joissa saisi kulumaan aikaa vaikka kuinka. Meidän ostoskassi täyttyi erilaisista chileistä, joita viedään tuliaisiksi ja itselle. Aamupala syötiin hallin viileydessä.


Hallikeikan ja parin kauppakierroksen jälkeen palattiin pakkaamaan kamat ja lähdettiin meidän viimeistä majapaikkaa kohti, joka on 6 km päässä lentokentästä ja täältä keskustasta sinne on matkaa viitisen kilometriä. Koska meillä oli hyvin aikaa ennen kuin saataisiin huone, ajateltiin polkaista lentokentälle. Kovasti oli ruuhkainen tie sinne ja takaisin, muuten ihan selkeä ja helpon oloinen paikka.

Näitä lentokenttiäkin on helppoja ja vaikeita! On kenttiä, joista saa etsiä pyöriään ja on kenttiä, joissa ne tulevat muiden kamojen joukossa pitkin hihnaa. Alicanten kenttä on varmaan ihan yksinkertaisen helppo ja sieltä löytää sujuvasti kaiken sen mitä pitääkin. 

Tämä vika etukäteen varattu hotelli oli ihan ok, vähän syrjässä tosin kaikkea, mutta aivan varmasti rauhallisella paikalla. Pyörät saatiin kokoustilaan ja huone oli mukava 1. kerroksessa.

Koska ajot on nyt ajettu (täältä lentokentälle ja Hki-Vantaalta kotiin -polkaisuja lukuun ottamatta), lähdettiin bussilla keskustaan. Hotellin edestä lähti bussi (0,85 euroa per lätty per suunta) ja hortoiltiin monta tuntia keskustassa syöden ja nauttien viimeisistä päivistä.

Käytiin viinillä pubissa, jonka omistaja oli naimisissa hollantilaisen kanssa ja hänellä oli hyvä ystävä Helsingistä. Mukava ja ystävällinen mies. Tällaiset tapaamiset jää aina mieleen kuten myös se perjantain georgialainen ravintoloitsija, joka oli todella ihmeissään meidän reissusta. Täällä kun ei todellakaan ole "matkapyöräily" tavallista, tuo kaikki viimeisen päälle oleva releet päällä ja katupyöräily kylläkin sekä maastossa ajelu.

Takaisin hotellille tultiin taksilla kun ei tiedetty, mistä bussi lähtee. Jari harjoitteli espanjan kieltä taksikuskin kanssa keskustellen mm. bensan hinnoista.

Sunnuntaiaamuna syötiin aamupala hotellin ravintolassa ja lähdettiin heti aamusta kaupunkiin bussilla (1,55 euroa per suunta). Tuo bussikyydin hintakin on ihmeellinen asia, kun se yhtiöstä riippuen kaksinkertaistui tänään. Monta tuntia siellä hortoillessamme palattiin bussilla tänne ja pakataan laukut nyt illalla siihen kuntoon, että kaikki on huomenna valmista.

Yöllä heräsin paikallisten kulkukissojen elämöintiin. Onneksi eivät sentään sännänneet ikkunasta sisään, mikä sekin olisi ollut mahdollista, olihan ikkuna auki ja matalalla. Aamulla kun lähdettiin kaupungille, yksi kapinen ressukka töpöhäntä ja nahisteluissa ruhjeita saanut kisu lyöttäytyi meidän seuraan, säälitti. Tässä hotellin alueella on juotto- ja syöttöpaikka kulkukissoille.

Täällä oli hyvin pienimuotoinen mielenilmaus härkäjuoksuja vastaan tuolla kävelykadulla. Perjantaina tv:stä tuli härkätaistelutapahtuma, jossa härkä sai kylmää kyytiä. Loppupeleissä kuollutta härkää kuskattiin sorkista vetäen areenalta. Matadora tepasteli ja keikisteli härän korva kädessään ympäri areenaa ja kansa hurrasi.

Täällä Alicantessa me ollaan kierrelty kaupoissa ja yksi syy siihen on se, että niihin pääsee hellettä pakoon kuumilta kadulta. Kotiin vietäväksi on muutama asuste ja muutama tuliainen pienille. Kun jossain hotellissa oltiin aamupalalla, siellä oli pöydässä mukavan näköinen lasinen öljykaadin. Sellainen löydettiin täältä yhdestä liikkeestä ja ostettiin niitä itselle ja tuliaisiksi. Yleensä meidän tuliaiset ja ostokset itselle ovat vähäisiä, mutta tällä kertaa niitä enemmän kuin koskaan.

Tällä reissulla on ollut laukuissa tilaa reilusti, kun telttakamoja ei olla kuskattu mukana. Lähtiessä laukkujen paino oli minulla noin 7 kg, Jarilla vähän enemmän eli tosi vähillä kamoilla ollaan liikkeellä. Kaikki se mitä on tarvittu on ollut ja tuntuu, että vaateiden on vähän liikaakin. Kotiin tultaessa paino tuskin on suuresti muuttunut.

Aurinkoista, +30-4

22. pvä: Ma 13.7. / Alicante - Kerava / 47,3 km


Aamupala hotellissa ja pyörien pakkauksen jälkeen polkaisu kohti lentokenttää hikisessä aamussa. Vaikka Alicanten kenttä ei ole niitä suurempia, liikennettä sinne ja sieltä pois oli näin pyöräilijän näkökulmasta katsoen paljon ja ne muutama liikenneympyrä matkalla meni taas kyttäilyksi.

Ensin purettiin pyörät, pakattiin laukut ja kypärät kamalan näköisiin meidän omiin isoihin kasseihin ja Jari kääräisi vielä oman nyssäkkänsä tuorekelmuun. Harmi, etten ottanut kuvia näistä rumista ja rujoista mutta toimivista pakaaseista. Sitten tiskille matkaselvitykseen, jossa naisvirkailija tiskin takana ei ottanut uskoakseen, että pyörät voi koneeseen viedä ilman laukkua ja siihen piti hakea asiasta enemmän tietävää kenttähenkilökuntaa. Ensimmäisen kerran jouduttiin allekirjoittamaan "vastuuvapaus" lentoyhtiölle, jos pyörät vaikka matkalla rikkoutuvat.
Seuraavaksi raahattiin fillarit läpivalaisuun, joka on joka ikinen kerta tuottanut tuskaa enemmän tai vähemmän, koska pyörät eivät tahdo mahtua laitteen läpi. Ja niin tälläkin kertaa. Yleensä Jarin pyörä tökkää, nyt minunkin. Mutta koska asia on hoidettava, taluttivat meidät sermien taakse tullin puolelle ja siellä erilaisten laatikkohässäköiden ja rakennelmien kautta pyörät tukien saatiin kuin saatiinkin ne mahtumaan luukusta ja homma hoidettua. Olisihan siinä sitten voinut alkaa renkaita ym. osia irrottelemaan, mutta tällä kertaa siihen ei kuitenkaan tarvinnut ryhtyä. Oikein ystävällinen ja auttavainen mies ohjasi ja opasti meitä kentällä, mistä suuri kiitos.

Helsinki-Vantaalla oltiin aikataulun mukaisesti ja mukavan lämmin - ei kuuma - ja puolipilvinen sää odotti saapujia. Kasattiin pyörät ja lähdettiin Keravaa kohti mukavassa myötätuulessa.

Yhteenvetoa meidän matkasta:


- Keskilämpötila oli reilusti yli +30 astetta. Aamuisin kun lähdettiin hyvissä ajoin (klo 7-8 välillä, muutama kerta vasta klo 9 tai sen jälkeen), mittari näytti +28. Iltapäivällä sitten olikin jo ihan kauheita lukemia: korkein mitä sattumoisin katsoin pyörän mittarista oli +54). Polttavaa aurinkoa ja tukahduttavaa kuumuutta ei päässyt useinkaan piiloon ajon aikana ja kun ei moiseen paahteeseen ole tottunut, kyllä se voimia vei tankkauksesta huolimatta.
- Kilometrejä tuli 963, aikaa noiden polkemiseen meni reilu 73 tuntia ja keskituntinopeus oli 13,5 km/h.
- Yhtään lepopäivää ei vietetty, koska sellaiseen ei ollut tarvetta. Vaikka kuumuus uuvutti meidät useammin kuin kerran, palauduttiin hyvin levon ja ruokailun jälkeen. Edettiin hissukseen eivätkä päivämatkat olleet mahdottomia. Barcelonassa oltiin kaksi yötä ja Alicantessa kolme.
- Reitti ei ollut rasittava lukuun ottamatta Barcelona - Valencia -osuutta, kun nousuja ja laskuja oli aikamoisen paljon eikä helle ainakaan helpottanut asiaa. Rannikolla oli hienoja pyöräteitä, mutta myös vuoristoista. Siellä nousut olivat lyhyitä joskin välillä todella jyrkkiä ja rasittavia.
- Majoituksen taso ja hinta oli hirmuinen ja kalleimmasta päästä oleva hotelli tai hosteli ei ollut todellakaan aina paras.
- Meillä oli oma keitin mukana ja ehkä noin puolet aamupaloista tehtiin itse ja muutama kerta kokkailtiin kunnon sapuskat iltaisin. Aika huolettomasti syötiin salaatit ja hedelmät huuhtelun jälkeen eikä mitään ongelmia ollut. Sellainen huomio ruokailusta, että suolaa käytettiin runsaskätisesti mikä ei ole kovin tavallista meille. Lisättiin sitä jopa salaatteihin, leivän päälle ja ties mihin.
- Tällä kertaa Cokis ei ollut suosikkijuoma vaan juotiin vichyvettä ja tuoremehua enimmäkseen ja litratolkulla niitä menikin.
- Sisämaan maisemat ihastuttivat ja rannikkoalueen alkupäivinä. Rannikon turistimäärät ja ruuhkat yllättivät ikävästi. Erityisesti Costa Balancan alue oli kaaosta, johon tuskin koskaan palataan.
- Mitään ei hävinnyt, unohtunut eikä pöllitty. Ainoat vähän pelottavat hetket koin liikenteen kaaoksessa ja liikenneympyröissä.
- Terveinä kumpikin kotia kohti, nahka vähän kärysi alussa ja aurinkovoide 50+ oli tarpeeseen. Rusketusta on voiteluista huolimatta kuitenkin saatu ja tutut sandaalin valkoiset rajat jaloissa ja paidan olkaimen rajat hartioilla.
- Oikein mukava palata kotiin ja läheisten luo hyvän reissun ja mukavien muistojen jälkeen.
- Yhteyttä kotiväkeen ja ystäviin pidettiin tiiviisti tekstiviestein, kerrottiin kuuluiset ja missä mennään.
- Nyt on rannikkoa nähty ja todettu, että kyllä sisämaassa on paljon, paljon mukavampi edetä. Sisämaan pikkuteillä ei ole ruuhkia ja ne pienet sievät kylät/kaupungit ja luonto ovat kyllä sitä mitä me jatkossa halutaan nähdä enemmän kuin täysiä turistikohteita. Meri ja sen läheisyys sekä rannikon karuus ovat kyllä kaunista katseltavaa, mutta …