Edessä karttakatselmuksia
24.03.2014
Ostettiin GoExpo -messuilta Matti Rämön Polkupyörällä Andalusian vuorilta Afrikkaan. Siinähän hänen ajamansa paluureitti Afrikasta Gibraltarin kautta Malagaan kulkee jotakuinkin seuduilla, joka on meidänkin reissun vaihtoehto. Ei ehkä olisi kannattanut lukea kirjaa vielä, sillä nyt alkaa armoton tasaisemman reitin etsintä ja tulos voi olla entistäkin pahempi (eli nousuvoittoisempi).
Järkyttävän paljon nousuja tällä Rämön reitillä! Eikä mitään
pikkumäkiä vaan ihan kunnon kampeamista. Kilometri tai pari nousua, reippaan
pituinen lepo ja sama uudelleen. Minä joka inhoan kaiken kokoista nousua enkä
tosiaankaan ole parhaimmillani – jos nyt missään – niissä, joudun tulevana
kesänä ihan oikeasti vääntämän. Eikä yhtään lohtua tuo se, että tuleehan niiden
nousujen jälkeen laskujakin ja varmasti hurjia sellaisia.
Se kuitenkin on selvää, että ei me samaa reittiä Malagaan palata
mitä sieltä lähdetään. Eikä sitä tiedä – ei olla vielä asiaan perehdytty kartta
kourassa – millainen nousuralli on jo mennessä ja voimat vähissä on ennen
Gibraltaria.
Suurin syy ylämäki-inhooni ei ole kuitenkaan ehkä ole se,
että hyytyisin jo alkuvaiheessa vaan se, että olen liian kärsimätön
nitkuttamaan hitaasti yhtä ja samaa nousua kun parempaankaan ei pysty. Asioiden
pitää rullata koko ajan eteenpäin ja tällaiset hidasteet ovat kauhistus
minulle. Vaikka kuinka puurrat, mitään ei isommin tapahdu eikä matka etene.
Hikisen ja tuskaisen olon kyllä saa aikaiseksi.
Edellä kirjoitettu ei tarkoita sitä, että meidän vauhti on
päätähuimaavaa tai että olisin järkyttävän kovassa kunnossa ylettömän
harjoittelun jäljiltä. Ei, me edetään tasaista tahtia mutta edetään kuitenkin
ihan kohtuullisesti normaalioloissa. Meidän matkantekoon ei kuulu lorvia montaa
päivää samassa paikassa. Yksi ylimääräinen lepopäivä ehkä noin kerran viikossa riittää
ja joskus senkin pitäminen ottaa koville.
Kun muutama vuosi sitten pyöräiltiin Budapestista Slovakian
kautta Tsekkiin, matkalle osui Karpaatit. Jo kaukaa kauhistelin vuoriston
ääriviivoja ja karttaa tutkittiin hartaasti etsien matalinta ja lyhyintä
reittiä niiden yli. Ihan kelpo reitti löydettiinkin, johon sattui vain muutama
julmetun pitkä mutta loivahko nousu.
Viime kesänä Sevillasta Lissaboniin mahtui monenlaista
lyhyttä, pitkää ja välillä tosi jyrkkääkin nousua, mutta jostain syystä niiden
tuoma rasitus jäi taka-alalle helvetillisen helteen vuoksi. Ja niin voi käydä tulevanakin
kesänä, sillä mehän ollaan matkalla kolme viikkoa heinäkuussa eli kuumuutta
varmasti riittää.
Hölmökö minä olen kun pohdin tulevaa? Joka tapauksessa sinne
lähdetään innosta puhkuen ja vapaaehtoisesti oli maasto ja helle millainen
hyvänsä. Ja minne mennään, sieltä pitää tulla myös pois omin voimin.
Uusi punavalkoinen kypäräkin on nyt sitten löytänyt tiensä
meidän kotiin, oikein sievä ja hyvin istuva onkin.