Ihan pakko laittaa

29.01.2019


tämä vaikka on ollut jo kerran täällä. Nyt on näet tosi kyseessä: v-käyrä melko korkealla ja aika kyllästynyt tähän jatkuvaan lumen tuloon ja varsinkin sen siivoamiseen pois kulkuväyliltä. Meillä on - tai oli vielä sunnuntai-iltana - noin 40 senttiä lunta. Nythän sitä on jo tullut muutama kymmenen senttiä lisää ja tulee vielä huomennakin säätiedotuksen mukaan.

Kiitoksena meidän auramiehille ja -naisille on kyllä sanottava, että Keravan auto-, kävely- ja fillaritiet on hyvin aurattu eikä mitään valittamista.

Otin sunnuntai-iltana meidän pihasta ihania lumikuvia, järjestelin lintujen ja oravan ruokinta-astiat kuntoon ja ihastelin tähtitaivasta parinkymmenen asteen pakkasessa. Täytyy päivittää kuvat näyttämään nykyhetkeä, kunhan lumen luomiselta ennättää.

Ei olla päästy hiihtämään eikä luistelemaankaan. Jos ei ole pakkasta reippaasti yli 15 astetta, sitten sataa.

Fillarilla ollaan sitkeästi kuljettu koti-asema-koti -matkat milloin osittain umpihangessa, milloin taas sormet ja nenä jäässä.

VR on aivan yhtä surkea kuin oli viikko sittenkin eli ihan yhtä luotettava! Eilen istuttiin Pasilan ja Käpylän välissä puoli tuntia ja juna oli jo Keravalle saapuessaan 50 minuuttia myöhässä. Mitähän se olikaan kun vihdoin - jos koskaan - pääsi Tampereelle. Niin tylsää!
👀👀👀
Torstaina tuli noutajat Röykästä hakemaan meidät Jäkeen. Ensin käytiin syömässä ja sen jälkeen mentiin Jukka Puotila -show'n. Ruoka oli hyvää ja show hauska ja sai kyllä nauraa. Loistava imitaattori tuo Puotila!

Perjantaina meillä oli liput Pauli Hanhiniemi & Retku -keikalle Keravalle. Vetivät Kolmannen Naisen ja Perunateatterin tutuistakin tutuimpia biisejä. Oikein hyvä keikka. Ennen sitä tutustuttiin ravintola New Sherwoodin antimiin, sitä kun on kehuttu kovasti ja ihan ookoo olikin.

Auts

23.1.2019


Meillä Keravalla oli eilen aamulla pakkasta -24! Ei kiva! Pyörä oli niin jäykkä, että kuuma tuli asemalle polkiessa. Vaatetus oli tietysti sään mukainen eli kaikkia oli tuplana kaulaliinasta lähtien. Illalla kun palasin kotiin mutsin kautta, mittari näytti -17.

VRn toiminta ja junaliikenne on niin syvältä, niin syvältä. Miten voi olla mahdollista, että aina kun tulee lunta tai pakkasta, tuulee tai tuiskuaa, vehkeet ei toimi ja vaihteet on jumissa. Ja siellä se maksava asiakas odottelee vähintäänkin kymmeniä minuutteja ellei peräti käy niin, että koko vuoro on peruttu milloin laitevian ja milloin minkäkin syyn vuoksi, huh huh. Ärsyttää niin paljon ne selittelyt! Että yllättikö VRn taas kerran Suomen talvi? Talvihan tulee melko varmasti joka vuosi ja jota kuinkin samoihin aikoihin ja kestää kaikella todennäköisyydellä täällä eteläisessä Suomessa muutaman kuukauden. Eikö sillä ruutinilla pääsisi jo aika pitkälle, että ennakoisi tulevaa?

Tänään aamulla kun heräisin, pakkasta oli enää seitsemän astetta. Tästä tykkään vaikka lunta nyt vähän sataakin. Ei tarvitse palella. Ja junakin oli myöhässä ainoastaan muutaman minuutin.

Maanantaiaamuna katseltiin työmatkalla kuun pimennystä. Lähtiessä näkyi kuusta vielä vähän, Pitkänsillan kohdalla kuu oli aivan punainen.Upea näky! Yritin toki ottaa valokuvia, mutta eihän siitä mitään tullut. Ei näy kuin mustaa taivasta.

Jari osti muuten minulle synttärilahjaksi kaukoputken. Päästiin testaamaan se heti, mutta sitten tuli pilviset illat, joten ei mitään erikoista näkyvissä ja nyt on ollut niin kylmää, ettei tarkene paljoa ulkona värjötellä. No, syksyn pimeät illat sitten viimeistään vietetään ihmeitä taivaalta metsästäen, jos ei aiemmin onnistu.

Huomenna mennään röykkäläisten kanssa Jukka Puotilan show'n ja perjantaina Pauli Hanhiniemen & Retkueen keikalle. Viime lauantaina olin tyttöjen kanssa Hevi Sauruksen keikalla, oiken hauska ja viihdyttävä. On se onni, että lapsillekin on mukavia keikkoja tarjolla.

Aina on jotakin mitä odottaa

17.01.2019


Muutaman viikon kuluttua naapurin Hugo -koira - tiibetinterrierri - purjehtii meille. Me ollaan pari viikkoa Hugon sijaisperhe ja huolehditaan sen hyvinvoinnista. Muutama vuosi sitten oli sama juttu. Kaikki meni oikein hyvin ja minulta tuli itku siinä vaiheessa, kun piti koira palauttaa omistajilleen. Äkkiä kiintyy.

Tammikuu on jo yli puolen välin, kohta on kevät! Tänään kotona odottaakin kauheat lumityöt viime öisen ja aamupäivän sateen jäljiltä. Mittasin eilen lumen syvyyden meidän pihassa, 23 senttiä. Tänään kun mittaan niin varmasti reippaasti yli 40. Muutamat kunnon lumityöt on päässyt tekemään parin viime viikon aikana, mutta ne ovat menneet mukavasti kun on ollut kevyttä lunta. Kuuma kyllä tulee ja aikaakin menee, mutta on se hyvää liikuntaa. Melkoisen räkätaudin jälkeen alkoi ilmakin kiertää pikkuhiljaa nenässä, kun puolitoista tuntia nakkeli lapiolla.

Olen innokkaasti odottanut, että Tuusulanjärvelle pääsisi luistelemaan. Eipä taida kuitenkaan ihan heti asiaa olla, koska nyt siellä on paksu lumikerros ja jään päälle on alkanut kerääntyä vettä. Olen seurannut jäähavaintomiesten oivallista facebook -sivustoa https://www.facebook.com/jaahavaintomiehet/?hc_location=ufi . Sieltä saa kaiken tarvitsemansa tiedon tilanteesta, jota odottamiseen tarvitaan. Onhan rohkeammat luistelleet siellä jo hyvän aikaa ennen lumen tuloa. Yksi hukkunut luistelija kirjattiin viime vuoden puolella. Meillä ei kyllä uskallusta löydy - enää - niin paljoa, että mentäisiin ennen kuin varmasti jää on niin paksua, että meidät kestää.

Hiihtämäänhän jäälle on päässyt jo viikon verran, ainakin Järvenpään päähän, mutta ei ole ehtinyt eikä taudiltaan päässyt. Jari on hiihtänyt muutaman kerran Keinukalliolla, mutta fillaroinut mahdollisuuksien mukaan lähimetsissä. Reitit ovat kuulemma olleet loistokunnossa ja hyvin ovat mahtuneet niin fillaristit, lenkkeilijät ja koirat ulkoiluttajatkin samoille poluille.

Tänään aamulla kun lähdin pyörällä tuiskussa töihin, alkumatka eli meidän tie meni umpihangessa (yli 10 senttiä lunta) ihan hyvin niin kauan kun auton jäljet pistivät taidot koetukselle. Sitten kun saavuin isomman tien varteen, siirryin autotielle saman tien. Pyörä/kävelytie oli kyllä aurattu, mutta sen jälkeen oli käynyt aura autotiellä ja heittänyt kaiken sen lumen ja moskan pyörätielle. Ajamisesta ei tullut yhtään mitään. Onneksi autoja oli vähän liikkeellä, joten pääsin turvallisesti asemalle.

Keravalla on kaiken kaikkiaan oikein hyvin hoidetut pyörätiet ja heti aamuvarhain on pääsyt liikkumaan ilman ongelmia sekä fillarilla että jalan. Minulla on pyörässä hyvät leveät nastarenkaat, joita ilman ei olisi liikenteeseen asiaa. Kyllä täällä Helsingissä näkyi tänäänkin muutama polkija kapeilla renkailla ja ilman nastoja.

Lomalennot elokuulle on varattu. Espanjaan kutsuu, taas. Kolme viikkoa ollaan reissussa ja meille ihan uusissa maisemissa. Meillä on vielä niin paljon näkemättä siitä maasta, vaikka nyt on jo kuudes vuosi kun sinne lähdetään. Yhden kerran ollaan ajettu pienempi lenkki Espanjassa eli silloin kun ajettiin Lissabonista Sevillan kautta takaisin Lissaboniin. Mutta tähän tulevaan loma-asiaan palataan vielä monen monta kertaa, joten ei nyt enempää tällä kertaa.