Huomenna jos ei mitään
kuulu, odotelkaa kärsivällisesti sillä palaan asiaan kunhan "etappi" on
onnellisesti ohi ja jaksan tehdä muutakin kuin raahautua suihkuun.
Jari on suihkussa, pistän pienen päivityksen nyt ja loput
myöhemmin. Loivaa nousua 30 kilometriä, ihan loppu ainakin minä. Se
meidän elämämme ensimmäinen hotellivaraus piti perua, koska täältä
Calafista matkaa olisi vielä ollut 30-40 kilometriä. Jari huuteli tuolta,
että laita siihen matkalla "rouvan suusta kuultua". No se on sellainen
(vähän kaunisteltuna), että milloin nämä nousut oikein loppuvat!
Raskas päivä ja Cokista meni pari litraa, vettä saman verran.
Minua oksetin loppumatkasta enkä pysynyt syömään mitään kun
pysähdyttiin kyselemään hotellia. Syyttäisikö taas aurinkoa, varmaan.
Nyt on syöty ja vähän levätty. Päivä olikin oletettua tiukempi , aurinko paistoi eikä varjopaikkoja ollut, lämpötila +35-40.
Aamupala hotellin baarissa noin 20 poliisin piirittämänä, turvallinen olo. Lähtö kaupungista onnistui ihan yhtä hyvin kuin aiempinakin
päivinä eli etsittiin, etsittiin ja etsittiin. Kymmenen kilometrin
suhaamisen jälkeen päästiin vihdoin ulos sieltä ja hiljaiselle
vuorien ympäröimälle tielle. Punaista kalliota, toisella puolella
tuuheaa puustoa, keltainen lintu ja pari käärmeen nahkaa.
Eilen lauantaina yhteys pätki siinä määrin, että päivitys jäi tekemättä. Tässä se.
La 27.6.: Calafista lähdettiin ja löydettiin ensimmäisen kerran
jostakin kaupungista/kylästä kivuttomasti tie ulos. Illallahan kyllä taas jouduttiin pyytämään apua, kun ei osattu 3 000 asukkaan kylässä liikkua kaupasta takaisin hotelliin. Apua antoi
ukrainalainen paikallinen saattamalla meidät perille.
Aamu alkoi nousulla heti kylän ulkopuolelta 680
metriin. Sen jälkeen tosi helppoa tasamaata muutamaa nousu
lukuun ottamatta (keskarikin oli 15,5 km/h). Alavaa viljelysaluetta,
oliivipuita, viinirypäleviljelmiä ja pieniä vanhoja kyliä.
Nämä kylät erottuvat Andalusian kylistä ainakin siinä, että taloja ei
ole kalkittu. Muuten vaikuttavat samanlaisilta kapeine kujineen ja
linnoituksineen. Kylä näkyy kauas ja voi alkaa jo hyvissä ajoin kokoamaan itseään ja
voimiaan nousuun, joka on odotettavissa. Sillä kaikella todennäköisyydellä tie koukkaa kylän kautta ylös ja sitten alamäkeen sieltä pois.
Iso valtatie kulki meidän kulkemaa pikkutien rinnalla kiertäen kylät. Voi teitä,
jotka paahdatte autoille miljoonaa ettekä näe tätä maaseudun kauneutta
kotkineen, käärmeineen ja mäkineen. Pikkutiet ovat hyväkuntoisia eikä
niillä ole ruuhkaa.
Iltapäivällä oltiin jo hyvissä ajoin ja hyvissä voimin Tarregessa ja
Hotel Ciutad de Tarregessa. Täällä kun on tämä siesta johon me ei olla
totuttu eikä varsinkaan muisteta sitä. Nälkä kurni pahasti ja mentiin pieneen katukahvilaan syömään
jotain pientä. Jari otti hampurilaisen ja minä jonkun lihan, jossa luulin
olevan salaatin mukana. Vaan eipä ollut ja lihakin oli raaka, varmaan
jossakin mikrossa lämmitetty esipaistettu pihvin tapainen ja Jarin
ateriasta ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa yhtään mitään nättiä, joten jätän sanomatta.
Kierreltiin katuja - me ei pyöriin enää sen jälkeen yleensä kosketa kun
ollaan majoituttu ja purettu ne. Liikenteeseen lähdettiin kävellen -
ja päätettiin yrittää uutta ruokailua, joka sekään ei kummoista ollut,
mutta täytti kuitenkin vatsat.
Kaupat avautuivat joskus klo 17 ja käytiin ostamassa seuraavan päivän
juomat (vesi, Cokis, tuoremehu) ja pullo paikallista viiniä (99 senttiä).
Turha varmaan mainita, että lämpötila keikkuu 35-45 välillä, ei
juurikaan tulee ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Kauhean
kuumaa ja tukalaa.
Su 28.6. / Tarrega - Montblanc / 37 km
Herättiin hyvin nukutun yön jälkeen klo 7, syötiin pieni aamupala
huoneessa ja kerättiin kamat ja painuttiin alas. Siellähän odottelikin hotellin omistaja fillaritrikoot päällä, tarjosi kahvit ja oli oikein
auttavainen ja ystävällinen piirtäen mm. tulevan matkan profiilin tiestä
Montblanciin (ohessa). Tuo kartta piti paikkansa melko tarkkaan
km-määrien, nousujen ja laskujen osalta. Sama mies odotteli meitä fillarin selässä kaupungin
ulkopuolella toivotellen hyvää matkaa. Hän oli lähdössä ystävineen maastoon ajelemaan. Ihanan välittäviä ihmisiä!
Odotettavissa oli siis ensin 10 km suoraa, tasaista ja yksitoikkoista tietä,
sitten 10 km 7 %:n nousua (hirvitti) ja sen jälkeen 13 km laskua.
Noustiin matkalla 720 metriin, mutta se meni ihan hyvin eikä tuottanut
mitään tuskaa. Nestettä oli riittävästi ja aurinko paistoi ekan kerran edestä.
Pieniä kyliä harvassa eikä baareja tai muitakaan taukopaikkoja juurikaan
ollut. Paljon viinirypäleviljelmiä ja viljapeltoja, kaunista ja kuivaa.
Tien poskessa kuollut käärme ja isohkon haukan jäänteet.
Tämä Montblanc on oikein kaunis piehenkö, muurin ympäröimä vanha kaupunki, johon nyt
jäädään (Hotel Fonda Bohemia Riuot). Hotelli
on täynnä niin kuin useimmat majoituspaikat täällä päin.
Pyykkipäivä, päikkärit ja sitten kaupungille. Huomenna matka jatkuu
kohti rannikkoa, joko Tarragonaan tai mikäli tie ei ole meille
tarkoitettu, jotakin pikkutietä johonkin.
Yhtään suomalaista ei ole kuulunut eikä näkynyt sitten Barcelonan, mutta eiköhän asia muutu mitä lähemmäs rannikkoa tullaan.
Aurinkoista, +38 eikä viileämpää odotettavissa vaan helleaalto jatkuu (tuo hotellin isäntä
sanoi, että täällä ei yleensä ole näin kuumaa vaan lämpötila liikkuu
20-30 asteen välillä).
Klo 16.15: Nyt on käyty syömässä, hyvää lammasta ja raakamakkaraa. Täällä on paljon turisteja ja ne harvat ruokaravintolat, joita täällä on, ovat auki myös näin siestan aikaan. Hyvä meidän kannalta. Pientä yhteenvetoa menneestä viikosta:
- ystävällisiä ihmisiä
- polttavan kuumaa ja tukahduttavaa
- mukavia pikkuteitä, joissa ei liikennettä juuri nimeksikään ja niitä ollaan päästy etenemään oikein hyvin
- suuret kaupungit ovat kauhistus meille jo senkin vuoksi, että niistä on niin hankalaa ajaa sujuvasti ulos, joutuu etsimään ja turhautuu, tulee kuuma ja hermot kireällä
- kivoja pieniä hotelleja hinta 46-85 euroa (kallein Barcelonassa/hostel; tämä missä nyt ollaan, on edullisin)
- ruoka on halpaa kuten olut ja viinikin
yksi leirintäalueen opaste ollaan nähty eli oikea ratkaisu teltan suhteen
- päivämatkat lyhyitä osittain siitä syystä, että majoituspaikkoja ei ole löytynyt ja toinen tämä kuumuus: voimat hupenevat nopeasti ja valuvat hikenä pitkin ihoa ilman nousujakin
- me ollaan otettu napakasti yhteen Barcelonasta ulospääsyä etsiessä,
muuten kaikki kunnossa ja mitäpä sitä turhaan itseään tai toista kiusaamaan kiukuttelulla
- tänään Jarin viimeinen antibiootti, minä muistuttelen noin kerran tunnissa nesteiden juomisesta (varmaan aika turhauttavaa)
- paljon on Espanjasta vielä näkemättä näiden kolmen viimeisen vuoden lomareissujenkin jälkeen, mutta täytyy kyllä miettiä, onko mitään järkeä lähteä rääkkäämään itseään tänne meille lähes epäinhimilliseen kuumuuteen.
8. pvä: ma 29.6. / Montblanc - Lilla - Valls - Tarragona / 40,5 km
Paluu rannikolle
Täällä ollaan, Välimeren rannalla Tarragonassa. Ajateltiin tänne
rannikolle kaartaessamme, että täällä olisi vilpoisempaa ja vilvoittavan raikas tuulen henkäys kuin mitä tuolla sisämaassa.
Tämä päivä ei ainakaan sitä ole osoittanut, mutta rohkeasti lähdetään huomenna
etenemään etelää kohti.
Tänään herättiin poikkeuksellisesti vasta 7.30. Meidän
hostelin seinät olivat varmaan pahvia kun kaikki kuului ja alaovi paukkui läpi
yön. Minun yöunet jäivät surkeiksi, koska pelkäsin meidän pyörien pöllimistä. Ne kun olivat hostelin ala-aulassa, lukittuina kylläkin.
Kun lähdettiin aamupalan jälkeen jatkamaan matkaa
Montblancista, luulot otettiin heti kättelyssä pois: nousua ainakin 7 kilometriä.
Aurinko paistoi, ei suojapaikkaa. Matka tänne oli vaihtelevaa maastoltaan,
välillä noustiin ylös, välillä huilattiin alamäessä. Korkein kohta oli Lillassa
(580 m). Kun lasku alkoi, kyyti oli vilpoista ja reipasta menoa jarrukahvat
lähes pohjassa. Vauhdin hurmasta ei siis voi minun kohdallani edes puhua, Jari painelee menemään edellä omia aikojaan ja odottelee sitten jossakin.
Matkalla käytiin syömässä perunamunakasta, joka on parasta
mitä rahalla saa. Se todettiin jo aikaisemmillakin reissuilla. Sitä on yritetty
tehdä kotona, huonoin tuloksin. Toinen herkku täällä on oliivit. Ne ovat niin herkullisia
että sanat eivät riitä sitä elämystä. Lisäksi tuorepuristetut mehut
ja kahvi maistuvat erinomaisilta. Eikä pidä unohtaa myöskään pa amb tomaquet
-leipiä, jotka on sivelty tomaattimurskalla, jossa on reippaasti valkosipulia ja tilkka öljyä.
Tähän saakka ollaan saatu aina pyörät sisätiloihin.
Barcelonassa La Ramblan
varrella hotellissa kehotettiin meitä lukitsemaan ne tolppaan kadun
varteen. Ei menty siihen vaan löydettiin sitten sellainen, johon fillarit sai
sisään. Täällä Tarragonassa pyörät on nyt tuolla hostelin varaston vieressä
ulkona. Se on kyllä suojainen paikka, mutta saattaa kuitenkin vaikuttaa minun yöuniin.
Kaupunkiin saapuminen ja majapaikan löytäminen kävivät helposti. Ensimmäinen suurempi kaupunki, jossa kaikki on jotenkin selkeää: on iso liikenneympyrä josta erkanee tiet ja opasteet ovat hyviä. Eli ilman kiertelyä ollaan selvitty. Toki jouduttiin kysymään, mistä katu löytyy, missä hosteli sijaitse, mutta se oli aika pientä aikaisempaan verrattuna.
Tämä meidän jokseenkin vaatimaton huone sijaitsee puoli metriä leveän
rappukäytävän 3. kerroksessa. Ilmanvaihtopumpun virkaa toimittaa tuolille
nostettu puhallin ja kylpyhuone on väsätty entiselle parvekkeelle. No, eihän me
täällä huoneessa aikaamme kuluteta kuin nukkumiseen, joten se ja sama.
Kierreltiin tätä Unescon maailmanperintökohteeksi
julistettua kaupunkia ja ihmeteltiin, miten yhteen maahan tai
kaupunkiin onkaan siunaantunut näin valta määrä historiaa. Ja sitä on saatu
varjeltu ja säilytetty jälkipolville näinkin paljon. Aivan mahtava amfiteatteri sekä vanha kaupunki,
joka ympäröi vanha roomalainen muuri.
Siestan päättyessä lähdetään käymään kauppahallissa
ihastelemassa meren elävien ja hedelmien kirjoa.
Julmetun kuumaa, +34, aurinkoista
Klo 21: Kaupungin komea kauppahalli oli remontissa ja vieressä oleva halli (liekö ollut
peräti kuplahalli) oli kiinni.
Kaupasta päivän jogurttiannos ja juotavaa, sitten hostelin kuumaan pätsiin.
9. pvä: ti 30.6. / Tarragona - Salou - Cambrils - El Perello / 67,2 km
Lähdettiin aamulla huonosti nukutun yön jälkeen (kuuma ja
hikinen) klo 8 rannikkoa kohti etelää. Yö meni ”ilmastointilaitteen”
siirtelyssä tuolilta pöydälle ja takaisin. Naapurihuoneen suihkutilat ovat
parvekkeella kuten meilläkin ja miesasukki lauleskeli yön hämyssä täysin
palkein suihkussa. Syötiin aamupala matkalla heti kaupungista pois päästyämme.
Rannikolla paljon turisteja ja paikallisia 35 kilometrin
rantatieosuudella, joka oli vilpoinen ja mukava ajella hyvää pyörätietä, kaunista. Kun
lähdettiin nousemaan sisämaahan tietä N340, rekkaralli oli melkoinen mutta
piennar ainakin 1,5 metriä leveä, joten tilaa oli ajella.
Tien reunoilla kasvaa paljon korkeita kaktuksia ja maisemat ovat komeaa katseltavaa.
Yksi melko lähellä ohitus toisesta fillaristista tapahtui
matkalla. Enpä ole ollut lähelläkään sellaista tällä matkalla, lähinnä
ohitettava, mutta nyt olisi ollut siihen mahdollisuus joka jäi käyttämättä
syystä, että turhaan olisin mennyt hieromaan hänen eteensä kun vauhti eikä
voimat olisi kuitenkaan riittäneet "irtiottoon".
Tuuli oli lähes koko matkan myötäinen, aurinko paahtoi
polttavasti varsinkin kauempana rannikosta (rannikolla ihanan vilpoisaa), lämpötila 35-45
astetta. Lavoissa tuntuu kirvelyä, varmaan kärähtäneet. Olen pitänyt nyt
melkein koko hereillä oloajan viimeisen 1,5 viikon ajan aurinkolaseja ja voitte
vain arvata, miltä näytän!
Yövytään nyt El Perollossa, jossa ensimmäinen pensionat oli
täynnä ja etsittiin sitten tämä La
Panavera, joka on kylän viimeisessä nurkassa siistin ja
rauhallisen kujan päässä. Parvekkeella varustettu huone on oikein mukava ja täältä kylän
keskustaan lienee 0,5 km. Aamupala kuuluu hintaan, mikä ei ole kovinkaan
tavallista täällä.
Pyörät saatiin perheen sisäpihalle. Vaatteet pesuun ja heilumaan parvekkeen kaiteelle. Mahtavan vilpoinen huone, joten unikin varmasti maistuu.
Aurinkoista, +44
10. pvä: ke 1.7.2015 / El
Perello - Punta del Cap-roig - Deltepre - Sant Jaume d'Enveja - Platja dels
Eucaliptus - S'Carles de la
Rapita / 56 km
Päivitystä kaiken keskellä
Aamiainen hostelissa oman valinnan mukaan, jonka
omistajapariskunta valmisti. Maittavaa.
Lähdettiin jatkamaan matkaa tietä N340. Tietä reunusti
appelsiini- ja sitruunaviljelmät. Maalaismaisemaa ja ennen L'Ampollaa hulppea
alamäki takaisin meren läheisyyteen. Paljon leirintäalueita!
Kurvattiin mukavassa myötätuulessa kohti Delta de l'Ebren
luonnonpuistoa, joka sijaitsee Ebro-joen suistossa ja on merkittävä ekologinen
alue meren tuntumassa. Valtava tasanko on täynnä kastelukanavia ja vesialtaita.
Rannikolla riitti rantaa ja hiekkadyynejä eikä turisteja missään
liikenneruuhkista puhumattakaan.
Erilaisia lintulajeja kerrotaan alueella olevan yli kolmen
sadan ja kalakanta on uskomattoman runsas. Me nähtiin mm. flamingoja ja
pienehköjä haikaroita. Hieno paikka, jonka pubin naapuri-ikkunasta pieni, yksinäinen
koira olisi niin mieluusti tullut tekemään tuttavuutta.
Isohkoja korentoja oli niin paljon, että ei uskaltanut suu
edes vähän rakosillaan, koska niitä olisi sen jälkeen ollut kita täynnä. Linnut
napsivat niiden raatoja tien pinnasta ja lentäviä ilmasta.
Meillä meni koko päivä alueella kiertelemiseen ja aurinko
poltti (+35-45) vasenta sivustaa. Rauhallinen ja mukava kierros. Nyt on kypärän
remmi jättänyt jotakuinkin vaalean pystyraidan vasemman korvan vierustaan.
Tuolla isojen teiden (kuten N340) reunoissa on hyvä
pyöräilytila, mutta siihen tilaan on ängetty autoilijoille varoitusheijastimet.
Noin kämmenen kokoiset ja jopa parin sentin korkuiset möhkäleet ovat muutaman
metrin välein ja niitä pitää väistellä, ettei hakkaa käsiin.
Illalla löydettiin Hostal Casa Ramon valtavan
äyriäisravintolan yläkerrasta. Pyörät saatiin ravintolan huoltovarastoon.
Käytiin suihkussa ja lähdettiin etsimään salaattiravintolaa. Kauan kaivattu
salaatti maistui pitkästä aikaa herkulliselle.
Hostelissa ei ollut ilmastointia ja hikoiltiin lattiatuulettimen
puhaltaessa sen vähäisen tuuletuksen, mikä siitä koneesta irtosi. Pidettiin
ikkuna auki mukamas viilentääksemme huonetta ja kuunneltiin ravintolaääniä myöhään.
Minulta yöunet menivät miettiessä, että säilyykö meidän fillarit, koska varaston
ovi oli jatkuvasti selällään aina ravintolan sulkemiseen saakka.
Aurinkoista/puolipilvistä, +35-45
11. pvä: to 2.7 / S'Clarles
de la Rapita -
Vinaros - Peniscola - Cap d'Irta – Alcossebre / 65,8 km
Aamulla ei saatu pyöriä varastosta, koska hostelin respa
oli yhtä kuin äyriäisravintolan vastaanotto ja kaikki oli siihen aikaan kiinni.
Käytiin syömässä aamupala läheisessä kahvilassa, jonka jälkeen huoltovarastoon
oli tullut jo ystävällinen nainen töihin. Oli huojentavaa löytää fillarit
sieltä mihin ne illalla jätettiin.
En halua isosti arvostella hosteleja enkä mitään muutakaan
meidän reissulta, mutta sanonpahan vain, että yhden tähden hosteliin/hotelliin
ei enää mennä muuta kuin pakon edessä. Kyllä tähän helteeseen se ilmastointi
tarvitaan jollakin muulla vehkeellä kuin tuolin päällä kököttävällä
tuulettimella.
Lähdettiin eteenpäin rantakatua, joita on tosi mukava ajella
kun sieltä löytyy useimmiten hyvä pyörätie kävely- ja autotien välistä. Rauhallisen ranta-ajelu päättyi, kun siirryttiin tielle N340, jossa
hillitön rekkaralli jota jatkui onneksi vain Benicarioon saakka.
Päätettiin yksissä tuumin lähteä Benicariosta
"oikotietä" Alcossebreen. Oikotie kulki meren rantaa seuraten ja oli
natura-aluetta. Tie osoittautui jyrkän nousun (kävelin osittain) jälkeen
kamalaksi ajettavaksi (minulle), koska se oli koko noin 15 km:n ajan enemmän
tai vähemmän kivikkoista hiekkatietä. Ranta oli kyllä huikea, mikäli sitä ehti
kivenmurikoilta katsella. Liikennettä ei todellakaan ollut kuin muutaman auton
verran.
Meiltä meni tuohon matkaan 2,5-3 tuntia, mutta
onneksi juoma riitti. Aurinko paistoi mitä paistoi paksuhkon pilviverhon läpi, mutta niin siinä vaan kävi, että kummankin nahka kärähti koska ei älytty laittaa voiteita.
Tällä reitillä ylä/alamäet oli päällystetty, muuten yhtä
helvettiä. Ylämäet eivät olleet mitään loivia nousuja vaan lyhyitä ja todella jyrkkiä. Kädet olivat aivan jumissa kun vihdoin päästiin päällystetylle tielle
ja ihmisten ilmoille.
Alcossebre'ssa ei tahtonut löytyä majoitusta, oltiinhan
turistien kansoittamassa kylässä Välimeren rannalla. Saatiin huone kuitenkin
Hotel Jeremia'sta, joka oli tämän reissun tähän saakka ylivoimaisesti kallein
paikka. Sisään kirjautumiseen
meni valehtelematta ainakin 1/2 tuntia, koska yrittivät myydä pakettiin jos
jonkinlaista lounasta ja ties mitä kylkiäistä.
Meidän huoneessa oli isohko parveke Välimerelle päin ja
sinne me taas kerran levitettiin pestyt ajovaatteet kuivumaan. Kiva huone ilmastoinnilla.
Illalla käytiin rantakadun varrella syömässä hyvät salaatit
ja patongin kanssa tuli aivan ihana valkosipuli-tuorejuustolevite. Turisteja ja ravintoloita paljon. Sitten
takaisin hotelliin ja nukkumaan. Me ei todellakaan olla niitä turisteja, jotka
kukkuvat yömyöhään paikallisissa.
Puolipilvistä, +27-34 (aamulla lähtiessä +24).
12. pvä / pe 3.7. /
Alcossebre - Torrenostra - Torreblanca - Orpesa - Benicasim - Castello de la Plana / 54,2 km
Syötiin hyvä aamupala, joka sisältyi hintaan. Ajettiin
rantatietä ehkä noin 10 kilometriä, siirryttiin tielle N340 ja nousuun. Ja kun
laskuosuus koitti, minunkin mittarissani oli 50,8 km/h ja se on paljon. Taisi tulla ehkä
jopa enkka! Yleensä jarrutan kaikilla mahdollisilla jarruilla, koska pelottaa!
Palattiin rantabulevardille heti kun mahdollista ja tuttuun
turistihässäkkään. Castello de la Planassa jouduttiin kurvaamaan pois rantatieltä ja
etsimään majoitusta kaupungilta, johon johti hyvä pyörätie (mm. 1,5 km
viivasuoraa baanaa).
Kaupunki on Casetellon maakunnan pääkaupunki ja se perustettiin alun perin La Magdalenan kukkulalle, mutta asukkaiden pyynnöstä se siirrettiin nykyiselle paikalleen tasangolle. Täällä on upea goottilainen Santa Marian kirkko 1300-luvulta ja 1600-luvulla rakennettu kaupungintalo.
Olipa taas vaikeaa löytää yhtään mitään majoitusta täältä
"ei rannalta". Tuolla kaupungin laitamilla oli jonkinlainen
härkähässäkkä, kadut suljettu ja väkeä niin paljon, että ajamisesta ei puhettakaan. Katujen keskellä oleva puisto oli ympäröity kaltereiden, keskellä
härkä (tai useampi) ja ihmiset saivat niin halutessaan luikahtaa kaltereiden välistä ärsyttämään härkää ja kipaista sitten vaaran uhatessa turvaan. Näytti vaaralliselta, joten me poistuimme paikalta.
Nyt ollaan Hotels2:ssa paikassa, josta toivottavasti on hyvä
lähteä aamulla liikkeelle. Käytiin parin tunnin lenkillä tuolla
kaupungilla ja mikäli vaan jaksetaan, lähdetään illalla vanhaan kaupunkiin, jossa järjestetään
ulkoilmakonsertti.
Tänään ollaan muuten nähty kaksi fillaristia, jotka näyttivät tällaisilta kuin
mekin: eli laukut ja matkalaisen meininki. Ja toinen asia, joka on laitettu
merkille parin viime päivän aikana on se, että täällä on tosi, tosi paljon
leirintäalueita, niitä on ihan jonossa tuolla rantatien varrella!
Puolipilvistä, +27-34 myötätuulta.
13. pvä: la 4.7. /Castello de la Plana - El Port - Plaatia de Moncofa - La Malva-Rosa - Puerto de
Sagunto / 54,8 km
 |
| Kesken jäänyt hotelli |
Lähdettiin ajelemaan rantoja pitkin ja hyvä niitä olikin
seurata. Paljon appelsiiniviljelmiä siellä missä ei ollut rakennettu. Tämä
päivä oli jotenkin surullinen syystä, että rannikolla oli paljon hylättyjä loistoasuntoja ja -hotelleja, parkkihalleja ja yksi ihan valmis rantabulevardi
parkkipaikkoineen, liikenneympyröineen ja kävelykatuineen. Nyt sen ympärille
oli vedetty korkea verkkoaita ja jätetty unholaan kasvamaan horsmaa. Kesken jääneiden rakennusten pihoihin oli jo roudattu laatat ja tiilet ja siinä
ne olivat edelleen.
 |
| Hyvä pyöräillä rantaa seuraten |
Päästiin kurvailemaan milloin pienten kylien läpi ja milloin
taas melkoisia rantabulevardeja pitkin. Hyvät pyörätiet tai tiet, joita
fillarilla sai ajella. Matkalle mahtui myös pyöreäkivisiä penkereitä, joita
ajeltiin kuten myös "pitkospuita", joilla fillarointi oli kielletty,
mutta aikamme niitä edettiin kunnes ... vastaan käveli polkupyörää taluttaen
poliisista astetta pienempi herra ja komensi meidät pois sieltä. Ajaa kyllä
niitä pitkin sai, mutta tiettynä kellonaikoina. Ei niillä nytkään mitään ruuhkaa
ollut, joten ajamaan olisi kyllä sopinut, mutta kun ei niin ei. Oikein hyvä
ajopäivä, mitä nyt kuumuus kesytti. Ja nähtiin taas kaksi matkapyöräilijää, sillä
telttailualueita näillä seuduin on useampia.
Katalonia jäi taakse, nyt ollaan Valenciassa. Iltapäivällä saavuttiin Sagunt'iin ja hyvistä
neuvoista kiitollisina löydettiin kuin löydettiinkin etukäteen varattu hotelli, joka oli kaupungin laitamilla syrjäisessä ja jotenkin synkässä paikassa.
Suihkun jälkeen lähdettiin oluelle/viinille lähialueen ainoaan auki olevaan ravintolaan ja palattiin
hotelliin. Hotellissa ei toiminut lupauksista huolimatta netti. Sähkö katkesi
pariin otteeseen per tunti, joten ilmastointikaan ei ollut ihan sitä mitä
piti. Rauhallinen paikka muuten, mutta tuossa vieressä menee isohko tie ja sitä pitkin rekkoja ja pikkuautoja jatkuvasti. Illalla uusi kierros kaupungilla, jossa ei turisteja paljon ollut.
Aurinkoista, +32-46.
14. pvä: su 5.7. / Duerto de
Sagunto - Valencia - El
Saler - Cullera - Devesa Gardens (n. 10 km El Salerista) / 58,3
km
Bungalow -elämää
Hyvin nukutun - joskin hikisen - yön jälkeen hotellissa
aamupala ja liikkeelle heti klo 8 jälkeen siinä toivossa, että päästään edes
vähän etenemään ennen helvetillistä hellettä. Nythän on niin, että meillä oli vahva usko siitä, että kun tänne rannikolle tullaan, lämpökään ei tunnut meren läheisyydestä johtuen niin painostavalta. Väärässä kuitenkin oltiin. Täällä ON NIIN TUSKAISEN KUUMAA, että meillä ei ole edes saunassa näin kuumaa!
Päätettiin kiertää Valencian keskusta kaukaa eli matka jatkui rantoja
pitkin, mikä onnistuikin ihan hyvin. Turisteja oli hirmuinen määrä ja se mitä
kaupungista sen laidoilla ajellen nähtiin, oli todella kaunista katseltavaa. Kaunis piensatama heti
alkupätkällä ja paljon, paljon hiekkarantoja ja -dyynejä. Kauniita ja idyllisiä
rakennuksia.
Pysähdyttiin syömään salaatit heti kaoottisen rantabulevardin kupeeseen, kirjoitettiin ja postitettiin kotijoukoille postikortit ja hivuttauduttiin lopuksi vatsat täynnä liikenteen sekaan. Jalkakäytävällä ei voinut ajaa, koska ne olivat turvoksiin asti täynnä, mutta onneksi päästiin ruuhkasta pikimmiten polkaisemaan pyörätielle. Tänään on sunnuntai, joten varmaan kaikki kynnelle kykenevät ovat lähteneet tai lähdössä johonkin. Autojonot liikkuvat hitaasti lipuen eteenpäin. Toivottavasti niissä on ilmastointi kunnossa, sillä pyörän mittari näyttää ennätyslukemia +54!
Ajettiin pitkin hiekkadyynien reunustamaa tietä aina
kaupungin pohjoisreunalta tänne Natural de la Albuferaan, josta löydettiin
leirintäalue ja vapaa bungalow. Tie tänne oli hyvä ja osittain suurien puiden varjostama. Autoja oli järkyttävä määrä ja kun piti ylittää tie, jouduttiin odottelemaan pidempi aika, että se onnistui. Nämä ihmiset eivät kotonaan viihdy, pakko päästä rannalle.
Päivä oli jotenkin tosi raskas johtuen varmaan
tuosta kauheasta kuumuudesta, vaikka merenrantoja koluttiinkin.
Aurinkovoideostoksille on lähdettävä heti alkuviikosta, koska sitä kuluu ja
paljon. Kuten myös nestettä. Tällä kertaa Cokis on jäänyt vähälle mutta
vichy on mennyt sitäkin enemmän.
Kun vihdoin saavuttiin tänne Devesa Gardens
-alueelle, suunnitelmissa oli kipaista alueen kaupassa ostamassa herkkuja, valmistaa ruoka itse ja herkutella mökin terassilla nyt kun siihen oli mitä mainioin tilaisuus. Mutta meille kävi niin kuin
monesti aiemminkin, kauppa oli kiinni ja aukeaa vasta huomenna klo 9. Silloin
me olemme kyllä tämän paikan pölyt karistaneet jo kintuistamme ja viiletämme aamun "viileydessä" kohti uusia seikkailuja. Täällä kun on
se hiivatin siesta, jota ei vaan aina muista eikä ainakaan silloin, kun ollaan
tällaisessa paikassa, jossa on paljon turisteja jne.
Koska meillä ei ole juurikaan mitään evästä johtuen lähinnä siitä, että tällaisella kuumuudella ei vain voi kärrätä oikeastaan muuta kuin leipää ja hedelmiä mukanaan pitkin päivää. Alueen ravintola oli sentään auki ja vaikka siellä ei mitään jämäkämpää syötävää saanutkaan tähän aikaan, saatiin kuinkin patongit. Maittavaa oli toki sekin, mutta ...
Meillä on tässä "mökissä" kaksi huonetta ja
yhdistetty olohuone/keittiö + suihkutilat/wc. Ei oltaisi kyllä ihan
näin mahtavaa tarvittu, mutta kun muuta ei ollut tarjolla ja respan sanoihin luottaen uskomme, että tästä eteenpäin olisi saanut polkaista kilometrin jos toisenkin, ennen kuin seuraava majoituspaikkaan olisi osunut kohdalle. Hintaa en edes
kehtaa kertoa, kallein tähän astisista kuitenkin.
Aurinkoista, +28-54
15. pvä: ma
6.7. / Devesa Garden - El Perello – La Torre de Cullera - Torre de la Vall – Platja de Xeraco – Gandia
/ 63,1 km
Viimeinen viikko pyörähtänyt käyntiin
Tehtiin aamupala niistä vähistä aineista mitä meillä oli ja
lähdettiin matkaan. Meidän reittihän kulkee siten, että oikealle puolelle jää
vuoristo ja vasemmalla on meri milloin lähempänä, milloin taas kauempana. Eli
nyt ei ainakaan pitäisi pyöriä ympyrää kun vaan katsoo, että vuoret ovat
oikealla. Tänään aamulla ne näkyivät heikosti usvasta takaa.
Ajeltiin natura-alueella karttaan merkittyä vihreää maisematietä.
Kaunista ja rauhallistakin. Alueella oli paljon appelsiiniviljelmiä ja
kaikenlaisia hedelmä- ja viljelystarhoja ihan ihmisten omaan käyttöön kuin myös
tuotavaksi meille Suomeen. Ihana paprikan tuoksu siellä missä sitä viljeltiin.
Täällä ei kuitenkaan ole esimerkiksi pensasmustikoita
missään, vaikka niitä myydään Suomen toreilla aikaisesta keväästä pitkälle
syksyyn. Ei ole edes kaupoissa myynnissä. Barcelonan kauppahallissa nähtiin
pieni rasiallinen, mutta hinta oli sitä luokkaa, että jäi ostamatta.
Koska tarkoitus on kiertää suuret tiet, lähdettiin ajamaan kapeaa
tietä, joka vei läpi juuri tuollaisten tarhojen. Kulkijoita ei ollut kuin
muutama ja minua vähän hirvitti liikkua siellä. Se oli sellainen sokkeloinen
pari metrinen tie joka jatkui, jatkui ja jatkui. Ihan kuin labyrintti ja sanoin
Jarille, että eiköhän tällaisten kujien ajelu nyt ollut tässä! Tänään ei rantoja
pitkin ajeltu, koska siellä oli hiekkadyynejä ja vain vähän varsinaista
rantatietä.
Ylitettiin muutama pienehkö sameavetinen joki, joissa
uiskenteli kalojen lisäksi kilpikonnia! Niitä uiskenteli ja sukelteli siellä useampia,
mutta kuvaa en onnistunut sitkeistä yrityksestä huolimatta saamaan. Aivan
ihania kukkia ja pusikoita, joita vähän väliä pysähdyn kuvaamaan, vaikka
samanlaisia on kuvattu tällä reissulla päivittäin ja muutamina edellisvuosinakin.
Iltapäivällä Gandian ytimeen Hotel Borgiaan, josta oltiin
varattu huone etukäteen mahdollisemman ylhäältä. Hotellissa ei ollut pyörille
säilytyspaikkaa, joten roudattiin ensin pyörät ja sitten laukut huoneeseen 5. kerrokseen
ja omalla pikkupartsille. Minähän en parvekkeelle edes uskaltanut mennä, liian
korkealla. Kurottelin oven raosta jos jotakin pyörästä tarvitsin.
Illalla lähdettiin kaupungille (kun Tour de France päättyi)
ruokaostoksille ja tehtiin herkullinen salaatti tonnikalasta ja äyriäisistä.
Täällä on ravintoloissa älyttömän hyviä salaatteja ja niitä on tullut nyt syötyä
aina kun ollaan oikeaan aikaan liikkeellä. Ei juuri muu maistu eikä oikein voi
ajatellakaan syövänsä mitään raskasta ja rasvaista. Makeaa tekisi mieli, mutta
herkkuleivoksista on turha haaveilla näillä meidän ”takamaita” kiertävillä reiteillä,
suuremmista keskuksista löytyisi varmasti. Kauppojen herkut ovat aika vähissä,
lähinnä jotain nallekarkki -tyyliä.
Ajovaatteet kypärä mukaan lukien pestiin ja laitettiin kuivumaan
parvekkeelle. Aamulla saadaan puhdasta päälle ja illalla taas sama toistuu.
Toisinaan on niin kuuma, että hiukset ovat litimärät ja kypärän reunoilta
tipahtelee hikipisaroita. Tuntuu, että silmät ja korvat ovat täynnä hikeä,
säälittävää! Ennen ihmisten ilmoille tuloa pitääkin vähän siistiytyä
pyyhkimällä enimmät huiviin, joka on käden ulottuvilla pakkarilla. Tiedä
sitten, onko tuosta siistiytymisestä suurempaa hyötyä noin ulkonäöllisesti.
Päivä oli taas polttavan kuuma ja vaikka ajoi korkeiden
talojen välissä auringolta piilossa, tuntui että pakahtuu kuumuuteen. Niinpä
tuolla ulkona ei ole kovinkaan hauska käyskennellä vaikka kuinka haluaisi.
Sehän piti vielä sanoman, että nähtiin ainakin kolme
matkapyöräilijää. Heillä näytti tavaramäärästä päätellen olleen
leiriytymiskamat mukana - niitähän täällä riittää!
Aurinkoista, +26-37
16. pvä: ti 7.7. / Gandia - Oliva – Denia / 50,2 km
Ajateltiin polkaista pyörät vauhtiin vasta myöhemmin tänään,
mutta kun me ei voida vain olla niin lähtö tuli heti aamiaisen jälkeen! Pyörät
ja laukut hissiin ja ei kun matkaan. Iltaisin kun majoitutaan, levätään hetki (päikkärit)
suihkun jälkeen ja mietitään vasta sitten tekemisiä.
Varsinainen matkaan lähtö siirtyi useamman kilometrin, kun
pyörittiin kaupungin liikenneympyröissä pohtien suuntaa mihin lähteä. Vuoristo
näet olikin nyt sekä edessä, oikealla että vasemmalla suunnasta riippuen. Kummallakin on kompassit ja kumpikin näytti eri suuntaa. Eli muutama voimasana
tärähti jo heti aamusta.
Täällä pyörätie on saatu ängettyä autokaistojen väliin tai rinnalle ja on hyvin merkitty. Ihmetyttää isosti, miten sellaista ei saada sopimaan esimerkiksi Helsingin Hämeentielle.
Kun pyörimisen ja säätämisen jälkeen vihdoin löydettiin
CV670 -tielle, siellä oli lysti ajella pitkin appelsiinitarhojen reunustamaa
reittiä. Liikennettä oli vähän ja tien reunassa oli reilusti tilaa meille ja
meidän laukuille liikkua. Isoa tietä (N332) jouduttiin ajelemaan jonkin aikaa,
koska rantoja pitkin ei päässyt, mutta liikenne niilläkin oli ihan kohtalaista.
Tien CV736 oikealla puolella kohosi jylhät vuoret ja vasemmalla on hiekkarantaa
muutaman sadan metrin päässä ja tuhansien loma-asuntojen takana.
 |
| Liikenneympyrän |
 |
| sadonkorjuuaihe |
Noissa lomakeskuksissa on ollut todella ruuhkaista. Kieli
keskellä suuta kun etenee liikenneympyrästä toiseen, väistelee omituisiin
paikkoihin pysäköityjä autoja ja odottelee autojen seassa punaisissa liikennevaloissa
niin viimepäivänä ollaan joutunut ajamaan ihan oikeaa tietä pitkin läpi
keskuksen, kun rantabulevardeja ei ole ollut tai ne ovat olleet sellaisia,
joihin pyörillä ei ole menemistä.
Jo heti aamutuimaan saa olla tarkkana rantateillä, kun väkeä
liikkuu kohti hiekkarantoja aurinkovarjot ja -tuolit kainalossa. Osa on
aamu-uintinsa jo tehnyt ja palailee kotiin. Liikettä ja liikennettä on.
Matkalla ostettiin 2,5 kilon säkki appelsiineja tien
varresta sekä toiselta myyjältä hunajameloni. Ihania ja tuoreita. Tuolla tien
poskessahan noita appelsiineja, sitruunoita, persikoita, viinirypäleitä ja
oliiveja kasvaisi, mutta ei kehtaa mennä ottamaan edes sitä yhtä. Se kun on
kuitenkin jonkun tulolähde.
Sellainen ihme tapahtui tänään, että Jari pulahti Välimeren
aaltoihin. Minä jäin rannalle naureskelemaan ja kuvaamaan kaksivärisen miehen
matkaa kohti maininkeja. Hyvin erottui siitä vähäväkisestä ruskeasta joukosta:
ihan kuin valkoinen ajopaita olisi unohtunut päälle. Jonkin asteinen hurmio oli
päällä, kun aikansa melskattuaan vedessä palasi rannalle saarnaamaan, kuinka mahtava
kokemus ja että kyllä kannattaisi mennä. En mennyt.
Tukahduttavan kuuman ajopäivän jälkeen vihdoin hostelissa.
Ja taas pyörät omalle parvekkeelle, tällä kertaa kantaen 2. kerrokseen. Hostal Cristina on Denian ytimessä lähellä hullunmyllyä. Katsotaan tuo Tour
loppuun ja lähdetään sitten syömään. Nyt siellä on vielä niin paahtavaa, että
ei pysty.
Tämä kaunis kaupunki sijaitsee itärannikolla Costa Blancan alueella ja hiekkarantoja löytyy noin 20 kilometrin matkalla. WHO on valinnut Denian
ilmastollisesti maailman parhaaksi asuinalueeksi ja se on yksi maailman parhaiden
pyöräilijöiden treenipaikka. Kaupungista on lyhyt laivamatka Ibizalle ja Mallorcalle.
Upea Denian linna (Castello de Denia) kohosi vuoren rinteellä ja sen
alapuolelta lähti 200 metrin pituinen kävelytunneli läpi vuoren. Mekin
talutettiin fillarit ja tallusteltiin aamun kuumuutta pakoon ihanaan
viileyteen.
Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, +26-42
17. pvä: ke 8.7. / Denia - Les Rotes - Xabia – Benitatxell – Moraira /
37,3 km
Löysäily loppui kuin seinään
 |
| Linnan muurit, Denia |
Härkätaistelujen vähetessä Espanjassa korostuvat helposti
muut härkiin liittyvät tapahtumat kuten juuri Deniassa meneillään oleva,
useamman päivän kestävä Festa Major -juhla. Meidän lähtiessä rakennusporukkaa
oli kerääntynyt väsäämään rakenteita kävelykadulle pyöräilykilpailua varten.
Juhlallisuuksiin kuuluu mm. härkätaistelu, jossa kilpailijoiden tavoitteena on
houkutella härkä hyppäämään laiturilta mereen. (Lähde: Uusi Costa Blanca)
 |
| Kävelytunneli, Denia |
Täällä oltiin ihan liekeissä Pamplonan härkäjuoksusta, joka järjestettiin
7.7. Uutisissa kelattiin aamusta iltaan juoksua eikä verisiä kuvia säästelty. Suututti
ja säälitti härkien puolesta.
Aamupala syötiin matkalla Morairaan vastapäätä usvan takaa häämöttävästä Montgo -vuorta. Vellihousupariskunnan
ranta-ajelut loppuivat sitten tänään kuin seinään, tie nousi pystyyn! Kun Deniasta
lähdettiin rantatietä kohti Morairaa, matkanteko muuttui. Vaikka kartta näytti pätkän
vuoristoa, josta pitäisi päästä yli, Jari oli sitä mieltä, että solissa edetään
vuorten välissä. Näin ei kuitenkaan loppupeleissä käynyt.
Hieno tie Les Rotesiin, loivaa ja sievää nosua. Les Rotes
oli elämys, kaunista ja karua, mutta tie päättyi ja oli palattava tullutta
reittiä takaisin. Sieltä kun lähdettiin, oikealla vuoristo, vasemmalla näkyi meri
asutuksen takana. Tällaiset maisemat tekevät näistä matkoista ikimuistoisia.
 |
| Aamu-usvaa Montgolla |
Les Rotesin kivikkojen reunustamat rosoiset rantapoukamat ovat sukeltajien suosimia, joiden läpikuultavissa vesissä voi tutustua merenalaiseen maailmaan.
On se kumma, ettei tajua ihastellessaan vuoria, että
jossakin kohtaa ne on ylitettävä. Voi sitä hikoilun määrää, mikä meitä
odottikaan 6 %:n nousussa noin 4 km:n matkalla reiluun 350 metriin. Ei varjoa,
kapeat, mutkikkaat mutta hyväkuntoiset tiet, jatkuva autojono takana! Kun tästä
noususta selvittiin, lasku 8-9 % ja taas autojono takana kun en uskaltanut
tiukoissa mutkissa päästellä.
Se on niin upeaa lasketella tuollaista vuoristotietä, että
nousu unohtuu hetkessä. Jos vielä uskaltaisi ja päästelisi menemään, mahtava
kokemus moninkertaistuisi. Suurin nopeus laskussa, joka mittarissani näkyy, on kuitenkin
yli 59 km/h eli aikamoista haipakkaa on alas tultu.
Tämä niemi on ehkä ”brittien Fuengirola" eli täällä on
tosi, tosi paljon brittejä mutta myös ranskalaisia, italialaisia,
hollantilaisia, belgialaisia ja venäläisiä. Katukuvassa ja kaupoissa kaikki on sekä
espanjaksi että englanniksi, osa myös venäjän kielellä. Hulppeiden autojen maatunnus
on paljolti GB.
Täällä Morairassa on ruuhkaista, mutta löydettiin kuitenkin
hyvin Hotel Buiques, jossa meillä on taas oma parveke. Istuskeltiin hotellin
rapulla ja odoteltiin, että saadaan pyörät sisätiloihin. Kapeilla ja tukalan
kuumalla kadulla oli kulkijaa jonoksi asti. Siistin ja kodikkaan hotellin
henkilökunta oli aivan ihanan ystävällistä ja siellä oli kaiken hälinän
keskellä pieni ja rauhallinen sisäpiha vierailijoiden käyttöön.
Lähdetään etsimään ruokailupaikkaa heti Tour’in päätyttyä ja
kun suurin osa ravintoloista avaavat ovensa klo 19. Siihen saakka täällä
vietetään siestaa aina klo 14 alkaen. Osa liikkeistä ja ravintoloista sulkee
ovensa jo klo 13.
Eilen kun oltiin kaupungilla syömässä, tukahduttavan kuuma
ilma iski vastaan heti kun hostelin ovesta astui ulos. Onneksi meillä on ja usein miten ollut ilmastointi
eikä öisin ole kuulunut melua kuin muutaman kerran, joten ollaan nukuttu suuremmaksi osaksi kuin tukit.
Huomenna lähdetään Benidormiin, johon ollaan jo varttu
hosteli ja sitten Alicanteen. Kohta loma on tämän reissun osalta loppu ja
lento kotia kohti koittaa maanantaina. Ollaan kuultu huhuja kotijoukoilta,
joiden mukaan Suomessa ei säät ole lähellekään sitä mitä täällä. Tänäänkin
silmät olivat täynnä hikeä kun punnersin ylämäkeä, kypärä aivan märkä
puhumattakaan muusta vaatetuksesta. Ja joku väänsi siinä nousussa ja siinä
kuumuudessa vielä ohi kevyen näköisesti, moikkasi vielä mennessään.
Aamusumua, muuten aurinkoista, kova tuuli välillä myötäinen ja välillä niin
vastainen, niin vastainen, +26-38
Klo 22.30: Istutaan meidän parvekkeella, lasketaan tähtiä ja nautitaan
olostamme. Käytiin kaupungilla juomassa viinilasilliset ja katsastamassa menoa,
+30 ja hikinen olo.
Se jäi kertomatta, että eilen nähtiin pari pyöräilijää,
joilla oli meidän vesisaavin kokoiset säkit pakkarilla, kauhea määrä kamaa. Eli
etulaukut, takalaukut, stongalaukku + saavi! Johan tuo saavin kokoinen säkki
on hirmuinen tuulen vastustikin!
18. pvä: to 9.7. / Moraira - Penyal d´Ifac - Calp - Altea - Benidorm / 44,4 km
Odottelua liikenneympyröissä
Oikein hyvien unien jälkeen maittava aamiainen hotellin
ravintolassa. Hotelli on muuten mahdottoman mukana, siisti ja kun rauhallista
huonetta oltiin pyydetty, sellainen myös saatiin. Mitään ääniä ei kuulunut
sisäpihan puolella olevaan huoneeseen.
Alku kohti Benidormia alkoi hikisellä nousulla, jota tuntui
jatkuvan ikuisuuden. Aamun lämpötila oli klo 9 kivunnut 32:n asteeseen, joten poskia
kuumotti, kädet lipsuivat stongassa ilman hanskoja ja kypärän reunasta
tipahteli hikipisarat. Paikallisia fillaristeja singahti ohi useampi kuin
kymmenen.
Aivan huimat maisemat. Jyrkkiä rosoisia merenrantakallioita ja pienehkö
kaupunki nimeltään Calp. Kauempaa aivan kuin Gibraltar -vuori kohoaa 332 metriä
korkea Peñón de Ifach-kallio, jota luonnehditaan usein koko Costa Blancan maamerkiksi.
Hienoa ajella täällä!
Matka jatkui ja kaukana edessä siinteli vuori. Mielessä
kävi, että taasko nousu tuonne ylös että päästään yli ja toiselle puolelle.
Mutta nyt kävikin niin onnellisesti, että vuoren kapeimmasta kohdasta meni pari
lyhyehköä tunnelia ja meidän matka jatkui ilman kapuamisia. Kohta tämän jälkeen
siirryttiin isomman tien reunuksia ajelemaan liikenneympyrästä toiseen
aikamoisessa vilskeessä.
Alteassa käytiin kaupassa päivän jogurttiostoksilla ja juomia ostamassa. Siellä
kassajonossa kuulin jonkun sanovan selvällä suomen kielellä jotakin purkan
ostamisesta! Altea on niin kuin kaikki kylät ja kaupungit näillä rannoilla
turistien valloittamia. Ja niin kuin Morairassa, täällä kaikki oli espanjan
kielen lisäksi venäjäksi ja englanniksi.
Altean jälkeen mutta reippaasti ennen Benidormia tie N332 muuttui
2-kaistaiseksi ja liikennettä oli. Liittymien kohdalla, missä olisi pitänyt uskaltaa vain jatkaa oman kaistan reunusta, minä kurvasin oikealle liittymän reunalle ja odottelin, että sekä päätietä että liittymästä tulevat auto menevät ja voin luikahtaa sekaan. Tämän lisäksi odottelin lähes jokaisessa
liikenneympyrässä, että pääsisin kääntymään omasta reiästäni.
Parhaimmillaan
yhteen odotteluun kului lähemmäs 10 minuuttia ja sekä ympyröitä että liittymiä oli useampia. Liikenne oli
hirmuista, autoja tuli ja meni, minä seisoin milloin tien tai ympyrän reunalla ja odotin! Jari
taas odotteli minun hidasta matkan tekoa kauempana edessä. Minä vihaan yli kaiken noita isoja teitä ja onneksi päästiin kiertämään kaiken kaikkiaan ne aika hyvin.
Mutta täällä ollaan, Benidormissa. Tämä se vasta onkin
turistien kansoittama. Täällä on Manhattanin jälkeen eniten pilvenpiirtäjiä
maailmassa pinta-alaan nähden ja täällä on 50-kerroksinen hotelli.
Me oltiin varattu huone läheltä rantaa, mutta kun tuota rantaviivakin on
varmaan kymmeniä kilometrejä ja rantakadusta erkanee yksi jos toinenkin ahdas
ja kapea katu, majapaikan etsimiseen meni aikaa. Kartalla kaikki näyttää niin
selkeältä! Etsimisen lomassa pysähdeltiin ja syötiin jäätelöt tai käytiin
limulla. Siellä oli niin paljon ihmisiä, että eteneminen tapahtui hitaasti
lipuen jonossa väistellen invamopojen näköisiä turistien käyttämiä kulkupelejä.
Mopoja oli myös tandem-mallisia.
Espanjan Manhattaniksi nimetty Benidorm on ihan oikea
turistirysä! Kaupungin väkiluku on reilu 70 000 asukasta, mutta
loma-aikana se kymmenkertaistuu.
Liikenne kapeilla kaduilla on kaoottinen eikä
pyörällä – autoista puhumattakaan - päässyt kuin muutaman metrin kerrallaan
etenemään, sitten taas odoteltiin ruuhkan selvittelyä. Täpötäysillä
jalkakäytäville ei ollut mitään asiaa.
Matkalla tänne käytiin kyselemässä ajo-ohjeita paikalliselta
poliisilta Balcón del Mediterraneo -näköalapaikalla, missä aikoinaan sijaitsi
linnake. Sieltä avautui hienot näkymät hiekkarannoille sekä läheiselle
Isla de Benidormin pikkusaarelle. Istuttiin puistonpenkillä, ihasteltiin
maisemia ja litkittiin limua. Siellä karttaa tarkemmin tukiessa tajuttiin, että
tämä rantatiehän jatkuu vielä useamman kilometrin Benidormina ja meidän kohde
on jossakin tuolla edessä ihmispaljouden ja ruuhkan takana.
Kun vihdoin monen mutkan ja pikkukujan kautta löydettiin Pension
la Oroza, kaupungin
”ensimmäinen ranta” olikin nähty jota kuinkin perusteellisesti. Tämä on mukava omalla
partsilla varustettu huone ja henkilökunta on ystävällistä. Pyörät saatiin
heidän tiloihinsa. Meidän parveketta vastapäätä kadun toisella puolella on
parkkihallijättiläinen.
Suihkun jälkeen lähdettiin kävellen ruuhkaiselle rantakadulle ja suunnattiin
vähän kauemmaksi itse markkinapaikalta. Käytiin syömässä oikein hyvät salaatit,
istuttiin ja ihmeteltiin. Jengiä siis on ja ilmeisesti biletys alkaa vasta kun
me ollaan jo onnellisesti unten mailla.
Luin jostain, että hiekka tänne Benidormin hiekkarannoille on tuotu Marokosta.
Aurinkoista, +32-40
19. pvä: pe 10.7. / Benidorm - La Vila Joiosa - El Canapello – Alicant / 48,5 km
Alicanten rauhassa
En ole päässyt päivittämään, kun yhteydet eivät ole
toimineet. Mutta tässä tulee viimeiset ennen kotiin lähtöä.
Benidormista rauhattoman ja meluisan yön jälkeen lähdettiin
kohti Alicantea. Koko matka oli mukavaa ajettavaa: paljon loivaa ylä- ja
alamäkeä, hienot maastot ja karun kauniit maisemat. Aamupala syötiin matkalla,
hyvää kahvia ja patonkia tomaattimurskan kanssa. Tomaattimurska tulee olemaan
meidänkin pöydässä kunhan kotia päästään.
Benidormi oli aikamoinen kokemus eikä ainakaan meitä varten!
Aivan kamalat ruuhkat ja ihmismassat. Jonotettiin jopa kävelykadulla etenemistä
puhumattakaan niistä ruuhkaisista ja kapeista autoja täynnä olevista kujista.
Onneksi päästiin sieltä ilman kolhuja pois.
Vähän hirvitti, että millaiset mahdottomat ruuhkat ja
ihmispaljous meitä odottaakaan täällä Alicantessa. Yllätys oli melkoinen, kun
saavuttiin rahalliseen ja oikein mukavan oloiseen kaupunkiin. Hostel Maritimo
löydettiin helposti, olihan se lähellä rantatietä ja liikkuminen monen
tukkoisen kaupungin jälkeen selkeää.
Täällä on uutisoitu kovasti riehuvista maastopaloista, joita
tuntuu olevan nyt paljon Valencian ja Sevillan ympäristössä. Onneksi ei
milloinkaan olla sellaiseen törmätty matkatessamme tuolla kuivilla ja karuilla
sisämaan taipaleilla.
Illalla käytiin kävelemässä rauhallisella rantabulevardilla
ja syömässä salaatti ja mustekalarenkaita lähellä kauppahallia georgialaisessa
ravintolassa. Hyvä ruoka ja ihanan rauhallista!
Aurinkoista, +29-38
20.-21. pvä: La-su 11.-12.7. / Alicante
Mahdoton meno ja meininki koko yön. Meidän hostelin ikkuna
ei mennyt kiinni joten se oli rakosillaan koko pirun yön ja kaikki se mekastus
ja ilonpito, jota aamuyön tunteihin saakka jatkui, kantautui paremmin kuin
hyvin meidän korviin.
Aamusta lähdettiin kauppahalliin. Jätettiin pyörät vielä
hostelin säilytykseen ja jalkauduttiin kuumaan aamuun. Näissä kaupungeissa
parhaimmasta päästä ovat kauppahallit! Sitä kala-, hedelmä- ja vihannestiskien
määrää! Aivan ihania paikkoja ja yleensä ne ovat valtavia keskuksia, joissa
saisi kulumaan aikaa vaikka kuinka. Meidän ostoskassi täyttyi erilaisista chileistä,
joita viedään tuliaisiksi ja itselle. Aamupala syötiin hallin viileydessä.
Hallikeikan ja parin kauppakierroksen jälkeen palattiin pakkaamaan
kamat ja lähdettiin meidän viimeistä majapaikkaa kohti, joka on 6 km päässä lentokentästä
ja täältä keskustasta sinne on matkaa viitisen kilometriä. Koska meillä oli
hyvin aikaa ennen kuin saataisiin huone, ajateltiin polkaista lentokentälle. Kovasti
oli ruuhkainen tie sinne ja takaisin, muuten ihan selkeä ja helpon oloinen
paikka.
Näitä lentokenttiäkin on helppoja ja vaikeita! On kenttiä,
joista saa etsiä pyöriään ja on kenttiä, joissa ne tulevat muiden kamojen
joukossa pitkin hihnaa. Alicanten kenttä on varmaan ihan yksinkertaisen helppo
ja sieltä löytää sujuvasti kaiken sen mitä pitääkin.
Tämä vika etukäteen varattu hotelli oli ihan ok, vähän syrjässä
tosin kaikkea, mutta aivan varmasti rauhallisella paikalla. Pyörät saatiin
kokoustilaan ja huone oli mukava 1. kerroksessa.
Koska ajot on nyt ajettu (täältä lentokentälle ja
Hki-Vantaalta kotiin -polkaisuja lukuun ottamatta), lähdettiin bussilla keskustaan.
Hotellin edestä lähti bussi (0,85 euroa per lätty per suunta) ja hortoiltiin
monta tuntia keskustassa syöden ja nauttien viimeisistä päivistä.
Käytiin viinillä pubissa, jonka omistaja oli naimisissa
hollantilaisen kanssa ja hänellä oli hyvä ystävä Helsingistä. Mukava ja
ystävällinen mies. Tällaiset tapaamiset jää aina mieleen kuten myös se
perjantain georgialainen ravintoloitsija, joka oli todella ihmeissään meidän
reissusta. Täällä kun ei todellakaan ole "matkapyöräily" tavallista, tuo
kaikki viimeisen päälle oleva releet päällä ja katupyöräily kylläkin sekä
maastossa ajelu.
Takaisin hotellille tultiin taksilla kun ei tiedetty, mistä bussi lähtee. Jari
harjoitteli espanjan kieltä taksikuskin kanssa keskustellen mm. bensan
hinnoista.
Sunnuntaiaamuna syötiin aamupala hotellin ravintolassa ja lähdettiin heti
aamusta kaupunkiin bussilla (1,55 euroa per suunta). Tuo bussikyydin hintakin
on ihmeellinen asia, kun se yhtiöstä riippuen kaksinkertaistui tänään. Monta
tuntia siellä hortoillessamme palattiin bussilla tänne ja pakataan laukut nyt
illalla siihen kuntoon, että kaikki on huomenna valmista.
Yöllä heräsin paikallisten kulkukissojen elämöintiin. Onneksi eivät sentään
sännänneet ikkunasta sisään, mikä sekin olisi ollut mahdollista, olihan ikkuna
auki ja matalalla. Aamulla kun lähdettiin kaupungille, yksi kapinen ressukka
töpöhäntä ja nahisteluissa ruhjeita saanut kisu lyöttäytyi meidän seuraan,
säälitti. Tässä hotellin alueella on juotto- ja syöttöpaikka kulkukissoille.
Täällä oli hyvin pienimuotoinen mielenilmaus härkäjuoksuja vastaan tuolla
kävelykadulla. Perjantaina tv:stä tuli härkätaistelutapahtuma, jossa härkä sai
kylmää kyytiä. Loppupeleissä kuollutta härkää kuskattiin sorkista vetäen
areenalta. Matadora tepasteli ja keikisteli härän korva kädessään ympäri
areenaa ja kansa hurrasi.
Täällä Alicantessa me ollaan kierrelty kaupoissa ja yksi syy
siihen on se, että niihin pääsee hellettä pakoon kuumilta kadulta. Kotiin
vietäväksi on muutama asuste ja muutama tuliainen pienille. Kun jossain hotellissa
oltiin aamupalalla, siellä oli pöydässä mukavan näköinen lasinen öljykaadin.
Sellainen löydettiin täältä yhdestä liikkeestä ja ostettiin niitä itselle ja
tuliaisiksi. Yleensä meidän tuliaiset ja ostokset itselle ovat vähäisiä, mutta
tällä kertaa niitä enemmän kuin koskaan.
Tällä reissulla on ollut laukuissa tilaa reilusti, kun
telttakamoja ei olla kuskattu mukana. Lähtiessä laukkujen paino oli minulla
noin 7 kg, Jarilla vähän enemmän eli tosi vähillä kamoilla ollaan liikkeellä.
Kaikki se mitä on tarvittu on ollut ja tuntuu, että vaateiden on vähän liikaakin.
Kotiin tultaessa paino tuskin on suuresti muuttunut.
Aurinkoista, +30-4
22. pvä: Ma 13.7. / Alicante - Kerava / 47,3 km
Aamupala hotellissa ja pyörien pakkauksen jälkeen polkaisu kohti lentokenttää hikisessä aamussa. Vaikka Alicanten kenttä ei ole niitä suurempia, liikennettä sinne ja sieltä pois oli näin pyöräilijän näkökulmasta katsoen paljon ja ne muutama liikenneympyrä matkalla meni taas kyttäilyksi.
Ensin purettiin pyörät, pakattiin laukut ja kypärät kamalan näköisiin meidän omiin isoihin kasseihin ja Jari kääräisi vielä oman nyssäkkänsä tuorekelmuun. Harmi, etten ottanut kuvia näistä rumista ja rujoista mutta toimivista pakaaseista. Sitten tiskille matkaselvitykseen, jossa naisvirkailija tiskin takana ei ottanut uskoakseen, että pyörät voi koneeseen viedä ilman laukkua ja siihen piti hakea asiasta enemmän tietävää kenttähenkilökuntaa. Ensimmäisen kerran jouduttiin allekirjoittamaan "vastuuvapaus" lentoyhtiölle, jos pyörät vaikka matkalla rikkoutuvat.
Seuraavaksi raahattiin fillarit läpivalaisuun, joka on joka ikinen kerta tuottanut tuskaa enemmän tai vähemmän, koska pyörät eivät tahdo mahtua laitteen läpi. Ja niin tälläkin kertaa. Yleensä Jarin pyörä tökkää, nyt minunkin. Mutta koska asia on hoidettava, taluttivat meidät sermien taakse tullin puolelle ja siellä erilaisten laatikkohässäköiden ja rakennelmien kautta pyörät tukien saatiin kuin saatiinkin ne mahtumaan luukusta ja homma hoidettua. Olisihan siinä sitten voinut alkaa renkaita ym. osia irrottelemaan, mutta tällä kertaa siihen ei kuitenkaan tarvinnut ryhtyä. Oikein ystävällinen ja auttavainen mies ohjasi ja opasti meitä kentällä, mistä suuri kiitos.
Helsinki-Vantaalla oltiin aikataulun mukaisesti ja mukavan lämmin - ei kuuma - ja puolipilvinen sää odotti saapujia. Kasattiin pyörät ja lähdettiin Keravaa kohti mukavassa myötätuulessa.
Yhteenvetoa meidän matkasta:
- Keskilämpötila oli reilusti yli +30 astetta. Aamuisin kun lähdettiin hyvissä
ajoin (klo 7-8 välillä, muutama kerta vasta klo 9 tai sen jälkeen), mittari
näytti +28. Iltapäivällä sitten olikin jo ihan kauheita lukemia: korkein mitä
sattumoisin katsoin pyörän mittarista oli +54). Polttavaa aurinkoa ja
tukahduttavaa kuumuutta ei päässyt useinkaan piiloon ajon aikana ja kun ei moiseen paahteeseen ole tottunut, kyllä se voimia vei tankkauksesta huolimatta.
- Kilometrejä tuli 963, aikaa noiden polkemiseen meni reilu 73 tuntia ja
keskituntinopeus oli 13,5 km/h.
- Yhtään lepopäivää ei vietetty, koska sellaiseen ei ollut tarvetta. Vaikka
kuumuus uuvutti meidät useammin kuin kerran, palauduttiin hyvin levon ja
ruokailun jälkeen. Edettiin hissukseen eivätkä päivämatkat olleet mahdottomia.
Barcelonassa oltiin kaksi yötä ja Alicantessa kolme.
- Reitti ei ollut rasittava lukuun ottamatta Barcelona - Valencia -osuutta, kun
nousuja ja laskuja oli aikamoisen paljon eikä helle ainakaan helpottanut asiaa.
Rannikolla oli hienoja pyöräteitä, mutta myös vuoristoista. Siellä nousut
olivat lyhyitä joskin välillä todella jyrkkiä ja rasittavia.
- Majoituksen taso ja hinta oli hirmuinen ja kalleimmasta
päästä oleva hotelli tai hosteli ei ollut todellakaan aina paras.
- Meillä oli oma keitin mukana ja ehkä noin puolet aamupaloista tehtiin itse ja muutama kerta kokkailtiin kunnon sapuskat iltaisin. Aika huolettomasti syötiin salaatit ja hedelmät huuhtelun jälkeen eikä mitään ongelmia ollut. Sellainen huomio ruokailusta, että suolaa käytettiin runsaskätisesti mikä ei ole kovin tavallista meille. Lisättiin sitä jopa salaatteihin, leivän päälle ja ties mihin.
- Tällä kertaa Cokis ei ollut suosikkijuoma vaan juotiin vichyvettä ja tuoremehua enimmäkseen ja litratolkulla niitä menikin.
- Sisämaan maisemat ihastuttivat ja rannikkoalueen
alkupäivinä. Rannikon turistimäärät ja ruuhkat yllättivät ikävästi. Erityisesti
Costa Balancan alue oli kaaosta, johon tuskin koskaan palataan.
- Mitään ei hävinnyt, unohtunut eikä pöllitty. Ainoat vähän
pelottavat hetket koin liikenteen kaaoksessa ja liikenneympyröissä.
- Terveinä kumpikin kotia kohti, nahka vähän kärysi alussa ja aurinkovoide 50+
oli tarpeeseen. Rusketusta on voiteluista huolimatta kuitenkin saatu ja tutut sandaalin
valkoiset rajat jaloissa ja paidan olkaimen rajat hartioilla.
- Oikein mukava palata kotiin ja läheisten luo hyvän reissun ja mukavien
muistojen jälkeen.
- Yhteyttä kotiväkeen ja ystäviin pidettiin tiiviisti tekstiviestein,
kerrottiin kuuluiset ja missä mennään.
- Nyt on rannikkoa nähty ja todettu, että kyllä sisämaassa
on paljon, paljon mukavampi edetä. Sisämaan pikkuteillä ei ole ruuhkia ja ne
pienet sievät kylät/kaupungit ja luonto ovat kyllä sitä mitä me jatkossa
halutaan nähdä enemmän kuin täysiä turistikohteita. Meri ja sen läheisyys sekä
rannikon karuus ovat kyllä kaunista katseltavaa, mutta …
Vihdoin sain aikaiseksi päivittää ja laittaa kuntoon tämän kesälomatarinan. Kuvia lisään ajan kanssa.
Ollaan käyty Huvilan keikalla ja Senaatintorilla sataa kitaraa kuuntelemassa, hoidettu ja juoksutettu koiraa ja vietetty aikaa ulkona varsinkin nämä viime viikot, kun lämpöä ja aurinkoa on riittänyt. Matot on pesty ja kaapit siivottu. On kerätty marjat pensaista ja ostettu ja säilötty kymmeniä litroja mansikoita, mustikoita vähemmän. Käyty muutama kerta keräämässä kanttarelleja ja herkuteltu. Leivottu marjapiirakoita talvea silmälläpitäen ja toivottu, että chilit ehtisivät kasvaa ja kypsyä ennen syksyn tuloa. Jari on fillaroinut niin maastossa kuin maantielläkin melkeinpä päivittäin. Eli eihän tässä nyt ihan olla laakereilla levätty.
