Elämää eläkemummina

06.11.2019

Nyt se sitten on alkanut: eläkemummin virka. Tätä riemua on nyt jatkunut vähän toista kuukautta, mutta pääsin harjoittelemaan olemista jo muutaman kuukauden loman merkeissä. En niinkään ollut tympääntynyt työntekoon mutta lähteminen alkoi olla yhtä tuskaa, polkemisiin asemalle ja illalla takaisin. Tympi paukkupakkasissa sormet ja varpaat jäässä fillarointi asemalle, lumituiskussa rämpiminen ja kaatosateessa ajaminen. Ei enää myöskään kesäisin tuskaista hikoilemista kuumissa ja täysissä junissa.

Ei ole ollut hinkua eikä varsinkaan tarvetta lähteä pääkaupunkiin, ravasinhan siellä useamman kymmenen vuotta viisi päivää viikossa. Ei ole tarvinnut aikatauluja tuijotella ja odotella myöhässä olevia junia. Junnutkin sanoivat ja iloitsivat, että sinun ei tarvitse mennä enää koskaan töihin! Jipii, sanon minä.

Koska olen niin aamuvirkku, herään jopa ennen aamukuutta, teen aamupalan Jarille ja itselleni ja kun hän lähtee töihin, jatkan omissa puuhissani milloin mitäkin tehden. Mutta niitä reilu vuosi sitten aloitettuja villasukkia en edelleenkään ole saanut päätökseen vaikka suunnitelmissa on ollut, että kutoisin junnuille ihanat värikkäät pitkävartiset villasukat. Taitaa jäädä haaveeksi! Oman sukkani osalta on ehkä käynnyt nyt niin, että en enää edes osaa tehdä toista samanlaista. Se toinenhan valmistui kuitenkin jo aikaisin keväällä. En vaan jaksa istua paikallani ja keskittyä kutomiseen eikä nuo käsityötaidotkaan kummoiset ole.

Aika on mennyt oikein hyvin. Laukkasin sieniaikana metsässä monta kertaa viikossa, siivosin pihaa ja olen tehnyt sitä sun tätä - ilman aikataulua. En myöskään oikein jaksa uskoa, että pitkästyisin pimeinä talvipäivinäkään. Meillä on sen verran piha-aluetta, että kunhan lunta saadaan, lumitöissä saattaa vierähtää aikaa enemmänkin määrästä riippuen. Ja kaikki talviharrastusmahdollisuudet - hiihtäminen ja luistelu - ovat melkeinpä kävelymatkan päässä.

Olenhan minä nyt kuitenkin Helsingissä muutaman kerran piipahtanut syksyn aikana. Junnujen kanssa kävin kaupunginteatterissa katsomassa Pieni merenneito -musiikkinäytelmän ja syysloman aikana Sirkus Finlandiassa. Teatteri varsinkin oli kyllä komeaa katseltavaa eikä Hesarin ylistävä kirjoitus siitä ollut yhtään liioiteltua.

Jarin kanssa raahauduttiin Järvenpäähän Atomirotan keikalle, joka alkoi klo 0.15! Ei todellakaan mikään helppo nakki meille tuohon aikaan yöstä. Minulle melko tuntematon bändi, Jarille tutumpi. Ihan hyvä keikka ja hyvä bändi livenä. Odotan niin paljon, että josko 22 Pistepirkko alkaisi keikkailla enemmänkin nyt kun muutama keikka on takana. Että pääsisi vielä kokemaan senkin huuman.

Meidän chileistä muutama kypsyy edelleen tuolla ylhäällä. Sato ei ollut mikään ruhtinaallisen runsas ja ensi vuonna palataankin sitten kasvattamaan vanhoja tuttuja eikä edes yritetä mitään erikoisuuksia. Mitäpä sitä ihminen tekisi niin vahvalla chilillä, jota ei kykene edes ilman hanskoja keräämään puhumattakaan että niillä pitäisi ruokansa maustaa.

Jari ei tapansa mukaan uskonut, että sellaista chiliä on edes olemassa, jota ei voisi huoleti maistella. Niinpä uteliaisuuttaan maistoi yhtä tulisinta chiliä eli Caroline Reaper'ia nuppineulan pään kokoisen palan, jos sitäkään. Alkuanpostelu meni niin  hyvin, että kävi jo mielessä, että onkohan tuo edes sitä mitä luullaan. Sitten alkoi tapahtua ja haettiin maidot, piimät sun muut poltetta edes vähän hillitsevät. Ja minä nauroin vedet silmissä, siitäs sai.

Pari viikko sitten oltiin muutama yö landella. Koleaa ja sateista. Kalastettiin ja laitettiin mökki talvikuntoon. Saatiin verkosta komean kuha ja iso ahven, muuten kalaa ei kummemmin tullut. Verkossa oli myös kiloinen järvilohi tai -taimen, joka päästettiin jatkamaan vaellustaan ja lisääntymään. Ainakin järvitaimen on uhanalainen laji eikä meillä ole minkäänlaista tarvetta kuulua siihen joukkoon, jotka lajin elinvoimaisuutta huonontaisi entisestään.

Järvilohesta (tai taimenesta) vielä sen verran, että Jari oli syyskuun lopulla meidän naapurin kanssa mökillä ja verkossa oli silloinkin järvilohi/taimen. Omien sanojensa mukaan kala oli valtava: lähes metrin mittainen ja painoa liki kymmenen kiloa. Ei ollut kännykkää mukana, joten kuvaa eli todistusaineistoa ei tullut. Päästivät pois ja hyvällä omallatunnolla jatkoivat viikonloppureissuaan. Jari ei ole koskaan ennen tätä syksyä saanut, nähnyt tai edes kuullut kenenkään saaneet niiltä seuduilta lohta/taimenta.

Meidän verkkojen lasku, katsominen ja nosto on hermoja raastava kokemus molemmilla. Jari, joka on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa kesät veden äärellä, tietää mitä tehdä. Minulle tällainen touhu on ollut vierasta enkä edelleenkään ole oppinut pitämään venettä paikallaan saatika että tietäisin, milloin soudetaan ja milloin taas on huopaamisen vuoro. Verkot on yleensä niin sik-sak -tyylillä laskettu - Jarin sanoin - ja olen todella otettu ja ylpeä saavutuksestani, jos ja kun saan veneen edes lähelle verkkoa nostovaiheessa. Ja kun sen sinne vihdoin saan ohjattua, milloin verkko on liian kireällä, milloin taas lillutaan sen päällä niin että hommasta ei tule yhtään mitään ja ohjeita satelee solkenaan. Menee käsitteet "soutaa" ja "huopaa" ja kaikki muukin reippasti yli ymmärryksen, airot on sotkussa verkossa ja sitä sun tätä hässäkkää.

Yhtenä iltana käytiin tuulastamassa, mutta koska oli tuulinen ilma, ei siitä oikein mitään tullut. Vesi on laskenut todella paljon ja minä keskityin kyttäämään karikkoja ja pelkäämään niihin törmäämistä. Kyllä se ikäkin tekee tehtävänsä, kun oli niin hutera olo seisoskellessa siinä veneen nokassa - kunhan sinne ensi olin könynnyt - muutaman metrin mittainen atrain kädessä tasapainoa etsien. Mutta mukava, rauhallinen (pl. verkkokalastus) ja rentouttava mökkireissu kuinkin.

Viime viikonloppuna meillä oli Rocky-koira hoidossa pitkästä aikaa. Kiltti pikkukoira, joka nautti lenkkeilystä Jarin kanssa meidän lähimetsissä. Minä hoitelin rauhallisemmat jalannostokeikat.

Kaikki siis oikein hyvin. Ollaan jo katseltu vähän ensi vuoden fillarireissuakin. Kiinnostaisi nähdä Vueltaa, mutta mitään ei olla vielä sen isommin päätetty eikä lyöty lukkoon. Mahdollisuuksia on monia.