Kevään tuloa nopeuttamassa

25.03.2021

Tällaisina keväisinä päivinä olen omalta osaltani pyrkinyt nopeuttamaan lumien lähtöä meidän pihasta hakkaamalla jäätä tuosta grillin edustalta, heittelemällä suuremmista lumiläjistä lunta jo sulaineisiin kohtiin ja kaivamalla keinun ja grillin suojia lumen ja jään alta. Jälkimmäisen osalta tosin huonoin tuloksin, sillä fiksuna olen paiskonut läpi talven lumitöiden lumia keinun suojan päälle ja nyt siellä on monen sentin jääkerros odottamassa ensin lumen sulamista ja sitten sen jälkeen pääsee vasta jään sulaminen vauhtiin. Eli vielä ei pääse nautiskelemaan auringosta pihakeinussa grilliherkkuja syöden.

Viime viikolla kävin vielä aamuhiihdolla. Latu oli niin jäinen ja kadonnut melkein kokonaan näkyvistä, että pelotti. Suksin kuitenkin hankikannon turvin ristiin rastiin reilut kuusi kilometriä kun hiihtämään kerran lähdin. Muita alan harrastajia ei näkynyt. Kotiin palasin metsän kautta jäisiä polkuja pitkin hissukseen edeten lintuja tai ihan mitä hyvänsä metsän eläimiä tähyten, ei kuulunut ääniä eikä mitäään näkynyt. Sukset on nyt laitettu säilöön odottamaan seuraavia hiihtokelejä.

Jari pyöräili viimeiset metsälenkkinsä viime viikonloppuna ennen kevät/kesäkauden alkua. On jäistä ja alkaa olla ojanylityspaikat petollisia ja märkiä. Kilometrejä onkin tullut tänä talvena huomattavasti fillarin selässä, hiihtäen vähän.

Alkuviikosta lähdin nastakengät jalassa tuohon meidän lähimetsään siinä toivossa, että voisin kuvata lintuja tai ihan mitä hyvänsä. Oli sellainen kuvaajafiilis joten kamera kaulassa keikkuen viletin parin tunnin lenkin. Ei yhtään mitään. Tai kuulin tikan naputusta jostakin, siinä kaikki. Mukava pieni retki kuitenkin.

Pitkästä aikaa junnujengi rantautuu meille lauantaivierailulle. Toiveissa on ollut kuppikakkujen leivontaa ja koristelua, joten ohjelmassa on pääsiäisaiheisten kuppikakkuja valmistus. Kaikenlaista kivaa koristetta ja kuppia on ostettu, mutta lopputulos on täysi mysteeri, koska en ole mikään muffini-leipuri enkä varsinkaan pienten yksityiskohtien säätäjä. No intoa, mielikuvitusta ja yrittämistä kyllä varmasti riittää kolmen junnun ja yhden ikäihmisen verran.

Koronarokotetta ei meille ole vielä riittänyt eikä ihan tarkkaan ole edes tiedossa, milloin se tuikataan tällaisiin normitapauksiin. Se kuitenkin otetaan ihan vaan jo siitä syystä ja toivossa eläen, että tämä tauti laantuisi rokotusten myötä lähitulevaisuudessa ja päästäisiin palaamaan normaaliin elämään.  Meillä ei kyllä ole syytä valittaa rajoituksista eikä muustakaan, koska me kaksi elämme melko normaalisti monen muun päivittäiseen elämään verrattuna. Pieni pelko kuitenkin kalvaa takaraivoa tartunnan riskistä itseen tai lähipiiriin. Olisihan se ihan mukava päästä johonkin, vaikka leffaan, tai tavata ystäviä tai käydä keikoilla ... Tätä kärvistelyä on vuosi takana.

Tänään se vihdoi tapahtui

16.3.2021

Kevät on saapunut! Ikkuna oli yön yli piirun verran rakosillaan ja talven jälkeinen ensimmäinen aamuherätys linnunlauluun klo 5.10. Pilvistä ja harmaata kyllä on, mutta kaikki kevätihanuus on vielä edessä. Mustarastas lauleli lähimetsän reunassa kauniisti aamutuimaan. Vuosi sitten se lirutteli vielä meidän jättikuusessa, ei enää koska koko kuusta ei ole kuin halkoina pinossa.

Tästä se taas lähtee ja nyt vaan odotellaan aurinkoisia ja lämpimämpiä varhaisaamuja, jolloin pääsee nauttimaan aamujen ihanuudesta pihakeinuun kahvikuppi kädessä. Olen niin kevätihminen, että heikottaa sen ihanuus ... vai olisiko väsymys johtuen aikaisesta heräämisestä.

Miten se on edes mahdollista, että

3.3.2021

 

Jari vetää yksitoista kilometriä hiihtäen enemmän samassa ajassa kuin minä? Näin se vaan kävi. Oltiin hiihtämässä, Jari luistelusuksilla, minä perinteisillä ja tuollainen rökitys tuli. Latu oli jäinen ja jarruttelin siinä melkein ainoassa alamäessä minkä pystyin, Jari veti "muna-asennossa" kaikki. No, vauhti liene kohdallani vain ylöspäin, jos se mitenkään on edes mahdollista. Jos vähän sataisi vielä lunta, niin uskaltaisin laduille, nyt juuri en.

Ollaan nautittu ihanista kevätsäistä ja auringosta ja valoisuudesta erityisesti. Aamuisin on jo seitsemältä valoisaa ja sitä jatkuu pitkälle iltaan. Lumet ovat sulaneet pihalta varmaan parikymmentä senttiä eikä tuo meidän mäkikään niin mahdoton ole ollut liukkaudeltaan. Suolaa ja hiekkaa on kyllä kylvetty ja paljon.

Jari on päässyt maastoon ajelemaan ja kilometrejä onkin tullut enemmän kuin ehkä vuosiin. Jäisten ja muhkuraisten polkujen tiimellyksessä on tullut naarmuja ja pieniä ruhjeita, mutta isommilta kolhuilta ja vaurioilta on säästynyt.

Kuinkas sitten meidän lomasuunnitelmat jaksavat? Kesää ja lomaa odotellessa suunnitelmia tulevaan on laadittu ja kartaa katsottu. Uudet punaiset pyörälaukut odottaa. Se nyt ainakin on varmaa, että etelään ei päästä fillaroimaan. Ja vaikka päästäisiinkin, tuskin lähdetään. Mennään siis tänäkin kesänä Lappiin ja sieltä kohti kotia. Ehkä niin, että Rovaniemelle junalla, sieltä bussilla Utsjoelle tai Nuorgamiin (jos bussi sinne). Sikäli mikäli Norjaan pääsee, koukkaus sitä kautta Näätämöön ja Kainuun ja Kolin kautta kotiin. Jos tuo ei onnistu koronan tai puuttuvan rokotuksen (ja todistuken) vuoksi, sitten Utsjoelta Tenoa seuraten Karigasniemelle, Inariin ja sieltä Kainuuseen ja Kolin kautta kohti Keravaa. Ehkä me lähdetään tänä vuonna jo kesäkuussa juhannuksen aikoihin, ehkä vasta elokuussa. Junnujen kanssa on kuitenkin tarkoitus lähteä ennen koulun alkua Kuusamoon muutamaksi päiväksi.

Korona ei ole onneksi meitä eikä läheisiäkään koetellut, mutta huolihan siitä on. Varsinkin kun Jari liikkuu julkisilla työmatkat ja ainakin junat ovat harva se päivä tavallista lyhempiä mikä tarkoittaa sitä, että parin metrin välit on mahdotonta toteuttaa. Eikä siellä kaikki käytä kasvomaskia, mikä on kyllä melko idioottimaista ja itsekästä kanssamatkustajia kohtaan. Minä teen pakolliset kauppareissut ja pyrin välttämään ruuhkaisempia aikoja koska mahdollisuus siihen on.

Mutsi on edelleen vuodeosastolla, nyt jo seitsemättä viikkoa, mutta päässee kotiin tämän viikon aikana. Välillä sanoo olevansa kotona, välillä mökillä tai jossakin hoitolaitoksessa. Tuntuu, että simppelin kännykän käyttökin on jossain määrin vaikeutunut tai peräti unohtunut. Suuri huoli tulee olemaan, että kuinka näiden viikkojen jälkeen selviää kotona vaikka kotiapu käykin monta kertaa päivässä ja me lapset monena päivänä viikossa.

Täällä siis kaikki melko hyvin, ja nyt ulos!