Miten se on edes mahdollista, että

3.3.2021

 

Jari vetää yksitoista kilometriä hiihtäen enemmän samassa ajassa kuin minä? Näin se vaan kävi. Oltiin hiihtämässä, Jari luistelusuksilla, minä perinteisillä ja tuollainen rökitys tuli. Latu oli jäinen ja jarruttelin siinä melkein ainoassa alamäessä minkä pystyin, Jari veti "muna-asennossa" kaikki. No, vauhti liene kohdallani vain ylöspäin, jos se mitenkään on edes mahdollista. Jos vähän sataisi vielä lunta, niin uskaltaisin laduille, nyt juuri en.

Ollaan nautittu ihanista kevätsäistä ja auringosta ja valoisuudesta erityisesti. Aamuisin on jo seitsemältä valoisaa ja sitä jatkuu pitkälle iltaan. Lumet ovat sulaneet pihalta varmaan parikymmentä senttiä eikä tuo meidän mäkikään niin mahdoton ole ollut liukkaudeltaan. Suolaa ja hiekkaa on kyllä kylvetty ja paljon.

Jari on päässyt maastoon ajelemaan ja kilometrejä onkin tullut enemmän kuin ehkä vuosiin. Jäisten ja muhkuraisten polkujen tiimellyksessä on tullut naarmuja ja pieniä ruhjeita, mutta isommilta kolhuilta ja vaurioilta on säästynyt.

Kuinkas sitten meidän lomasuunnitelmat jaksavat? Kesää ja lomaa odotellessa suunnitelmia tulevaan on laadittu ja kartaa katsottu. Uudet punaiset pyörälaukut odottaa. Se nyt ainakin on varmaa, että etelään ei päästä fillaroimaan. Ja vaikka päästäisiinkin, tuskin lähdetään. Mennään siis tänäkin kesänä Lappiin ja sieltä kohti kotia. Ehkä niin, että Rovaniemelle junalla, sieltä bussilla Utsjoelle tai Nuorgamiin (jos bussi sinne). Sikäli mikäli Norjaan pääsee, koukkaus sitä kautta Näätämöön ja Kainuun ja Kolin kautta kotiin. Jos tuo ei onnistu koronan tai puuttuvan rokotuksen (ja todistuken) vuoksi, sitten Utsjoelta Tenoa seuraten Karigasniemelle, Inariin ja sieltä Kainuuseen ja Kolin kautta kohti Keravaa. Ehkä me lähdetään tänä vuonna jo kesäkuussa juhannuksen aikoihin, ehkä vasta elokuussa. Junnujen kanssa on kuitenkin tarkoitus lähteä ennen koulun alkua Kuusamoon muutamaksi päiväksi.

Korona ei ole onneksi meitä eikä läheisiäkään koetellut, mutta huolihan siitä on. Varsinkin kun Jari liikkuu julkisilla työmatkat ja ainakin junat ovat harva se päivä tavallista lyhempiä mikä tarkoittaa sitä, että parin metrin välit on mahdotonta toteuttaa. Eikä siellä kaikki käytä kasvomaskia, mikä on kyllä melko idioottimaista ja itsekästä kanssamatkustajia kohtaan. Minä teen pakolliset kauppareissut ja pyrin välttämään ruuhkaisempia aikoja koska mahdollisuus siihen on.

Mutsi on edelleen vuodeosastolla, nyt jo seitsemättä viikkoa, mutta päässee kotiin tämän viikon aikana. Välillä sanoo olevansa kotona, välillä mökillä tai jossakin hoitolaitoksessa. Tuntuu, että simppelin kännykän käyttökin on jossain määrin vaikeutunut tai peräti unohtunut. Suuri huoli tulee olemaan, että kuinka näiden viikkojen jälkeen selviää kotona vaikka kotiapu käykin monta kertaa päivässä ja me lapset monena päivänä viikossa.

Täällä siis kaikki melko hyvin, ja nyt ulos!