Nukkekotiprojekti

11.12.2019

Pitäisi aloittaa lähes kuudenkymmenen vuoden ikäisen nukkekodin saaneeraus. Koti on kaikin puolin kunnossa ulkoseiniltään, sisäpuoli kaipaa uudistusta. Olen saanut tämän nukkekodin alle kouluikäisenä, kun mutsi voitti Hyvinkäällä invalidien jouluarpajaisissa tai jossatain sen tapaisesta.

Muistan elävästi sen onnen ja ylpeyden tunteen, kun hinattiin talvipakkasessa sitä mahakelkalla kotia kohti. Kokoa sillä on reippaasti: leveys varmaan lähellä metriä ja korkeuttakin kahden kerroksen verran + harjakatto. Ei siis mikään pöytämalli. Se on kiertänyt meidän suvun tytöillä ensin omallani ja sen jälkeen systerin tyttärellä. Sitten sen kimpussa on leikkinyt tyttären tyttäret joista nyt vuorossa on pikku-Inkku. Kalusteet siihen on ostettu moneen kertaan ja ainakin kerran maalattu ulko päin. Silloin kun minä sen sain, siinä oli käsin tehdyt kauniit tehdyt puukalusteet. Oli pientä nuppia komeron ovissa ja kauniisti kaartuvaa sängyn, tuolin ja töydän jalkaa.

Kävin Liisankadun Minimaailmassa ostamassa lattia- ja porrastarpeita, tapetit ostan kun projekti alkaa. Jari saa kätevänä nikkarina tehdä reiän yläkerran lattiaan että saadaan portaat sinne. Ei se nyt ole ihan sata varmaa, että tästä(kään) mikään kympin suoritus tulee, mutta yritystä on kyllä.

En ole mikään kätevä käsistäni ja vielä vähemmän kärsivällisyys riittää näinkin pienimuotoiseen näpertelyyn. Mutta kunhan pakkaspäivät koittavat eikä tarkene ulos lähteä, niin silloin näprätään tämän kimpussa.

***

Käytiin Röykässä itsenäisyyspäivänä. Siellä oli tarjolla älyttömän hyvää omenamehupohjaista chiliglögiä. Ostettiin omena- ja seljankukkamehua, lisättiin oman sadon chilejä, tähtianista, inkivääriä, pomeranssia ja kanellia. Kiehautettiin ja nautittiin. Tosi hyvää.

Vähän olen askarrellut joulujuttuja. Tein Röykästä oppia ottaen käpykuusen. Ihan hyvä tuli, vaikka valkoinen styrox-kartio paistaakin sieltä täältä pahasti silmään. Kun ensimmäistä kertaa lähdin männynkäpymetsään ihmettelin, että eihän täällä ole sellaisia avonaisia käpysiä ollenkaan. Että pitääkö tästä lähteä niitä keräämään Röykästä. Palasin tyhjin käsin kotiin.

Onneksi lähipiirissä on ihmisiä, jotka tietävät asioista vähän enemmän eli sen, että nehän pitää kuivattaa ja sitten ne aukeavat. Uusi reissu ja kuivattelin saalista muutaman päivän ja väkersin kuusen valmiiksi. Samalla reissulla - siis vielä marraskuun lopulla - keräsin kourallisen suppilovahveroita! Kuvakin olisi laittaa, mutta säästän teidät siltä hauskuudelta tällä kertaa. Nukkekodista laitan sitten aikanaan kyllä kuvaa ennen ja jälkeen saneerauksen - jos muistan.

***

Muutama viikko sitten olin Inkun kanssa Tallinnan risteilyllä. Oli mukavan rauhallista ja aamulla haukattiin happea sen verran, että käytiin maissa ostamassa piparkakkukoristeita ja vähän tuliaisia kotiin jääneille. Uitiin ja nautittiin osotamme ihan kaksin.

Heti tammikuun alussa meillä on pari keikkaa Krapin Pajalla. Ensin Melrousin keika ja viikko sen jälkeen Per Gyntin. Ollaan joskus kauan sitten oltu Gyntin keikalla Järvenpäässä ja Jarilla tinnittää korvat sen jäljiltä edelleen. Jos ja kun tässä nyt mitään pakkasia tulee, meiltä on sellainen fillarin polkaisu Pajalle, joten kovemmallakin pakkasella voi polkaista sinne. Keväämmällä mennään sitten Maustetyttöjen ja Los Lobosin keikalle.

Samana päivänä kun Netflixiin tuli Irishman, me mentiin katsomaan se leffateatteriin. Hyvä leffa varsinkin kun minä pidän mafialeffoista paljon. Hienoja näyttelijöitä vaikka kuinka. Se kesti 2,5 tuntia ja oli arki-iltana, mutta selvittiin siitä kunnialla ja ihmeen pirteinä ponkaistiin seuraavana aamuna kellon soidessa.

***

Aika eläkemummina on mennyt mukavasti. Mitään järkevää en ole saanut aikaiseksi - vielä, sitä odotellessa! Että mihin ne tunnit sitten kuluvat, en todellakaan osaa sanoa. Koko ajan on jotakin pientä tai vähän suurempaa menossa.

Tällä viikolla on pari päivää mennyt mutsin kanssa tai hänen asioitaan hoitaessa. Eilen käytiin Hyvinkään sairaalassa ja kuinka ollakaan, paluumatkalla taksikuskiksi sattui vuosien takaa kisoja poikansa kanssa kiertänyt kisa/varikkotuttavuus.

Voi niitäkin aikoja, kun kaikki vapaa-aika meni crossi- tai endurokisojen kimpussa tai ihan vaan kerhotoiminnan parissa. Huh huh, puistuttaa vieläkin. Että miten sitä viitsi ja jaksoi kaiken muun ohella touhuta moottorikerhossa niin antaamuksella. Se jos mikä oli lähes kokopäivätyötä ja vapaaehtoista sellaista. Niiltä ajoilta jäi paljon ystäviä ja tuttavuuksia, hyviä ja huonoja muistoja ja roimasti kokemusta yhdistystoiminnasta. Mutta onneksi pääsin kaikesta yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen irti eikä ikävä ole ollut niihin ympyröihin.

Elämää eläkemummina

06.11.2019

Nyt se sitten on alkanut: eläkemummin virka. Tätä riemua on nyt jatkunut vähän toista kuukautta, mutta pääsin harjoittelemaan olemista jo muutaman kuukauden loman merkeissä. En niinkään ollut tympääntynyt työntekoon mutta lähteminen alkoi olla yhtä tuskaa, polkemisiin asemalle ja illalla takaisin. Tympi paukkupakkasissa sormet ja varpaat jäässä fillarointi asemalle, lumituiskussa rämpiminen ja kaatosateessa ajaminen. Ei enää myöskään kesäisin tuskaista hikoilemista kuumissa ja täysissä junissa.

Ei ole ollut hinkua eikä varsinkaan tarvetta lähteä pääkaupunkiin, ravasinhan siellä useamman kymmenen vuotta viisi päivää viikossa. Ei ole tarvinnut aikatauluja tuijotella ja odotella myöhässä olevia junia. Junnutkin sanoivat ja iloitsivat, että sinun ei tarvitse mennä enää koskaan töihin! Jipii, sanon minä.

Koska olen niin aamuvirkku, herään jopa ennen aamukuutta, teen aamupalan Jarille ja itselleni ja kun hän lähtee töihin, jatkan omissa puuhissani milloin mitäkin tehden. Mutta niitä reilu vuosi sitten aloitettuja villasukkia en edelleenkään ole saanut päätökseen vaikka suunnitelmissa on ollut, että kutoisin junnuille ihanat värikkäät pitkävartiset villasukat. Taitaa jäädä haaveeksi! Oman sukkani osalta on ehkä käynnyt nyt niin, että en enää edes osaa tehdä toista samanlaista. Se toinenhan valmistui kuitenkin jo aikaisin keväällä. En vaan jaksa istua paikallani ja keskittyä kutomiseen eikä nuo käsityötaidotkaan kummoiset ole.

Aika on mennyt oikein hyvin. Laukkasin sieniaikana metsässä monta kertaa viikossa, siivosin pihaa ja olen tehnyt sitä sun tätä - ilman aikataulua. En myöskään oikein jaksa uskoa, että pitkästyisin pimeinä talvipäivinäkään. Meillä on sen verran piha-aluetta, että kunhan lunta saadaan, lumitöissä saattaa vierähtää aikaa enemmänkin määrästä riippuen. Ja kaikki talviharrastusmahdollisuudet - hiihtäminen ja luistelu - ovat melkeinpä kävelymatkan päässä.

Olenhan minä nyt kuitenkin Helsingissä muutaman kerran piipahtanut syksyn aikana. Junnujen kanssa kävin kaupunginteatterissa katsomassa Pieni merenneito -musiikkinäytelmän ja syysloman aikana Sirkus Finlandiassa. Teatteri varsinkin oli kyllä komeaa katseltavaa eikä Hesarin ylistävä kirjoitus siitä ollut yhtään liioiteltua.

Jarin kanssa raahauduttiin Järvenpäähän Atomirotan keikalle, joka alkoi klo 0.15! Ei todellakaan mikään helppo nakki meille tuohon aikaan yöstä. Minulle melko tuntematon bändi, Jarille tutumpi. Ihan hyvä keikka ja hyvä bändi livenä. Odotan niin paljon, että josko 22 Pistepirkko alkaisi keikkailla enemmänkin nyt kun muutama keikka on takana. Että pääsisi vielä kokemaan senkin huuman.

Meidän chileistä muutama kypsyy edelleen tuolla ylhäällä. Sato ei ollut mikään ruhtinaallisen runsas ja ensi vuonna palataankin sitten kasvattamaan vanhoja tuttuja eikä edes yritetä mitään erikoisuuksia. Mitäpä sitä ihminen tekisi niin vahvalla chilillä, jota ei kykene edes ilman hanskoja keräämään puhumattakaan että niillä pitäisi ruokansa maustaa.

Jari ei tapansa mukaan uskonut, että sellaista chiliä on edes olemassa, jota ei voisi huoleti maistella. Niinpä uteliaisuuttaan maistoi yhtä tulisinta chiliä eli Caroline Reaper'ia nuppineulan pään kokoisen palan, jos sitäkään. Alkuanpostelu meni niin  hyvin, että kävi jo mielessä, että onkohan tuo edes sitä mitä luullaan. Sitten alkoi tapahtua ja haettiin maidot, piimät sun muut poltetta edes vähän hillitsevät. Ja minä nauroin vedet silmissä, siitäs sai.

Pari viikko sitten oltiin muutama yö landella. Koleaa ja sateista. Kalastettiin ja laitettiin mökki talvikuntoon. Saatiin verkosta komean kuha ja iso ahven, muuten kalaa ei kummemmin tullut. Verkossa oli myös kiloinen järvilohi tai -taimen, joka päästettiin jatkamaan vaellustaan ja lisääntymään. Ainakin järvitaimen on uhanalainen laji eikä meillä ole minkäänlaista tarvetta kuulua siihen joukkoon, jotka lajin elinvoimaisuutta huonontaisi entisestään.

Järvilohesta (tai taimenesta) vielä sen verran, että Jari oli syyskuun lopulla meidän naapurin kanssa mökillä ja verkossa oli silloinkin järvilohi/taimen. Omien sanojensa mukaan kala oli valtava: lähes metrin mittainen ja painoa liki kymmenen kiloa. Ei ollut kännykkää mukana, joten kuvaa eli todistusaineistoa ei tullut. Päästivät pois ja hyvällä omallatunnolla jatkoivat viikonloppureissuaan. Jari ei ole koskaan ennen tätä syksyä saanut, nähnyt tai edes kuullut kenenkään saaneet niiltä seuduilta lohta/taimenta.

Meidän verkkojen lasku, katsominen ja nosto on hermoja raastava kokemus molemmilla. Jari, joka on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa kesät veden äärellä, tietää mitä tehdä. Minulle tällainen touhu on ollut vierasta enkä edelleenkään ole oppinut pitämään venettä paikallaan saatika että tietäisin, milloin soudetaan ja milloin taas on huopaamisen vuoro. Verkot on yleensä niin sik-sak -tyylillä laskettu - Jarin sanoin - ja olen todella otettu ja ylpeä saavutuksestani, jos ja kun saan veneen edes lähelle verkkoa nostovaiheessa. Ja kun sen sinne vihdoin saan ohjattua, milloin verkko on liian kireällä, milloin taas lillutaan sen päällä niin että hommasta ei tule yhtään mitään ja ohjeita satelee solkenaan. Menee käsitteet "soutaa" ja "huopaa" ja kaikki muukin reippasti yli ymmärryksen, airot on sotkussa verkossa ja sitä sun tätä hässäkkää.

Yhtenä iltana käytiin tuulastamassa, mutta koska oli tuulinen ilma, ei siitä oikein mitään tullut. Vesi on laskenut todella paljon ja minä keskityin kyttäämään karikkoja ja pelkäämään niihin törmäämistä. Kyllä se ikäkin tekee tehtävänsä, kun oli niin hutera olo seisoskellessa siinä veneen nokassa - kunhan sinne ensi olin könynnyt - muutaman metrin mittainen atrain kädessä tasapainoa etsien. Mutta mukava, rauhallinen (pl. verkkokalastus) ja rentouttava mökkireissu kuinkin.

Viime viikonloppuna meillä oli Rocky-koira hoidossa pitkästä aikaa. Kiltti pikkukoira, joka nautti lenkkeilystä Jarin kanssa meidän lähimetsissä. Minä hoitelin rauhallisemmat jalannostokeikat.

Kaikki siis oikein hyvin. Ollaan jo katseltu vähän ensi vuoden fillarireissuakin. Kiinnostaisi nähdä Vueltaa, mutta mitään ei olla vielä sen isommin päätetty eikä lyöty lukkoon. Mahdollisuuksia on monia.

Reissu heitetty ja kotona ollaan

03.09.2019

Mukava palata kotiin. Kolme viikkoa hurahti enemmän tai vähemmän nousuissa tai laskuissa. Vähemmän oli tasamaata tällä kertaa.

Viimeinen yö kapselihostellin mukavassa vuoteessa meni pyörien ja kauhun sekaisin tuntein tulevasta lentokenttäshow'sta. Ja ihan turhaan.

Lentokentällä oltiin jo niin ajoissa, että pyörät ja laukut oli pakattu klo 6, jolloin oltiin ensimmäisten joukoissa viemässä "erikoismatkatavaroita" hihnalle ja sitten pyörät tulliin. Eka kerta, että pyörälaukkupussukatkin lähtivät matkaan erikoismatkatavaroina. Pyörien läpivalaistus meni jouhevasti ja ilman mitään isompaa säätämistä. Mitä nyt neuvottelua käytiin siitä, että pääsekö Jari laittamaan etupyörän takaisin paikalleen laitteen tuolle puolelle vai ei. Se jouduttiin ottamaan pois, koska minun pyörän "nousukahvat" harasivat vastaan ja ilman pois ottoa fillari ei läpi olisi mahtunut. Lopulta hän sinne pääsi, kokosi pyörän ja päästiin jatkamaan matkaa.

Lento lähti ajallaan, nukuttiin vähän. Fillarit tulivat eka kerta Suomen päässä hihnaa pitkin. Kasattiin ne ja laukut kiinni ja polkaistiin hiostavassa säässä kotiin Keravalle.

Paljon jäi varmasti kertomatta meidän matkasta, mutta lisäillään jos ja kun mieleen tulee. Yksi asia ainakin, joka unohtui oli se, että Sagrada Familia'n turvatoimet olivat samaa luokkaa kuin lentokentälläkin. Reput läpivalaistiin ja siinä hässäkässä meidän toinen sisäänpääsylippu katosi. Koska olin laittut liput samaan kaukaloon repun kanssa, se toinen lippu oli pudonnut kyydistä ja oli jäänyt jonnekin laitteen uumeniin. Itku oli aika lähellä, mutta turvamiehet löysivät sen jostakin kelojen välistä ja niin päästiin molemmat sisään.

Kaiken kaikkiaan matka meni hyvin: mitään ei kadonnut eikä rikkoutunut, terveinä pysyttiin mitä nyt Lliviaan matkalla hyydyin ja podin joko nestehukkaa tai sitten vatsatautia, mikä ei kyllä tunnu todennäköiseltä. Ja kun aiemmin jo totesin, onneksi matka sieltä jatkui taksin kyydissä. Koskaan en olisi niistä seuraavista nousuista selvinnyt. Siellä olisin vieläkin hinkkaamassa nousuja!

Gironassa korjattu hampaan paikka irtosi osittain jo viikon kuluttua ja loppumatkan sai pelätä syömistä, ettei koko klöntti lähtisi ja vaatisi uutta hammaslääkärissä käyntiä. Ei lähtenyt mutta ei myöskään voimaa tarvittu, kun kotiin palattua menin lääkäriin ja irto-osa nostettiin pois ja laitettiin uutta tilalle.

Melkoinen itseluottamus pitää ihmisellä - siis minulla - olla, että luulee selvittävänsä Andorran nousuista tällä kunnolla! Ehkä olisi pitänyt olla taukopäivä Llivian nousujen jälkeen, mutta enpä tiedä olisiko yhtään helpompaa ollut. Tai ehkä olisi auttanut, että ajokilometrejä ja mäkisiä teitä olisi ollut takana enemmän kuin ne muutamat jotka hädin tuskin viitsin ajella ennen lähtöä. No, ihan se ja sama. Hyvä reissu kuitenkin ja paljon nähtiin kauniita vuoristomaisemia ja kivoja pikkukyliä. Parina päivän saatiin vettä kunnolla niskaan ja aamut olivat todella viileitä vuoristossa.

Kilsoja tuli gepsin mukaan kaikkiaan 902 km eli enemmän kuin mitä lähtiessä ounasteltiin. Aikaa tämän polkemiseen meni vajaa 67 tuntia ja keskari oli vaatimaton 13,9 km/h - kiitos pitkien, pitkien alamäkien.

Vaikka sanoin, että ei koskaan enää vuoristoetappeja niin se ei tarkoita sitä, etteikö matkanteko jatkuisi. Jatkuu, jos vain suinkin mahdollista. Edelleen on paljon näkemättä Espanjasta ja jotenkin kaipaa Andalusian fiilistä, kyliä ja maisemia. Ja kyllähän sitä voi pienempiä nousuja harrastaa ja jättää taakseen pysyvästi varsinaisen vuoriston.

PS & AS, teidän reissu alkaa huomenna. Oikein hyvää ja antoisaa matkaa teille. Pitäkää itsestänne huolta. Nähdään sitten kun kotiudutte joskus syksymmällä Suomeen.

27.08.2019 / 19. pvä / Figaro-Montmany - Barcelona/ 52,8 km & 28.-29.08.2019 20.-21 pvä / Barcelona

Aamuna kun lähdettiin, vihmoi hiukkasen vettä. Ajeltiin kohti Barcelonaa milloin isompaa, milloin pienempää tietä. Liikennettä oli tosi paljon ja jo kymmeniä kilometrejä ennen itse Barcelonaa, pieniä kaupunkeja oli vieri vieressä.

Edellispäivänä oli säätiedotuksessa lupailtu - tai uhkailtu - ukkoskuuroilla iltapäivän aikana. Ei ihan ehditty pois alta, kun kaatosade alkoi. Järkeiltiin, että kun pysähdytään suuren puun alle pitämään hetkeksi sadetta, ei kastuta ainakaan läpimäriksi eikä viitsisi sadevaatteitakaan kaivaa eikä myöskään suojata laukkuja. Pitihän ne lehdet hetken sadetta, mutta sitten alkoi sadevaatteiden kaivaminen ja kamojen suojaaminen. Seistiin ja odoteltiin sateen laantumista varmasti lähes tunti. Kadut lainehtivat vedestä ja aina kun auto ohitti meidät, roiskahti aikamoinen kuorma kuravettä päälle. Lähdettiin ajamaan eteenpäin heti kun katsottiin se edes jotenkin turvalliseksi, olihan vaatteet jo kasteltu ja märkien päällä nyt sadetakki.

Kaupungissa oli todella hyvä ajella pitkin pyöräteitä. Pyörätiet menevät joko autokaistojen välissä, vierellä tai sitten ne on erotettu jalankulkuväylistä. Esikaupunkialueella pyörätie oli päällystetty noin 7 x 7 laatoilla ja ne olivat vaarallisen liukkaat ja niljakkaat. Tuntui kuin olisi ajellut jäällä ja kumpikin oli lähellä kaatumista kun vähänkin käytti jarruja, pelottavaa.

Meidän kahden seuraavan yön majoitus olikin sitten ihan keskustassa, Ramblan suuntaisella ja viereisellä kadulla. Hyvä paikka, mutta fillaristin sinne ei kannata mennä koska niitä sinne ei huolita. Fillareita ei voinut kantaa huoneeseen vaikka tilaa olisi ollut eikä minkäänlaista säilytyspaikkaa ollut mihin ne sitten laittaisi. Vinkkejä kyllä sateli esimerkkinä vaikka yleinen parkkihalli satamassa, jossa ei ollut mitään vartiointia. Ei tulisi mieleenkään jättää fillareitaan sinne!

Käytiin läpi hostellin lähellä olevat maksulliset ja vartioidut P-hallit. Osassa ei ollut fillareille määriteltyä taksaa eikä siis voinut niitä myöskään sen vuoksi ottaa puhumattakaan, että olisi jonkinlaisen taksan siinä keksinyt. Alettiin olla jo aika kypsiä ja ihmeissämme, että mitäs nyt tehdään. Melkein hostellin vieressä oli vielä yksi maksullinen ja vartioitu halli, johon sitten fillarit saatiin 10 euroa/per pyörä/per yö. Ei auttanut muu kuin jättää sinne ja maksaa pyydetty taksa. Ja hyvässä tallessa olivatkin ja saatiin haettua/palautettua ne kun fillaroitiin kaupungilla.

P-hallia etsiessämme törmättiin turkulaiseen mieheen, joka oli omien sanojensa mukaan käännetty rannalla ja oli nyt pummaamassa euroja kadulla. Oli ensimmäinen suomalainen koko lähes kolmen viikon reissulla, joka nähtiin ja jonka kanssa vaihdettiin muutama sana.

Illalla käytiin syömässä Ramblalla ja tietysti kauppahallissa, joka oli niin tupaten täynnä turisteja etten yhtään ihmettele, miksi paikalliset inhoavat meitä. Eihän heillä ole tilaa toimittaa edes päivittäisiä ostoksia saatika nauttia rauhallisesta olosta kaupungissaan. Ihan hävetti.

Keskiviikkoaamuna lähdettiin ajelemaan rantaa pitkin ja syötiin aamupala syrjemmällä kaupungilla. Ja kun tuolta keikalta palattiin, käytiin hallissa ostamassa mausteita kotiin vietäväksi.

Illalla meillä oli klo 18 pääsy Sagrada Familia'an. Ollaan joskus muutamia vuosia sitten käyty ihmettelemässä kirkon mahtavuutta ulkopuolelta, nyt päästiin sisään. Liput oli ostettu jo hyvissä ajoin ennakkoon. Matkalla käytiin syömässä.

Kyllä tuo Sagrada Familia lyö ällikkällä, ainakin minut. Varsinkin se, että toista sataa vuotta sitten aloitettu kirkko on edelleen kesken vaikka niin valtavasti on jo tehty. Kunnianhimoisimmat odottavat sen valmistuvan vuonna 2026, jolloin Antoni Gaudin kuolemasta tulee kuluneeksi 100 vuotta. Heinäkuussa 2019 ilmoitettiin, että Sagrada Familia on saanut töiden loppuun saattamiseksi tarvittavan rakennusluvan eli toivoa on sen valmistumisesta.

Sagrada Familia ja Cordoban Mezquita, jossa käytiin viime vuoden reppureissulla, ovat niin upeita, mykistäviä ja ihmeellisiä ihmiskäden luomuksia, että ne saavat sanattomaksi. Miten ihmeessä ne on ikinä saatu sen aikaisilla koneilla ja laitteilla pystyyn ja kuinka paljon onkaan ihmishenkiä niiden eteen uhrattu.

Kun kierros oli ohi, lähdettiin hostellia kohti. Syrjemmällä on melko hiljaista ja rauhallista, ei tarvitse törmäillä. Eilen käveltiin varmasti ainakin kymmenen kilometriä, tekee niin kutaa jaloille fillaroinnin jälkeen. Ja aina kävellään ylös ja alas raput vaikka olisi hissikin käytettävissä.

Tänään torstaina meillä oli sitten muutto lentokentä kupeeseen "kapselihostelliin". Eipä olla aikaisemmin moisessa oltukaan. Ihan ok paitsi että suihku- ja wc-tilat on yhteisiä. Täältä on noin 3,5 kilometriä lentokentälle ja meillä on aamulla kello soimassa hyvissä ajoin, koska lentoyhtiöltä tuli jo viesti, että lentokentä turvatarkastuksessa on odotettavissa hitautta lakkojen vuoksi. Tuskin nukun ensi yönä.

Tiistaina 27.8. aamulla +19/satoi; keskiviikko&torstaina +32/aurinkoista

26.08.2019 / 18. pvä / Mannleu - Figaro-Montmany / 43,3 km

Kuumaa ja aurinkoista, myötätuulta kuitenkin. Saavuttiin tänne Figaro-Montmany'n hyvissä ajoin iltapäivällä. Tie oli kumpuilevaa ja ajeltiin välillä moottoritien oikeaa, välillä vasenta puolta. Tämä meidän majoitus on "kotimajoitus", vuoren kupeessa kaunis paikka.

Aikamme lepäiltyämme lähdettiin kylille etsimään ruokapaikkaa, koska matkalla ei syöty tapamme mukaan yhtään mitään. Aamulla lähteissä vaatimaton aamupala kyllä. No, tämä on niin pieni kylä, että yksikään baari ei ollut auki ja kyselyn jälkeen löydettiin kauppa, josta saatiin leipää, juustoa ja kinkkua. Ja juotavaa huomiselle.

Täältä lähtö kauppakeikalle oli jyrkkää alamäkeä, kunhan ensin löytyi raput. Ylöspäin 360 metriin tuntuikin sitten jo jaloissa sen verran paljon, että teki mieli kiljaista. Tekee kuitenkin niin hyvää kävellä välillä. Olkoonkin, että sattuu vietävästi.

Meillä on kauniit näkymät täältä huoneesta. On iso parveke ja ikkunat avautuvat yli kylän ja moottoritien vastakkaisen vuoren seinämään. Ilmastointia ei ole, joten toivoa sopii, että tuolta vuoren rinteeltä puhaltaa rakaistava tuli läpi yön. Varsinkin, kun tähän paistaa nyt aurinko kylläkin sumuverhon läpi.

Oheisessa kuvakollaasissa meidän huominen alkureitti näkyy alimmaisessa sekä vasemman puoleisessa kuvassa mutkittelevana tienä. Mihin se sitten johtaa ja kuinka ylös tai alas, selviää yön yli nukuttuamme. Huomenna me ajetaan Barcelonaan ja säätiedoitus on ennustanut ukkoskuuroja.

Aurinkoista, +18/päivälä +35

25.08.2019 / 17. pvä / Ripoll - Manlleu / 45,3 km

Hyvin nukutun yön jälkeen - vaikka epäilyksiä oli, koska hostelli kävelykadun varrella - lähdettiin liikkeelle meidän aikataulujen mukaan myöhään eli vasta klo 9. Aamupala Ripollin paikallisessa kuppilassa.

Tähän päivään mahtui tyrimisiä enemmän kuin mihinkään muuhun päivään tai kaikkiin aikaisempiin yhteensä. Ripollista kun ei näyttänyt hyvää - tai olevan reittiä ollenkaan kohti Mannleuta - löytyvän millään, lähdettiin sitten Google mapin ja varmaan gepsinkin opastamana hiekkatietä. Tielle oli toki viitat kävely- ja fillari-ihmisille.

Hiekkatie - isoja kiviä, pieniä kiviä, sateen jäljiltä syviä uria, irtohiekkaa ja kaikkea mahdollista - jatkui aina reilusti yli yhdeksän kilsan ja aikaa tämän kaiken selvittämiseen meni varmasti pari tuntia. Ne harvat alamäet, joita matkalla oli, menivät taistellessa kaatumista vastaan ja kiven murikoita väistellen.

Ensimmäinen ns. kylä Llaes tuli ja sen jälkeen alkoi betonilaattatie. Jyrkkiä nousuja oli paljon ja yhtä jyrkät alamäet menivät jarrutellessa, koska betonilaatat olivat todella epätasaisia ja laattojen välissä oli rako. Kädet oli muusina jo hiekkatien jälkeen mutta lopullinen silaus niille tuli laattatiellä. Kansallispuistomaisemaa, vehreyttä ja rauhallisuutta riitti.

Pikku-Inkku oli Huvila-teltassa Kikattavan Kakkiaisen keikalla ja hänen riemunsa sieltä kuvin ja videoin oli ainoita hauskoja hetkiä em. reitillä. Olin aivan puhki.

Seuraavana oli Santa Maria de Besora kylä ja sieltä alkoi hyväkuntoinen tie kohti ihmisasutuksia. Ja siellä sai ekat Cokikset! Tätä tietä edettiin ja aikanaan saavuttiin Mannleun reunamille. Siellä tie oli poikki tietyömaan vuoksi. Päätettiin kuitenkin jatkaa työmaan läpi ettei tarvitse palata takaisin ja etsiä käypää reittiä ties mistä ja miten kaukaa. Pehmeää, upottavaa hiekkaa riitti. Jari ajoi edellä ja pölypilvi jäi jälkeen, kun hän eteni omalla vauhdilla minkä pystyi. Minä talutin, kun en muuhun pystynyt.

Pölisevää tien pohjaa ei onneksi kilometrikaupalla riittänyt ja kun päästiin sitten oikealle, päällystetylle ja muidenkin käyttämälle tielle ja Mannleuhun, kurvattiin suoraa tietä autojen pesupaikalle pesemään fillarit ja meidät. Oltiin haaruksia myöten pölyn peitossa eikä kehdattu hotelliin tai edes kaupungin kaduille sen näköisinä mennä.

Mutta ei jotain niin surkeaa ettei päivään mahtuisi aina positiivisiakin asioita. Ja se ihanuus on nyt se, että Nairo voitti Vueltan tänään. Ei nähty tv:stä tätä, mutta sain viestin mistä suuri kiitos.

Nyt ollaan Hotel Torresissa, joka on siisti ja kiva paikka. Ajovermeet on pesty, kengät kuivumassa. Käytiin syömässä tuolla hiljaisessa kaupungissa matkamiehen eväät: ranskalaisia perunoita, paistettuja kananmunia ja pekonia. Kyytipojaksi viiniä ja olutta. Kyllä nyt jaksaa ja elämä palaa uomilleen. Tämän reissun viimeiset päivät alkavat olla käsillä. Kohtahan alkaakin kauhea stressi Barcelonan lentokentän touhuista, että kuinka meidän ja meidän pyörien käy ...

Aurinkoista, aamulla +13/päivällä +39

24.08.2019 / 16. pvä / Berga - Ripoll / 46,8 km

Aamiainen hotellissa. Hyvissä ajoin pyörän päälle, ettei aurinko kärvennä meitä. Matka alkoi alamäellä ja sen jälkeen alettiin kiertää vuoria. Oli ylämäkeä mutta oli myös alamäkeä. Respan mies sanoi meille, että meidän matkasta tulee tasainen. Jaa ... Ehkä niin autolla ajaessa nuo keskimäärin kuuden prossan nousut tuntuvat tasamaalta, fillari eivät.

Maasto oli kyllä kaiken kaikkiaan hyvää ajettavaa - koskapa nousu olisivat minulle herkkua olleet - ja tie mutkikas, hyväkuntoinen mutta kapea. Siellä autoja ohi päästäessä ja tien reunakaiteta hipoen kävi mielessä, että kyllä meidät suomalaiset on opetettu/pakotettu niin nöyriksi autoille, että hävettää. Täällä vuoristossakin paikalliset fillaristit vetävät kaksi rinnan lähellä keskiviivaa eikä yksikään auto osoita mieltään torven töräytyksin tai revittelyin kun ohi viimein pääsevät. Kunnioitus on molemmin puolista. Meillä Suomessahan kiitetään siitäkin hyvästä, että autot päästävät suojatien yli niin kävelijät kuin pyörällä liikkujatkin. Sehän on meidän oikeus, eikö! Tänään nähtiin paljon fillaristeja, onhan lauantai ja vapaapäivä.

Aamulla lähdettiin 600 metristä, laskeuduttiin 550 metriin, noustiin yhdeksään sataan ja loppu matka oli ihanaaaaaaaaa laskua ja nyt ollaan 640 metrissä. Vertikaalilaskua oli 708 ja nousua 733 metriä. Tämä kaikki tärkeä ja oleellinen tieto löytyi Jarin mahtavasta ja kiistaakin aiheuttaneesta gepsistä!

Entä sitten maisemat! Vuoristossa ollaan edelleen, joten myös maisemat ovat komeat. Täällä on niin kaunista! Havupuita paljon, jotka varjostivat kivasti matkan tekoa. Panta de la Baells -järvi oli ainakin yhtä ihmeellinen näky kuin eilinenkin. Vesi on niin kirkkaan sinistä/vihreää, että miten se voi olla edes mahdollista. Maalaismaisemaa, pari pientä siistiä kylää matkalla.

Eilinen hehkutus fiestasta jäi sitten torsoksi. Löydettiin täältä Ripoll'sta peräti 3-4 kojua, joissa tapas-fiestaa juhlittiin. Eli se siitä. Täällä Ripoll'ssa on kauniita vanhoja taloja ja taloissa paljon kauniita muuraleja.

Aurinkoista, +19/+30

23.08.2019 / 15. pvä / Solsona - Berga / 44,2 km

Aamu alkoi ihanan herkkullisella aamiaisella Solsonan keskustassa. Sen jälkeen polkaistiin matkaan laskulla, joka kesti sen verran pitkään ja meni niin alas, että joutui vetämään fleecen päälle. Sen jälkeen maalaismaisemissa Bergaan saakka.

Lähdettiin 640 metristä, noustiin 830 metriin ja alimmillaan oltiin 530 metrissä. Pitkiä ja loivia nousuja vuoren rinteitä ajellen osittain havupuiden suojassa. Muutama kotka/haukka nähtiin liitelemässä.

Yksi baari löytyi harvaan asutulta seudulta. Tie C26 oli oikein hyväkuntoinen ja liikennettä oli melko vähän. Pari pyöräilijää ohitti meidät, vastaan tuli yksi.

Ihmetystä riitti kovasti siitä, että miten ihmeessä tuon Panta de Sant Ponc'in vesi voi olla tuollaista kirkkaan vihreää/sinistä, ei lainkaan normaalin näköistä. Jari kävi niin rannassa kun pääsi ja otti ylhäällä oikealla olevan kuvan.

Täällä Bergassa käytiin lounaalla ja kierreltiin tuolla ns. keskustassa. Ei mikään suuri kaupunki ja vaikea löytää sitä keskustaa. Hotelli, jossa yövytään, on kaupungin laidalla johon ei  varmasti mahdollinen meteli kyllä kuulu.

Sellainen huomio on näiden vuosien aikana painunut melko hyvin päähän, että huonetta ei kannata ottaa keskustasta keskeltä ravintolahelvettiä. Siellä ei nuku kukaan, joka nukkua haluaa.

Esimerkiksi viime viikonloppuna meillä unet jäivät todella vähiin, kun hostelli oli keskellä kaupunkia ja paikalliset plus turistit päälle bilettävät aamuyöntunneille saakka. Koska ilmaistointia ei ollut, ikkunat piti kuitenkin pitää auki, että ilma vaihtui.


No, huomenna me mennään Ripoll nimiseen kaupunkiin/kylään ja siellä on "Festa de tapa i la cervesa". Meidät löytää sieltä!

Aurinkoista, +20/+35

22.08.2019 / 14. pvä / Oliana - Solsona / 33,6 km

Aamulla hostellissa aamiainen. Hyvä ja riittävä. Lähdettin liikkeelle vasta klo 9.30, koska kilsoja ei ollut paljon edessä.

Matkalla käytiin prätkämuseossa, jossa oli paljon tosi hienoja vanhoja entisöityjä pyöriä moottorilla ja ilman. Ravintolapuoli pelitti niin hitaasti, että tuskastuttiin odottamiseen aivan kuin moni muukin jonottaja. Kahvit, jotka siellä tilattiin kermavaahdon kera, olivat jotain muuta sotkua kuin kuva kertoi.

Maisemat eivät kovin kummoisia olleet, usvaa paljon, joka peitti takana nousevat vuoret. Paljon - ei yksi tai kaksi vaan toista kymmentä - suuria kotkia/haukkoja liiteli yläilmoissa, ei kuvaa edelleenkään.

Jari popsi boisenmarjoja matkalla, minä vedin henkeä sen aikaa. Juoma loppui kesken ja hiki virtasi auringon paistaessa.

Pitkiä nousua ainakin kuusi kilometriä. Lähdettiin 440 metristä ja korkeimmillaan oltiin 880 metriä, mutta Solsonaa kohden laskua riitti neljän kilometrin verran. Jyrkin nousu oli 11 prosenttia, muuten 6-10 prosentin välillä, jyrkin lasku 10 %. Jarrut kovilla alamäissä.

Huomenna kun lähdetään jatkamaan matkaa täältä Solsonasta, ensin on odotettavissa nousua, sitten ehkä tasamaata ja sen jälkeen alkaa nousu, joka johtaa Bergan kaupunkiin.

Täällä on uustisoitu muun muassa Mallorcan ja Malagan lähistön suurista metsäpaloista, Putinin Suomen vierailusta sekä Barcelonassa rehottavasta turisteihin kohdistuvasta rikollisuudesta. Niin ikään Amazonin sademetsässä riehuva ja tuhoa kylvävä metsäpalo on ollut näyttävästi uutisoinnin kohteen.

Jari löysi tuosta meidän hostellin viereisestä kaupasta herkkujuomaansa eli siideriä. Nyt on kaikki hyvin kun on mitä ryystää sielunsa kyllyydestä.

Jipii, Vuelta alkaa lauantaina Alicantesta. Peukkuja Nairolle!!!!

Aurinkoista/uskaa; aamulla +20; päivällä +35; myötätuuli

21.08.2019 / 13. pvä / La Seu d'Urgell - Oliana / 42,8 km

Aamulla ponkaistiin pontevasti matkaan eikä paljon katseltu lämpötiloja. Ei kuitenkaan satanut. Kaikki vaatteet mitä laukusta löytyi (pitkähihaiset ja -lahkeiset) vedettiin aika pian päälle, koska mittari näytti vaivaista +12 astetta. Ajeltiin ajamäkeä, joten kylmyys tuntui todella. Varpaatkin paleli.

Olin ostanut Gironasta meille ihan varuille pitkälahkeiset "jumppahousut" lämmittämään ja tänään niitä tarvittiin. Jarihan ei pöksyjä jalkaansa laittanut, minä kyllä. Enkä varmasti ollut mikään mairitteleva näky ne päällä, mutta hyvin tarkeni.

Maisemat olivat mitä kauniimmat. Upeita vuoria ympärillä, tunnelia, järviä ja jokia eli kaikkea mahdollista. Isoja haukkoja tai kotkia, joista yritin ottaa kuvaa huonolla menestyksellä kuitenkin. Yksi istui aidan seipäällä ja odotteli, että saako se kuvattua vai ei. Ei saanut aikaiseksi onnistunutta kuvaa.

Aamupala syötiin matkalla tien varren baarissa. Olikin tämän matkan hintavin: 23 euroa. Oikein hyvä kuitenkin, mutta todella kallis.

Pysähdeltiin monen monituista kertaa ihastelemaan ja kuvaamaan maisemia. Matkalla oli monta eri pituista tunnelia ajettavaksi joista osa kierrettiin, koska siihen oli mahdollisuus. Ja kiertotie oli varmasti kauniimpi kokemus kuin tunneliajo. Jyrkkiä kallioita joka puolella.

Liikennettä oli paljon ja isoja kuorma-autoja, jotka roudasivat rakennusvaiheessa olevien tunneleiden moskat. Kilometrejä ei paljon tullut, mutta ei tule myöskään tulevina päivinä. Nyt nautitaan maisemista, koska kiirettä mihinkään ei ole.

Tätä Olianaa ympäröi vuoristo ja korkeuttakin löytyy yli 1 600 metriin. Pieni kylä, jossa ei ole oikeastaan yhtään mitään. Baareja tietysti ties kuinka monta, muuta ei juurikaan. Ei haittaa, syödäksemme ollaan saatu ja viiniäkin on löytynyt.

Aamulla +12/aurinkoista; päivällä +31/aurinkoista

20.08.2019 / 12. pvä / Androrra la Vella - La Seu d'Urgell (Espanja) / 20,8 km

Hyvin nukutun yön jälkeen tiedettiin odottaa vähän vesisadetta. Olihan sitä lupailtu jo aiempinakin päivinä, mutta onneksi vältyttiin siltä. Eilen hellettä, tänään saatiin saavikaupalla vettä niskaan. Lämpötila aamulla lähtiessä +11.

Onneksi matkaa paikasta toiseen oli vain parikymmentä kilometriä, mutta kastua ehti ja kylmä tuli. Sadetakit oli, pitkiä housuja ei. Jarilla pyöräilykengät, minulla sandaalit.

Täällä joen uomat ovat ammottaneet tyhjyyttään ja kuivina. Tänään La Valira/El Segre -joet olivat uhkaavan ja vaarallisen näköisiä, kun vuorilta tullut vesimäärä vyöryi eteenpäin voimalla. Paljon maisemia ei uskaltanut matkalla katsella, kun liikennettä riitti ja oli täysi työ pitää fillari kurissa.

Andorran/Espanjan raja-asemalle oli pitkät jonot, mutta me päästiin jonojen ohi jalkakäytävää pitkin melko mukavasti.

Nyt klo 18 aikaan aurinko paistaa täällä nyt täydeltä terältä. Kannettiin laukut, vaatteet ja kentät tuonne meidän parvekkeelle kuivumaan.

Ollaan siis La Seu d'Urgell'ssa, joka on Espanjassa Lleidan maakunnassa. Tämä on pieni ja mukavan oloinen kaupunki, jossa oli meidän saapuessamme markkinat. Hoselli jossa yövytään, on siisti ja meillä parvekkeellinen huone.

19.08.2019 / 11. pvä / Soldeu - Andorra la Vella / 20,4 km

Tänään tosi, tosi iisi päivä. Aamupala hotellissa melko huonosti nukutun yön jälkeen. Pyörätjättämään ulos hotellin taakse katsokseen, johon Jari köytti ne lukolla ilmoitustauluun. Eli yöunet meni siinä, kun mietti että pöllitäänkö vai ei. Ja jos pöllitään, mitä sitten.

Ei pöllitty ja hypättiin kyytiin koti Andorran pääkaupunkia. Koko matka alamäkeä, välillä jopa kymmentä prossaa. Ei paljon ehtinyt maisemia katsella ja ihastella, koska liikennettäkin oli. Odottelin alastullessa, että milloin se rengas räjähtää kuumuudesta, kun jarruttelin lähes koko matkan. Ei räjähtäntyt, onneksi.

Aamulla oli +13 ja vetäistiin pitkähihaiset päälle. Kun ajan sandaaleissa, varpaita vähän paleli mutta muuten oivallinen fillari-ilma. Säätiedoitus on lupaillut tänne sateita täksi päiväksi ja huomiseksi. Ei ole näkynyt, mutta synkkiä pilviä riittää kyllä. Hotelleissa ei ole ollut ilmaistointia, joten nukutaan ikkunat auki silloin kun se on vaan mahdollista. Viime yönä katsoin kaunista tähtitaivasta ja jokin planeettakin näytti joukossa olevan, koska oli niin suuri ja kirkas.

Tänne kaupunkiin kun saavuttiin, ensimmäinen ylämäki kavuttiin kohti hotellia. Oltiin täällä jo ennen puolta päivää ja sisääkirjautuminen oli vasta 14.30. Vietiin pyörät ja kamat hotellin varastoon ja kun alettiin siinä vaihtaa vaatteita, huone löytyi ja päästiin romuinemme pois toisten tieltä.

Eilen oli niin mahtavat näköalat meidän huoneen ikkunasta, tänään sitten katsellaan synkkääkin synkempää kuilua. Ei näy tähtitaivasta mutta ei kuulu myöskään minkäänlainen mekastus tänne. Tämä lienee sellainen hätämajoitushuone, ei muuten ketään tällaiseen laitettaisi. Oma vika kun tungettiin tunteja liian aikaisin. Sitä saa mitä tilaa, eikö!

Hotellista on matkaa tuonne keskustaan eli ostoshelvettiin ehkä vajaa pari kilometriä. Ollaan lampstittu sinne pari kertaa. Kierrelty vähän kaupoissa ja käyty pari kertaa syömässä. Väkeä on ostos/kävelykadulla mustanaan. Hauskaa taidettakin löytyy paljon keskustasta.

Jostain luin, että täällä ei todellakaan ole yhtään mitää ihmeteltävää tai katseltavaa. Ja niinhan se taitaa olla, mutta maisemat ovat kohdallaan. Joka puolella valtavan korkeita vuoria, taloja korkealla rinteellä. Vueltan pätkä ajetaan täällä parin viikon kuluttua. Onnea ja menetystä vaan, kauhea maasto kilpailla.

Eilen kun tultiin Ranskasta tänne Andorran puolelle, maiden välissä oli ihan oikea raja-asema. Ei meitä kyllä pysäytetty, mutta aivan oikea raja tulleineen ja koppeineen oli olemassa siellä.

Puolipilvistä, aamulla +13, päivällä +27

Tänään sunnuntaina 18.8. ollaan Andorrassa. Yhteyksien, väsymyksen ym. vuoksi kirjoittelu on jäänyt vähiin, mutta tässä lähes kaikki tähän saakka tapahtunut.

15.8.2019 / 7. pvä / Portbou (Espanja) - Sant-Cyperien-Plage (Ranska) - Canet-Plage - Perpignan / 68,3 km

Mukava hostelli pienellä paikkakunnalla, yö nukuttu hyvin. Aamulla syötiin hostellissa aamiainen ja sitten polkaistiin matkaan. Matka alkoi isoilla nousuilla, mutta laskujakin oli.

Tie kiemurteli rinnettä kolmessa tasossa, joten tiesi tarkkaan, milloin odotella tasamaata. Ei ollenkaan pahoja nousuja, vaikka keskimäärin kuusi prossasta.Sää oli pilvinen ja sen puolesta hyvä ajella, mutta kova vastatuuli hidasti vauhtia pysähdyttäen se välillä lähes kokonaan.

Paljon  viiniviljelmiä ja hedelmäpuutartoja. On persikkaa, aprikoosia ja ainakin päärynöitä. Matkalla myös kauppiaita myymässä tuotteitaan.Rannikolla oli järkyttävät ruuhkat mutta täällä nähtiin jopa neljä matkapyöräilijää, mikä on aika hyvin.

Nyt ollaan siis Ranskassa. Hintataso on ainakin korkeampi kuin Espanjassa, muusta en nyt osaa sanoa. Itse Perpignan oli pienehkö kaupunki, joka sivukujille eksytiin hostellia etsiessämme. Ikävä sanoa, mutta vähän pelottavaa ja kyllä löytyy kurjuutta täältäkin.

Kaupathan ovat kiinni aina siihen aikaan kun meidän päivä päättyy, joten juomiset ja syömiset on hankittava ostamalla ne ravintolasta. Käytiin siis kaupungilla syömässä paellat ja palattiin hostelliin nukkumaan.

Puolipilvistä, aurinkoista, +32

16.8.2019 / 8. pvä / Perpignan - Ria-Sirach / 77,4 km

Lähdettiin heti aamulla, koska luvassa oli aurinkoa, aurinkoa ja aurinkoa. Se puuduttaa ... Oikein hyvä aamiainen hotellissa.

Pyöräiltiin maalaismaisemissa kohti vuorijonoja. Ja aikaimme pyöräiltyämme huomattiin, että suunta oikeaa tietä on väärä. Ei auttanut muu kuin kääntää ympäri ja palata takaisin melkein lähtöön. Huhikilsoja tuli varmasti ainakin 25, siitä tuo ruhtinaallisen suuri päiväkilometrimäärä. Kannattaisi pitää gepsi päällä!

Vuoristoa näkyvissä. Aurinkohan on hyydyttänyt meidät jo aika päivää sitten eikä varjopaikkojaan juuri löydy. Pitäisi vaan juoda ja paljon. Vesi ei enää mene alas, Cokis kyllä ja silloin kun löytyy kuplavettä, vedetään sitä. Käytiin matkalla syömässä mutta kun ei oikein maistu mikään.

Hauskan ja toimivan yksityiskohdan huomasin nojaillessani kaupan ulkoseinään: parkkipaikalla on pyykinpesukoneet, jotka voi jättää hoitamaan pyykkihommat sillä aikaa kun itse käy tankkaamassa jääkaapin.

Täällä on näin perjantaina kauhea liikenne, molempiin suuntiin. Jos haluaa - ja harvoin haluaa - mennä vaikka ihastelemaan maisemia tuonne toiselle puolelle tien, saa odotella vuoroaan aika kauan että pääsee tien yli ja vielä takaisinkin. Tuolla toisella puolella kun olisi juuri ne parhaat maisemat ja vähäiset varjopaikat.

Sirach'in kotimajoitukseen päästiin vasta klo 18, joten lorvittiin lähellä olevan leirintäalueen baarissa. Kun vihdoin sisään päästiin, rouva oli aivan kuin Andy McCoy! Ronski ja mukava rouvashenkilö, jonka yläkerran huoneeseen majoituttiin.

Aurinkoista, tukalan kuumaa, +35 - +40

17.08.2019 / 9. pvä / Ria-Sirach - Llivia (Espanja) / 53,9 km & 18.08.2019 / 10. pvä / Llivia - Soldeu (Androrra)

Aamupala nautittiin yhdessä rouvan kanssa ranskalaiseen tapaan, kuten hän asian ilmaisi. Ja sitten riemurinnoin reissun päälle! Voi pojat, jos olisinkaan tiennyt millainen päivä on tulossa en ehkä niin innokkaana olisikaan hypännyt satulaan.

Eli nyt päästiin/joudutaan tositoimiin täällä Pyreneellä. Nousu alkoi heti ja jatkui seuraavat 33 kilsaa. Alku meni ihan ok, mutta sitten tuli noutaja ja raahasin itseni Lliviaan huonovointisena ja rättiväsyneenä. Samanlainen fiilis oli muutama vuosi sitten Sierra Nevadalle noustessa eli tuttu ja ikävä tunne. Mihinkään ei pääse auringolta suojaan, tiet ovat kapeat ja liikenne paljon. Autot tosin väistävät kaukaa ja nätisti, mutta silti vähän pelottavaa. Ei mene mikään neste enää alas, oksettaa.

Me ollaan vähän tyritty tuon ruokailun suhteen. Ollaan näykitty jotain pientä joka päivä, mutta ei kuitenkaan lämmintä ateriaa kaikkina päivinä. Kulutus on kuitenkin huomaa, joten polttoainettakin pitäisi jostain saada. Eikä taida ihan Cokiksen sokeri riittää.

Matkalla puoliväkisin syötiin puoliksi pieni pala lasagnea ja huitaisiin naamaan litra vichyä. Mutta eipä oikein muuta sitten.

No, perille kuitenkin päästiin. Koko päivähän siinä menikin ja taisin todellakin nukahtaa yhden lepohetken aikana. Jari jaksoi hyvin, mutta tuskainen oli hänkin kun vihdoin hotelliin kirjauduttiin.

Ei kyllä koskaan ole ollut niin ystävällistä ja auttavaista henkilökuntaa missään hotellissa, kuin eilen illalla Iliviassa. Todennäköisesti koko suku tuli ja halasi meitä, vei pyörät varastoon ja huolehti siitä, että saatiin pientä purtavaa ja paljon juotavaa. Ihania ihmisiä ja kun itse on surkeassa kunnossa, kaikki huolenpito tuntuu sitäkin paremmalta.

Tuo Llivia oli kaunis pieni espanjalainen kylä, joka on Ranskan sisällä. Se elää varmaankin hyvin pitkälle turismin voimalla ja nimenomaan talviurheilun. Paljon pieniä hotelleja ja kahviloita, siisti ja mukava lyhytaikaiseen vierailuun. Ei siellä mitään erikoista nähtävää ollut.

Tänään sunnuntaina ollaan siis täällä Andorran puolella Soldeu nimisessä kylässä, joka on 1700 metrin korkeudessa. Täällä on järjestetty ainakin vuonna 2012 naisten maailmancup jossakin laskettelulajissa ja alppihiihdon mc:n finaalit 2019-20. Tuosta meidän ikkunastahan nuo rinteet näkyvätkin.

Tänne kylään ei tultu fillaroiden vaan taksilla! Ja tämä johtui siitä, että minä hyydyin eilisen polkemisen jälkeen niin totaalisesti, että en pystynyt enää juomaan enkä syömään, yrjösin yöllä ja olin heikossa hapessa. En olisi yhden päivän aikana - tuskin koskaan ja millään kunnolla - noita vuoria ylittänyt joten kyseltiin aamulla taksia, sellainen löytyi ja nyt ollaan sitten täällä.

Matkaa tänne kertyi yli 50 kilsaa ja maisemat olivat upeat auton ikkunasta katsella. Kaksi vuorta tuli ylitettyä ja nyt ollaan täällä laakson pohjalla ihastelemassa maisemia. Matkalla näkyi tosi paljon nautakarjaa tepastelemassa jyrkillä rinteillä. Toivottavasti huomennakin, että voin ottaa valokuvia.

Täälläkin on paljon turisteja ja tuossa vastapäätä on fillarivuokraamo, josta voi rahalla hakea maastopyörän ja päräyttää joko vuorille tai sitten kavuta tietä ylös ja laskea takaisin. Mäkiä näet riittää ja paljon.


Tänään levätään, syödään ja juodaan ja huomenna polkaistaan parin kymmenen kilsan päähän Andorra la Vellaan. Sitten siirrytäänkin taas Espanjan puolelle ja ikään kuin paluumatkalle kohti Barcelonaa.

Meillä on nyt kauniimmat näkymät ikinä huoneen ikkunasta.

Aurinkoista, +25 (ihana lämpötila)

14.8.2019 / 6. pvä / Figueres - Llanca - Portbou / 60,3 km

Aamulla kun lähdettiin, Jari veti pitkähihaisen paidan päälleen. Oli oikein mukavan raikaista ajella hetken aikaa. Sitten aurinko teki taas tehtävänsä, hiki virtasi ja juoma maittoi.

Kun piipahdettiin aamiaisella heti hostellista lähdettyämme todettiin, että Figueres oli oikein miellyttävä pieni kaupunki, jossa kaikki oli lähellä. Paljon oli turisteja mutta myös tilaa liikkua.

Tänään oli paljon nousuja ja laskuja. Ei niin mahdottoman korkealle noustu, mutta jopa 8 prosentin nousua hetkittäin. Ja vastatuuli pohjoisesta, joka pysäytti vauhdin kokonaan kun osui kohdalle - jos sitä nyt mitenkään ihmeesti oli siihenkään saakka, vauhtia.

Meidän oli tarkoitus mennä Dalin merenrantahuvilan kautta, mutta jostakin syystä sinne ei päästy (osattu/älytty kääntyä oikealle tielle). Täällä merenranta on vähän toisen näköistä kuin aiemmin, karua ja jyrkkää.

Tuolla "vuorilla" hirvitti, kun tien reunalta alkoi melkoinen pudotus. En uskaltanut ottaa juomapulloa  ja ajella yhdellä kädellä, piti aina pysähtyä. Autojonoja syntyi meidän taakse, mutta aina ne jossakin suoran pätkällä pääsivät kuitenkin ohi. Alkumatkasta tiet olivat lähes ruuhkaisia, loppupäässä vähän helpotti.

Fillaristeja vähän joista yksi mies oli kadottanut keltakypäräisen vaimonsa matkatessaan. Samainen mies nähtii myöhemmin paikkaamassa fillarinsa rengasta, edelleen ilman vaimoa.

Tämä liikenneympyröiden luvattu maa on niin vaikea minulle. Tänäänkin seisoskelin varmasti kymmenen minuuttia yhdessä ympyrässä ja odotin, että kääntyykö ne autot mihin, voinko ja uskallanko jo mennä. Jari on varmaan ihan tuskanstunut toimiini ja odotteluun, mutta kun ei uskalla. Liikenneympyröitä on esimerikiksi kaupungin pääkadulla peräkkäin useita, ei yhtä tai kahta vaan monta, monta. Ja kaikki yhtä hankalia ja varsinkin tänään kun ajettiin aamuruuhkassa.

Maisemat olivat tänne tullessa mahtavan hienot. Jaloissa tuntui ainka kun pysähdyttiin, mutta kun vauhtiin pääsi, ihan hyvin meni. Cokis on maistunut muutaman litran verran ja päikkärit kun päästiin Portbouhun hotelliin. Aikamoisen kallista täällä, sekä asuminen että ruoka. Turistirysä, luulisin.

Tästä meidän parvekkeelta näkyy tuo Espanjan ja Ranskan välissä oleva vuori ja serpentiinitie, joka näyttää johtavan melko korkealle ja monessa tasossa. Meidän huomenaamuinen ponnistu on päästä sen huipulle ja solahtaa siitä sujuvasti Ranskan puolelle, joka onkin sitten puheiden mukaan tasaisempaa. Ja mitä onkaan vielä tulossa kunhan tositoimiin päästään, tämä tuskin lienee mitään sen rinnalla.

Olen itsenäni tsempannut, että kun tämän nousun puuskutan ylös, seuraava on jo paljon, paljon helpompi ja nousun jälkeen tulee aina ihanan raikas alamäki, jossa sitten laitetaan kaikki olemassa olevat jarrut koville!

Tänään +28, aurinkoista.

13.8.2019 / 5. pvä / Girona - Figueres / 52,4 km

Eilen maanantaina koko päivä Gironssa. Aamusta lähdettiin etsimään hammaslääkäriä, että saadaan minun takahammas kuntoon. Löytyi sekä kunnallinen että yksityinen, mutta kunnalliseen sai ajan vasta klo 16 jälkeen, joten etsittiin se yksityinen.

Pienen odottelun jälkeen päästiin tohtorille, Jari espanjan kielen tulkkina. Kun makasin selälläni tuolissa ja puudutuspiikin ikenissä, Jari alkoi epäröimaan kielen ymmärrystään ja sanoi, ettei nyt olekaan ihan varma, että ottavatko kokonaan jämät pois. Minulla hiukset pystyssä, että ei, väliaikainen paikka riittää.

Hyvä siitä tuli, puolet hampaasta oli oliviien syönnin jäljiltä pois ja muovia mättivät niin paljon että nyt toimii eikä teräviä reunoja missään. Yhtään ei poraa tarvittu, mikä ihmetytti. Mutta ei myöskäään kyselty piikkikammoiselta, haluaako hän puudutuksen vai ei!

Eilen sitten ajeltiin hammaslääkärikeikan jälkeen fillareissa ympäri Gironaa, käveltiin paljon ja käytiin katsomassa kaikkea mahdollista, mm. käveltiin läpi kaupungin muurin. Syötiin tosi hyvää paellaa.

Turisteja oli paljon, lähinnä ranskalaisia.Illalla istuttiin kaupungilla ja satuttiin paikalle, kun pienimuotoinen mielenosoitus Katalonian itsenäisyyden puolesta alkoi. Missä nuoret?

Hurrattiin puhujille muiden mukana ja osallistuttiin aktiivisesti ostamalla t-paitaa ym. aiheeseen liittyvää. Gironassa oli Espanjan liput laskettu alas ja paljon Katalonian lippuja liehui.

Nippelitietoa Gironasta:
* Girona jakautuu uuteen ja vanhaan puoleen, joiden välissä virtaa Onyar-joki. Joen varrella kohoavat pastellin väriset 1800-luvulla rakennetut asuintalot.
* Suuri osa kaupungin rooman vallan ajalta peräisin olevata muurista on säilynyt.
* Tärkeinpiä nähtävyyksiä ovat vanha kaupunki Barri Vell, Sant Veliun kirkko (kaupungin ensimmäinen kirkko, jonka rakentaminen aloitettiin 1300-luvulla), arabialainen kylpylä Banys Arabs (joka ei ole arabien vaan roomalaisten rakentama) ja juutalainen kaupunginosa, joka on yksi maailman parhaiten säilyneistä juutalaisten historiallisista asuinalueista.

Tänään tiistaina lähdettiin ajelemaan kohti Figueresia. Taivas oli puolipilvinen, loppumatkasta paistoi aurinko täysillä. Vastatuulta melkoisesti, muutaman kilometrin nousuja ja laskuja, maalaismaisemaa ja oikein hyvä ilma fillarointiin. Horisontissa näkyi myös vuoristoa, liekö ollut jo Pyreneet?

Tänne kaupunkiin kun saavuttiin sattui jo toisen kerran niin, että hostellin väki ei meidän päitä silitelleet. Pyörille ei löytynyt paikkaa, sama marmatus oli Sand Adria Del Besos´ssa. Täällä jouduttiin odottelemaan muutama tunti, kunhan ruokailijat ovat kaikonneet ja saatiin sitten fillarit sinne jonnekin. Olisi pitänyt ilmoittaa ... Mitä se olisi auttanut? Vai olivatko sanoneet, että ei oteta fillareita lainkaan vastaan?

Meille ei koskaan eikä ikinä ole näiden vuosien aikana käynyt niin, että tulee majoituksen yhteydessä sanomista fillarista. Lennoilla kyllä, muuten ei. Ihan jännittää, kuinka jatkossa.


Tämä Figueres on hurmaavan ihastuttava kaupunki. Täällä syntyi aikoinaan Salvador Dali ja niin ikään hän kuoli täällä (1904-1989). Kaupunki on täynnä Dalin kädenjälkeä jälkipolville ihmetelväksi ja ihasteltavaksi.

Näinköhän Dali sai samaa arvostusta kotikaupungissaan jo eläessään kuin mitä nyt?

Nippelitietoa suoraan netistä:
* Täällä sijaitsee Espanjan 3. suosituin taidemuseo Madridin Pradon ja Bilbaon Guggenheimon jälkeen. Kyse on Dalin Theatre-Museu Gala Salvador Dali -museosta.
* Dali suunnitteli museon itse synnyinkaupunkiinsa viimeisinä elinvuosinaan jokaista yhsityiskohtaa myöten.

Huomenna matka jatkuu rannikolle Roses'in kautta Portbouhun ja siitä edelleen Raskan puolelle ja kohti suurta hastetta!

+34, puolipilvistä/aurinkoista

11.8.2019 / 3. pvä / Palafolls - Girona / 52,1 km

Kun ei osaa nukkua aamuisin, lähdettiin kohti Gironaa jo hyvissä ajoin vaikka mitään kiirettä ei olisi ollut. Heti kun käännyttiin rannalta sisämaahan, tuli nousua kolmen kilsan matkalla 200 metriä. Ajettiin moottoritien viertä huoltotietä, joka oli leveä ja hyväkuntoinen - parempi kuin tiet yleensä Suomessa. Aurinko paistoi takaa ja tänään oli pitkähihainen päällä suojaamassa liialta auringolta.

Nyt ollaan siirrytty - tai ainakin minä - kokonaan Cokis-linjalle. Ei mene vesi alas mutta Cokis kyllä ja paljon. En ole mikään limun ystävä, mutta mikään ei voita jääkylmää juomaa kun tuolla matkalla pysähtyy, pyörän pulloissa se on lähinnä sokerilitkua mutta juotavaa kyllä.

Kun tultiin tänne Gironaan, käytiin syömässä ja sitten alkoi majapaikan etsinätä. Me oltiin varattu yksityinen pieni huoneisto kahdeksi yöksi ja saatiin osoite ja avaimen paikka viestinä.

Huoneisto löydettiin jos ei nyt kovin hyvin niin kohtalaisen etsimisen jälkeen kuitenkin mutta avainta ei. Pyörittiin kerrostalon ympäri siinä määrin, että eräs rouva tuli opastamaan meitä ja niin sitä vaan taas selvittiin siitäkin haasteesta. Meidän majapaikka on aivan kaupunginmuurin kupeessa, joten tänne luulisi osaavan kun lähtee liikenteeseen.

Päikkäreiden jälkeen lähdettiin kaupungille. Täällä on tursteja, mutta ei tungokseen asti. Englantilaisia puheesta päätellen näyttäisi olevan paljon ja ehkä ranskalaisiakin. Kaupungin keskusta on siitä mukava, että koska siellä on korkeita rakennuksia, aurinko ei pääse paistamaan esimerkiksi kävelykadulle eikä varsinkaan kapeille kujille.

Täällä on myös paljon pyöräilijöitä, naispyöräilijöitä enenmmän kuin missän muualla on näkynyt. Kuinka hienoa olisikaan, jos vaikka Nairo pyyhältäisi ohi ja moikkaisi mennessään! Se olisi niin hienoa!

Nyt syödään joka päiväinen "coco"jogurtti, siemaistaan viinit ja käydään nukkumaan. Huomenna lähdetään kiertämään muuria ja käydään ehkä Decathlonissa. Ja se hammaslääkäri pitää löytää, että saan hampaan kuntoon tai sitten en.

Eilen illalla käveltiin syömään johonkin ravintolaan ja meidän ruokailua seurasi ainakin seitsemän eri kokoista ja näköistä villikissaa. Niillä oli oma tapansa kerjätä, mutta eihän elämelle voi suolaista ruokaansa antaa. Kun me lähdettiin pöydästä, jengin kunkku hyppäsi pöydälle rääppimään meidän jämiä

Aurinkoista, +34

Tästä se alkaa - meidän sekoilut

9.-10.8. / 1.-2. pvä / Kerava - Barcelona & Barcelona - Palafolls / 46,5 km & 61,2 km

Eilen perjantaina oli kauhea matka lentoasemalta hostelliin. Ei niinkään kilometreinä mutta kiireen ja pimeyden vuoksi. Koska lennon aikataulu oli muuttunut meille todellakin dramaattisesti ja lento oli myöhässä jo heti Helsinki-Vantaalla, jouduttiin fillaroimaan läpi Barcelonan pimeässä. Olisi kannattanut suunnata heti alkuun rannalle, mutta kun ei. Lähdettiin gepsin opastuksella kohti yöpymispaikkaa "suorinta tietä".

Varausvahvistuksen mukaan sisäänkirjautuminen päättyi keskiyöllä, joten me poljettiin kuin hullut vähät välittämättä liikennevaloista paitsi silloin kun oli poliiseja näkösällä. Jarin hankkimat vilkku/jouluvalot edessä ja takana sekä keltainen liivi suurin heijastimin loistivat ihan varmasti pimeydessä.

Hostellilla oltiin kolmea minuuttia vaille keskiyön ja siellä ovet lukossa, mutta me koputeltiin ankarasti ikkunoita ja ovea. Lopulta päästiin sisään ja kolkuttelutkin olivat ihan väärään oveen/ikkunaan, respa oli auki kuten myös hostellin baari - 24 h! Voihan vee!

Kun oltiin kirjauduttu ja käyty huuhtelemassa hiet, lähdettiin etsimään ruokaa! Sitähän nyt ei siihen aikaan yöstä saa mistään, joten loppujen lopuksi syötiin sämpylät hostellin baarissa. Nukkumaan päästiin klo 03! Kun käytiin viinilasillisella jossakin lähistöllä, ihan pienet ihmisen alut keikkuivat vielä puoli yhden aikaan yöllä vanhempineen baareissa, huh.

Tänään lauantaina herättiin vasta lähemmäs klo 9. Lähdettiin kohti Palafollsia ja seuraavaa yöpymispaikkaa pitkin rantatietä, joka ihme ja kumma löydettiin melko kivuttomasti. Lähtö oli aivan liian myöhään, koska liikennettä oli todella paljon näin viikonloppuna ja kuumuus alkoi painaan. Lämpömittari näytti enimmillän +42. Olkapäät on nyt kärähtäneet kummallakin 50+-kertoimista huolimatta.

Juominen aloitettiin vedellä, sitten siirryttiin kuplaveteen (vaikea löytää) ja nyt ollaan vedetty litrakaupalla Cokista josta tuskin luovutaankaan ennen kotimatkaa.

Me kaksi kun päästään oikein tyrimisen vauhtiin, niin tässähän ei ollut ollenkaan kaikki mitä meille on ehtinyt tapahtua jo tämän oikeastaan yhden päivän aikana. Käytiin syömässä jossakin matkan varrella salaatit. Jari oli juuri sanonut, että oliiveissa on sitten siemenet ja minä onneton puraisin oikein voimalla yhtä ja nyt on takahammas siinä kunnossa, että Gironasta on etsittävä hammaslääkäri, että saadaan kasattua se kokoon, ainakin puolet puuttuu.

Mitään kuvia ei ole laittaa, koska täällä ei ollut mitään kivaa kuvaamista. Turisteja ja liikennettä paljon, ei muuta. Onhan tuo meri tosin kaunis katsella, mutta ei nyt innostanut edes se. Matka tänne Palafollsiin meni hyvin. Alkumatka rantaa seuraten, loppu vähän nousu ja laskua. Kuumaa ja hiostavaa oli, mutta sitähän oli odotettavissakin. Eikä se yöllinen revitys Barcelonan läpikään ihan viileimmistä kokemuksista ollut.

Huomenna Gironaan ja hyvissä ajoin liikkeelle.

Huomenna lähdetään

08.08.2019

On ollut niin paljon erilaisia juttuja, ettei ole ehtinyt kirjoittelemaan. Tässä melko lyhyt mutta toivottavasti ytimekäs yhteenveto:

1) Savossa muutama päivä viime viikolla. Jari pakersi töiden kimpussa, minä lähinnä heittelin virveliä rannalta. Kalaa ei tullut mitenkään runsaasti, mutta sitten kun päästiin veneellä vähän pidemmälle, saatiin muutama hauki ja komeita ahvenia (n. 0,5 kg; suurin hauki 1,4 kg). Verkosta tuli kuha. Sää kolea, pilvinen ja sateinen pari ekaa päivää ja sitten poutaantui ja tuulikin tyyntyi.

2) Saariselälle sunnuntaina siten, että lennettiin Ivaloon ja sieltä autolla. Untuvatakki ja pipo oli tarpeen, koska lämpötila aamuisin oli niukasti plussan puolella eikä tuo noussut päivän aikana kertaakaan edes kymmeneen asteeseen. Oikein mukava ja mieleenpainuva reissu siitäkin huolimatta.  

Käytiin Tankavaaralla parikin kertaa ja tiistaina katsottiin kullanhuuhdonnan MM-kisoja. Junnut huuhtoivat myös kultaa omaksi ilokseen ja muutama hippu lasipulloon tulikin kotiin vietäväksi. MM-kisoissa oli kilpailijoita sekä yleisöä paljon ja ympäri maailman, hauska ja mielenkiintoinen tapahtuma.

Nähtiin paljon poroja, käveltiin Saariselän lähimaastossa, käytiin kylpylässä ja vikana päivänä Inarissa "pyrkyreiden kukkulalla" sekä saamelaismuseo Siidassa, jossa vierähti tunti jos toinenkin katsellen saamelaisten elämänmenon kulkua vuosisatojenkin takaa aina tähän päivään. Arvostan suuresti saamelaisia sekä heidän kulttuuriaan. Ei ihan helpointa elämä ole ollut eikä taida vieläkään olla.

Käytiin syömässä porokäristys muusilla ja jälkkäriletuilla Karhunpesäkivellä, johon (kivelle) myös kiivettiin monen monituista rappusta ja saman tien jatkettiin matkaa myös näköalatasanteelle, johon oli tullut myös kymmenkunta japanilaisturistia.

Maisemat ja hiljaisuus hurmaavat kävijän tuolla pohjoisessa. Inarinjärvessä on minusta jotakin mystistä ja pelottavaa. Onko se sitten se, että vesi on niin kirkasta että pohjakivet - ja niitä on paljon - näkyy. Muutenkin Inarin seudulla on valtavan kokoisia siirtolohkaireita paljon ja ne antavat karulle maisemalle vielä lisää karuutta.

Jari vuokrasi päiväksi sähköfillarin ja ampaisi maastoon, jossa vierähtikin sitten koko päivä. Kävi useammin kuin kerran mielessä, että kuinkahan osaa pois. Mutta hyvin osasi ja mukavaa oli ollut.

3) Huomenna sitten on lähtö fillarireissulle, viimeinkin. Seuraava päivitys tulee jossakin vaiheessa - todennäköisesti lauantaina - kunhan polkaistaan reissu vauhtiin. Tai ei ehkä vauhtiin, mutta alkuun kumminkin. Laukut on pakattu ja pyörät huollettu, joten kaikki hyvin. Kuumuutta ja aurinkoa odotettavissa syksyisen Saariselkä-reissun jälkeen.

Kohta kalaan

26.07.2019

Takana parin viikon loma, joka on nyt tämän viikon vierähtänyt ikkunapokia maalaten, herukoita keräillen ja talvivarastoon hilloa keittäen. Aika mahtavat ilmat, kuka sitten tällaisista helteistä pitää.

Ensimmäinen viikko meni mattopyykillä muiden mummojen kanssa. Olin pesupaikalla innokkaana jo aamulla seitsemältä ja jo ennen puolta päivää kotiuduin fillarilenkiltäkin. Tein lenkin, johon sisältyi Mätäkivenmäki. Oli mukava polkea aamupäivän viileydessä.

Jarilla alkaa loma ensi viikolla ja lähdetään ensin Savoon ja kun sieltä kotiudutaan, melko pian Saariselälle. Ja sitten vihdoin ja viimein Espanjaan. Molempia reissuja odotellaan innokkaana, osa kamoista on jo odottamassa pakkaamista jälkimmäistä reissua varten.

 🌞🌞🌞

Jari varasi maastopyörän Saariselältä, me muut retkeillään kansallispuiston maisemissa. Vuokrattiin pieni auti, että päästään liikkumaan vähän kauemmaksikin. Esimerkiksi Tankavaaralla sattuu olemaan kullanhuuhdonnan MM-kisat, joten ainakin sinne katsomaan kuinka valtavia kultahippuja sieltä löytyykään. Junnujengille Lapin reissu on ensimmäinen, joten toivottavasti myös ikimuistoinen. Ja toivottavasti ei vain siitä syystä, että mäkäräisiä oli maailma mustanaan!

Pyörät on iskukunnossa tulevaa varten säätämisen jäljiltä, mistä kiitos Jarille. Kuskeista en ole niinkään varma - Jari kyllä, minusta ei voi takuuseen mennä. Mutta ihan varmasti pääsen sinne minne aiotaankin, mutta vauhti ei tule päätä huimaamaan.

 🍓🍓🍓

Jari on metsäjuoksu- ja fillarilenkeillään kerännyt litran verran lakkoja. Eräs kerta sitten tuli iloisena kotiin tuomisinaan juolukoita. Oli kerännyt ne siinä uskossa, että ovat mustikoita. Mansikoita ollaan syöty nyt niin paljon että enää ei mene yhtään alas. Pakkasessa odottaa rasia jos toinenkin talven herkkuhetkiä. Meidän pieni ja rikkaruohojen valtaama kasvimaa tuottaa oivan sadon kesäkuritsoista. Niitä onkin nyt sitten valmistettu uunissa täytteenä pororouhe, chili ja erilaiset juustot. Tosi herkullisia ja täyttäviä.

👍👍👍

Kaikki siis oikein hyvin kun vielä Nairokin voitti eilisen 18. etapin Ranskan ympäriajossa, peukkuja loppukisaan!

Maradonaa, mansikoita ja loman odotusta

08.07.2019

Eilen käytiin katsomassa leffa/dokkari Diego Maradonasta, hmmm. En koskaan ole oikein ymmärtänyt, miksi kaikkien mahdollisten aineiden käyttäjä ja melko pahasti koukussa olevan narkkarin nostamista pönkitettiin edelleen vaikka urakin alkoi olla ohi.

Varmaan melkoinen lahjakkuus jalkapallossa, vaikken mitään siitä ymmärräkään, mutta silti. Lahjakkuuksillakin pitäisi olla velvollisuus olla esimerkillinen urheilija fanejaan, sponsoreitaan, seuraa mutta ennen kaikkea perhettään kohtaan. Onko se sitten niin, että kun rahaa tulee ovista ja ikkunoista, järki himmenee asteittain ja lopulta kokonaan!

No tulipahan katsottua kuten myös aikoinaan Lance Armstrongin dokkari, joka oli kyllä hakee vertaistaan. Armstrong viilasi linssiin oikein isommin niin pyöräilyfaneja kuin sponsereitakin.

Löytyyhän näitä vastaavia tapauksia lajista kuin lajista eivätkä kaikki ole narkkareita, jonkin asteisia huijareita muuten vaan.

 🍓🍓🍓

Meidän vatsat ja pakastin alkaa olla täynnä mansikkaa. Ostettiin useamman kerran viime viikolla viiden kilon laatikko, pakastetaan puolet, leivotaan ja loput vedetään naamaan. On niin herkkua ... Jos voisi syödä vitamiitit varastoon, meillä alkaisi olla muutaman vuoden varasto odottelemassa.

Tällä viikolla lähdetään tsekkaamaan, tuleeko vadelmaa ja löytyykö kanttarelleja. Ensi viikollahan minulla jo onkin aikaa hortoilla metsissä kunhan ensin olen - sään salliessa - maalaillut ikkunapokia ja käynyt mattopyykillä.

🐈🐈🐈

Maisa-kissa on meillä parin viikon ajan hoidossa junnujengin vanhempineen seikkaleissa lämpimimmissä maisemissa. Päivät tuo nukkuu ja illalla piristyy temmeltämään ja laukkaamaan pitkin taloa. Aamun lepohetki lötkötellään ikkunalaudalla meidän juodessa aamukahvia.

🌞🌞🌞

Kolme viikkoa Saariselän keikkaan, vajaa neljä fillarireissuun. Meillä muuttui - taas kerran - vähän fillarireissun reitti. Otettiin koppi vinkistä ja mennään sittenkin Andorraan ja jätetään välistä muutama Espanjan puolella oleva paikka, johon alkujaan oli tarkoitus mennä. Päivät kun eivät kaikkeen riitä. Nousua on varmasti enemmän kuin viitsii edes ajatella ja korkealle, mutta on sitä laskuakin sitten.

Kunhan loma ensi viikolla alkaa, lähden fillaroimaan joka aamu lenkin, ehkä. Näin olen tuumaillut eli ei muuta kuin tuumasta toimeen, plääh!

Maalaushommia ja mattopyykkiä

04.07.2019

Kaisaniemen joutsenperhe

Viikon loma ohi mutta ei hätää: ensi viikon jälkeen se taas alkaa! Ensin lomat ja sitten syyskuun puolivälissä työelämä on taakse jäänyttä elämää!

Viikko meni junnujengin kanssa puuheillessa. Onneksi oli niin hyvät ilmat, että ulkona vietettiin melkein koko hereilläoloaika. Käytiin mansikkaostoksilla, Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa, PuistoBluesin kävelykadulla ja torstai, joka oli sadepäivä, leivottiin ihania voisilmäpullia. Rauha ja hiljaisuus valtasi talon kolmen mukulan lähdettyä perjantai-iltana, kun noutaja tuli. Mukavaa oli vaikka toisinaan olisi ollut niin mukava heittäytyä sohvalle ja vetää päikkärit!

🌞🌞🌞

Talo on saatu maalattua ja telineet palautettu. Vielä on varastorakennuksen maalaus ja pikkaisen muuta, mutta ehtii kun jää lomalle. Jarihan talon maalauksesta vastasi lähes kokonaan ja juhannuksena oli onneksi niin loistavat ilmat, että saatiin valmista. Minä en heiluville telineille noussut kuin kerran tai kaksi ja itku meinasi tulla silloinkin silkasta pelosta.

🌞🌞🌞

Kuukausi Saariselän retkeen Jarin ja parin junnun kanssa ja melkein saman tien kun kotiudutaan sieltä, lähdetään Espanjaan. Jari on ostanut jos jonkinlaista vilkkuvaloa pyöriin eteen ja taakse, että meidät varmasti huomataan vuoristoteillä ja mahdollisissa tunneleissa. Viedään siis mennessämme jouluinen tervehdys Pyreneille - tai ainakin Jari ja hänen pyöränsä!

🌞🌞🌞

Oikealla hirmuchili Carolina Reaper

Ensimmäinen kesäkurpitsa saatu syöntikokoon, lisää odotellaan. Jalapenoja tulee paljon ja kasvi voi oikein hyvin. Jossain vaiheessa maailman tulisimmaksi chiliksi luokiteltu Carolina Reaper on meidän pihalle hankittu ihan uteliaisuutta keväällä. Kasvi voi hyvin, kukkia on paljon ja nyt siinä on ainakin kaksi chiliä. Ne ovat kyllä vielä vaaleita eli raakoja kuitenkin, jos värin pitäisi jossakin vaiheessa olla punainen. Ei kuulemma kannata mennä tuota lajia koskettelemaan ilman hanskoja!

Meidän kaikki chilit ja paprikat ovat aina kasvaneet seinän vierustalla taivasalla ja hyvin kasvavatkin. On lämmin, aurinkoinen ja tuulelta melko suojaisa paikka. Keväisin chiliruukuista on melkeinpä riesaksi asti vaivaa varsinkin, jos yöt ovat kylmiä. Yhtä sisään ja ulos kantamista! Syksyn tullen ruukut siirretään sisätiloihin odottamaan kypsymistä. Eivät viihdy kovinkaan hyvin sisällä, mikä on tullut huomattua useampana syksynä.

🌞🌞🌞

Mehän oltiin Bob Dylanin keikalla Hartwall Arenalla juhannuksen jälkeen. No, ensinnäkin meidän paikat olivat niin kaukana, että hiuspehkosta pystyi näillä silmillä arvailemaan ja päättelemään, että kuka on itse artisti. Onneksi pysyi paikallaan, muuten olisin ollut liemessä! Varmasti ainakin puolen tunnin ajan luulin ja ihmettelin, että laulaako Dylan tosiaankin näin monta biisiä ranskan kielellä . Ei laulanut, äänentoisto oli vaan niin todella surkea.

Dylan on niin kova stara, että hänen ei todellakaan tarvitse kosiskella yleisöä. Lehdestä luettettiin keikan jälkeen bänkin kokoonpano, koska sitä ei esitelty eikä mitään lätinöitä muutenkaan osoitettu yleisölle. Vain ja ainoastaan musiikkia!

🌞🌞🌞

Sunnuntaina alkaa Tour de France. Nairokin näyttäisi olevan kisassa mukana numerolla 61. Ehkä seuraan kilpailua, ehkä en.