Vesisateista paukkupakkasiin

18.12.2022

Meillä on ollut lumitöitä. Lumen syvyys vielä tänään ainakin pihassa on noin 45 senttiä. Paukkupakkasten jälkeen tänään on miellyttävä ja leppoisa nollakeli. Vesi- ja räntäsateita ja loskaleliä tässä nyt odotellaan.

Jari on tarponut lähimetsän pyöräreittejä tallaten joka ikinen lumisadepäivä pihan aurauksen jälkeen monta tuntia milloin metsäsuksilla, milloin taas lumikengillä. Kotiutuu pipo vinossa ja posket punaisina puolikuolleena kotiin. Nyt kun hän on eläkeukko, kaikki on mahdollista.

Nyt kun polut alkaa olla kunnossa, hän on ollut muutaman päivän lainaläskipyörällä ajamassa reittejä ja on viihtynyt tuolla metsässä tunteja päivittäin.

Meidän elämä on melko leppoisaa eläkeläisinä. Herätään aamuisin ennen kuutta ja simahdetaan jo iltauutisten aikoihin. Ei ole pakko lähteä mihinkään, varsinkaan töihin.

Ennen lumen tuloa saatiin kerätä, sahata ja pilkkoa polttopuita melkoinen läjä yhdeltä rakenteilla olevan talon tontilta. Keväisen puusavon jälkeen meillä on parin vuoden puut pinossa ja kuivumassa. Se on mukavaa puuhaa sekin, kun ilma on otollinen. Saa olla ulkona ja puuhastella.

Näin jouluaikaan meillä leivotaan piparkakkuja ja taloja runsain koristeluin. Isommat lapset osallistuivat talkoisiin muutama viikko sitten, nyt olen yksin väsännyt ison ja muutaman pienemmän mökin annettavaksi sinne ja tänne. Vähäiset lahjat, joita hankitaan, on ostettu. Aattona mennään ensin mutsin luona käymään ja sen jälkeen junnujengin luo jouluaterialle ja ehkäpä joulupukkikin käy jossakin vaiheessa.

Eilen piipahdettiin nuorimmaisen junnujengiläisen yksivuotissynttäreillä. Voi kuinka tuo ujosteleekaan meitä molempia. Juuri kävelemään oppineena taapertaa kiertämällä meidät mahdollisimman kaukaa ja pillahtaa itkuun, jos liian liki tupataan.

Mutsi romahti taas kerran kumoon sillä seurauksella, että sekä lonkka että olkavarsi murtui. Lonkka leikattiin ja istuu nyt pyörätuolissa. Molemmat lonkat on nyt leikattu tämän vuoden aikana ja liikkuminen on heikkoa varsinkin, kun ei murtuneella kädellä pysty pitämään rollaattorista kiinni. Toivottavasti kuntoutuu sen verran, että pystyy nousemaan jaloilleen eikä jää aivan toisten autettavaksi. Ennuste olkavarren luiden luutumisesta on heikko eikä hän edes muista varoa sitä puhumattakaan että pitäisi käden kantositeessä.

Hyvää ja riemukasta joulun odotusta kaikille ja mahdottoman hyvää tulevaa vuotta.

Sadepäivän viihdettä

3.11.2022

Laitoin meidän kaikki Espanja-Portugali -reissut samaan karttaan vuodesta 2013 alkaen tämän kesän matkaan. Vuonna 2018 tehtiin reppureissu kulkuvälineinä juna ja bussi. Lisäksi parilla fillarireissulla on käytetty julkisia joko aikataulun kireyden tai sairastumisen vuoksi. Ehkä vielä jossakin vaiheessa tekisi vastaavan muista matkoista, jotka suuntautuivat lähinnä Baltian maihin.

Vielä on meillä paljon näkemistä ja toivottavasti kokemista Espanjassa. Tuo San Sebastianin suunta on kokonaan käymättä.

 

Syksyisiä säitä

1.11.2022

Aika mennyt puuhastellen sitä sun tätä, pari kertaa viikossa mutsin luona, junnujengin syysloman viettoa ja pihan siivousta. On katsottu syksyn uutuuselokuvat Pelle Hermanni ja SuperMarsu2, syöty poppareita ja irkkareita leffan lomassa. On tavattu ystäviä, kerrottu kesän pyöräreissusta ja muisteltu niitä vanhoja. Vietettiin parikin mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua Vierumäellä ilman pyöriä, käveltiin paljon ja käytiin Heinolassa. Oli näin syksyllä hiljaiseloa siellä.

Ja on myös vähän suunniteltu uuttakin tulevalle keväälle. Keväälle siksi, että ei ihan niin läkähdyttävässä kuumuudessa tarvitsisi taivaltaa kun esimerkiksi tänä vuonna ja monena vuotena aiemminkin.

Tässä meidän retkikartta tältä vuodelta noin suurin piirtein piirrettynä.

Malaga - Kerava / 63 km

14.9.2022

Kotona turvallisesti ja ilman huolia. Vietettiin kolme yötä Malagassa vanhan kaupungin kupeessa kuivuneen joen toisella puolella yliopisto-opiskelijoiden asuntolassa, joka toimi myös hostellina. Moderni ja siisti paikka. Mukava kävelymatka keskustaan läpi kauniiden vanhojen rakennusten. Viikonloppu rentouduttiin vain olemalla, joskin takaraivossa kummitteli lähtö ja pyörät.

Sunnuntaina otettiin pyörät tallista ja lähdettiin rantaa pitkin lentokentälle kysymään Norskin tiskiltä, voitaisiinko tuoda fillarit jo maanantaina kun tiistai-iltana olisi lento Suomeen. Voi tuoda, mutta muut ruumaan menevät vasta tiistaina, sanottiin.

Maanantaina sitten oltiin jo ensimmäisinä postin ovenkahvassa kiinni ostamassa pyörälaatikoita. Santiagossahan meidän pyörät säilytettiin postin tiloissa ja siellä myös nähtiin näitä pyörälaatikoita, joita pyörällä vaeltajat ostivat ja postittivat fillarit kotiin. Tarkoitus oli, että tilataan taksi tiistaille, jolla laatikot viedään kentälle hyvissä ajoin ennen lentoa. Mutta helpommin sanottu kuin tehty, ei mitään mahdollisuutta isoon tilataksiin etukäteistilauksena. Olisi pitänyt soittaa puoli tuntia ennen ja taksin olisi saanut tai sitten ei.

Päätettiin sitten polkaista laatikot pakkarilla kentälle, pakata ja jättää ne sinne ja palata julkisilla keskustaan. Oli kyllä sellainen polkaisu leveällä pahvilaatikkokuormalla, että verenpaineet oli varmasti tapissa niin kuin hermotkin. Laatikot olivat pehmeää kierrätysmateriaalia, joten ne sai melko hyvin läjättyä pieneen tilaan, mutta olihan niissä leveyttä kuitenkin sen verran, että jumitti aina valotolpan kohdalla. Pelottava matka, osa matkasta taitettiin ruuhkaisella autotiellä.

Kun päästiin kentälle, pakattiin pyörät ja roudattiin Norskin luukulle. Ja kuinka ollakaan, sieltä sanottiin, että eihän niitä voi aiemmin tuoda. Viekää alakertaan säilytykseen ja tuokaa lähtöpäivänä. Mikäpä auttoi, jätettiin laatikot säilöön, hypättiin bussiin ja kohti Malagaa.

Viimeinen yö meni miettiessä, että kuinkahan meidän ja pyörien käy. Laatikot olivat kuitenkin melkoiset, pehmoista pahvia eikä mitään hajua niiden painosta tai mitoista. Hyvin kävi. Haettiin keskiviikkona laatikot, avattiin ne ja vähän vielä vedettiin pienempään kokoon, vedettiin pari rullaa teippiä ympärille ja koko komeus lähtöselvitykseen.

Meillä on aina ollut pyörien kanssa melkoinen rumba silloin kun ne on ilman laatikoita. Nyt kaikki meni tosi hyvin. Lappujen lätkäisyn jälkeen opastettiin muutama tiski pidemmälle läpivalaisuun, johon laatikot mahtuivat hyvin ja se oli siinä. Laatikot katosivat mustaan aukkoon ja ei auttanut muu kuin toivoa, että ne pullahtavat sieltä ulos oikeaan koneeseen ja oikeaan aikaan ehtiäkseen samalle lennolle. Ei mitään lentokentällä ympäri juoksua etsien sopivaa läpivalaisulaitetta, johon pyörät saisi mahtumaan eikä kiukkuisia huomautuksia.

Lento lähti illalla kahdeksan jälkeen ajallaan ja meillä oli huojentunut olo ja hyvä fiilis. Matkalla kaukaisuudessa oli käynnissä hurja ukonilma ja salamoiden tykitys oli komeaa katseltavaa.

Suomen päässä pyörälaatikot rullasivat hihnaa pitkin muiden matkatavaroiden joukossa. Kasattiin fillarit ja lähdettiin kotia kohti. Laatikot käärittiin ja laitettiin siistiin pinoon roskiksen viereen. Aamukolmelta ei junat kulje mihinkään suuntaan, joten polkaistiin Keravalle pimeässä syyssäässä varpaat ja sormet palellen. Eka kerta, että ajettiin ulos lentokentän hallien läpi. Saapuvissa ei ollut enää ketään muita kuin me ja lähtevissä vähän, joten tilaa oli ylin kyllin ja käytettiin tilaisuutta hyväksemme.

* * *

Hieno viiden viikon reissu. Sää oli alkuun siedettävä, vaikka vähän satelikin, mutta mitä etelämmäksi ajettiin, sitä helteisempää ja tukalampaa oli. Paahteessa olisi toivonut, että olisi ollut edes joku pieni puska, jonka varjoon olisi hetkeksi päässyt. Niitä varjopaikkoja oli kuitenkin kovin harvassa ja vuoristossa ei lainkaan. Pitäisi varmasti miettiä ajankohtaa paremmin ja jättää loppukesän paahteet kokonaan pois laskuista.

Nähtiin pieniä ja suuria kaupunkeja ja kyliä, mutta ajeltiin myös paljon asumattomilla seuduilla. Matkalle mahtui monta kuivunutta jokea ja maastopalon jälkeensä jättämää tuhoa. Upeita vuoristoja raskaine nousuineen ja hulppeine laskuineen kohdalle osui monta. Tiet olivat pääosin hyväkuntoisia ja majoituspaikat asuttavia. Muutama jopa ylitti odotukset. Oikeastaan ainoa, jota joka ikisessä paikassa kaipasi, oli ilmastointi. Monessa oli koneellinen, useimmissa joko ropeli pyöri katossa tai sitten oli pöytähärveli eikä niistä kumpikaan 30 asteen helteessä ihmeitä saanut aikaan.

Salamanca vei sydämen. Se on kyllä yksi kauneimmista paikoista, jossa olen käynyt. Niin ikään Zahara ei jättänyt kylmäksi jo yksinomaan sen vuoksi, että sai tehdä töitä, että sinne pääsi ja olihan se ja sieltä avautuva maisema upeaa katseltavaa. Vuoristo-osuuksista Ronda-Alozaina oli oikeaa serpentiinitietä niin ylös kuin alaskin kauniine maisemineen. Ja mikä hienointa ja ihmeellistäkin Suomen ajokulttuurin tottuneena, autot odottivat sopivaa ohituspaikkaa meidän takana ilman torvien toitotusta ja keskisormen sojotusta, hinatessamme itseämme ylös tai laskiessa alas kapeilla ja mutkaisilla teillä missä päin hyvänsä Espanjaa.

Minä olin koko sen ajan kun ei ajettu, nälissäni. Yöllä kun heräsin, oli nälkä ja vaikka iltapäivällä olisikin jostain jotakin syötävää saanut, illalla oli taas nälkä. Mukana ei voinut juuri mitään kuljettaa kuumuuden vuoksi, jotain pientä purtavaa joka sekään ei oikein tahtonut mennyt alas. Se aika päivästä kun ajettiin, ei juuri ruoka maistunut, mutta ajon jälkeen kyllä. Mutta silloin olikin jo siesta ja kaikki paikat kiinni kauppoja myöten. Suurimmissa kaupungeissa ja kylissä kaupat olivat auki - tai sitten ei -, jos sellaisen sattui jostakin löytämään. Kauppoissa oli mukava käydä vaikka ei mitään asiaakaan olisi ollut niiden erinomaisen ilmaistoinnin vuoksi. Illalla kun me käytiin nukkumaan, ravintolat avautuivat ja ilo paikallisten - vaarista vauvaan - kesken oli ylimmillään. Ymmärrän kyllä oikein hyvin siestan ja levon tarpeen tuon helvetillisen kuumuuden vuoksi.

Mitään ei hävinnyt tai unohdettu mihinkään. Meillähän on niin vähän tavaraakin mukana, että varmasti olisi huomannut, jos jotain uupuu. Ehkä olisi jopa vähemmälläkin vaatemäärällä pärjännyt, koska joka päivä oli kuitenkin pyykkipäivä. Sadetakit vedettiin kerran tai kaksi päälle, muut lämpimät asut niin ikään jossakin pohjoisempana. Siellähän oli ihan siedettävät ajokelit ja paikoitellen sankka sumu, joka viilensi mutta toi mukanaan myös kosteuden.

Jarin matkamittarin mukaan meille tuli 1 837 kilometriä. Paljon ei harhailtu, mutta tulihan niitä ylimääräisiäkin vedettyä. Olen ylpeä itsestäni, että jaksoin, ikäihminen. En kuitenkaan pitkiä matkoja ajellut ennen reissua, mutta joka päivä vähän, kauppareissuja ja sen sellaisia. Hyydyin muutaman kerran nousuissa ja kävelin sen minkä jalat jaksoivat, sitten taas satulaan. Rohkeutta on tullut lisää alamäkiajoissa, joissa päästelin välillä vauhdikkaasti ja melko hyvin. Sen osoittaa sekin, että kertaakaan ei jarrupaloja tarvinnut vaihtaa kuten aiemmilla matkoilla eikä vanteet kuumentuneet ja renkaat räjähtäneet, kuten on joskus käynyt laskuissa.

Pyörien kanssa meni hyvin, ei korjattavaa eikä ongelmia. Ainoastaan ne kolme rengasrikkoa, kun epähuomiossa ohdakepuskan läpi ajaessa yksi pieni piikki oli juuttunut eturenkaaseen eikä sitä tahtonut löytyä millään. Kädet ja niska puutui ajaessa kuten aiemminkin ja nyt on stonga vaihdettu mummomalliin ilman nousukahvoja, jotka kyllä minulle ovat olleet tärkeät jo ihan ajoasennon muutoksienkin vuoksi. Aika näyttää, meneekö vielä vaihtoon vai palataanko alkuun ja vanhaan stongaaan.

Väsään kartan tästä reissusta kunhan ehdin.

Ronda - Alozaina / 47 km -- Alozana - Malaga / 51 km

3.9.2022

Ei ihan nappisuoritus ollut tuo meidän eilinen Vueltan lähdön katselu. Oltiin näet ihan väärän kadun varressa. Kadun, jossa vipinää kyllä riitti mutta kuskeja vähemmän. Vähän ihmeteltiin, kun kaikki ihmiset jatkoivat matkaa ohi meidän mutta ei kertaakaan edes tullut mieleen, että nyt ei kaikki ole kohdallaan. Kun viimeinen lopulta tajuttiin, että ihan turhaan odotellaan, lähdettiin jatkamaan matkaa ja sieltähän ne kilpailijat pullahtivat meidän eteen, liikenneympyrässä. Minua ei niinkään harmittanut, Jaria kyllä.

Siitä sitten aikanaan jatkettiin matkaa ja olikin sellainen nousu/laskuetappi, että itku oli lähellä. Luovuttaa ei voi, koska kukapa minutkaan sieltä hakisi, joten jatkettava oli. Jotenkin olin asennoitunut, että melko helppo päivä edessä ja kun nousua olikin kilometrikaupalla korkeuksiin, tuntui ettei vaan jaksa. Enkä kaikissa nousuissa jaksanutkaan, kävelin.

Matkalla nähtiin brittipyöräilijöitä, jotka roudattiin ylös autolla ja sieltä he sitten tulivat alas hulppeata vauhtia hienoa tietä. No, onhan sekin tietysti kokemus mutta ei meitä varten, se on selvä. Vaikka kuinka vaikeaa olisi.

Majoitus Alozainassa oli oikein mukava, joskin ilmaistointi puuttui, ropeli löytyi kyllä. Yleensä majoittaudutaan hyvissä ajoin, että ehditään syömään ennen siestaa. Nyt heilahti siestan puolelle johtuen tuosta Vuelta -hässäkästä.

Alozaina on pieni, reilun 2000 asukkaan kaupunki ja se on yksi kahdeksasta valkoisesta kylästä, jotka "vartioivat" Sierra de las Nieves'tä. Maisemat muuttuivat, oltiin keskellä vuoristoa. Upeita, pyöreämuotoisia kallioita joka puolella. Noustiin lähes 1200 metriin ja kun sieltä lähdettiin alaspäin, olihan se mitä hienoin fiilis. Koskaan en ole niin mutkikasta vuoristotietä ajanut niin monessa kerroksessa kuin alas laskiessa tuolta. Kokemus oli hieno joskin pelotti että jarrut pettää.

Tänään lauantaina lähdettiin kohti Malagaa, viimeistä "etappia". Majoituspaikan isäntä ohjeisti meitä tievalinnan suhteen, että kun mennään sinne ja sinne, edessä on pelkkää alamäkeä. No mentiinkö ohjeiden mukaan? Ei. 

Edessä oli toistakymmentä kilometriä hiekkatietä - jos sitä edes voi tieksi sanoa - keskellä lammaslaumojen, enduropyöräreittien ja maastojen osalta nousujen ja laskujen, jotka olivat rosoisuudeltaan reissun paskimmat. GoogleMapista oltiin katsottu, että tämä meidän valitsema reitti on nopein ja lyhyin vaikka sitä ei paperikartassa näkynytkään.

Jari, joka yleensä ajaa aina takana sai vauhtia polkemiseen ja pyyhälsi vauhdikkaasti ohi kivistä ja montuista välittämättä, kun kaksi isoa, vihaisen kuuloista ja näköistä koiraa räksytti ja juoksenteli vierellä - aidan toisella puolella kylläkin.

Nyt ollaan kuitenkin onnellisesti päästy tänne Malagaan. Ollaan majoituttu, käyty syömässä ja kävelemässä ympäri kaupunkia. Ollaan kysytty taksikuskilta, voidaanko mahdollisesti etukäteen varata tilataksi tiistaiksi, että saadaan pyörät kentälle. Kaikki olisi senkin osalta kunnossa, kun vielä löytyisi laatikot, johon ne pakata.

Seuraavat pari päivää ja varsinkin yöt ovatkin stressaavia, kun mietin pyöräien saamista koneeseen. Hitto, että aina on jotakin säätämistä. Pitäisi vaan ottaa rennosti, kokemuksiahan ne kaikki vaan ovat joita on kiva - ehkä - muistella.

Zahara - Ronda / 40 km

1.9.2022

Lähdettiin Zaharasta aamulla kahvin, churrojen ja eturenkaan vaihdon jälkeen matkaan. Ja jos illalla tänne kyläänn oli järkyttävä nousu, aamulla se oli sitten pelottava lasku. Ylhäältä olisi ollut mahdollisuus tulla alas kahta eri tietä, mutta me valittiin varuudeksi sama jota noustiin vaikka mutkan tekikin. Se oli leveämpi vaikka vastaantulijoita tai ohittavia autoja olisi ja tulisi. Toinen oli kapea, muutaman metrin levyinen ja liikennevaloin varustettu mielenkiintoisen näköinen ränni.

Enpä paljoa laskuosuudesta päässyt nauttimaan jarrut pohjassa joka ikisessä suoran pätkällä ja mutkissa. Mutta alas vaan onnellisesti tultiin, välillä 18 prossan laskua, ja lähdettiin jatkamaan matkaa samaa tietä mitä oltiin edellispäivänäkin kuljettu.

Tie kulki vuorien lomassa ja nousua oli ihan koko matkan. Onneksi kilometrejä kertyi vain nelisenkymmentä, mutta kyllä niissäkin veivaamista oli. Nousuissa on useasti kaksi kaistaa ylösmenijöille ja jäljellä oleva matka on oikein liikennemerkein merkattu aina puolen kilometrin välein. Ei naurata kun jäljellä vielä 4 km ja loppumatkan voimista ei tietoakaan. Osan kävelin mutta ei se helppoa ole sekään, pohkeissa tuntuu.

Sää oli aurinkoinen ja lämpöäkin riitti, +34.

Tänne Rondaan tultiin ihan varuiksi kiertäen koko kaupunki - kun ei huomattu ajoissa kääntyä. Hotelli löytyi ihmeen helposti ja se on lähellä tuota rotkoa, vain puiston läpi kävely.

Täällä on tämän viikon jonkinlaiset flamenco-festarit meneillään ja se näkyy vahvasti katukuvassa sekä pukeutumisessa että musiikissa. On hevoskärryjä ja suloisia pieniä tyttöjä ja poikia pukeutuneena flamenco-asuihin. Koko iltapäivän ja illan oli riemu ylimmillään ja kadut täynnä turisteja ja paikallisia. Lauantaina tulee härkähässäkät.

Tehtiin pieni kierros tuonne rotkon reunalle ja pyörittiin härkätaisteluareenan ja kävelykatujen tuntumassa, syötiin herkullista paellaa ja juotiin viinit.

Tänään torstaina lähdettiin hyvissä ajoin liikenteeseen ensin aamiaiselle ja sen jälkeen suunnattiin sillan yli tuonne historialliseen Rondaan. Mukulakivikatuja, joilla on hankala kävellä paljasjalkakengissä. Iltapäivällä etsittiin Vueltan lähtöalue, löytyi. Flamenco-meno jatkuu.

Täällä on sää ollut tänään pilvinen ja iltapäivällä satoi. Toivottavasti huomenna, jolloin meillä lähtö on taas edessä, olisi pilvipoutainen ja myötätuulinen!

Reissu lähenee loppuaan. Päiviä on mennyt vaikka kuinka monta, viikkoja 4,5. Vähän alkaa kyllä koti-ikävä jo olla, mutta on meillä kyllä ollut mahdottoman mielenkiintoinen matka. On nähty ja koettu paljon ja kaikki on mennyt oikein hyvin. Huomenna suunnataan Alozainaan, johon reittiohjeiden mukaan näyttäisi tulevan melkoinen koettelemus jälleen. Mutta ensin tsekataan, ainakin osittain, Vueltaa.

Arahal - Zahara / 72 km

30.8.2022

Nyt on kyllä komeimmat maisemat koko matkalla. Ollaan Zaharassa, Zahara de la Sierran kunnassa, Cadizin maakunnassa ja Andalusiassa.

Aamulla lähdettiin hyvin nukutun yön jälkeen heti hämärän väistyttyä. Aurinko paistoi pilviverhon ja sumun takaa, mutta kaikesta huolimatta lämpötila on korkealla jo lähtiessä ja nousi päivän mittaan +34 asteeseen. Saatiin myös sadekuuro niskaamme aivan tässä Zaharan nousussa ja sen seurauksena tiet muuttuivat niljakkaan liukkaiksi. Minuahan niljakkuus ei juuri haitannut, koska kävelin tänne kaupunkiin jyrkkää nousua, joka sekin otti koville ja erityisesti pohkeisiin. Jari ajoi koko matkan.

Tie, jota tänne tultiin, oli vilkas ja huonokuntoinen. Yksi auto oli lojahtanut matkalla, kun oli päästellyt vauhdilla päällystevaurioon. Etupää autossa oli lintallaan. Laskuja ei uskaltanut päästellä täysiä tien vaurioiden vuoksi. Zaharan kaupunki näkyi varmaan kymmenen kilometrin päähän, mutta kun kierrettiin yksi jos toinenkin vuori, matkaa kertyi ja usko alkoi olla koetuksella.

Meillä oli reippaasti sekä laskua ja etenkin nousua. Nousut olivat ihan kohtuullisia, joskin pitkiä lukuunottamatta tänne kaupunkiin johtaavaa tietä, joka oli jyrkkä ja kapea. Meillä on oikein mukava hotelli, joka on kaupungin korkeimmalla tasanteella, kuinkas muutenkaan. Olisinko tämän hotellin varannut, jos olisin arvannut sijainnin? Ehkäpä en.

Tämä Zahara sijaitsee Sierra de Grazaleman luonnonpuiston sydämessä ja Sierra del Jaralin rinteellä, Guadalete- ja Bocaleones-jokien välissä, Zahara-El Gastorin tekojärven rannalla ja on osa valkoisten kaupunkien reittiä. Kaupungilla on pitkä ja komea historia.

Kaupungin kadut ovat kapeat ja yksisuuntaiset. Täällä on monta näköalatasannetta ja upea vuorenrinne tuossa vieressä. Siisti, valkoinen kaupunki ja uskomattoman kauniit maisemat joka suuntaan lukuunottamatta tuota vuoren sivua, joka roikkuu osittain kadun päällä. Hieno sivu on sekin.

Kun tänne keskustaan tultiin, oltiin kyllä kaikkea muuta kuin edustavassa kunnossa. Sateen kastelemina, hikisinä ja väsyneinä vaan oli ajettava oli ohi kaikkien kapakoiden ja matkalaisten, joita täällä on ja varmasti brittejä enimmäkseen.

Huomenna meillä on vajaan 50 kilometrin matka Rondaan. Siellä pidetään parin päivän huili ja katsotaan Vueltan lähtö perjantaina ja perjantaina myös jatketaan matkaa.

Llerena - Constantina / 65 km -- Constantina - Arahal / 84 km

29.8.2022

Llerenasta eilen lähdettiin 25 kilsan laskuun, oli kyllä hienoa. Ilma oli aamusta nihkeä, pilvinen ja tuuleton. Aina puoleen päivään saakka aurinko paistoi pilviverhon takaa, mutta kyllähän se sieltä aikanaan ilmestyi meitä paahtamaan. Lämpötila kohosi 22 asteesta 36 päivän edetessä.

Espanjassa on mahdottomat sateet raekuuroineen ainakin Valencian suunnalla. Näyttääpä sääkartta, että tuolla Corunankin suunnalla olisi satanut. Me ollaan toistaiseksi sateelta vältytty sitä yhden päivän kuuroa lukuunottamatta. Olisikin melkoinen vitsi, että tässä helteessä pitäisi vetää sadeasu päälle, ei kiitos.

Ajeltiin aluksi Sierra Norten reunoja, oli vihreää ja kauniit kumpuilevat maisemat. Liikennettä oli yllättävän paljon sunnuntaiaamun liikenteeksi. Fillaristeja oli paljon, jotka suhahtivat meistä ohi ylämäissä heittämällä. Paljon viinirypäleviljelmiä ja oliivitarhoja pitkälle tuonne vuorien rinteille.

Nyt ollaan Andalusiassa ja valkoisia kyliä alkaa olla siellä ja täällä. Constantinan oli kaunis pieni kaupunki ainakin kolmessa kerroksessa. Meidän majoitus sijaitsi kaupungin kapeiden ja monessa kerroksessa olevien kujien sokkeloissa. Onneksi oltiin saatu hyvät ja kattavat ohjeet, kuvallisetkin. Viimeinen se löytyi, "kerroksesta 2 tai 3", johon autoilla ei kyllä olisi mitään asiaa. Pyöräkin työnnettiin kun ei jaksettu ajaa jyrkkää mäkeä.

Illalla lähdettiin kaupungille syömään ja kun sieltä lähdettiin palaamaan majoituspaikkaan, siinä menikin sitten muutama tovi. Varmaan kierrettiin moneen kertaan samoja kujia, ennen kuin vihdoin oma pesäpaikka lopulta löytyi.

Me ollaan pyritty tällä reissulla juomaan enenmmän kuin mitä kroppa vetäisi. Vesi ei maistu, mutta makeat limut kyllä ja tuoremehu. Lisäksi aina kun on mahdollista, pysähdytään johonkin baariin ja juodaan jotakin. Eli nestettä on vedetty mahdottomat määrät, litrakaupalla vuorokaudessa.

Tänään maanantaina lähdettiin aamupalan jälkeen kohti Arahalia. Matkaa tiedettiin olevan reilu 80 kilsaa ja etupäässä tasaista tai ei ainakaan kovin nousuvoittoista. 

No, aamu alkoi leppoisasti lähes 30 kilsan laskulla, jatkui melko tasaisena muutaman kymmenen kilometriä ja sen jälkeen alkoi pitkät, pitkät nousut, jotka eivät kuitenkaan mitään jyrkkiä olleet. Voimia ne kuitenkin kulutti yhdessä paahtavan auringon kanssa. Mitään suojaa auringolta ei ollut, koska ajeltiin keskellä maaseutua peltoaukealla lievässä vastatuulessa. Mittari näytti +36, ei yhtään baaria tai vastaavaa pysähtypaikkaa La Campanan jälkeen.

Tänne Arahaihin kuitenkin päästiin ehjinä ja nälkäisinä. Meidän hotelli on kaupungin keskustan ulkopuolella ja tien, jota aamulla lähdetään, varrella. Helppo nakki!

Majoittumisen jälkeen lähdettiin kaupungille ja laahustettiin puolikuolleina takaisin monen kilometrin kierroksen jälkeen muovikassa täynnä juomia huomiseksi.

Meillä on enää reilu viikkoa aikaa lomailla. Mitä lähemmäs lähtö tulee, sitä huonommin minä nukun kun mietin, miten pyörien kanssa lähtöselvityksessä onnistuu. Ikuinen riesa! Ylihuomenna ollaan Rondassa ja kierrellään siellä, katsotaan Vueltaa ja lähdetään kohti Malagaa.

Almendralejo - Llerena / 71 km

27.8.2022

Tänään lähdettiin heti klo 8 jälkeen, syötiin aamiainen hotellissa. Matkalla tänne Llerenaan ei ollut oikeastaan yhtään mitään, missä syödä tai juoda.

Yö nukuttiin huonosti, minä näin painajaisia pyörien pöllimisestä, tuuletinta ei saanut pienemmälle joten oli kylmä ja tuulinen fiilis.

Maisemat olivat silmän kantamattomiin viinirypäle- ja oliiviviljelyksiä. Viinirypäleitä kerättiin traktorin kyytiin ja oliivipuita tyhjennettiin. Kumpuilevaa maalaismaisemaa.

Tie N-630 jäi usean päivän ajelun jälkeen taakse ja käännyttiin Cordobaan menevälle vilkkaammalle tielle. Nousua riitti, joskin maltillista mutta pitkiä kylläkin.

Kahteen kertaan jouduttiin rengasremppaan. Aamulla Jari pumppasi minun fillarin eturenkaan täyteen, mutta matkalla se tyhjeni. Vaihdettiin, ulkorenkaasta löyltyi piikki. Sellainen piikki, joka jonkinlaisesta piikkipensaasta irtoaa. Piikkipensaita oli eilen paljon ja väistelyt eivät ilmeisesti tuottaneet tulosta. Samanlaisia piikkejä oli minun varpaat täynnä Sierra Nevadalla, kun törmäilin pusikoihin, sattui. Toinen rengasrikko myös minun eturenkaassa, lienee samaa piikkisarjaa, joka löytyi sitten ulkorenkaan syrjältä. Nyt on ilmat pysyneet, mutta paikka-aineita ei ole löytynyt, vaahtoa kyllä varoiksi. Lennolle kun paikkaliimaa ei saa ottaa, ei otettu koko settiä mukaan.

Tultiin tänne hotelliin hyvissä ajoin, peseydyttiin, käytiin lounaalla ja nukuttiin päikkärit. Illalla käytiin kaupassa ostamassa huomiset matkajuomat ja istuttiin pari tuntia kaupungin aukion reunalla baarissa ja seurattiin häämenoja. Tämä kaupunki on kaunis valkoisine taloineen ja kapeine kujineen.

Tänään on ollut jotenkin voipunut olo ja oli hyvä, että oli aikaa levätä ja kävellä tuolla kaupungilla. Ehkä nuo kilometrit, helle ja aurinko alkaa hyydyttämään vanhuksia. Kilometrejä on nyt 1400 ja muutama sata vielä edessä. Nyt ollaan siirtymässä pikkuhiljaa tuonne vuoriston puolelle ja kohti Rondaa, jossa ollaan käyty fillalrireissulla vuonna 2014. Siitä reissusta on jäänyt päällimmäisenä mieleen Jarin sairastelu ja sen mukanaan tuoma suuri huoli.

Tv:stä tuli juuri säätiedotus, jossa luvattiin huomiseksi täyttä aurinkoa ja +39.

Grimaldo - Aldea del Cano / 81 km -- Aldea del Cano - Almendralejo / 81 km

26.8.2022

Meillä oli niin mukava yöpaikka: ei melua, ilmastointiropeli pyöri katossa, pimeää. Nukuttiin hyvin ja syötiin pieni aamiainen itse väsäten niistä vähäisistä aineista, mitä oli. Paikkakunnallahan ei ollut kauppaa, joten ruoka- ja juomapuoli jäi taas olemattomaksi.

Lähdettiin heti kun aurinko nousi eli klo 8 aikoihin. Aurinko nousi vuoren takaa, joten oli vielä hieman hämärää ja ajettiinkin valot päällä niin kuin ollaan tehty monena aamuna.

Maisema oli karun kaunista. Nähtiin melkoinen villisikalauma laukkaamassa pitkin kuivuneen järven rantoja. Pellot olivat kuivuneen, mutta kyllä niillä karjaa oli. Yhtään vihreää länttiä ei näkynyt. Matkalla oli pari hienoa vanhaa linnaa, joista googlasin, että ovat yksityisomistuksessa ja vähän huonolla hoidolla nykyisin. Sääli.

Aamuisin lämpötila on siedettävä, iltapäivällä se kohoaa reilusti yli 40 plusasteen, näin ainakin pyörän mittarissa. Tällä reissulla ei ole iho kärähtänyt kertaakaan, mutta kyllä aurinkovoiteta onkin kulunut ja lääpitty aamusin. Vasemmalla puolella kasvoja on kypärän hihnoista valkoiset rajat, kyynerpäissä ja ranteissa on ryppyjen kohdalla valkoiset raidat. Sandaalit ovat jättäneet valkoiset alueet muuten ruskeisiin jalkoihin.

Vaikka kilometrejä taas tuli paljon, päivä tuntui ihan mukavalta ajaa. Eikä kyllä vähiten siksi, että alkumatka laseteltiin parikymmentä kilometriä alamäkeen, vau. 

Matkalla pysähdyttiin Caseresin keskustassa syömään. Tuosta kuvasta ei näe, kuinka valtavat korkeuserot pienellä tien pätkällä voikaan olla, mutta näytti, että ihan pystyyn nousi. Ihmeen hyvin sieltä sukkuloitiin takaisin tielle N-630 kohti Aldea del Canoa, jossa oli varattu vaatimaton mutta ihan hyvä majapaikka.

On se kyllä niin mukava päästä päivän päätteeksi suihkuun, lepäämään hetki ja sitten pienelle lenkille etsimään kauppaa. Viimeiset kilometrit tuntuvat niin maailman tylsimmiltä, pisimmiltä ja tuskaisimmilta ettei oikein osaa nauttia siitä, että päivän ajelut on nyt tässä.

Tänään perjantaina tehtiin oma pieni aamupala ja syötiin se pimeässä sisäpihalla ihastellen tähtitaivasta. Pakattiin laukut ja lähdettiin matkaan jo klo 7.30. Illalla löydettiin kauppa ja käytiin ostamassa patonkia, jugurttia ym. aamupalaa. Kysyttiin, että onko pienempiä kananmunapaketteja kuin 12. Homma hoitui, kun kauppias löysi julmetun suuren leikkuuveitsen ja vetäsi kananmunakotelun kahtia.

Jari on kova poika laulamaan. Se alkaa aamusta ja jatkuu pitkälle iltapäivään. Päivässä hoilataan 70-luvun biiseja aina tämän päivän musaan. Jos ei ihan muista sanoja, tulee diibadaata muistamattoman kohdan verran. Laulelu ei ihan nuotilleenkaan mene, joten arvaan, mikä nyt on menossa, sanoista. Joskus naurattaa, kun pistää omia sanojaan ja laulu jatkuu kovaäänisenä, ylämäissä vähän tökkii mutta laulu jatkuu. Eihän tuolla maantiellä ole kukaan kuulemassa, joten antaa palaa.

Piipahdettiin Meridan kaupungissa tullessa. Komeat rauniot siellä. Se olisi ollut kyllä yksi mielenkiinnon kohde, mutta meidän pitää ehtiä Rondaan Vueltaa katsomaan, joten ehkä toiste, ehkä ei. Maisemat muuttuivat. Nyt on paljon oliiviviljelyksiä ja viinirypäletarhoja, on vihreää ja valtavat kastelulaitteet ruiskivat vettä viljelmille.

Kilometrejä tuli 81 ja se kyllä taas tuntui jaloissa. Matkalla oli pitki joskin loivia nousuja aika monta, laskuja vähemmän. Liikennettä tuolla N-630 tiellä on vähän ja se on hyvässä kunnossa ajella. Osa siitä on vihreää eli maisematietä. Nyt kun ollaan lähdetty parina aamuna niin aikaisin, auringon nousut ovat olleet upeita.

Salamanca - Cantagallo / 86 km -- Cantagallo - Grimaldo / 86 km

24.8.2022

Voi että, tuo helle yhdessä paahtavan auringon kanssa hyydyttää meidät. Meillä on takana kaksi todella raskasta ajopäivää. Varjopaikkoja ei näillä seuduin löydy, johon pysähtyisi vähän huilaamaan. Mittari näytti iltapäivällä +45.

Eilen Salamancasta lähtö sujui melko hyvin, oli pilvistä ja mukavan vilpoisaa. Nousut alkoivat heti ja jatkuivat Cantagalloon. Vertikaalista nousua yhteensä yli 1000 metriä ja se ainakin hyydytti minut. Tie oli hyväkuntoinen ja liikennettä vähän.

Onneksi matkalla oli kahvi- ja ruokapaikkoja ja hyödynnettiin kyllä niitä ihan tosissamme. Loppumatka taisi olla iberiankinkku -aluetta, kun "tehtaita" oli tiuhaan. Yhdessä kylässä pikkupossun patsaita oli joka kadun kulmassa.

Sikoja ei ole näkynyt, nautakarjaa kyllä paljonkin tuolla vuorien juurella syömässä kuivaa heinää. Kaikki on kuivunut ja keltaisenaan. Pelloille on jo aikapäivää sitten taidokkaasti rakennettu/kasattu kiviaitoja varmasti eläinten esteeksi. Niin ikään kivistä rakennettuja eläinsuojia on paljon. Suojat olivat osittain romahtaneet, osittain varmaankin edelleen käytössä.

Meidän majoitus oli pienessä Cantagallon kylässä keskellä ei mitään. Majoituspaikan rouva sanoi, että kauppa on kirkosta oikealle. Ei löydetty mutta baari löydettiin ja hyvin takaisin majapaikkaan. Koska ilmastointia ei huoneessa ollut, yö sujui hiukset hulmuten tuulettimen alla. Mukava majoituspaikka ja kaikki tarpeellinen löytyi.

Tänään keskiviikkona lähdettiin heti kun omistaja ilmestyi maisemiin ja oltiin syöty aamupala. Oltiin kartasta tutkittu päivän matkaa ja todettu, että nyt on helppoa tulossa. Ja alku sitä olikin. Kahdenkymmenen kilometrin lasku oli niin hienoa 36 asteen lämpötilassa. Nousua ei mitenkään merkittävästi ollut - muutama sata metriä - koko päivänä, mutta se aurinko.

Kokista meni muutama litra ja syömässäkin käytiin. Maisemat mitä upeimmat aamusta alkaen lievine nousuineen ja laskuineen. Taakse jäi suurimmat vuoret, edessä kumpuileva maasto.

Aurinko paistoi ensin vasemmalta ja iltapäivän suoraan edestä, +46. Loppu oli tuskaista taapertamista, mutta päästiinpä vaan majapaikkaan. Kovalle otti tämä päivä eilisen jatkoksi ja huomisesta ei vielä tiedä.

Nyt ollaan mukavan nimisessä pienessä kylässä, Grimaldossa. Kuten arvata saattaa, täällä ei ole tähän aikaan kumpikaan kahdesta baarista auki, toinen aukeaa kello 20.30 ja toinen on keskiviikkoisin suljettu. Ruokaa saisi tuosta toisesta, mutta tuskin jaksetaan edes mennä siihen aikaan syömään. Kauppaa tällä kylällä ei ole.

Mutta meillä on kaikki ihan hyvin. Käytiin suihkussa, otettiin päikkärit ja nyt nautitaan olostamme - vähän nälkäisinä kuitenkin - tekemättä juuri mitään.

Salamanca

22.8.2022

Pyykkipäivä Salamancassa. Ihanan hiljainen hotelli ja rauhallinen yö. Hyvät unet.

Tämä on kyllä yksi kauneimmista kaupungeista, joissa ollaan oltu. Nähtävää riittää ja se kaikki on kävelymatkan päässä. Cordoba jäi mieleen reppureissulla jokunen vuosi sitten ja täältä jotenkin löytyy samoja piirteitä kuin Cordobasta.

Aamiaisen jälkeen lähdettiin tutustumaan kaupunkiin ja ensimmäisenä mentiin espanjankieliselle opastetulle kierrokselle Scala Coeliin. Koska opastus ei mennyt perille, lähdettiin itseksemme kierelemään ja noustiin tornien korkeuksiin. 

Turisteja oli vähän ja päästiin ilman jonottamisia kiertelemään paikasta toiseen. Varovasti kurkiseltiin yläilmoista kaiteiden takaa alas ja kuvattiin hienoa kaupunkia.Iltapäivällä käveltiin puolentoista kilometrin päähän härkätaiseluareenalle, joka oli suljettu ja ehkä rempassakin.

Saman reissun paluumatkalla jäätiin ihastelemaan Plaza Mayorin valtavaa 1700-luvulla rakennettua aukiota, josta ajan myötä on tullut kaupungin sosiaalisen elämän keskus ja siellä on kaupungin vanhin kahvila. Aukiota on sanottu Espanjan näyttävämmäksi aukioksi eikä syyttä. 

Aukio on täynnä kahviloita ja pieniä myymälöitä. Paahtava aurinko pistää valitsemaan, kummalle reunalle aukiota istahdat katselemaan elämää.

Kaikkea mahdollista, vanhaa säilytettyä historiaa huokuu vanhastakaupungista, jossa meidänkin hotelli sijaitsee. Huomenna on taas aika hypätä fillarin satulaan ja jatkaa matkaa, hyvillä mielin.

Tabara - Zamora / 45 km -- Zamora - Salamanca / 74 km

21.8.2022

Tabarasta Zamoraan oli mukava myötätuuli, tasaista maastoa ja paljon, paljon kotkia liiteli taivaalla. Maastopalojen tuhoja ei enää näkynyt, ne jäivät vuorien rinteisiin. Nyt edettiin maalaismaisemissa tasamaastoa peltojen keskellä hyväkuntoista tietä, vähän liikennettä.

Pyörät saatiin eilen hotellin autotalliin, josta saatiin ne aamulla ilman odottelua. Hyvä ajokeli aina puoleen päivään saakka, lämpötila aamulla +12. Päivän mittaan pyörän mittarin lukema kohosi +32 asteeseen.

Zamora oli tiivis kaupunki, jonka sokkeloista ei koskaan löydetty esimerkiksi jokea ja sen ylittäviä siltoja. Sen sijaan kaupunginmuuri oli meidän hotellin välittömässä läheisyydessä, joten katsastettiin se. Pariin otteeseen pontevasti lähdettiin etsimään Duero-jokea, mutta pyörittiin ympyrää ja lähdettiin nukkumaan.

Enpä muista, että oltaisiin koskaan juurikaan siestaa vietetty kuumuuden vuoksi. Vaan Zamorassapa vietettiin. Siellä oli niin tukahduttavan kuumaa, että ei vaan pystynyt ulkona liikkumaan. Varjopaikkoja oli harvassa.

Täällä on uutislähetyksissä huomioitu Suomen pääminiseri Sanna Marinin biletykset kuvien kera. Ihan naurattaa tuo touhu.

Tänään sunnuntaina lähdettiin Zamorasta kohti Salamancaa. Illalla Jari katsoi ihan useamman minuutin verran reittiä valmiiksi, mutta eipä olisi kannattanut aikaansa siihen tuhlata. Sama etsiminen, pitkin peltoja ajelu ja neuvojen kysely kuin aiemminkin. Toisaalta on todettava, että tie nro N-630 alkoi Zamorasta ja katosi pitkäksi aikaa kartalta ja opasteista kunnes taas muutaman kymmenen kilometrin jälkeen ilmestyi kartalle. Ja tämä tapahtui pari kertaa. Ei mitään opaseita ja jos oli, viitta Salamancaan osoitti siihen suuntaan mistä juuri oltiin tulossa. Turhauttavaa. No, täällä nyt kuitenkin ollaan.

Matka tänne oli melkoisen hikinen, +41 ja täysi aurinko päin kasvoja. Aamupäivä menee ihan kivasti, kun aurinko ei ole polttavan kuuma ja paistaa sivulta. Mutta iltapäivä on yhtä kuumotusta ja hikoilua. Onneksi maasto ei kovin paha ollut, kumpuilevaa maalaismaisemaa. Aurinkovoiteet +50 on hierottu ylhäältä alas, mutta näyttää tuo nenä punoittavan molemmilla kuten myös poskipäät.

Pysähdeltiin matkalla paljon juomaan ja syömään, Jari vetäisi mustekalaa. Minulle ei ruoka maistu tällaisella helteellä, juomakin väkisin.

Tuhat kilsaa tuli täyteen vähän ennen Salamancaa ja sen saavuttamiseen on poljettu 72 tuntia. Nyt ollaan puolivälisässä ajallisesti, tulevista kilometreistä ei mitään hajua. Tai on sen verran, että ei ainakaan tuhatta enää.

Ja sellainen vahinko kävi myös, että vauhdin hurmassa ajoin käärmeen yli. En vaan huomannut sitä ajoissa ja niin se sitten tapahtui. Paniikki oli aika lähellä, inhoan käärmeitä enemmän kuin mitään muuta. Ehkä tuo oli hengetön jo ennen yliajoakin mutta sen jälkeen varmasti.

Meidän majoitus Salamancassa on aivan vanhankaupungin ytimessä uudemman katedraalin vieressä. Ihastuttava paikka, jonka ikkunat ovat kuiluun eikä varmasti kuulu kadun äänet ja yölliset mekastukset.

Tämä Salamanca on tehnyt ison vaikutuksen valtavine katedraaleineen, yliopistorakennuksineen ja aukioineen. Kaupunki liitettiin vuonna1998 UNESCOn maailmanperintöluetteloon, eikä syyttä.

Laitan kuvia huomenna lisää. Ollaan täällä nyt kaksi yötä joten koko huominen päivä on aikaa patsastella kaupungilla.

Ourense - Verin / 74 km -- Verin - Puebla de Sanabria / 90 km -- Puebla de Sanabria - Tabara / 70 km

19.8.2022

Ourensesta Veriniin ajaessa maisemat alkoivat olla vuoristoisia. Nousa riitti (vertikaali yli 1000 metriä) mutta onhan sitä laskuakin. Aamu Ourensessa oli kylmä, +11, ja kostea. Kaipasin niin kotiin jäänyttä merinovillaista paitaa, joka olisi pitänyt käsivarret lämpimänä. Kävin läpi kaikki yläkerran vaatteet, välillä pari puseroa päällekkäinkin. Aurinko alkoi lämmittämään puolen päivän aikoihin ja saattoi vähentää vaateusta.

Verin oli pieni, sievä kaupunki. Sitä ympäröivä alue on nimetty viinialueeksi, Monterrei. Portugalin rajalle oli matkaa reilu 15 km.

Illalla majoituspaikan isännän kanssa sovittiin, että pyörät saadaan aamulla klo 8. Vaan eipä isäntää näkynyt, ei kuulunut. Syötiin aamiainen ja vähän vihaisina odoteltiin pyöriä saatavaksi, koska edessä tulisi olemaan pitkä ja raskas päivä. Vajaa yhdeksän soitettiin ja saatiin monisanaisin anteeksipyynnöin fillarit varastokomerosta.

Matka Puebla de Sanabriaan alkoi koleassa (+9) ja kosteassa säässä. Ilmankosteus on täällä aamuisin todella korkea, vaatteet kastuu ajaessa. Raikas ilma oli toisaalta oikein hyvä, koska nousu alkoi saman tien ja sitä jatku seuraavat 75 kilometriä 1300 ja risat metriin. Oli siinä välillä pieniä laskujakin, mutta pääsääntöisesti noustiin. Kahdessa nousussa kävelin, vaikka eihän sekään helppoa ole. Aurinko paistoi, liikennettä oli vähän ja tie oli hyväkuntoinen.

Jossakin korkeuksissa paikallinen maastofillaristi saatteli meitä sähköpyörällään. Jari sanoi hänelle, että kotoa löytyy samanlainen. Mitä! Ei todellakaan löydy. Mutta kun ei osannut sanoa, että vuokraa tarvittaessa sellaisen, piti vähän pistää omiaan.

Ennen matkaa katsottiin kauhulla uutisia Ourensen ja Zamoran suunnalla riehuvista maastopaloista. Matkalla nähtiin lohduttomia vuoren rinteitä, tien vieruksia molemmin puolin, jotka tuli oli tuhonnut. Puiden rungotot olivat mustuneet, neulaset palaneet. Kauheaa tuhoa saa aikaiseksi tuollainen. Ja sehän on selvää, että jos sellainen kohdalle sattuisi, matka siltä osin olisi ohi ja olisi etsittävä turvallinen tie edetä.

Lämpötila kohosi päivän aikana +34, myötätuulta mutta kun vastainen, oli takkuista ajamista. Pysähdeltiin paljon pieniin kyliin syömään, juomaan ja ihan vaan lepäämään. Kaksi vajaan puolen kilometrin tunnelia ajettiin ja viimeiset 15 kilsaa annettiin palaa alamäkeä kohti Puebla de Sanabriaan. Olin rättiväsynyt.

Se kauhea tunne jaloissa, kun tauon jälkeen lähtee ajamaan. Tekisi mieli huutaa ääneen, kun jalkoihin sattuu. Siinä sitä vaan aikansa irvisteltyään tuska helpottaa ja matka jatkuu. Ja voi sitä ihanaa tunnetta, kun vihdoin saapuu majapaikan liepeille ja tietää, että kohta pääsee suihkuun ja lepäämään yön yli.

Meidän majoitus oli sellainen rekkakuskien hotelli moottoritien ja pienemmän tien välissä. Ihan hyvä sellainen. Ei kiinnostanut lähteä minkään vertaa jaloittelemaan illalla, vaikka aina niin tehdään ihan vaan sen vuoksi, että nähdään millaisessa paikassa ollaan, juodaan viinit/oluet ja saadaan erilaista liikuntaa jaloille kuin polkeminen.

Tänään perjantaina matka jatkui kohti Tabaraa ensin tietä N-525 ja jossain vaiheessa käännyttiin kohti Zamoraa. Tie muuttui muhkuraiseksi eikä tien reunassa enää ollutkaan reippaasti tilaa polkea. Pitkiä suoria, ylä- ja alamäkiä mutta ihan kohtuullinen matka. Aamulla +11 ja aurinkoista, puolen päivän jälkeen lämpötila kohosi jo hellelukemiin.

Paljon maastopalon jälkeensä jättämää mustaa pitkälle vuoren rinteeseen, hiiltyneitä metsiä ja mustuneita maastoja. Itse asiassa koko matkan Zamoran suuntaan ajaessa. Kyllä kunnioitus palon sammutusväkeen kasvoi näitä maisemia katsellessa.

Huomenna lauantaina matka jatkuu kohti Zamoraa, jonne on enintään 50 kilsan matka. Lähdetään ajoissa, että ehditään nähdä kaupunkia. Zamorasta lähdetään sunnuntaiaamuna Salamancaan ja ollaan siellä pari yötä. Kilometrejä on tullut vajaa 900. Aikaa on jäljellä vielä noin 2,5 viikkoa mutta niin on matkaakin Malagaan.

Mitä ihmettä, Nairo! Me kun mennään - tai ainakin minä - Rondaan ihan Nairon takia ja nyt sitten kävi näin että eihän Nairo edes aja. Voi Nairo, voi Nairo!

Verin - Puebla de Sanabria / 90 km

18.8.2022

Lopen uupuneena hotellissa pitkän, rankan, nousujohteisen päivän päätteeksi. Kirjoitan huomenna lisää, kun olen yön yli levännyt ja siirtynyt seuraavaan kohteeseen.

Lalin - Ourense / 55 km

16.8.2022

Tänään tiistaina on jo 15. reissupäivä.

Meillä oli vilpoinen ja kostea päivä ajella tänne Ourenseen. Aamuyöstä oli satanut, aamulla lähtiessä lämpömittari näytti +12, poutaa mutta pilvistä. 

Varpaat paleli sandaaleissa. Meitä kyllä lohdutettiin, että helteet ovat tulossa. Kumpi parempi näin pyöräilijän kannalta?

Ensimmäiset 17 kilometriä oli loivaa nousua, noustiin noin 800 metriin. Sitten tuli hienoja, pitkiä laskuja, nousuja, komeita maalaismaisemia. Vettä saatiin niskaan monta kertaa. Sadevermeet päälle, sadevermeet pois. Lämmin se siinäkin peuhaamisessa tulee ja varsinkin, kun ilma ei kierrä sadeasun alla minkään vertaa. Tie N-525 oli hyvä ajella, liikennettä oli vähän ja tie erinomaisessa kunnossa. 

Kyliä ja kahviloita, joihin olisi voinut mennä sateelta suojaan, harvakseen. Yksi sellainen suojapaikka kahviloineen löytyi ja sen talon kulmalla oli iso papukaija viihdyttämässä ohikulkijoita. Kun sille jotain sanoi, se huikkasi "hola" ja aloitti erilaisten temppujen esittelemisen. Milloin roikkui nokallaan, milloin taas levitti siivet ja roikkui kynsillään. Kyläläiset kävivät rapsuttelemassa sitä, me ei uskallettu koskea. Lähetin junnujengille videon linnun touhuista piristykseksi, kun ovat toista kierrosta koronan kourissa.

Covid -viruksesta sen verran, että kun tänne reissuun lähdettiin, pakattiin mukaan läjä maskeja. Oli näet varoiteltu, että kaikissa julkisissa paikoissa ja mahdollisesti muuallakin (esim. hotellit) vaaditaan maskin käyttö. Vaan eipä ole vaatiduttu eikä täällä kukaan käytä maskia. Me käytetään jos mennään johonkin ruuhkaiseen kauppaan tai vastaavaan, muuten ei. Lennolla Lissaboniin ja junassa Portoon niin ikään käytettiin. Ainoastaan Santiagon katedraaliin pääsy vaati maskin.

No, nyt kuitenkin ollaan täällä Ourensessa. Tässä kaupungissa on valtavat korkeuserot. Kun kävelee täällä ns. keskustan puolella kohti jokea, joen toisella puolella näkyy kuinka tie nousee korkeuksiin heti joen jälkeen kaupungin laidalla. Täällä löytyy jäänteiteitä roomalaisten kuumien lähteiden luo perustamasta kylpylästä. Välillä satoi reippaasti, joten kovin pitkiä lenkkejä ei täällä olla kävelty. Näillä kulmilla oli jokin aika sitten metsäpaloja ja olen tsekannut aamuisin lähtiessämme, että onko varoituksia annettu.

Santiago de Compostela - Lalin / 52 km

15.8.2022

Lalinissa matkalla kohti Ourensea, jossa huomenna. Mukava ja helpohko päivä ajella, vaikka nousuakin oli. Myötätuuli, aamulla +17, illalla +26, välillä pilvistä ja toisinaan paistoi aurinko.

Aamulla odoteltiin postin aukeamista, että saadaan pyörät lunastettua ulos. Säätämistä kaupungista ulos ajaessa, mutta lopulta päästiin tielle N-525 Ourenseen.

Iloisia uutisia saatiin tänään, kun se meidän Booking.comin kautta varattu hotelli/hostelli Malpicassa peruttiin päivää ennen kuin meidän sinne piti mennä eikä sieltä päin löytynyt vapaita huoneita. Jouduttiin siis muuttamaan suunnitelmia ja maksamaan melkoinen raha uudesta varauksesta. Lähetettiin kuitti tämän uuden varauksen maksusta ja tänään saatiin viesti, että saadaan erotuksesta rahat pois. Laitoin Booking.comiin viestiä, että ollaan fillareilla matkalla eikä voida ottaa heidän tarjoamaansa hotellia vastaan, joka olisi ollut noin 25 km päässä alkuperäisestä. Eli varattiin ihan itse enkä kyllä kuuna päivänä olisi uskonut, että maksavat erotuksen. Iloinen mieli nopeasta toiminnasta!

Tämä Lalin on kaupunki tien N-525 varrella. Tänään maanantaina täällä ei ainakaan näin illalla ole juuri mikään kauppa auki, kuppiloita lukuunottamatta. Muutenkin oli sellainen fiilis matkalla, että onkohan maanantait täällä päin maailmaa muutenkin melko leppoisia päiviä. Ei ollut ruuhkaa missään, ei paljoa liikkujia eikä mikään auki.

Huomiseksi on luvattu sadetta. Kilometrejä on tullut tähän mennessä kilometriä vajaa 600 eli ehkä noin kolmannes on takana. Vielä ei mitään järkyttävän korkea ole ylitetty, mutta sekin aika vielä koittaa. Kaikki hyvin.

A Coruna - Santiago de Compostela / 74 km

14.8.2022

Onneksi eilen oli lauantai kun hypättiin pyörien kyytiin ja lähdettiin etsimään tietä ulos A Corunasta. Liikennettä aamusta vähän, sumua sitäkin sankemmin. Opasteita oli vähän, joten kaikki edellytykset hortoiluun oli olemassa. Ja niinhän siinä sitten kävi, että kun kaupungista pullahdettiin ulos, harhauduttiin maaseututielle. Hyväkuntoinen, päällystetty tie vei onneksi oikeaan suuntaan ja läpi kauniin espanjalaisen maalaisidyllin.

Jarin kaveri, se hiton gps, teki stopin ja yritettiin löytää tie isommalle tielle kännykän kartan avulla. Olen sitä mieltä, että ihan turha kanniskella gepsiä mukana kun toiminta on epävarmaa eikä se ainakaan näytä lyhyintä tietä perille. Tämä sama laulu gepsin mollaamiselle on osaltani kestänyt monta vuotta eikä loppua näy.

Paksu sumupilvi peitti auringon ja näkyvyyttä oli enintään muutama metri, lämpötila +16. Kun pilvestä päästiin, alkoi arvoton auringon porotus ja lämpötila kohosi +37 asteeseen. Pitkiä nousuja riitti ja aina kun päästiin alas, uusi nousu odotti. Mittarista tänään katsoin, että max nopeus oli parhaimmillaan 58,2 km/h. Jos tuon olisin tiennyt, jarrut olisivat kummasti vinkuneet. Nähtiin kyykäärme, lisko ja muutama haukka/kotka.

Melkoinen paikka tämä Santiago de Compostela. Täällä on turisteja niin paljon, etten missään ole näin pienellä alueella nähnyt. Jatkuvat ruuhkat joka paikassa, yötä päivää jatkuva Compostelan juhlinta. Meidän majapaikka on aivan katedraalin läheisyydessä, joten hiljaista hetkeä ei ole odotettavissa ensi yöksikään. Huoneessa on suuret ikkunat, mutta ei niitä voi yöllä pitää auki kun väkeä lappaa jatkuvalla syötöllä ohi, laulu ja nauru raikaa.

Eilen kun tultiin tänne kaupunkiin, pyörille ei saatu majoitustiloista paikkaa, mikä olikin tiedossa. Hostellista 100 metriä johonkin suuntaan on posti, johon voi viedä pyörät säilöön. Oltiin kello 18 aikoihin viemässä fillareita ja siellä oli karmeat jonot. Ei pyörien tuojista vaan sinne saattoi jättää myös reput, rinkat ja postittaa matkatavaroita vaelluksen jälkeen kotia kohti. Paljon oli pyörien postittajia ja fillarilaatioita varmasti toista kymmentä odottamassa lähtöä. Meidän pyörien säillytys maksaa vitosen per vuorokausi.

Tänään sunnuntaina lähdettiin aamuseitsemältä katsomaan tuota kuulua katedraalia. Ajaltetiin lähteä ajoissa, että vältytään johoilta. Eikä jonottaa tarvinnut, päästiin heti sisään. Melkoista loistoa ja kimallusta. Valokuvista tuli niin tummia, että turha esitellä niitä.

Ollaan kävelty paljon täällä vanhassa, historiallisessa osassa kaupunkia ja tuolla alempana kaupungissa. Väkeä on niin paljon, että on vaikea löytää ruokapaikkaa. Eilen illalla käytiin syömäss palellat ja voi olla. Kaikesta huolimatta oikein kaunis kaupunki.

Huilipäivä kävellen ja fillaroiden

12.8.2022

Kaupunkiin tutustuminen alkoi aamulla +18 asteen ja sakean sumun siivittämänä. Käveltiin rantakatua, käytiin keskustassa, lounastettiin ja palattiin hotelliin päikkäreille.

Täällä on niin urheilullista ja vauhdikasta väkeä, että juoksijoille on oma juoksukaista pyöräkaistan ja kävelykadun vieressä. Ja ainakin minä olisikin ollut juoksijoiden jaloissa, sellaista vauhtia päästelivät kaistallaan.

Iltapäivällä otettiin pyörät alle ja lähdettiin tuonne Herkuleen tornille, joka on roomalaisten rakennuttama majakka täällä A Corunan keskustan tuntumassa. Torni listattiin vuonna 2009 Unescon maailmanperintöluetteloon ja on vanhin edelleen käytössä oleva roomalainen majakka. Majakan ymäristö kallioineen oli kaunis ja hoidettu virkistysalue.

Valtava sumupilvi vyöryi mereltä ja lämpötila tipahti hetkessä +16 asteeseen. Paluumatkalla hampaat kalisivat hyytävän kylmässä ja koskeassa tuulessa.

Huomenna lähdetään aamulla polkemaan Santiago de Compostelaan, jonne tullee matkaa reilu 70 kilometriä. Siellä ollaan taas pari yötä ja sitten matka jatkuu kohti uusia paikkoja ja hauskuuksia.

Saattaa olla taas melkoinen haaste ja hermoja raastava kokemus löytää täältä rannikolta tie läpi kaupungin Santiagon tielle.