Riemuloma ohi

06.09.2018

Nyt ollaan palattu tuttuihin maisemiin ja tuttuun työn touhuun. Katselin jo, paljonko lomaa on vielä jäljellä, että voisin pitää päivän silloin tällöin. On sitä, joten asiat mallillaan.

Meillä oli siis lento Malagasta koti-Suomeen lauantaina klo 7. Tuskinpa meistä kumpikaan yöllä nukkui, sen verran kuitenkin jännitti. Ja mitäköhän ihmeen jännittämistä tuossakin nyt sitten oli, kun ei ole mitään asiaa tiskille vaan pääsee suoraan tulostettuaan liput turvatarkastukseen. Ei mitään ohjelmaa kentällä, melkein tylsää! Mehän oltiin notkumassa siellä jo hyvissä ajoin eli aikaa olisi ollut suorittaa vaikka minkälaiset pakkausoperaatiot.

Kone lähti ajallaan ja Vantaalla oltiin puolen päivän aikaan. Hypättiin lähijunaan ja vaihdettiin toiseen junaan Hiekkaharjussa, bussiin Keravalla ja loppumatka käveltiin kotiin, kaupan kautta. Kaikenlaista pikkuhommaa oli siunaantunut meidän poissa ollessa. Muun muassa omenoita oli pari jätesäkillistä tipahtanut nurmikolle, joten heti lauanaina siivottiin piha.

Nyt on sitten joka päivä keitetty omenamehua tai leivottu piirakkaa. Alkaa jo kyllästyttämään, mutta eihän niitä raaski kaatopaikallekaan vielä, hyviä omenoita.

👀👀

Ai kuinka Jarin kävi lääkärireissulla? No, saikkua tuli kuukausi lisää eli hän notkuu vielä ainakin tämän syyskuun kotona. Sitten on neljä kuukautta täynnä! Oli niin onnellinen päätöksestä, että soitteli ja toivotteli ihan pariin kertaan päivän aikana minulle hyvää työpäivää. Hoh hoijaa!

Nyt kaiketi alkaa sitten "voimaharjoittelu" eli kuminauha on vedetty rapun kaiteeseen ja siinä jumpataan. Mitään kotitöitähän ei kykene omien sanojensa mukaan vieläkään tekemään, mutta lenkillä juosten ja pyörällä pystyy käymään ja kaahailla autolla ympäri eteläistä Suomea. Leikkasi toipilas lauantaina kyllä nurmikon, pyynnöstä.

👀👀

Palataanpa vielä tuohon meidän reppureissuun. Rehellisesti sanoen - kuten olen jo aiemminkin ilmaissut mielipiteeni (ja Jarin myös) - tuollainen aikatauluihin tuijottaminen, mateleva päivärytmi ja lorviminen ei ole meidän juttu. Mutta nyt käytiin paikoissa, joihin ei muuten ehkä olisi koskaan menty ja päästiin nauttimaan huimasta junakyydistä AVE-junilla.

Minulla on aina ollut pieni kierrevihko mukana, johon merkitsen päivän tapahtumia. Vihko oli nytkin repussa, mutta yhtään kertaa en siihen mitään kirjoittanut. Ei vaan ollut mitään kirjoitettavaa. Reissu oli ihan mukava, kumppani parasta mitä toivoa saattaa ja nähtiin paljon, mutta jotakin puuttui. Ja se oli se, että pitäisi päästä näkemään upeita maisemia ja paikallisten elämää pienen pienissä kylissä ja varsinkin matkalla niihin.

Vaikka se fillarointi olisi sitten kuinka raskasta ja uuvuttavaa tahansa niin se, että kurvaa päivän päätteeksi majapaikkaan, on sitä jotakin. Se, että uupumuksen valuessa suihkuveden myötä lattiakaivoon, jaksaa vielä lähteä kiertelemään muutamaksi tunniksi, syömään sekä näkemään ja kokemaan uutta. Ja herätä seuraavana aamuna varhain ja hypätä pyörän selkään ja polkaista uusiin seikkailuihin ja maisemiin. Vau!

Vuelta oli ihan jees ja fiilis siellä hieno, urheilujuhlan tuntua ilmassa.

Toledo ja Cordoba jäivät kaupungeista mieleen huikene nähtävyyksineen. Kierrokselle mahtui myös paikkakuntia muutama, joissa ei ollut yhtään mitään näkemistä. Ja siinäkös sitä sitten pitkästyikin katuja mittaillessa ja viinilasin jos toisenkin siemaillessa.

Kyllä me kumpikin niin toivotaan ja uskotaan, että pystytään vielä joitakin vuosia jatkamaan fillarointia, vaikka eläkeikä alkaakin häämöttää. Ja sitten jos ei, reppu selkään ja menoksi.