Lunta, vettä, räntää ja myrskytuulia luvassa

31.12.2018

Joulu onnellisesti ohi. Meillä meni kyllä kaikki oikein hyvin. Aattoa ja joulupukkia vastaanotettiin neljän sukupolven voimin Munkkivuoressa, jossa myös syötiin jouluateria.

Kaiken kaikkiaan oli mukava lorvia monta päivää tekemättä juuri mitään. Katsottiin paljon leffoja, Jari kävi lähes päivittäin metsälenkillä fillarilla ja minä nautin tekemättömyydestä.

Torstaina lähdettiin heti pimeän väistyttyä jäälle mielessä hiihto. Edellispäivänä oli luvattu pakkasasteita, mutta ei niitä kyllä aamulla ollut. Jään päällä oli monta senttiä märkää lunta. Ehkä parisataa metriä lykittiin ja käännettiin suksen kärjet kohti autoa ja kotiin. Ei siitä mitään tullut kun sukset upposi eikä meidän rohkeus olisi kuitenkaan riittänyt ylittää lumettomia kohtia, näytti pahaenteiseltä. Mutta kuuma tuli tuossakin mitättömän lyhyessä "hiihtämisessä". Jari on käynyt kerran tai pari Keinukallion lyhyellä ladulla, joka on ollut hyvässä kunnossa. Ja väkeä mustanaan.

👀👀👀

Uusi vuosi tuokin minun elämääni melkoisen muutoksen: jään eläkkeellä syyskuussa, vau! Ja kyllähän se tietysti Jarin elämäänkin vaikuttaa ja toivottavasti positiivisesti. Kymmenien vuosien työura on takana ja eläkepäivät alkavat heti kun siihen vain on mahdollisuus. Eläkkeelle jäämisen "harjoittelu" alkaa heinäkuussa lomalla ja jatkuu siitä sujuvasti eläkepäivillä. Kyllä odotan, se on varma. Pitäisi hankkia "aamukampa" helpottamaan odotusta.

👀👀👀

Kesäsuunnitelmista sen verran, että elokuun alussa lähden pienten kanssa Saariselälle muutamaksi päiväksi koulun alkua odottelemaan. Jari ehkä lähtee mukaan, ehkä ei. Siellä olisi kyllä hyvät maastot pyöräillä joten voi olla, että lähtee ja vuokraa sieltä fillarin. Minulle riittää pienten kanssa vaeltelu lähitienoilla. Mennään lentäen ja liikutaan sitten julkisilla kentän ja majoituspaikan väli.

Fillarimatkan lentoja ei ole vielä varattu, mutta kyllä meillä on melko selvää, mihin mennään ja milloin. Varataan ehkä ihan lähipäivinä. Kolmen viikon suunnitelma on alustavasti sellainen, että lennetään Barcelonaan, sieltä Gironaan pariksi yöksi ja sitten rannikon kautta Ranskan puolelle pieni retki. Sieltä jatketaan kohti Andorraa mutta ennen sitä koukataan Espanjan puolelle ja sisämaan kautta kohti Barcelonaa. Mäkistä tulee olemaan. Onkohan minulla jokin ruuvi löysällä, kun pitää lähteä itseään rääkkäämään tuonne vuoristoon? Varsinkin, kun en ole mikään etukäteentreenaaja enkä muutenkaan mikään urheilullinen fillaristi.

Jos olisi aikaa enemmän, oltaisiin varmasti lähdetty Madridista tai Lissabonista kohti Coruñaa ja sieltä Biskajanlahden rantoja pitkin Bilbaoon ja edelleen Madridiin. Nämä paljon aikaa vievät ja kilometrimääriltään melkoiset retket saavat odottaa tulevia kesiä. Ja jos ei enää sitten eläkemummo jaksakaan, sitten mennään oivallisella vaihtoehtokyydillä eli julkisilla.

Hauskaa alkavaa vuotta 2019 ja paljon, paljon mielenkiitoisia ja jänniä juttuja!

Vihdoin lunta

19.12.2019

Kauhea kutina ostaa lentoliput ensi kesän reissulle! Mutta ehkä vielä odotan päivän tai kaksi! Luin vuoden 2013 fillarireissua ja ihmettelin, että miten kummassa jaksoin kattilat, pannut ja kaikki vermeet laukussa polkea melkoisia matkoja per päivä ja kaikkiaan yli 1 600 kilsaa noin 3,5 viikossa. Se oli melkoinen matka keskellä kesähelteitä! Mutta ihanat muistot siitä jäi, vaikka Jari sairastuikin.

Meidän elämä on ollut viikonloppujen osalta aika kiirettä. Lauantaiaamuna loikattiin laivaan ja piipahdettiin muutaman tunnin visiitille Tallinnan joulutorille ja vähän ostoksille. On ihan mukava käydä siellä noin kerran vuodessa. Paljon oli muutakin väkeä liikkeellä, laiva ääriään myöten täynnä ja pikkujouluväkeä juhlimassa.

Eilen pääsi vihdoin lumitöihin, tänään se vähäinen lumi taitaa olla muisto vain. Ajattelin kyllä kotiin mentyäni väsätä lumilyhdyn tai jotakin muuta kivaa pientä pihalle, mutta katsotaan nyt, onko mistä väsätä.

Piparkakkuja on leivottu ja niihin on puristeltu runsaalla kädellä eri värisiä massoja. Ehkä vähän jopa liian kanssa! Lanttulaatikot on paistettu kuten myös mutsille kakku. Meidän 2,5 kilon kinkku odottaa pakasteessa viikonloppua, jolloin uuni kutsuu.

🐽🐽🐽

Minä olen lomalla tulevan perjantain ja joulun jälkeisen torstain. Tulee mukavan pitkä vapaa, josta alkupään (yhden päivän) käytän siivoamiseen ja leipomiseen ja muu aika menee laiskotellessa. Aattona haetaan mutsi ja mennään Munkkivuoreen joulupukkia katsomaan ja syömään jouluateria. Seuraavana päivänä tulee sitten ainakin Jarin mutsi meille, mahdollisesti muitakin.

🐽🐽🐽

Me ostettiin liput Bob Dylanin kesäkuiselle keikalle Hartwall Arenalle. Jo helmikuussa menen nuorimman pienen kanssa Disney on Ice -näytökseen sekä Kaupunginteatteriin syyskuussa Pientä merenneitoa katsomaan kahden vanhemman kanssa. Lasten kanssa on tosi mukava käydä siellä ja täällä, hyvällä mielin pääsee itsekin näkemään sellaista, jota muuten ei ehkä näkisi.

Kuten nyt vaikka Putous! En kuuna päivänä enkä tuskin koskaan olisi mennyt Putouksen kenraaliharjoituksiin (8.12.) ilman pieniä. Ei ole tullut mieleenkään katsoa tai seurata moista ohjelmaa tv:stä. Olikin aika haasteellista hinata itsensä Telakalle, mutta menihän se vaikka ei kauheasti antanutkaan. Lapsilla oli hauskaa ja jännää ja se kyllä riitti minulle.

🎅 Oikein hyvää joulua ja reipasta vuotta 2019 kaikille.🎅

Kohti joulun riemuja

07.12.2018

Me keravalaiset olemme siitä onnellinen kansa, että meidän iloksi ja riemuksi on kirjaston eteen väkerretty valotaidetta, joka pimeän tullen on mitä upein ja tuo ilo, valoa ja hyvää mieltä ohikulkijoille.

Ihan kun tuo ei vielä meille riittäisi, entisen ikävästi harmaan ja autioituneen Anttilan tavaratalon ikkunaan on ilmestynyt Sherwoodin jouluikkuna ja toriaukiolle on noussut kaunis joulukuusi. Kyllä meidän kelpaa rientää kohti joulua!

👀👀👀

Itsenäisyyspäivä meni Röykässä blinejä ja kalaseljankaa syöden. Kiitos taas kerran kaikista herkuista, M&A!

Tampere, tuntematon kotimainen

03.12.2018

Lauantaina hypättiin junaan ja matka kohti Tamperetta alkoi. Ja junakyyti loppui myös jo Riihimäellä, josta jatkettiin matkaa bussilla. Ne ratatyöt ...

Me ollaan käyty Tampereella viimeksi reilu kymmenen vuotta sitten ja sitä ennen ehkä noin pari kertaa eli melko tuntemattomiin maisemiin loikattiin.

Meillä oli liput Tullikamarin J. Karjalaisen keikalle lauantai-illaksi ja yöksi varattu hotellihuone ihan vierestä eli keskustan välittömästä lähteisyydestä.

Ennen keikkaa käytiin ruokailemassa nepalilaisessa, jossa ruuan tulisuus mitattiin chilikuvien määrällä ihan kuten täällä meilläkin. Mutta jos siellä otti puolivälin tulisuuden, se oli todella, todella tulista josta tarjoilija myös varoitti jo tilausta ottaessa. Vaan eipä uskottu ja siitä syystä itse ruuan maku jäi hämärän peittoon chilin poltellessa makuhermoja.

Ehdittiin ennen keikkaa vielä kierrellä heti kaupungilla. Ihasteltiin vanhojen rakennusten kauneutta ja sitä, että ovat malttaneet jättää vanhaa ja arvokasta paikalleen. Näinhän ei kaikkialla ole.

Tamperelainen poro

Itse keikka meni meidän yleisön osalta hienosti hoilaten Karjalaisen ja bändin apuna Ankkurinapit ja kaikki tutut, mihin sanat muistuivat mieleen. Ja Karjalainen oli bändeineen juuri niin hyvä ja tutun oloinen kuin olettaa saattaa. Rentoa soitantaa koko bändiltä ja yleisö ei voisi yhtään enempää olla mukana kuin mitä nyt oli. Voisi luulla, että muusikolle ei juurikaan parempaa kiitosta yleisöltä saa kuin sen, että se osaa sanat uusiin ja vuosikymmeniä sitten syntyneisiin biiseihin. Ihan vedet nousi silmiin! Keikka oli jo jonkin aikaa sitten myyty loppuun ja jengiä oli varmasti toista tuhatta.

Perjantain Kultuuritalon keikka Helsingissä oli niin ikään loppuunmyyty ja sinne me ei lippuja saatu, siksi Tampere. Kulttuuritalon keikasta löytyi jostakin kirjoitus ja se sai kehuja niin kuin varmasti tämä Tullikamarinkin omalla tahollaan.

Sunnuntaina aamiaisen jälkeen lähdettiin kiertelemään kaupungille. Käveltiin joulutorille, käytiin Vapriikissa ja ihasteltiin Tammerkosken ympärillä olevaa miljöötä. Kaunis kaupunki, vaikka keskustan kadut olikin revitty auki ja raitiovaunutien rakentaminen oli kesken. Kesällä täytyy lähteä uudestaan ja ottaa fillarit mukaan, että pääsee vähän pidemmälle keskustan alueelta. Pispala pitäisi kyllä nähdä ja siinä samalla voisi katsastaa lähialueita laajemminkin.

Nyt väsyttää niin paljon

26.11.2018

Nyt on nähty Sherwoodin pikkujoulubileet (musiikin osalta, jatkoille ei enää onneksi lähdetty) ja Tuomari Nurmion Suomen Kansallisteatterin keikka. Mukavaa oli ja varsinkin tuo eilinen Tuomari Nurmio oli melkoinen elämys, taas kerran.

Vielä on edessä J. Karjalaisen Tampereen Pakkahuoneen keikka ensi lauantaina, sitten vähän huilataan.

Tampereella ollaan onneksi yön yli, joten siellä voi vaikka käydä tutustumiskäynnillä jossakin kapakassa ennen ja miksi ei jäljeekin keikan. Melko tuntematon kaupunki tuo Tampere, joten kaikki mikä eteen tulee, on uutta ja varsinkin ihmeellistä.

Jarin pikkujoulut perjantai-iltana venähti seuraavan vuorokauden puolelle, joten sekin vielä painoi silmissä vaikkei nuo lauantain ja sunnuntain keikat niin kovin myöhään menneetkään. Ei vanha jaksa enää montaa iltaa peräkkäin heilua, vaikka kuinka siististi olisi ja eläisi.

Joku on jo viikonlopun aikana nähnyt jonkun luistelemassa pitkin Tuusulanjärven selkää! Huh, onkohan ihan fiksua toimintaa muutaman päivän pikkupakkasten jälkeen?

Hoh hoijaa

19.11.2018

Kyllä on harmaata! Tuntuu, että mikään unen määrä ei ole riittävä. Nyt viikonloppuna kun aurinko näyttäytyi ja illalla näki kuun ja tähviä, fiilis oli heti erilainen. Sellainen reipas!

Oltiin torstaina loppuunmyydyllä Malmitalolla keikalla, jossa esiintyi Dave Lindholm ja Eero Raittinen. Minä Davea fanittavana nautin täysin palkein hänen musiikistaan. Kuvia kännykälläkin otin, mutta niiden taso oli niin surkean onneton, että heitin roskakoriin kaikki!

Jari on käynyt muutaman kerran maastossa ajelemassa ja suppilovahveroitakin on reissuilta tullut. Meillä onkin niitä nyt kuivattuna muutama litra talven varalle. Poron liha tilattiin aiemmin syksyllä Savukoskelta ja perjantaina haettiin se Keravan torilta. Nyt on lihat pakkasessa muutaman hirvenlihakilon kaverina. Herkullisia molemmat!

Haukirosvot

6.11.2018

Lähdettiin landelle torstai-iltana ja palattiin sunnuntaina. Mökissä kun ei ole lämmitystä, olikin aika mielenkiintoista majoittua illalla kello kahdeksan jälkeen (+5) ja aloitella lämmityspuuhat, että tarkenisi nukkua yönsä. Hyvin siinä kävi ja nukuttiin makoisasti. Saatiin lämpö nousemaan jopa +15 asteeseen, mutta hyvät makuupussit pelasti yön.

Aamulla lämmitysruljanssi jatkui ja loppuaika menikin sitten ihan kelpo lukemissa. Siellä kun ei ole sähköä, iltapäivällä jo neljältä tuli hämärää ja aamukahdeksalta alkoi päivä valjeta. Ei haitannut. Saatiinpahan nukkua ilman huolen häivää.

Soudeltiin järvellä kalastellen ja laitettiin verkko. Kalaa ei kovin paljon tullut varsinkaan kun laskettiin takaisin järveen melkein kaikki se mitä saatiinkin. Verkosta saatiin kuha ja yksi isompi hauki oli tuloillaan virvelillä, mutta tyrin kun yritin saada sitä haaviin. Se siitä, se oli Jarin kala se.

Muuten oikein mukava ja rauhallinen retki. Jari kaatoi ja pätki vähän lyhyemmäksi jo kallellaan olevia koivuja joita minä sitten hinasin kohti tien vierustaa. Hikistä hommaa, mutta ei edes kädet kipeytyneet siinä jumpassa.

Tähtiä ei ikävä kyllä päässyt tiirailemaan pimeyden keskellä, koska taivas oli koko ajan paksun pilviverhon peittämä.

Seuraava mökkireissu on odotettavissa vasta keväällä, kun aurinko lämmittää ja suurimmat lumikinokset! ovat sulaneet.

👀👀👀

Nythän jo alkaa olla aika miettiä ensi kesän fillarireissuakin. Mennäänkö Kilpisjärvelle ja sieltä polkaistaan kotiin vai lounais-Espanjan seuduille, jossa ei ollakaan fillaroitu aiempina vuosina. Nuo reissut ehtisi heittää noin kolmessa viikossa ja palata kotiin.

Meillä kun molemmilla on vanhat mutsit milloin minkäkinlaisessa kunnossa, niin ei voi oikein pyytää sisaruksia huolehtimaan heistä kovin pitkää aikaa ilman että itse osallistuu.

👀👀👀

Huomenna mennään katsomaan Bohemian Rhapsody -leffa ja viikon kuluttua Dave Lindholmin keikalle, vau. Sitten onkin vuorossa Sherwoodin kyläjuhla ja heti seuraavan päivänä Tuomari Nurmion keikka Kansallisteatterissa. Joulukuun ensimmäinen päivä lähdetään Tampereen Pakkahuoneelle J. Karjalaisen keikalle ja yövytään Tampereella. Vähän niin kuin pikkujoulutunnelmissa mennään ja ollaan!

Käytiin pari viikkoa sitten katsomassa A Star is Born. Surullista katsoa, kun mies ryyppää itsensä ja elämänsä pilalle, mutta muuten elokuva eikä edes sen musiikki tehnyt minuun mitään suurempaa vaikutusta.

Mitä tästä sanoisi

22.10.2018

Siis tästä syksystä, kun lämpötilat hipoivat 20 astetta monta päivää. Lokakuussa, kun syksyn pitäisi pikkuhiljaa kääntyä talveksi ja ainakin viilentyä jos ei nyt muuta. Onko se sitten hyvä asia vai pelottavaa? Niinpä. Vähänkö tässä nyt kärvistellään ja podetaan huonoa omaatuntoa siitä, että juuri tämä minun 50-luvulla syntynyt sukupolvi on tyrinyt oikein kunnolla nämä asiat ahneudessaan. Jälkipolvet saavat korjata mitä korjattavissa on, mikäli siihen enää pysyvät ja keinot löytävät.

Tuhoisia myrskyjä on koettu ympäri maailmaa eikä niistä kaikista edes kirjoitella kissan korkuisin kirjaimin. Riippuu ihan siitä, missä ja keneen tuhot kohdistuvat.

Kyllä se humisutti meidänkin pihakuusia aika ankarasti muutama viikko sitten ja viimeksi viime yönä.

👀👀👀

Pari viimeistä viikonloppua on mennyt auringosta ja lämpimistä päivistä nauttien. Ollaan käyty suppilovahverojahdissa, mutta ei olla löydetty kuin reilu litra ja kun ne kuivaa, purkitettavaksi jää noin desi jos sitäkään. Mukava oli kuitenkin aikaansa viettää helppokulkuisessa metsässä, ilman hirvikärpäsiä. Oli rauhallista ja kaunista, mitä nyt moottoritien ja nousevien ja laskevien lentokoneiden äänet kantautuivat korviin.

Jari oli käynyt viikonloppuisin uutterasti maastossa pyöräilemässä nyt kun käsi alkaa olla hyvässä kunnossa. Milloin lähtee yksin, milloin taas lähellä asuvan pyöräilykaverinsa kanssa. Näiltä reissuilta ollaan saatu täytettyä suppilovarastoja reippaasti.

Siivosin meidän pihaa eilen monta tuntia. Isosta pihakoivusta karisee niin paljon roskaa, että jätesäkki poikineen täyttyi. En katsonut yhtään säätiedotuksia, joten yöllisen tuulen jäljiltä piha on varmaan taas sen näköinen, että sitä ei olisi siivottu lainkaan tänä syksynä. Siinä on nyt omien puiden roskien lisäksi myös naapurin puolelta lentäneet.

👀👀👀

Meillä on kaikkea hauskaa luvassa marras-joulukuussa. Ensin mennään Daven keikalle, sitten Helsingin Kansallisteatteriin Tuomari Nurmion ja joulukuun eka päivä J. Karjalaisen keikalle Tampereelle. Tampereelle siksi, että pääkaupunkiseudun liput oli myyty loppuun ja ollaan sitten yön yli Tampereella. Vähän niin kuin pikkujoulutunnelimissa!

Elämä palannut normaaliuomiin ja paljon on ehditty

08.10.2018

Jarin vammat on todettu nyt parantuneen niin hyvin, että töihin paluu oli tosiasia viikko sitten maananaina. Ihan iloisin mielin on töihin aamuisin lähtenyt ja melko reippaana kotiutunut.

Meillä alkaa olla suppilovahveroita ihan kivasti, suolattavia sieniä vähemmän. Jari kävi kerran sairaslomallaan keräämässä ja monta litraa - vai pitäisikö peräti puhua muovikassillisista - ollaan saatu eri tahoilta. Niitä on nyt kuivateltu mutta osasta on tehty jo keittoa ja kastiketta. Omenista on tehty hilloa lisukkeilla ja ilman (mm. inkivääri ja chili yhdessä ja erikseen) ja niin herkullista uuniomenaa.

Chilit on siirretty sisätiloihin ja sotku on karmea puskien ympärillä, kun lehtiä putoilee koko ajan. Mutta chilit kypsyvät. Meille on tänä vuonna tullut ennätyssato erilaisia chilejä, varmasti kolmesta neljään litraan. Tulisipa appelsiiniaika niin saisi hyvää ja terveellistä smoothieta joko inkivääri- tai chililisukkeella tai molemmilla.

👀👀👀

Me kakarat puolisoineen lähdettiin lauantaiaamuna klo 6 Joensuuhun meidän ainokaisen enon 85-vuotissynttäreille ja parin tauon jälkeen oltiin perillä yhdentoista jälkeen. Syötiin juhlapaikalla herkkullinen lihakeitto, juotiin kahvit ja niin ihanaa kermakakkua, hypättiin autoon ja kotia kohti, jossa oltiin illalla ennen ysiä!

Kilometreistä ja autossa istutuista tunneista huolimatta matka meni ihmeen hyvin, ei nopeasti mutta meni kuitenkin ilman tuskaa. Joensuussa oli vähän lunta maassa edellispäivän räntäsohjon jäljiltä, jolloin sitä oli tullut ja ollut monta senttiä.

Oli mukava nähdä sukulaisia, joita osaa on viimeksi tavannut noin neljäkymmentä vuotta sitten! Eniten ikää tästä jengistä oli kertynyt 91-vuotiaalle Terttu-teräsmummolle.

👀👀👀

Eilinen olin pienten kanssa Sirkus Finlandiassa. Hienoja esityksiä kaikki pitkälti nuorten ja suurimmalta osin suomalaisten sirkustaiteilijoiden voimin.

Mieleen jäi erityisesti taikuri Marko Karvon jostakin taikuuden syövereistä loihtimat kyyhkyset, kakadu ja papukaija, joista osa lensi kierroksen yleisön yli, vau. Ja toinen upea heti koettiin, kun Armas Lintusaari hurmasi Cyr-rengas-akrobatiallaan, vau vau.

Olen käynyt aiemminkin pienten kanssa sirkuksessa, mutta tämän vuotinen oli kyllä esitysten osalta huippu. Vielä ehtii katsomaan sirkusta, joka on muistaakseni lokakuun loppuun sakka Kaisaniemessä Helsingissä.

Illalla kun ajelin asemalta kohti kotia noin puoli yhdeksän aikaan, oli taivaalla upeat revontulet. Ääneen yksikseni ihastelin sitä loistoa ja hain Jarin katsomaan kun kurvasin kotipihalle. Meidän pihastapa niitä ei vaan enää nähnyt, koska puita on niin paljon ympärillä. Noin viisi vuotta sitten keskitalvella pakkasten aikaan ihasteltiin viimeksi revontulia meidän pihasta, on se sen verran harvinaista herkkua.

👀👀👀

Me lähdetään ehkä tuossa loka-marraskuun vaihteessa vielä mökille käymään. Jari laittoi tilley-lampun kuntoon, että päästään tuulastamaan jos sää sallii. Ja onhan tuolla käyttöä siellä muutenkin näin syksyisin, kun sähköä ei ole. Hauskastihan tuo valaisee tuossa meidänkin pihapiirissä iltapimeällä.

Ihana syksy

21.9.2018

Aamulla on vielä täysin pimeää, kun polkaisen kotipihalta. Onneksi on fillarivalot keksitty. On tässä oma viehätyksensä ja ihanuutensa, kun saa tiirailla tähtitaivasta. Näin ainakin eilen illalla ja muutamana aamuna.

Jari on ollut tiistaista lähtien landella viettämässä viimeisiä - näin luulisin - sairauslomapäiviään kalastellen ja puuhastellen velvotteiden kimpussa. Minä olen aika väsynyt, kun en osaa nukkua jos hän ei ole vieressä. Viime yö meni hyvin, sitä edelliset pari yötä surkeasti torkahdellen. Pirteä kun olen ollut, olen pimeän tullen haahuillut saunatakissa meidän pihalla ja tuijotella tähtitaivasta. Ja nythän on komea kuukin näkynyt.

Tänään aamulla heräisin jo heti viiden jälkeen ja ihan pirteänä. Lähdin postilaatikolle Hesarinhakumatkalle ja kuinka ollakaan, näin taivaalla tulipallon, vau! Kirkas, noin parin nyrkin kokoinen "hännällinen" pallo lensi melkoista kyytiä meidän naapuritalon takana - tosi alhaalla. Luulin ensin että se on joku pieni meteoriitti, mutta Ursan sivuja tutkiessani toteisin, että näkijöitä oli ollut muitakin eteläisessä Suomessa ja tulipalloksi se klöntti siellä nimettiin.

Tilanne Jarin ja hänen kohta neljän kuukauden mittaisen sairausloman kohdalla taitaa olla nyt se, että töihin on mentävä lokakuun alussa! Paikat alkaa olla kunnossa, joten nyt on sitten aika hypätä uusien keulimistemppujen kimppuun, VITSI! Älä vaan edes mieti sellaista!

Minä menen pienten kanssa sunnuntaina Helsingin kaupunginteatteriin katsomaan Mörkö-oopperaa. Varmasti hauska ja pirteä esitys ja ainakin laulut ovat tuttua kamaa vuosien - vai pitäisikö jo sanoa vuosikymmenten - takaa.

Sienessä ei olla ehditty käymään eikä kauheasti huvitakaan lähteä sen viimeisen reissun jälkeen, kun hirvikärpäsiä kaivettiin hiuksista vielä monen päivän jälkeen. Ja kärpästen puremat vai mitä lienevät, ovat edelleen näkyvissä olkapäällä ja niskassa.

Omenista on tehty jos jonkinlaista sosetta, laitettu pullan täytteeksi ja höyrystetty mehua. Tein sellaisen chili-omenahillo -seoksen, johon tuli mm. pari desiä omenaviinietikkaa. Kurkistin välillä keitosta ja sieltä pöllähti hirvittävät aromit, joista tukkoinen nenä aukeni ja silmät valuiva. Epäilin vähän, että mitäköhän tästä nyt oikein tulee ja uskaltaako sitä suuhunsa laitaa ollenkaan. Lopputulos oli kuitenkin oikein hyvä eikä omenaviinietikka maistunut pahasti ja chilikin maistui vain vähän.

Nairolle peukkuja viimeisen viikon ponnisteluihin!

10.09.2018

Viikko töitä takana, kauheasti väsyttää herätä aamuisin, vaikka viikonloppuisin pomppaan aivan yhtä aikaisin ylös ja ilman herätystä. Niin hämärää jo on kun polkaisemaan asemalle, että valo piti laittaa paikalleen.

Lauantaisin minun aamupäiväni kuluvat mutsin luona, kun teen hänelle viikonlopun ruuat ja vähän siivoilen. Iltapäivällä meille tuli sitten Vantaan/Helsingin sekä Röykän porukat plus systeri nuorisoineen. Ilma oli lempeän lämmin ja aurinkoinen, joten istuttiin iltapäivää ulkona. Syötiin Jarin synttärijuustokakkua ja kanttarellipiirakkaa, joka ei maistunut yhtään miltään.

Eilen lähdettiinkin aamusta Seutulan metsiin sienestämään. Hirvikärpäsiä oli paljon ja niitä nitistettiin kotona vielä pitkälle iltapäivään. Sieniäkin löytyi vähän, varsinkin lampaankääpiä. Outo laji meidän käytössä, mutta kerättiin kuitenkin ja hyödynnetään kun muu sato näyttää jäävän pieneksi. Oli niin rentouttavaa ja mukava rämpiä pitkästä aikaa metsässä kärpäsistä huolimatta. Siellä jos missä sielu lepää ja metsä raikaa, kun huudellaan toinen toisillemme, että "missä olet"!

Eilen pienet tulivat grillausvisiitille ja Jarin mutsi kärrättiin terkkarin hoivaosastolta meille grillimakkaralle. Taitaakin olla viimeiset hetken tuoda hänet visiitille ennen sateiden ja syksyisen koleuden. Me ei jakseta kantaa häntä ulkorapuista sisään, joten hänen on istuttava ulkona se aika kun meillä on. Mutta eilen tarkeni vielä istuskella ulkosalla, makkara mastui ja hän viihtyi oikein hyvin, olihan puhekavereita ja pienten hulinaa.

Jari soitti äsken, että meidän pihalla on draamaa! Se haukka, joka lentelee siinä pihapiirissä, oli napannut pikkulinnun ja nautti ateriaansa kaikessa rauhassa. Eipä ole ensimmäinen tipu, joka haukan ruuaksi meidän pihassa päätyy!

Riemuloma ohi

06.09.2018

Nyt ollaan palattu tuttuihin maisemiin ja tuttuun työn touhuun. Katselin jo, paljonko lomaa on vielä jäljellä, että voisin pitää päivän silloin tällöin. On sitä, joten asiat mallillaan.

Meillä oli siis lento Malagasta koti-Suomeen lauantaina klo 7. Tuskinpa meistä kumpikaan yöllä nukkui, sen verran kuitenkin jännitti. Ja mitäköhän ihmeen jännittämistä tuossakin nyt sitten oli, kun ei ole mitään asiaa tiskille vaan pääsee suoraan tulostettuaan liput turvatarkastukseen. Ei mitään ohjelmaa kentällä, melkein tylsää! Mehän oltiin notkumassa siellä jo hyvissä ajoin eli aikaa olisi ollut suorittaa vaikka minkälaiset pakkausoperaatiot.

Kone lähti ajallaan ja Vantaalla oltiin puolen päivän aikaan. Hypättiin lähijunaan ja vaihdettiin toiseen junaan Hiekkaharjussa, bussiin Keravalla ja loppumatka käveltiin kotiin, kaupan kautta. Kaikenlaista pikkuhommaa oli siunaantunut meidän poissa ollessa. Muun muassa omenoita oli pari jätesäkillistä tipahtanut nurmikolle, joten heti lauanaina siivottiin piha.

Nyt on sitten joka päivä keitetty omenamehua tai leivottu piirakkaa. Alkaa jo kyllästyttämään, mutta eihän niitä raaski kaatopaikallekaan vielä, hyviä omenoita.

👀👀

Ai kuinka Jarin kävi lääkärireissulla? No, saikkua tuli kuukausi lisää eli hän notkuu vielä ainakin tämän syyskuun kotona. Sitten on neljä kuukautta täynnä! Oli niin onnellinen päätöksestä, että soitteli ja toivotteli ihan pariin kertaan päivän aikana minulle hyvää työpäivää. Hoh hoijaa!

Nyt kaiketi alkaa sitten "voimaharjoittelu" eli kuminauha on vedetty rapun kaiteeseen ja siinä jumpataan. Mitään kotitöitähän ei kykene omien sanojensa mukaan vieläkään tekemään, mutta lenkillä juosten ja pyörällä pystyy käymään ja kaahailla autolla ympäri eteläistä Suomea. Leikkasi toipilas lauantaina kyllä nurmikon, pyynnöstä.

👀👀

Palataanpa vielä tuohon meidän reppureissuun. Rehellisesti sanoen - kuten olen jo aiemminkin ilmaissut mielipiteeni (ja Jarin myös) - tuollainen aikatauluihin tuijottaminen, mateleva päivärytmi ja lorviminen ei ole meidän juttu. Mutta nyt käytiin paikoissa, joihin ei muuten ehkä olisi koskaan menty ja päästiin nauttimaan huimasta junakyydistä AVE-junilla.

Minulla on aina ollut pieni kierrevihko mukana, johon merkitsen päivän tapahtumia. Vihko oli nytkin repussa, mutta yhtään kertaa en siihen mitään kirjoittanut. Ei vaan ollut mitään kirjoitettavaa. Reissu oli ihan mukava, kumppani parasta mitä toivoa saattaa ja nähtiin paljon, mutta jotakin puuttui. Ja se oli se, että pitäisi päästä näkemään upeita maisemia ja paikallisten elämää pienen pienissä kylissä ja varsinkin matkalla niihin.

Vaikka se fillarointi olisi sitten kuinka raskasta ja uuvuttavaa tahansa niin se, että kurvaa päivän päätteeksi majapaikkaan, on sitä jotakin. Se, että uupumuksen valuessa suihkuveden myötä lattiakaivoon, jaksaa vielä lähteä kiertelemään muutamaksi tunniksi, syömään sekä näkemään ja kokemaan uutta. Ja herätä seuraavana aamuna varhain ja hypätä pyörän selkään ja polkaista uusiin seikkailuihin ja maisemiin. Vau!

Vuelta oli ihan jees ja fiilis siellä hieno, urheilujuhlan tuntua ilmassa.

Toledo ja Cordoba jäivät kaupungeista mieleen huikene nähtävyyksineen. Kierrokselle mahtui myös paikkakuntia muutama, joissa ei ollut yhtään mitään näkemistä. Ja siinäkös sitä sitten pitkästyikin katuja mittaillessa ja viinilasin jos toisenkin siemaillessa.

Kyllä me kumpikin niin toivotaan ja uskotaan, että pystytään vielä joitakin vuosia jatkamaan fillarointia, vaikka eläkeikä alkaakin häämöttää. Ja sitten jos ei, reppu selkään ja menoksi.

Reppu selässä reissaajat - 17.8.-1.9.2018

Pe 17.8.2018 Kerava - Alicante / +30, puolipilvistä
Ensimmäinen kriisi oli jo lähtiessä kotoa, kun Jari kysyi, että missä on kamera. No, sitä lähdettiin sitten etsimään ja purettiin kamat molempien repuista eikä kameraa löydy. Bussi, jolla asemalle piti menemän, ehti mennä eikä kameraa edelleenkään missään. Viimein Jari löysi sen minun reppuni taskusta, jonka olin penkonut moneen kertaan ja kamerankin ihan itse sinne laittanut. Meidän oli tilattava taksi, että ehdittiin junaan ja vaihdon kautta lentokentälle menevään junaan. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.


Eilen lennettiin Alicanteen. Lentokentältä bussilla keskustaan ja hotelliin. Tosi outoa, kun ei tarvinnut kentällä järjestellä ruumaan menevää kamaa. Meillä on kaksi reppua, iso ja pieni, ja niillä painoa yhteensä seitsemisen kiloa.

Alicanteen tultaessa. käytiin syömässä oikein mukavan Kolumbiasta kotoisin olevan naisen raflassa, käveltiin rantabulevardia ja sitten nukkumaan. Tai niinhän me luultiin. Pension Portugal oli siisti ja leppoisa paikka siihen saakka, kunnes pahviseinien totuus valkeni ja bilettävä nuorisojoukko metelöi reippaasti yli puolen yön, jonka jälkeen siirtyivät varmaankin pubeihin. Lopun yötä kuunneltiin ilmastiontilaitteen vikinää.

Aamulla lähdettiin kauppahalliin ja aamupalalle kaupungille. Tosi hyvä aamupala hintaan 5,40 kahdelta. Käytiin ostamassa bussiliput Albaceteen. Automaatit eivät toimineet ja jouduttiin odottamaan vuoroamme lipunmyyntiin niin kauan, että usko meinasi mennä siitä, ehditäänkö bussiin vaiko ei.

La 18.8.2018 Alicante - Albacete / +31, puolipilvisestä pilviseen
Aamupäivällä 2,5 tunnin matka tänne Albaceteen. Maisemat kauniin ja karun kuivat. Kyllä kävi mielessä, että me ehkä oltaisiin samaista tietä fillaroitu, jos kaikki olisi mennyt kuten alun alkaen mietittiin. Toisaalta ihan jees tämäkin.

"Albacete on samannimisen maakunnan pääkaupunki Kastilia-La Manchan itsehallintoalueella kaakkoisessa Espanjassa. Vuonna 2015 kaupungissa oli noin 170 000 asukasta ja se on täten väkiluvultaan itsehallintoalueen suurin kaupunki.
   Kaupungin nykyinen nimi tulee sen vanhasta arabiankielisestä, tasankoa tarkoittavasta nimestä al-Basit, jonka sille antoivat maurit. Espanjan sisällissodan aikana Albacetessä sijaitsi niin sanottujen Kansainvälisten prikaatien tukikohta.
   Albaceten nähtävyyksiin kuuluu muun muassa 1500-luvun alun barokkityylinen San Juan Bautistan katedraali. Kaupunki on tunnettu myös teräaseteollisuudestaan." (Lähde: Wikipedia)

Albaceten alue tunnetaan muun muassa tuulimyllyistään, joista yksi nähtiikin tuolla kaupungin kävelykadulla

Kaupunki itsessään oli näin lauantai-iltapäivänä rauhallinen ja ihmisiä näkyi vähän. Hotellille tullessa käytiin osamassa junaliput valmiiksi ja huomenna lähdetään kohti Cuencaa, jonne on vajaan tunnin junamatka

Siellä päästään ihastelemaan ainakin "riippuvia taloja", jotka on rakennettu syvän jokiuoman laidalle.

Su 19.8.2018 Albacete - Cuenca / +29 ja aurinkoista
Aamulla hiljaisille kaduille aamupalalle Albacetessa. Mehän oltiin jo niin aikaisin liikkeellä, että harva paikka oli auki joten palattiin nauttimaan hotellin baarin antimista. Miten ihmeessä niinkin suuri kaupunki kuin oli, voi olla niin kuollut lukuunottamatta sitä biletyskatua, en ymmärrä.

Pakattiin reput ja lähdettiin kohti rautatieasemaa ja odottelemaan junaa, joka veisi meidät Cuenca Fernando Zobel -nimiseen paikkaan keskellä ei mitään. Juna jatkaa tuolta matkaansa edelleen Madridiin ja sieltä Santanderiin. Matkalaisia oli paljon ja me jäätiin sitten reilun puolen tunnin ja noin 130 kilometrin kuluttua omalle asemalle.

Asema - ja ehkä ratakin - oli rakennettu enintään muutama vuosi sitten, se oli keskellä peltoa ja noin vajaan neljän kilometrin päässä Cuencasta. Matka kaupunkiin jatkui bussi nro 1 puolen tunnin kuluttua. Näin sunnuntaisin bussi liikennöi tunnin välein, muuten puolen tunnin.

Maisemat muuttuivat dramaattisesti junamatkan aikana. Mitä lähemmäs Cuencaa tultiin, sitä enemmän näkyi havupuita ja vihreää. Paljon tuulivoimaloita.

"Cuenca sijaitsee Espanjan keskiosassa noin Madridin ja Valencian puolivälissä Castilla-de-Manchan maakunnassa. Reilun 50 000 asukkaan kaupunki on pieni ja helposti hahmotettavissa. Alhaalla laaksossa levittäytyy Cuencan uudempi osa ja ylhäällä kukkulalla kohoaa Unescon maailmanperintökohteeksikin valittu vanha kaupunki. 
   Cuencan suurin nähtävyys onkin juuri vanha kaupunki ja siellä erityisesti riippuvat talot, Casas colgadas. 1500-luvulla rakennetut talot tuntuvat roikkuvan kuin suoraan kallion seinämästä. Hienoimmat näkymät ovat kukkulan laelta kaupungin vanhasta osasta.
   Cuencassa ei juuri tarvitse muuta liikkumisvälinettä kuin omat jalat. Jos kävely kuitenkin kyllästyttää, kaupungissa kulkee myös busseja ja takseja. 
   Keskiaikaisessa kaupungissa vaeltaessa voi hyvin kuvitella, kuinka näitä samoja katuja on asteltu jo satoja vuosia sitten. Vanhassa kaupungissa riittää tilaa kävellä ja matkailijankin on helppo päästä aitoon espanjalaistunnelmaan.
   Cuencassa ei oikeastaan ole muita nähtävyyksiä kuin vanha kaupunki. Sen tärkein nähtävyys ovat riippuvat talot, casas colgadas, joita on jäljellä enää muutamia. Talojen puiset parvekkeet tuntuvat kasvavan suoraan kallion seinämästä, ja alas on huima kymmenien metrin pudotus. Talot näkee parhaiten Río Huécar -joen ylittävältä sillalta, josta on myös huikeat näkymät pitkälle Cuencan ympäristöön.
  Muita vanhan kaupungin nähtävyyksiä ovat muun muassa goottilainen katedraali. Uuden kaupunginosan puolella kannattaa käydä katsastamassa ainakin Manganan torni, joka on jäljellä muslimihallitsijoiden aikoinaan rakentamasta linnoituksesta. Vanhan kaupungin kulmalta kohti Cuencan Paradoria vievä rautasilta kannattaa kävellä päästä päähän. Alla avautuu syvä rotko ja varsinkin illalla maisema kohti vanhaa kaupunkia on hieno."(Lähde: Rantapallo)

Olihan silta aika mahdoton ylittää ja jalat täristen kävelin keskellä siltaa ja varoin visusti vilkuilemasta sivulle. Näkemästä tuli vahvasti mieleen Rondan rotkot.

Kun oltiin laskeuduttu vanhasta kaupungista, ylitettiin Rio Jucar, jonka vesi oli ihan samean vihreää. Kävelukadulle kun päästiin, siellä oli pieni mielenosoitus härkätaisteluja vastaan.

Cuencaan tultiin katsomaan niitä kuuluisia riippuvia taloja, mutta täällä oli paljon enemmänkin näkemistä ja kokemista. Kaupunki tuntui elävän - päinvastoin kuin Albacete - ja ihmisiä ja ääntä oli kaduilla paljon.

Huomenna lähdetään taas junalla Aranjueziin, joka myös lienee näkemisen arvoinen kaupunki. Sinne juna lähtee täältä kaupungin keskustasta.

👀👀👀

Tämä kuva piti vielä näyttämän. Otettiin Alicantessa (ehkä) ja liikkeessä myytiin anorekkeja ym. muuta kivaa. Norjan lippu komeili "Napapijri" -liikkeen mainoskyltissä.

Ma 20.8. Cuenca - Aranjuez / +34, aurinkoista
Nyt ollaan Aranjuezissa, jonka Unesco julisti Ihmiskunnan kulttuuriperintömaisemaksi Helsingissä 2001. Täällä kun on vanhaa hyvin säilynyttä kuninkaallista loistoa silmänkantamattomiin.

Aamupäivällä hypättiin parin tunnin junamatkalle Cuencasta tänne. Maisemat junan ikkunasta olivat karun kauniit. Paljon auringonkukka- ja viiniviljelmiä. Korkeuskin hipoi 1000 metriä muutaman kerran. Kaivattuja tunneleita ei ollut, mutta muuten matka ok.

Kyllä junalla matkustaminen on paljon mukavampaa kuin linja-autokyyti, joka vie pääsääntöisesti isoja teitä. Rata taas halkoo aika koskemattomiakin maisemia joten nähtävää on.

Aranjuezissa on kuningas Filip II rakennuttama loma-asunto Palacio Real, jonka valtavat puutarhat lyövät nykyihmisen ällikällä. Jostain Aranjuezin oppaasta luin, että Filip II:n säädösten mukaan kuninkaallisten kesä kului Segovian lähellä La Granjan palatsissa, syksy El Escorialin luostaripalatsissa ja kevät ja joskus myös syksy Aranjuezissa.

Vuoteen 1750 asti hovin ulkopuolisilla ei ollut mitään asiaa kaupunkiin. Siellä saivat asua vain ja ainostaan hovin jäsenet ja heidän palvelusväkensä. Isabella II:n hallintokausi oli viimeinen (1833-1870) ajanjakso, jolloin hovi esittäytyi Aranjuezissa.

Monet kuningasperheen jäsenet rakennuttivat oman palatsin paikkakunnalle. Junarata Madridista Aranjuezin palatsin pääovelle valmistui vuonna 1851, mutta myöhemmin puistoaluetta turmellut rataosuus päätettiin poistaa.

Aranjuezin jokilaaksoissa (Tara- ja Jaramojoet) viljellään myös mansikkaa ja sitä löytynee myös Suomen toreilta ajankohdan ollessa otollinen. Nyt ei ole nyt näkynyt sitä herkkua. Ei ole toisaalta myöskään koskaan näkynyt pensasmustikoitakaan myynnissä täällä Espanjassa, vaikka Suomeen niitä tuodaan kauppoihin ja toreille myyntiin ehkä jopa läpi vuoden.

Käytiin illallisella kaupungin tunnetuimmassa ravintola El Rana Verdessä (Vihreä Sammakko), joka on perustettu jo vuonna 1903 ja sijaitsee ihan kesäpalatsin kupeessa. Kiva rauhallinen fiilis ja oikein maukas salaatti- ja kala-annos.

Täällä ei ihan saa selkoa siitä, milloin ollaan ajotiellä ja milloin taas kävelyyn tarkoitetulla. Jotenkin vaikeaa hahmottaa, missä pitäisi kulkea. Varsinkin tuolla palatsialueen reunamilla - mittasuhteiltaan valtava alue - tuntuu, että aina on väärässä paikassa talsimassa.

Se mielenkiintoinen seikka on vielä mainittava, että me ei olla eksytty kuin kerran Alicantessa illan hämyssä. Muuten ollaan osattu aina sinne minne pitää ja melkein aina ilman gepsiä, joka tietysti keikkuu taskun pohjalla tälläkin reissulla.

Täällä ollaan kävelty kilometrikaupalla ensin tutustuen palatsialueeseen ja sen ympäristöön sekä varsinkin upeisiin puutarhoihin ja vielä jälkeen kierreltiin kaupungilla iltapimeällä. Tuolla palatsialueella on vaan niin turkasen kuumaa, kun aurinko paistaa eikä suojaa ole. Mutta kun sukeltaa puiston uumeniin, siellä on hyvä olla. Ruokakauppaa ei olla löydetty mutta kauppahalli kylläkin, joka oli kiinni. Huomenna uusi yritys.

👀👀👀

Miltäkö tämä reppureissaaminen sitten tuntuu? No, meidän mittapuun mukaan todella hidasta ja helppoa. Hidasta sen vuoksi, että aina pitää odotella joko junaa tai linja-autoa ja eteneminen tapahtuu muiden ehdoilla, ei meidän. Eihän se vauhti ole päätä huimannut meidän fillarriajeluillakaa, mutta edetty on. Ja helppoa tämä on sen vuoksi, että ei tarvitse tehdä yhtää mitään selvitääkseen paikasta toiseen. Mitä nyt aikatauluja vähän tsekkailla, siinä kaikki. Ja hinata luunsa julkiseen ja sieltä ulos.

Kyllä on käynyt mielessä tänäänkin kun junan ikkunasta katselin, että jos ei oltaisi nyt tässä tilanteessa, varmaankin fillaroitaisiin jossakin täällä päin tai Espanjassa ainakin. Mutta kaikkeen pitää tottua ja hyväksyä se, että meillä on ehkä hyvinkin pian tällainen matkustusmuoto edessä, koska ikää alkaa olla jo sen verran, ettei välttämättä edes jaksa satoja kilometrejä ajella ja tässä helvelillisessä helteessä vieläkin vähemmän.

Ti 21.8.2018 Aranjuez - Toledo / +35, aurinkoista
Ke 22.8.1018 Toledo - Ciudad Real / +31, puolipilvistä ja sadetta
Nyt maistuu jo Coca Cola oikein hyvin! Useampi pullollinen uppoaa päivän mittaan. On sen verran kuumaa ja hikistä tarpomista. Tähän saakka pelkkä vesi on ollut riittävää, ei enää. Eikä oikein maistu lämmin ruokakaan, salaatit pääasiassa.

Tänään aamupäivä laukattiin vielä pitkin Aranjuezin Jardin de Principe -puutarhaa, joka on toinen niistä kuninkaallisista puistosta. Siellä oli ihanan varjoisaa ja jos ei nyt ihan viileää, niin ainakin vilpoisampaa kuin kaduilla. Ei voi kuin ihmetellä, että ensin rakennetaan järkyttävän suuret puistot ja palatsit, sitten unohdetaan ja hylätään ne tyystin ja jätetään oman onnensa nojaan ja etsitään uudet maisemat.

Nyt ollaan Toledossa. Aranjuezista olisi Madridin kautta päässyt tänne varmaan kerran tunnissa, mutta onneksi jostakin netin ihmeellisestä maailmasta ihan sattuman kautta löydettiin päivän ainoa bussiyhteys Aranjuez - Toledo, joka lähti iltapäivällä kolmen jälkeen.

Matka kesti tunnin ja meidän lisäksi siinä matkusti yksi maksava asiakas. Aika tasaista viljelysaluetta näytti olevan, muutama pieni kylä matkan varrella. Matkalla taisi kuitenkin olla enemmän hylättyjä taloja kuin asuttuja.

Bussiaseman ja meidän hostellin välillä oli noin kilometri ja monta, monta sataa metriä välillä jyrkkääkin nousua. Täällä ei varmaan ole yhtään tasaista kohtaa ja kadut ovat kapeimmistakin kapeimpia.

Mutta kyllä täällä kaupungin sisäistä bussiliikennettä on. Ja yksityisautoilukin ja niillä samoilla kujille tunkevat myös me turistit. Ei voi kuin ihailla paikallisten ajotaitoa pysäköintitaidoista puhumattakaan, tilaa on näet aika vähän mihin autonsa änkee. Kuinkakohan tuostakin välistä sitten pääsee pois niin halutessaan?

Toledo on avan huikean kaunis ja näkemisen arvoinen kaupunki Tajojoen laakson jyrkillä rinteillä. Se on Espanjan entinen pääkaupunki ja eri kansat ovat jättäneet sinne vuosisatojen saatossa omat jälkensä. Talot ovat valtaosaltaan satoja vuosia vanhoja ja kapeita mukulakivikujia riittää. On nousua ja on laskua.

Sokkeloisissa ja jyrkästi jokea kohti laskeutuvassa kaupungissa suunnistaminenkaan ei ole ihan helppoa, mikä huomattiinkin jo linja-autoasemalta tänne hostelliin tultaessa. Saapas nähdä kuinka meidän käy kun lähdetään myöhemmin illalla liikenteeseen. Löydetäänkö ikinä takaisin omaan majapaikkaan.

Täällä Toledossa on kautta aikojen valmistettu ja valmistetaan edelleen teräaseita miekoista sieniveitsiin. Liikkeitä on joka kadun kulmassa ja toinen toistaan upeimpia ja suurempia taottuja miekkoja ikkunat täynnä. Osassa liikkeitä on seppä työssään.

Käytiin suihkun jälkeen kävelemässä ja syömässä kaupungilla ja sinne suunnataan myös myöhemmin pimeän koittaessa. Eilen illalla kun lähdettiin ulos, taivaalla näkyi ainakin kaksi planeettaa. Planeetoiksi veikkaisin siksi, koska olivat niin isoja ja kirkkaita.

Huomenna meillä lähtee bussi Ciudad Realiin vasta klo 16, joten koko päivä jää aikaa kierrellä ja ihastella tätä kauneutta.

Yhtään fillaristia ei ole näkynyt, siis sellaista matkafillaristia.

To 23.8.2018 Ciucad Real - Cordoba / +37, aurinkoista
Pe 24.8.2018 Cordoba / +38, puolivarjoista

Toledossa seikkailtiin koko päivä aina bussin lähtöön saakka. Seikkailumieltä riitti jopa siinä määrin, että käveltiin kartalta itsemme ulos, mikä tarkoittaa sitä, että joko ollaan eksyksissä tai sitten lähellä ainakin. Ja kiire tuli ehtiä bussiin.

Meidän hostelli oli tosi hyvällä paikalla keskellä kaupunkia kapealla kujalla. Vain muutaman kymmenen metrin päässä aukealta, jossa oli kaikki mitä ihminen tarvitsee.

Kierreltiin reput selässä monta tuntia ihmetellen kaupungin kauneutta ja hakeuduttiin sitten joen rannalle ja ajatuksena oli, että kävellään sitä kautta kohti linja-autoasemaa. Ja käveltiinkin, mutta huomattavasti pidempi matka mikä oli alkunperin tarkoitus.

Vanhakaupunki oli sokkeloinen ja ajauduttiin jotenkin tosi kauas ulos varsinaselta kaupunkialueelta, aina yliopistoalueelle ja jouduttiin sitten useampi kilometri kävelemään, että päästiin sinne minne oltiin menossa.

Yliopistoalueelta meidän häädettiin pois enkä ole ihan varma alueen tämän hetkisestä toiminnasta muutenkan, niin ränsistynyt ja hylätyn oloinen se oli. Yhden rakennuksen luokkahuoneiden ikkunat olivat kaikki rikki, vain opiskelijoiden penkki- ja pöytärivit olivat paikallaan kaiken sutun keskellä. Yksi mahdollinen opiskelija nähtiin istuskelemassa puistokivetyksellä.

Joen rantaa seuraten kuljettiin kohti linja-autoasemaa ja onneksi oli tilkka vettä, jota sitten lipiteltiin. Ketää ei nähty useamman kilometrin matkalla ja tylsää oli. Kävi jopa mielessä, että tällaiset autiot syrjäiset hiekkapolut ovat juuri niitä, joissa tyhmät turistit käännetään. Viimein saavuttiin linja-autoasemalle, käytiin syömässä ja lähdettiin notkumaan pysäkille, josta bussi kohti Ciudad Realia lähti klo 16.

Toledo oli tosi, tosi kaunis ja miellyttävä kaupunki. Niin paljon pieniä ihania kujia. Turisteja toki oli meidän lisäksi, mutta ei tungokseen asti. Paljon nähtävää ja jotenkin helppo liikkua, kaikki oli lähellä. Kaupungin sydämeen pitää kyllä nousta jyrkästi esimeriksi sieltä linja-autoasemalta, mutta niinhän se täällä menee.

Kannattaa ilman muuta mennä, jos siellä päin liikkuu. Sellainen huomio vielä, että kun poistuttiin juutalaiskorttelista ja ulos kartalta, kaupungin reunalla oli todella monet pitkät rullaportaat (ja rinnalla normiportaat), jotka veivät alas kaupungista ja toivat myös ylös sinne.

Bussimatka seuraavaan koheeseen eli Ciudad Realiin matkattiin sateessa. Tunnin ajomatkan aikana vettä tuli melkein koko ajan. Kaupunki itsessään ei mieltä nostattanut, mutta syömässä kuitenkin käytiin ukkoskuuron saattelemana. Opiskelijoita oli paljon ja yksi bileyskatu täynnä nuoria. Muuta kaupungista ei oikein löytynyt.

Illalla käytiin ostamassa liput suurnopeusjunaan kohti Cordobaa. Molempien suut loksahti auki - kuten myös lompsa - kun maksun hetki koitti. En edes kehtaa kertoa, kuinka paljon liput tulivat maksamaan, mutta paljon. Lipun myyjä joutui Jarille sanomaan monta kertaa, että lisää rahaa tiskiin.

Tuon ostokeikan jälkeen lähdettiin tankkaamaan rahapussia ja painuttiin melko hiljaisina syömään ja sitten nukkumaan.
Tänään aamulla lähdettiin Valenciasta Sevillaan matkalla olevalla AVE-junalla kohti Cordobaa ja noin 150 kilsan matka hurahti 58 minuutissa, valotaulu näytti nopeutta ja suurin nopeus näytti olevan 270 km/h. Helppoa ja mukavaa matkustamista eikä hintakaan enää harmittanut. Tulihan koettua tuokin ajelu.

Nyt ollaan Cordobassa ja lähdetään täältä perjantaina kohti Ubedaa. Tänään on pyykkipäivä ja sitten mennään ja tutustutaan kaupunkiin. Tämä meidän Hostel Maestre on niin monen mutkan ja pienen kujan päässä, että mitenköhän tänne löydetään takaisin kun illalla lähdetään kaupungille ja sieltä aikanaan palataa.

Tänne Cordobaan minä halusin niin kovasti tulla ja nähdä tuon mystisen Mezquitan katedralin. Huomenna sitten mennään sinne ja katsellaan muut nähtävyydet.

Täällä on todella kuumaa, mittari tuolla ulkona näyttää +37.

Jari jumppaa kättään sen kun kerkiää. Pieni pelko on kyllä puheissa, että joutuukin lähtemään töihin syyskuun alussa eli kun palataan täältä ja hänellä on kontrollikäynti lääkärissä.

Tästä matkan teosta sanoisin, että tulipahan koettua. Viikkohan tätä lystiä on vielä jäljellä, on Vueltat ja kaikki, mutta tuskinpa me toista kertaa lähdetään "reppureissamaan". Tai ainakaan, jos jalat kantaa ja kykenee polkemaan. Jari tuolla huutelee, että kyllä me toistekin ehkä lähdetään. No mitäpä minä siihen väittämään!

👀👀

Tänään perjantaina herättiin kymmenen tunnin sikeiden yöunien jälkeen uuteen aamuun. Ei kuulut yöllä mitään ääniä, ei pahviseinien läpi naapurista eikä kadulta varsinkaan. Tämä meidän hostellin on pienten kapeiden sivukujien sokkeloissa ja meidän huone sisäpihan puolella. Ihanan rauhallista ja hiljaista on.
Aamulla käveltiin miellyttävässä säässä Puenta Romano -siltaa pitkin yli Quadalquivir-joen ja sieltä takaisin La Mezquitaa kohti. Siihen aikaan oli jo paljon turisteja liikkeellä, odottelivat pääsyä katedraaliin.

Sattuikin niin, että katedraaliin pääsee ilman sisäänpääsymaksua tiettynä aikana aamusta muutaman tunnin ajaksi. Ja sinne mekin sitten mentiin, mutta ehdittiin olla vain vajaa puoli tuntia, kun heitettiin kaikki ulos ja oleskelu siirtyi maksulliseksi.

Kokemus siellä oli kyllä ainutlaatuinen. Miten ihmeessä sellainen järkälemäinen rakennelma on ikinä kyetty rakentamaan?

Mezquitan ulkokuorta hallitsee sen koristellut portit sekä katedraalin kellotorni, jonka kellot alkoivat soida meidän ulosheittovaiheessa. Kellotorniin pääsee vierailulle tiettyinä aikoina päivästä. La Mezquita on Unecon maailmanperintökohde ja varmasti suuri ihastuksen ja ihmetyksen aihe meille mutta myös tulevalle jälkipolville.

"Cordoban kukoistuskausi oli 900-luvulta 1100-luvulle, jolloin Cordoba oli islamilaisen Espanjan pääkaupunki ja yksi maailman sivistyneimmistä kaupungeista. La Mezquita luetaan edelleen maailman kauneimpiin.
   Quadalquivir-joen mutkassa sijaitsevan Cordobann kaupungin juuret ovat harvinaisen syvällä eurooppalaisen kulttuurin historiassa. Julius Caesarin aikaan 100-luvulla eaa. Cordoba oli Rooman Hispanian provinssin pääkaupunki. Joen mutkassa sijainnut kaupunki toimi vientikaupunkina, sillä joki oli aikanaan riittävän syvä myös suuremmille laivoille. Länsigootit valloittivat kaupungin Roomalaisilta ja hallitsivat kaupunkia aikansa.
   Tarina kertoo että, Länsigoottien irstas kuningas Roderick teki elämänsä virheen raiskatessaan nuoren neidon nimeltä Florinda. Tytön kristitty isä kreivi Julian janosi kostoa ja juonitteli Pohjois-Afrikan maurien käskynhaltijan pienelle sotaretkelle Espanjaan. Vuonna 711 Tangerin käskynhaltija nousi maihin miehinensä Gibraltarin kohdalta. 
   Berberi sotajoukko rynni läpi Espanjan käskynhaltijan luvatessa paratiisia kuolleille ja muistuttaen samalla, että tappiossa takana olisi vain meri ja häpeä. Raiskatun tytön isä tuskin tajusi mihin oli muslimit innoittanut. Maurit etenivät nimittäin silloiseen Ranskaan asti ja pysyivät vallassa 400 vuotta.   
   900-luvulla Cordoba nousi islamilaisen Espanjan pääkaupungiksi ja yhdeksi maailman sivistyneimmistä kaupungeista Konstanttinopolin kanssa. Kaupungissa asui lähteistä riippuen hieman yli tai alle puolimiljoonaa ihmistä. Muurien sisällä oli kymmeniä kylpylöitä, upeita puutarhoja, satoja moskeijoita, sairaaloita, kouluja ja yksi sen aikaisista parhaimmista kirjastoista. Cordoban kirjastossa on eri lähteiden mukaan ollut jopa 

400 000 kirjaa aikana, jolloin kirjapainoa ei oltu vielä keksitty. Pariisin yliopiston kirjastossa oli tuolloin myös hyvä valikoima niteitä, kokonaiset   2 000 kappaletta. 
   Muslimit toivat mukanaan yhteiskunnallisen vapauden Länsigoottien mielivaltaisen ja huonon hallinnon tilalle. Valloittajien mukana tulleet tiedemiehet ja taiteilijat muodostivat nopeasti alueella asuneiden juutalaisten ja kristittyjen oppineiden kanssa korkeakulttuurin, jollaista ei 
sen jälkeen ole nähty.
    Naiset olivat mukana työelämässä toimien mm. lakimiehinä ja lääketieteen voidaan katsoa olleen silloin samalla tasolla kuin 1800-luvulla sitten aikanaan Euroopassa.
    Cordoban menestyksen aikana käytettiin ylimystön taloissa pöytäliinoja, shampoota, hammastahnaa, aterimia ja lasisia laseja. Euroopassa 1300-luvulla kirkko yritti edelleen kieltää haarukan paholaisen välineenä, koska Vanhan testamentin mukaan Eelin pojat varastivat alttarilta uhrieläinten lihaa haarukan kaltaisilla välineillä. Suomeen haarukka saapui 1562.    
   La Mezquitan rakentaminen alkoi emiiri Abd al-Rahman I aikana vuonna 785 ja rakennusta laajennettiin seuraavan 200 vuoden aikana eri emiireiden ja kalifien toimesta. La Mezquitan piirteet ja ulkoasu muistuttaa Damaskoksen Umaijadimoskeijaa ja on selvää että Abd ar-Rahman käytti sitä Cordoban moskeijan mallina. Cordoban muinaiskristillisen San Vicenten temppelin basilika raivattiin moskeijan tietä islamilaisen valloituksen seurauksena.   
   1000-luvulle asti piha oli päällystämätöntä maata, ja siinä kasvoi sitruspuita ja palmuja, joita ensin kasteltiin sadevesisäiliöillä ja myöhemmin akvedukteilla. Tänä päivänä näkyvät kivikanavat eivät ole alkuperäisiä.   
    Kun astuu rakennukseen, huomio kiinnittyy ensimmäisenä valtaviin holvikaariin ja isoihin pylväisiin. Pylväitä on 856 kappaletta ja niissä on käytetty jaspista, onyksiä, marmoria ja graniittia. Ne on tehty aiemmin paikalla olleen roomalaisen temppelin osista, eli kierrätys on aina ollut päivän sana. Valtavat holvikaaret, tai oikeastaan “kaksoiholvikaaret”, olivat tuon ajan uusi keksintö ja ne mahdollistivat katon painon kannattamisen. Marianne-karkkien käärepapereita muistuttavat punaiset ja valkoiset holvikivet on kopioitu suoraan Kalliomoiskeijasta.   
   Moskeijassa oli alun perin 22 oviparia, mutta ne suljettiin kristittyjen aikana ja tilasta tuli melko pimeä. Ajatelkaa kuinka kaunista paikassa on ollut, kun auringonvalo on tulvinut isojen oviaukkojen kautta tilaan.   
   La Mezquita oli moskeijana 24 000 neliön kokoinen ja sinne mahtui kerrallaan 20 000 rukoilijaa. 1200-luvulla reconquesta pyyhki  yli Cordobankin, ja kaupunki menetti keskeisen asemansa.    
   Moskeija olisi edelleen maailman kolmanneksi suurin, mikäli vuonna 1236 kristitty  Kaarle V ei olisi rakennuttanut sinne keskelle katedraalia tehdäkseen rakennuksesta “kristillisen”. Seuraavat hallitsijat jatkoivat moskeijan muokkaamista ja mm. moskeijan minareetti muutettiin katedraalin kellotorniksi ja se varustettiin Santiago de Compostelan katedraalista varastetuilla kelloilla.
   Monessa oppaassa sanotaan Kaarle V katuneen Katedraalin rakentamista ja todenneen myöhemmin “tuhonneensa jotain ainutlaatuista maailmassa”. 1200-luvun maailmassa ei kuitenkaan ollut kuin kaksi totuutta, kirkon ja hallitsijan, ja kumpikaan tahoista ei varmastikaan olisi myöntänyt tehneensä väärää päätöstä. Uskottavampi olisi mahdollinen tyytymättömyys yleisesti melko vaatimattomaan kirkkoon ja joissain lähteissä esitetty tokaisu ”olette tuhonneet jotain sellaista, joka oli ainutkertaista, ja rakentaneet tilalle sellaista jota näkee kaikkialla”.
   Vuonna 2010 muslimiseurue polvistui rukoilemaan rakennuksessa ja seuranneessa tilanteessa kaksi vartijaa loukkaantui pahoin. Kyseessä on siis edelleen katedraali ja Espanjan kirkko sekä Vatikaani suhtautuvat erittäin kielteisesti muslimien vaatimukseen saada rukoilla tilassa." (Lainaus Tamamatkat.fi)

Kun tuolta lähdettiin, suunnattiin matka kohti linja-autoasemaa ja ostamaan huomiseksi liput täältä Ubedaan. Matka sinne kestää peräti 2,5 tuntia, joten vielä kun löytäisi jostain kauppahallin, niin voisi käydä aamulla ostamassa matkaherkkuja.

Täällä Cordobassa on niin kaunista. Ihania kujia, joihin autoilla ei ole mitään asiaa, kauniita sisäpihoja, porrastasanteita ja parvekkeita. Paljon kuppiloita ja Tio Pepeä. Oikein mainio paikka viettää pari päivää.

Eilen illalla kun lähdettiin vielä syömään, meidän majapaikan läheisen kujan päässä oli aukio ja siellä flamencoesitys iltapimeässä. Puolikas kuu paistoi taivaalla ja ne muutamat kirkkaat tähdet tai planeetat. Hieno fiilis.

Kuvia olisi laittaa vähän enemmänkin, mutta keskityn siihen sitten kun palaan kotiin ja tsekkaan vähän niitä läpi.

La 25.8.2018 Cordoba - Ubeda / +32, aurinkoista

Meidän hostelli Cordobassa oli mukava, kun ei kuulut mitään elämöintiä kaduilta eikä varsinkaan seinän takaa naapurista. Eli nukuttiin tosi hyvin. Ja olihan hostelli älyttömän hyvällä paikalla oli menossa sitten ravintolaan tai nähtävyyksi katsomaan.

Eilen illalla käytiin vielä syömässä salaatit rantakadulla lähellä Mezquita. Ihmisiä oli paljon liikkeellä lempeässä perjantai-illassa. Muutama kulkukissakin nähtiin. Niitä ruokitaan ja juotetaan hyvin mutta kulkukissa on kulkukissa, koditon. Säälittää niin katsella ihmisarkojen pentujen kirmailua roskisten kupeessa, kun paremminkin asiat voisivat olla.

Tänään lauantaiaamuna herättiin pirteinä, käytiin suihkussa, pakattiin ne vähäiset kamat laukkuihin ja lähdettiin aamupalalle katedraalin lähelle. Lähelle siksi, että oltiin ensimmäisten joukossa. Ja mikä auringonnousu taas nähtiinkään!

Oli muuten sellainen Mezquita-katedraalikierros ja kokemus, että koskaan en unohda. Meidän kamera ei vain ole paras mahdollinen ja hermoja kysyttiin aika kovasti ennen kuin saatiin säädöt edes lähelle sellaista, että sai kuvattua jotakin.

On se kumma, että pitää säästellä sitä tilaa tällaisessa kohtaa. Kotona olisi ollut hyvä mutta enemmän tilaa vievä kamera, joka meillä on normaalisti tämän pikkukameran kanssa mukana. Nyt ei vaan sitä otettu, "kun tilaa ei oiken ole". Oikein suututtaa oma tyhmyys. Sitten kamerasta loppui vielä virta ja loput kuvat otettiin kännykällä, jolla minusta ei tule ollenkaan niin hyviä kuvia että edes viitsisi julkaista niitä.

Katedraalikierros oli sen luokan elämys, että kyllä sitä itsensä niin pieneksi ja mitättömäksi tuntee kun miettii, että kuinka nekin kaikki kaaret ja pylväät on sinne saatu ja minkä määrän uhreja tuonkin rakennuksen valmiiksi saattaminen onkaan rakentajiltaan aikanaan vaatinut.

Kierroksen jälkeen suunnattiin kohti bussiasemaa ja Ubedan bussia. Matka tänne keski kolmisen tuntia. Maisemat Cordobasta tänne olivat suurelta osin oliiviviljemien peittämiä, kuivaa ja karua. Kauempana siinsi joku korkeampi vuori, mutta ei se Sierra Nevada voinut ainakaan olla.

Tämä Ubeda on jokseenkin hiljainen kaupunki, josta kuitenkin ravintolakatu löytyy. Eipä taida mitään muuta oikein ollakaan. Käytiin syömässä kaupungilla. Hotelli jossa majoitutaan, pitää sisällään myös uima-altaan ja Jari jo tuossa suunnitteli menevänsä - kun muut ovat sieltä kaikonneet - kättään jumppauttamaan sinne.

Tänään alkoi Vuelta, huomenna mennään Jaen'iin ja maanantaina Granadaan, jossa ollaan pari yötä. Granadassa nähdään myös Vueltan startti keskiviikkona ja mahdollisesti myös tiistaina "ohiajona". Peukut pystyyn Nairolle!

Su 26.8.2018 Ubeda - Jaen / +35, aurinkoista
Bussilla aamupäivällä tänne Jaeniin, reilun tunnin matka. Kauniit maisemat, paljon oliiviviljelmiä, vuoria ja pieniä kyliä.

Meidän hostelli on noin kilometrin päässä kaupunkin keskusta, joten tässä ollaan taas laukattu keskustaan ja takaisin, keskustaan ja takaisin. Melkoisen hikistä puuhaa tässä kuumuudessa.

Tuonne ylhäälle maurien valtakaudelta olevalle linnoitukselle ei sentään innostuttu kapuamaan, vaikka hostellin respasta sanottiin, että sieltä on hienot näkymät. Ei vaan pysty tässä paahteessa.

Keskustan katedraali oli niin massiivinen, että sitä kierrettiin, kuvattiin ja ihmeteltiin. Että miksi kaikki onkin pitänyt rakentaa niin valtavan kokoiseksi? Eikö se vähäisempikin riittäisi?

Paikalliset pitävät Jaenia maailman oliiviöljypääkaupunkina. Ainakin viljelyksiä riittää ja eri laatuja, koska aamullakin oli useampai pullollinen mistä valita ja lorottaa leipänsä päälle. Oliivitkin ovat kyllä tosi hyviä ja niitä tarjotaan aina oluen tai viinin kyytipojaksi tapaksena.

Harmi ettei voi tuoda ainakaan öljyä kotiin tullessaan, kun ei ole ruumaan menevää laukkua eikä nesteitä käsimatkatavarana sallina. Meiltä otettiin vajaa pullollinen aurinkoöljyäkin pois Suomen päässä.

Tämä Jaen onkin sellainen kaupunki, että täältä löytyy lähes viiden kilometrin mittainen raitiovaunulinja keskustan ja teollisuusalueen välillä. Se avattiin vuonna 2011 ja oli matkustajilleen ilmainen. Paikallinen bussiyhtiö kuitenkin teki kantelun avajaisten jälkeen, koska ilmaiseksi toimiva raitiolinja vaaransi sen mielestä kilpailun. Raitiovaunuajelut loppuivat siihen ja nyt muistona on vain kiskot ja melko paljon ilkivaltaa kokeneet katokset ja lippuautomaatit. Ilmeisesti tästä lystistä koituu kunnalle miljoonien eurojen kulut vieläkin vuosittain.

Eilen illalla lähdettiin vielä kävelylle ja katsomaan Ubedan iltaelämää. Oli mukava kuljeskella, kun aurinko ei paahtanut ja oli leppoisan rauhallista. Kaskaat elävät omaa elämäänsä puissa ja pensaissa ja sen kyllä kuulee. Lenkin jälkeen mentiin hostellin patiolle, heittäydyttiin selällemme aurinkotuoleihin ja ihasteltiin tähtitaivasta. Oli niin lämmintä, rauhallista ja hiljaista, että sinne olisi voinut vaikka nukahtaa.

Tänään katsottiin pätkä Vueltaa, jonka reitti kulki nyt meidän joitakin vuosia sitten ajamaa tietä ja ohi Caminito Del Reyn ja Aloran. Niin kaunista ja paljon hyviä maisemamuistoja.

Ma 27.8.2018 Jaen - Granada / +34, aurinkoista
Aamulla hotellissa oikein hyvä aamupala. Tällä reissulla ei ole ollutkaan kuin tämä ja muutama päivä sitten aamupala huoneen hinnassa. Se edellinen oli niin onneton, etten edes viitsinyt siitä mitään mainita. Yleensä ollaan käyty syömässä jossakin lähellä kuppilassa, joista saa maittavaa ja edullista aamupalaa.

Uutisissa sanottiin juuri, että Cordobassa on mitattu 41,7 astetta lämpöä, huh.

Tämä aamu lähti aamupalan jälkeen käyntiin kyllä niin vauhdikkaasti, että Jari putosi rattailta jo muutaman sadan metrin jälkeen hotellista lähtiessä. Että voi olla mies puupää, kun ei usko opasteita, ei kännykän karttaa eikä edes gepsiä, joka tähän saakka on ollut se, johon hänen mukaansa on voinut vain ja ainoastaan luottaa. Kunhan se ensin etsii satelliitit ja pääsee sen jälkeen näyttämään sijainnin ja määränpään.

Hänen omaan pikkupäähän kun on jostakin piirtynyt kartta ja mielikuva matkasta hotellilta bussiasemalle, sitä ei hevin sieltä pyyhkäistä pois. Ei vaikka kaikki opasteet sun muut sotivat mielikuvaa vastaan. Meillä meni edestakaisin suhatessa aikaa niin paljon, että selkä märkäni viimein puuskutettiin bussiasemalle ja bussiin. Hoh hoijaa.

Ja matka kohti Granadaa alkoi etupenkillä maisemia ihastellen. Oli paljon oliiviviljelmiä ja kaunista vuoristomaisemaa. Korkeutta parhaimmillaan reilu tuhat metriä. Matka Jaenista Granadaan kesti noin 1,5 tuntia ja sieltä käveltiin kaupungin läpi tänne hotelli Carlos V:een, joka on todella hyvällä paikalla, siisti, iso huone ja edullinen muutamaan edelliseen nähden.

Tänään ollaan varmaan kävelty kymmenen kilometriä, kun päikkäreiden jälkeen lähdettiin sitten kapuamaan kaupungin tunnetuinta nätävyytta Alhambraa. Kierreltiin aikamme rinteillä, koska linnoitus itsessään on maanantaisin suljettu. Matkalla sinne oli upeita grafitteja, joita sitten kuvasin ja henkäisin samalla.

Me ollaan kävelty tällä reissulla paljon. On pitänyt etsiä hotelli, juna-asema tai bussiasema. Sen lisäksi ollaan kaiket illat laukattu ympäri kaupunkeja ja kyliä. Jaloissa kyllä tuntui alkupäivinä, nyt ei enää yhtään. Kaikki hotellien ja muut raput on kävelty tai juostu, hissi on jätetty oman onnensa nojaan.

Hieno kokemus oli myös kierrellä basaarikujilla, joita löytyi paljon ja tavaraa oli laidasta laitaan. Melko itämainen fiilis siellä ja turisteja kauheasti.

Selvitettiin respasta, missä ja mistä Vuelta huomenna "ohi ajaa" Granadassa ja mistä lähtee torstaina aamupäivän startti. On todella lähellä meidän majapaikkaa, molemmat kilometrin säteellä. Hienoa mennä katsomaan taas sitä. Ja peukutta Nairoa! 

Juomaa on mennyt paljon. Ei oikein ruoka maistu kun on niin kuuma ja kun juo paljon, vatsa tulee täyteen nesteestä. Cocista ollaan yritetty viime päivinä välttää, mutta Sprite, olut ja viini kyllä tekevät kauppansa. Ja aina tulee tapasta mukana. Täällä Granadassa ne ovat todella runsaat, joita minä en jaksa edes syödä. Yleensä aiemmin oli iki-ihania oliiveja, täällä katkarapuja, mustekalaa, patonkia, makkaraa ja ties mitä herkkuja.

Ti 28.8.2018 Granada / +35, aurinkoista
Oikein hyvä aamupala hotellin patiolla. Kartta käteen ja ensin kohti Albaicia ja sieltä edelleen Alhambraa. Nousua riitti ja näkymät olivat komeat, korkeutta vajaa 800 metriä.

Oltiin aikaisin liikkeellä jo yksistään sen vuoksi, että käveltiin Alhambraan mutta myös siksi, että muita turisteja ei olisi niin paljoa liikkeellä. Väärä luulo, jonot linnoituksen lippuluukulla olivat jo sitä luokkaa, että meidän kärsivällisyys ei todellakaan riitä odottelemaan omaa vuoroa ensin lippuluukulle ja sen jälkeen mahdollisesti tuntien odotusta itse kohteeseen. Eli sitten me kierreltiin aikamme, juotiin tuoremenut ja lähdettiin laskeutumaan kohti Granadan kaupunkia.


Pohkeet kipeytyivät kun piti jarruella jyrkillä mukulakivikaduilla. Kauhean kuumaa ja tukalaa, mutta tulipahan käytyä sielläkin.

Tultiin hotellin, käytiin suihkussa, syötiin paketillinen nakkeja ja lähdettiin katsomaan Vueltaa.

Vaikka se on ohi noin 15 minuutissa, on sitä kuitenkin niin mukava käydä katsomassa. Jouduttiin kuitenkin odottelemaan ajajia kauan, kun ei oikein ollut aikataulusta tietoa. Meillä oli hyvä paikka mutkan jälkeen ylämäessä. Ehti kuvatakin. Katsojia oli, mutta aika paljon kuuli englannin kieltä. Yksi pariskunta näkyi Espanjan lipun kanssa.

Missään kaupungilla ei näkynyt minkäänlaista mainosta kisasta. Kukaan ei oikein edes tiennyt, että tällainen Vuelta täällä tänään ja huomenna ajetaan. Yksi brittikuvaaja sanoi tuolla kilpailijoita odotellessa, että Ranskassa kaikki tietävät Tourin, mutta täällä kukaan ei tiedä mitään Vueltasta. Olivat Malagan seudulla luulleet, että siellä on joku mafian juttu menossa kun teitä suljetaan ja poliiseja paljon liikenteenohjauksessa.

Toki tavisfillaristeja oli paljon liikkeellä matkalla kohti Alfacaria, mutta ei muuten mitään ihmeellistä hässäkkää. Karavaani kulki kuskien edellä ja heitteli mainoskrääsää, josta mekin saimme osamme. Huomenna Vuelta-fiilistely jatkuu puolen päivän aikaan 5. etapin startilla Pasoe de la Bombalta.

Tänään ei olla syöty ollenkaan aamupalan jälkeen, koska on niin kuumaa ja painostavaa, ettei maistu. Nyt lähdetään etsimään ravintola ja nauttimaan lämpimästä ateriasta tai vaihtoehtoisesti salaatista.

Huomenna me lähdetään Vueltan jälkeen junalla tai bussilla Antequeraa kohti, joka onkin tuttu paikka meille joitakin vuosia takaaksepäin. Vietettiin siellä monta päivää, kun Jari sairasteli ja oli kovassa kuumeessa. Toivottavasti muistot tältä vuodelta tulevat olemaan paljonkin paremmat kuin silloiset.

Ke 29.8.2018 Granada - Antequera / +35, aurinkoista
Oli niin hienoa olla Vueltan startissa!

Sai vaikutelman, että täällä Espanjassa pidetään kovasti niin kovin heiveröisestä ja vaatimattoman oloisesta kilpapyöräilijä Nairo Quintanasta. Ihmiset huusivat ja juoksivat Nairon rinnalla kun kuskit järjestäytyivät starttiin. Mitenköhän olisi, jos C. Froome olisi täällä?

Koska Nairon lähellekään ei päässyt, onnistuin saamaan hänestä vain kaksi kuvaa ja molemmat selästä! Olen onnellinen ja otettu tästäkin vähästä!

Kyllä, me oltiin lähtöpaikalla ja suhattiin reput selässä koko alue läpi ja moneen kertaan. Oli siellä muitakin ja erityisen paljon poliiseja. Yleisölle avoimella alueella ihmiset jonottivat ilmaiskrääsää siinä missä siellä Suomessakin. Ämpäreitä täällä ei kuitenkaan näkynyt jaettavan mutta kaikenlaista muuta kyllä. Meillä ei reppuihin enää mitään mahdu, joten tämä vaihe jäi väliin.

Kun startti oli tapahtunut, lähdettiin kävellen juna-asemalle ja sieltä oli tarkoitus suurnopeusjunalle lähteä kohti Antequeraa. Rautateillä oli jokin hässäkkää tai rataremppaa, joten kaikki matkustajat kuskattiin eteenpäin (Antequeraan saakka) bussilla. Meille se sopi oikein hyvin, koska odotettavissa oli hienoja maisemia eikä ollut väliä millä matka etenee.

Nyt ollaan siis täällä, Antequerassa. Kuumaa on, syömässä on käyty ja kohta varmaan mennään nukkumaan. Meillä on mukava huone, jossa on iso parveke pöytineen ja tuolineen. Tämän pöydän ääressä nyt kirjoittelen, kello on 21 ja alapuolella meno sen kun kiihtyy, alkaahan paikallinen elämä siestan jälkeen. Tuossa noin kymmenen metrin päässä vastapäätä meidän parveketta on järkälemäisen Madre de Dios de Monteagudo -luostarin tiiliseinä.

Näitä parvekkeellisia huoneita on ollut vähän tällä matkalla. Ainoastaan Toledossa, jossa oli kaksi ranskalaista parveketta, mutta niistä ei vaan oikein päässyt nauttimaan eikä ovia voinut ajatellakaan pitävänsä auki, koska pakahduttava kuumuus olisi puskenut välittömästi huoneeseen. Ilmaistointia ei siellä ollut.

Huomenna lähdetään Malagaan bussilla eikä maisemat ainakaan tämän päiväisille häviä vähääkään. Ensimmäinen yö ollaan ihan keskustassa ja tavataan Jarin ex-duunikaveri. Toinen yö vietetään - todennäköisesti huonosti nukkuen jos ollenkaan - muutaman kilometrin päässä lentoasemasta. Ja lauantaina lennetään koti-Suomeen, jossa kuulemma on syksyn merkit näkyvissä.

Pe 31.8.2018 Malaga / +36, aurinkoista
Eilen bussilla Malagaan, noin tunti. Asettauduttiin "eturiviin", että nähdään maisemat. Harmi vaan meille, että kuski laski aurinkosuojan ja se peitti ihan kaiken näkyvyyden joten se siitä tiirailusta. Kauniita maisemia riitti kyllä vähän katseltavaksi sivuikkunoista, onneksi.

Malagassa etsittiin meidän hostelli, joka oli ihan katedraalin kupeessa. Linja-autoasemalta tuli kävelyä 2,5 kilometriä ja sekaisin oltiin suunnasta monen monta kertaa, ennen kuin hostellin ovella oltiin. Meillä oli todella pieni huone ja minimini-suihkukaappi, johon piti mennä joko peruuttaen tai etuperin eikä siellä mahtunut kääntymään suuntaan eikä toiseen. Muuten mukavan hiljainen ja siisti paikka.

Illalla lähdettiin sitten tapaamaan Jarin ystävää. Pienenä ihmeenä voidaan pitää sitä, että kohdattiin toisemme. Meidän suunnistustaito kun on mitä on eikä ainakaan kehuttava. Tämä ystävä on asunut Torremolinoksessa kohta vuoden ja Malagan kadut ovat jo tuttuja. Mutta niin vain kohdattiin, käytiin syömässä ja löydettiin Jarin iloksi asturialainen siideribaari, jossa sitten istuttiin siemaillen siideriä ja valkkaria. Hauska ilta!

Tänään aamulla lähdettiin ostelemaan vähät tuliaiset, joita reppuun mahtuu. Eikä niitä todellakaan ole paljoa. Kierreltiin vielä kaupungilla, käytiin kauppahallissa ja puolen päivän jälkeen lähdettiin kohti tämän reissun viimeistä hotellia. Tämä Ibis -hotelli on melko lähellä lentoasemaa, aamulla sitten hypätään taksiin ja kotia kohti.

Eli tämä reppureissu oli sitten tässä. Kaksi viikkoa kierreltiin paikoissa, joihin tuskin fillareilla oltaisiin menty. No tietysti Cordoba olisi ollut varma paikka, mutta muut tuskin. Iloisesti yllätyttiin varsinkin Toledosta, jossa olisi voinut jopa viettää aikaansa yhden päivän enemmänkin. Cordoba oli ihan oma lukunsa, joka teki melkoisen vaikutuksen.

Muuten tällainen julkisilla liikkuminen ei ehkä kuitenkaan ole meidän juttu. Pitää miettiä aikatauluja ja olla niistä riippuvaisia, vaikka kuinka joustavaa tämä liikenne täällä onkin. Tai sitten olisi pitkänyt kulkea paljon pidempiä matkoja kertalaakina ja jättää pienemiä paikkoja väliin. Kyllä meillä toisinaan kävi aika pitkäksi pienemmillä paikkakunnilla vain kuljeksien pitkin katuja.

Mutta ihan ok. Kiva palata kotiin. Töihin maanantaina ja Jari lääkäriin kuulemaan, joko hänkin pakkaa repun ja matkaa töihin.