Ihana syksy

21.9.2018

Aamulla on vielä täysin pimeää, kun polkaisen kotipihalta. Onneksi on fillarivalot keksitty. On tässä oma viehätyksensä ja ihanuutensa, kun saa tiirailla tähtitaivasta. Näin ainakin eilen illalla ja muutamana aamuna.

Jari on ollut tiistaista lähtien landella viettämässä viimeisiä - näin luulisin - sairauslomapäiviään kalastellen ja puuhastellen velvotteiden kimpussa. Minä olen aika väsynyt, kun en osaa nukkua jos hän ei ole vieressä. Viime yö meni hyvin, sitä edelliset pari yötä surkeasti torkahdellen. Pirteä kun olen ollut, olen pimeän tullen haahuillut saunatakissa meidän pihalla ja tuijotella tähtitaivasta. Ja nythän on komea kuukin näkynyt.

Tänään aamulla heräisin jo heti viiden jälkeen ja ihan pirteänä. Lähdin postilaatikolle Hesarinhakumatkalle ja kuinka ollakaan, näin taivaalla tulipallon, vau! Kirkas, noin parin nyrkin kokoinen "hännällinen" pallo lensi melkoista kyytiä meidän naapuritalon takana - tosi alhaalla. Luulin ensin että se on joku pieni meteoriitti, mutta Ursan sivuja tutkiessani toteisin, että näkijöitä oli ollut muitakin eteläisessä Suomessa ja tulipalloksi se klöntti siellä nimettiin.

Tilanne Jarin ja hänen kohta neljän kuukauden mittaisen sairausloman kohdalla taitaa olla nyt se, että töihin on mentävä lokakuun alussa! Paikat alkaa olla kunnossa, joten nyt on sitten aika hypätä uusien keulimistemppujen kimppuun, VITSI! Älä vaan edes mieti sellaista!

Minä menen pienten kanssa sunnuntaina Helsingin kaupunginteatteriin katsomaan Mörkö-oopperaa. Varmasti hauska ja pirteä esitys ja ainakin laulut ovat tuttua kamaa vuosien - vai pitäisikö jo sanoa vuosikymmenten - takaa.

Sienessä ei olla ehditty käymään eikä kauheasti huvitakaan lähteä sen viimeisen reissun jälkeen, kun hirvikärpäsiä kaivettiin hiuksista vielä monen päivän jälkeen. Ja kärpästen puremat vai mitä lienevät, ovat edelleen näkyvissä olkapäällä ja niskassa.

Omenista on tehty jos jonkinlaista sosetta, laitettu pullan täytteeksi ja höyrystetty mehua. Tein sellaisen chili-omenahillo -seoksen, johon tuli mm. pari desiä omenaviinietikkaa. Kurkistin välillä keitosta ja sieltä pöllähti hirvittävät aromit, joista tukkoinen nenä aukeni ja silmät valuiva. Epäilin vähän, että mitäköhän tästä nyt oikein tulee ja uskaltaako sitä suuhunsa laitaa ollenkaan. Lopputulos oli kuitenkin oikein hyvä eikä omenaviinietikka maistunut pahasti ja chilikin maistui vain vähän.

Nairolle peukkuja viimeisen viikon ponnisteluihin!

10.09.2018

Viikko töitä takana, kauheasti väsyttää herätä aamuisin, vaikka viikonloppuisin pomppaan aivan yhtä aikaisin ylös ja ilman herätystä. Niin hämärää jo on kun polkaisemaan asemalle, että valo piti laittaa paikalleen.

Lauantaisin minun aamupäiväni kuluvat mutsin luona, kun teen hänelle viikonlopun ruuat ja vähän siivoilen. Iltapäivällä meille tuli sitten Vantaan/Helsingin sekä Röykän porukat plus systeri nuorisoineen. Ilma oli lempeän lämmin ja aurinkoinen, joten istuttiin iltapäivää ulkona. Syötiin Jarin synttärijuustokakkua ja kanttarellipiirakkaa, joka ei maistunut yhtään miltään.

Eilen lähdettiinkin aamusta Seutulan metsiin sienestämään. Hirvikärpäsiä oli paljon ja niitä nitistettiin kotona vielä pitkälle iltapäivään. Sieniäkin löytyi vähän, varsinkin lampaankääpiä. Outo laji meidän käytössä, mutta kerättiin kuitenkin ja hyödynnetään kun muu sato näyttää jäävän pieneksi. Oli niin rentouttavaa ja mukava rämpiä pitkästä aikaa metsässä kärpäsistä huolimatta. Siellä jos missä sielu lepää ja metsä raikaa, kun huudellaan toinen toisillemme, että "missä olet"!

Eilen pienet tulivat grillausvisiitille ja Jarin mutsi kärrättiin terkkarin hoivaosastolta meille grillimakkaralle. Taitaakin olla viimeiset hetken tuoda hänet visiitille ennen sateiden ja syksyisen koleuden. Me ei jakseta kantaa häntä ulkorapuista sisään, joten hänen on istuttava ulkona se aika kun meillä on. Mutta eilen tarkeni vielä istuskella ulkosalla, makkara mastui ja hän viihtyi oikein hyvin, olihan puhekavereita ja pienten hulinaa.

Jari soitti äsken, että meidän pihalla on draamaa! Se haukka, joka lentelee siinä pihapiirissä, oli napannut pikkulinnun ja nautti ateriaansa kaikessa rauhassa. Eipä ole ensimmäinen tipu, joka haukan ruuaksi meidän pihassa päätyy!

Riemuloma ohi

06.09.2018

Nyt ollaan palattu tuttuihin maisemiin ja tuttuun työn touhuun. Katselin jo, paljonko lomaa on vielä jäljellä, että voisin pitää päivän silloin tällöin. On sitä, joten asiat mallillaan.

Meillä oli siis lento Malagasta koti-Suomeen lauantaina klo 7. Tuskinpa meistä kumpikaan yöllä nukkui, sen verran kuitenkin jännitti. Ja mitäköhän ihmeen jännittämistä tuossakin nyt sitten oli, kun ei ole mitään asiaa tiskille vaan pääsee suoraan tulostettuaan liput turvatarkastukseen. Ei mitään ohjelmaa kentällä, melkein tylsää! Mehän oltiin notkumassa siellä jo hyvissä ajoin eli aikaa olisi ollut suorittaa vaikka minkälaiset pakkausoperaatiot.

Kone lähti ajallaan ja Vantaalla oltiin puolen päivän aikaan. Hypättiin lähijunaan ja vaihdettiin toiseen junaan Hiekkaharjussa, bussiin Keravalla ja loppumatka käveltiin kotiin, kaupan kautta. Kaikenlaista pikkuhommaa oli siunaantunut meidän poissa ollessa. Muun muassa omenoita oli pari jätesäkillistä tipahtanut nurmikolle, joten heti lauanaina siivottiin piha.

Nyt on sitten joka päivä keitetty omenamehua tai leivottu piirakkaa. Alkaa jo kyllästyttämään, mutta eihän niitä raaski kaatopaikallekaan vielä, hyviä omenoita.

👀👀

Ai kuinka Jarin kävi lääkärireissulla? No, saikkua tuli kuukausi lisää eli hän notkuu vielä ainakin tämän syyskuun kotona. Sitten on neljä kuukautta täynnä! Oli niin onnellinen päätöksestä, että soitteli ja toivotteli ihan pariin kertaan päivän aikana minulle hyvää työpäivää. Hoh hoijaa!

Nyt kaiketi alkaa sitten "voimaharjoittelu" eli kuminauha on vedetty rapun kaiteeseen ja siinä jumpataan. Mitään kotitöitähän ei kykene omien sanojensa mukaan vieläkään tekemään, mutta lenkillä juosten ja pyörällä pystyy käymään ja kaahailla autolla ympäri eteläistä Suomea. Leikkasi toipilas lauantaina kyllä nurmikon, pyynnöstä.

👀👀

Palataanpa vielä tuohon meidän reppureissuun. Rehellisesti sanoen - kuten olen jo aiemminkin ilmaissut mielipiteeni (ja Jarin myös) - tuollainen aikatauluihin tuijottaminen, mateleva päivärytmi ja lorviminen ei ole meidän juttu. Mutta nyt käytiin paikoissa, joihin ei muuten ehkä olisi koskaan menty ja päästiin nauttimaan huimasta junakyydistä AVE-junilla.

Minulla on aina ollut pieni kierrevihko mukana, johon merkitsen päivän tapahtumia. Vihko oli nytkin repussa, mutta yhtään kertaa en siihen mitään kirjoittanut. Ei vaan ollut mitään kirjoitettavaa. Reissu oli ihan mukava, kumppani parasta mitä toivoa saattaa ja nähtiin paljon, mutta jotakin puuttui. Ja se oli se, että pitäisi päästä näkemään upeita maisemia ja paikallisten elämää pienen pienissä kylissä ja varsinkin matkalla niihin.

Vaikka se fillarointi olisi sitten kuinka raskasta ja uuvuttavaa tahansa niin se, että kurvaa päivän päätteeksi majapaikkaan, on sitä jotakin. Se, että uupumuksen valuessa suihkuveden myötä lattiakaivoon, jaksaa vielä lähteä kiertelemään muutamaksi tunniksi, syömään sekä näkemään ja kokemaan uutta. Ja herätä seuraavana aamuna varhain ja hypätä pyörän selkään ja polkaista uusiin seikkailuihin ja maisemiin. Vau!

Vuelta oli ihan jees ja fiilis siellä hieno, urheilujuhlan tuntua ilmassa.

Toledo ja Cordoba jäivät kaupungeista mieleen huikene nähtävyyksineen. Kierrokselle mahtui myös paikkakuntia muutama, joissa ei ollut yhtään mitään näkemistä. Ja siinäkös sitä sitten pitkästyikin katuja mittaillessa ja viinilasin jos toisenkin siemaillessa.

Kyllä me kumpikin niin toivotaan ja uskotaan, että pystytään vielä joitakin vuosia jatkamaan fillarointia, vaikka eläkeikä alkaakin häämöttää. Ja sitten jos ei, reppu selkään ja menoksi.