Tulevaa tuumiskellen ja vanhoja muistellen

11.10.2017

Eilen katselin kartaa sillä silmällä, että jos vaikka ensi vuonna suuntaisi pyöräretkensä ensin junalla niin pitkälle pohjoiseen kun pääsee, siitä Jäämerenrannalle ja sieltä kotia kohti. Tai sitten jättäisi tuon Jäämeren väliin ja koukkaisi esimerkiksi Inarin kautta takaisin niin pitkälle kuin aika (loma) antaa myöten ja sitten hyppäisi junaan tai bussiin ja kotiin.

Muuten ihan ok, mutta ... jos onkin sateinen ja kylmä kesä ja vettä saa niskaansa joka päivä? Paleltaa eikä aurinkoakaan näy! Ei taida mielenkiinto eikä varsinkaan huumori enää riittää sellaiseen matkaamiseen. Tuonne pitäisi ottaa teltta ja keittovehkeet mukaan, joten pyörissä olisi painoa huomattavasti enemmän, vaikka kuinka tarkkana olisi vaatteiden kanssa. Teltta ym. + keittovälineet painavat sen minkä painavat, muussa voisi sitten säästellä. Hmm, pitääkin alkaa ehdotella Jarille, joka ei ehkä ihan äkkiä asiaan ihastu koska inhoaa mäkäräisiä ja itikoita syvästi.

Palataan kymmenen vuotta ja enemmänkin, taaksepäin. Silloin me vietettiin lomat Lapissa sekä Suomen, Ruotsin että Norjan puolella kiertäen ja telttaillen. Meillä oli inkkarikanootti (ja on edelleenkin) katolla ja melottiin paljon jokia ja järviä. 

Lemmenjoen "kultareitti" on lempijokeni ja se ollaan melottu Njurkulahdesta Kultahaminaan kaksi kertaa.Ensimmäinen kosketus Lemmenjoen kansallispuistoon oli kuitenkin jo melontareissuja aiemmin vuonna 2007 muutaman yön valennus merkittyä reittiä pitkin. 

Kaivuualueen läheisyydessä poikettiin reitiltä ja käytiin katsomassa, kuinka massiivista toimintaa siellä onkaan. Vaelluksen aikana ei törmätty yhteenkään muuhun kulkijaan (paitsi kullankaivajiin). Rauhallista siis oli lukuunottamatta yhtä iltaa, kun oltiin poikettu reitiltä ja laitettiin teltta pystyyn lähemmäs pientä puroa, jonka varrella oli valtausta.

Meidän jo ollessa nukkumassa, paikalle pölähti mönkkärillä äkäisiä ja vähän maistissa olevia kaivajia, jotka luulivat meidän vallaneen heidän mestansa. Mönkkäri pörräsi teltan vieressä uhkaavasti, äkäiset ukot manasivat meitä ja me pelättiin teltassa. Onneksi kaivajien mukana oli nainen, joka tyynnytteli heput ja sai nämä viimein uskomaan meidän olevan vain retkeläisiä. Meidän nenät säästyivät moukaroinneilta mutta unet karisivat silmistä! Että aikaa tarkkaa siellä!

Kultahaminasta palattiin autolle turisteja kuskavaan moottoriveneen kyydissä. Ikimuistoinen retki tämäkin. Jarille jäi erityisen hyvin mieleen "Petronellan kukkulat", joita hän kiipesi ihan puuhun asti ihastelemaan vaikka alempaakin olisi näkyneet. Kun palattiin kotiin, ahmittiin kaikki mahdollinen kirjallisuus joka käsiimme saatiin, missä käsiteltiin Sylvia Petronella Antoinette van der Moer'ia eli Petronellaa sekä Lemmenjoen kullankaivajia ja kullankaivuun historiaa Lapissa. Mielenkiintoisia kirjoja löytyi kirjastosta ja ne olivat hienoa luettavaa.

Näin Wikipediassa Petronellasta: "Sylvia Petronella Antoinette van der Moer, usein pelkkä Petronella, (s. 11.9.1923 Haag/28.1.2014 San Francisco) oli Suomen Lapissa muutaman kuukauden ajan vuonna 1949 oleskellut ja paljon julkisuutta saanut hollantilainen nainen, joka kuuluu nykyään Lapin kultamaiden legendoihin. Petronellasta liikkuu monenlaisia kertomuksia ja monet niistä ovat aikojen saatossa vääristyneet.
     Petronella saapui Suomeen kesäkuussa 1949 esiintyen toimittajana. Helsingissä hän jätti hotellilaskunsa maksamatta ja katosi. Rovaniemellä on oli kuullut Lapin kullankaivajista. Petronella lähti erään geologin mukana pohjoisen kultakentille ja jäi Morgamojalle kullankaivajien kokin Tyyne Tähden apulaiseksi. Hän toimi Kullervo Korhosen ja Heikki Kokon kullankaivuuporukan apukokkina loppukesästä 1949. Siinä työssä hän auttoi ruoanlaitossa, siivosi ja pesi pyykkiä. Hänen kerrotaan olleen ahkera ja saaneen kullankaivajien kunnioituksen. Petronellan muistellaan olleen iloinen ja miellyttävä, mutta hän ei kuitenkaan pyrkinyt viettelemään miehiä.
     Vuoden 1949 syyskuun lopulla Petronella lähti käymään Inarissa, jossa hänen aikomuksenaan oli palata takaisin kultajoille kaivukauden loppuun saakka. Poliisi kuitenkin pidätti hänet Inarissa. Hänen passinsa oli mitätöity ja hänen tuli poistua maasta. Petronella tuomittiin Helsingin raastuvanoikeudessa 18. lokakuuta 1949 karkotettavaksi Suomesta viideksi vuodeksi. Häntä syytettiin maksamatta jääneestä hotellilaskusta, oleskeluviisumin ylittämisestä ja väärällä nimellä esiintymisestä. Lehdissä tapauksesta kerrottaessa esitettiin väitteitä vakoilusta ja arvailuja hänen tekemisistään kulmailla. Hänet kuitenkin karkotettiin vain pikkurikoksista.
     Petronella poistui maasta, mutta jätti lähtemättömän jäljen sekä kultamiesten mieliin että kultamaille. Nykyään Lemmenjoen maisemissa kohoavat kaipaamaan jääneiden kultamiesten nimeämät Petronellan kukkulat.
     Kullankaivajat ja lehtimiehet yrittivät jälkeenpäin tavoittaa Petronellaa, mutta tuloksetta. Oulun 
 kaupunginteatteri teki Petronellasta musikaalin vuonna 2006. Saariselällä on hänen nimensä mukaan nimetty ravintoja ja hänen tarinansa on kerrottu Legenda-olutmerkin pulloetikettien Lapin legendoista kertovassa sarjassa.
     Syyskuun 2007 alussa hollantilainen ryhmä löysi Petronellan asuinpaikan. Petronella asui tuolloin New Albanyn kaupungissa Ohiossa. Hän käytti äitinsä suvun kautta tulevaa nimeä P. Annick Vandermoer.
     Vuonna 2014 yhdysvaltalainen Jenny O'Connell perusti Finding Petronella -hankkeen, jossa tavoitteena on kulkea Petronellan jalanjäljissä jalkaisin Suomen läpi Lappiin. Projektille hankittiin rahoitusta joukkorahoituksella ja sitä dokumentoidaan blogiin. O'Connell tutustui Petronellaan ja hänen tarinaansa ystävänsä, Petronellan tyttären Solange van der Moerin kautta. Näihin tarinoihin on kuitenkin tehnyt oikaisuja Suomi-Hollanti-seuran aktiivi Arnold Pietersen, jonka selvitysten mukaan Petronella ei ollut toimittaja, ei taistellut vastarintaliikkeessä eikä ollut keskitysleirillä, kuten oli väittänyt. Hän ei myöskään ollut paronitar eikä haastatellut 1940-luvulla rosvopäällikköä Salvatore Guilianoa Sisiliassa. Pietersenin selvitysten mukaan toimittajan tittelin varjolla eri puolilla Eurooppaa tehdyt hotellipetokset olivat Petronellan elämäntapa. Suomen lisäksi hän aikalaislehtien mukaan majaili hotelleissa maksamatta Ruotsissa, Tanskassa ja Italiassa. Jenny O'Connell vieraili vuoden 2014 kesällä Tankavaaran 65. kultakisoissa kierrellen myös Petronellan jalanjälkiä Suomessa. O'Neill aikoo kirjoittaa matkastaan sekä Petronellasta kirjan. Hän ylläpitää myös aiheeseen liittyvää findingpetronella.com -blogia netissä.
     Petronella kuoli tyttärensä luona Yhdysvalloissa tammikuussa 2014 ja hänen toiveenaan oli, että hänen tuhkansa siroteltaisiin Lemmenjoelle. Petronellan tytär vei äitinsä tuhkat Lemmenjoelle ja Inarin hautausmaan Pyrkyreiden palstalle. Kullankaivajien hautausmaan uuteen muistopatsaaseen Tuhkapyrkyriin kiinnitettiin Petronellan muistokyltti." (Lähde: Wikipedia)