Taiteen kotitalo Keravalla
10.07.2020

Tänään menään ihastelemaan tuohon paljon julkisuuttakin saanutta purkutaloa, joka on meidän kaikkien riemuksi täynnä toinen toistaan hienompia grafitteja ja taidetta. Kerran käytiin jo tsekkaamassa jonotustilanne ja käännyttiin takaisin, kun ei viitsi jonotella. Junnujen äiskä ja iskä kävivät jo ja tässä heidän ottamaansa kuvasatoa.

Kotimaan matkailua

29.06.2020


Helteet ohi tältä erää. Nyt kun meidän pihan puustoa kaadettiin, tänne paistaa aurinko aamusta iltaan. Tukalan kuumaa on ollut, mutta kasvit kukoistaa. Kuten esimerkiksi rypäle, joka tekee tänä vuonna ensimmäiset marjansa.

Jari on ollut lomautettuna muutamaan otteeseen ja kesäkuun alussa lähdettiin viikoksi landelle. Kalastettiin paljon ja haukea olisi tullut vaikka kuinka, mutta otettiin mitä tarvittiin ja loput päästettiin pois. Mukava ja rentouttava mökkireissu. Hyttysiä ei ollut alkuviikosta ollenkaan mutta sitten kun niitä alkoi ilmestyä, niitä riitti inisemään hermostumiseen saakka.

Junnujengi oli viime viikon meillä, että vanhemmat saivat tehdä viimeisen työviikon rauhassa raskaan koronakevään jälkeen. Joka päivä käytiin maauimalassa pulikoimassa, nukuttiin vuoronperään jokaisen kanssa teltassa. Keskimmäinen halusi ja uskalsi nukkua yksikseen. Tehtiin junalla retki rautatiemuseoon Hyvinkäälle ja käytiin Keravan kartanolla syöttämässä lampaita. Hyvin meni vaikka koti-ikävä yllätti iltaisin.

Jari on hienoista kesäilmoista nauttien fillaroinut aamuin illoin työmatkat. Lauantaina Jari fillaroi Riihimäelle, minä menin mutsi-keikan jälkeen junalla perässä. Oltiin hotellissa yö ja aamulla lähdettiin kotia kohti. Kiva ja helppo matka fillaroida.

Entäs sitten meidän lomasuunnitelmat. Meillä on junaliput Rovaniemelle ja sieltä edelleen bussikyyti Kilpisjärvelle. Päiväjunalla mennään, ollaan yö Rovaniemellä ja jatketaan seuraavana päivänä Kilpisjärvelle. Kilpisjärveltä lähdetään sitten fillaroimaan päämääränä Kerava. Yhtään ei tiedetä, mitä tuleman pitää vaikka ollaan autolla liikuttu siellä suunnalla useampaankin kertaan. Ei kuitenkaan ehkä hellettä mutta toivottavasti ei myöskään sadetta. Teltta ja keittovälineen otetaan ja yövytään mahdollisimman paljon "pusikoissa" tai leirintäalueille, sikäli mikäli niitä vielä löytyy. Ihan mielenkiinnolla odotan tätä erilaista reissua.

Ennen tuota meidän reissua viedään junnujengi Rovaniemelle muutamaksi päiväksi. Meillä on mökki vuokrattu Ounasvaaralta ja mukaan lähtee nyt myös nuorin syksyllä eskarin aloittava. Eli vauhtia riittää. Ja toivottavasti poroja, joiden näkeminen vuosi sitten Saariselällä oli reissun kohokohta.

Meillä siis kaikki hyvin näin kesäkuun toiseksi viimeisenä päivänä. Pitäisi lähteä mattopyykille tuonne matonpesupaikalle ja maalata puuvaraston ovi nyt kun sinne ei paista vielä aurinko täydeltä terältä.

Ihmisen parasta aikaa

29.05.2020


Tämä kevät - nyt kun harmaudesta, koleudesta ja sateista on päästy - on niin kaunista aikaa! Vähän menee tuo illan valoisuus sivu suun, koska me herätään aamuisin niin aikaisin, ettei vaan jaksa enää illalla pysyä myöhään hereillä. Yksi aamuyö herätin Jarin katsomaan auringon nousua, oli tosi kaunis. Varmasti se auringon laskukin olisi yhtä komeaa katseltavaa, jos vaan jaksaisi.

Uusi lajennusosa terassilla keinuineen on ollut ahkerassa käytössä, välillä untuvatakki päällä. Siihen kun paistaa aurinko aamusta iltaan, niin kyllä kelpaa eläkeläisen puolisoineen keinutella.

Otettiin neuvosta vaarin ja naputeltiin hyönteishotelleja muutamaan kohtaan lähelle hedelmäpuita ja -pensaita. Kävi vain niin, että pihassa aiemminkin vieraillut tikka naputti molempien hotellien useampaan seinään melkoiset kolot ja nyt ne ovat sitten ilmavia mutta myös verkolla ympäröityjä. Hyönteisiä ei ole niissä näkynyt kuten ei myöskään Jarin väsäämässä perhosbaarissa, joka on coctaileineen odotellut asiakkaita.

Nyt juuri omenapuut kukkivat mahtavasti eli syksyllä odotettavissa ehkä paljon omppuja. Luumupuun kukinta oli niukka mutta kaunis sekin. Tuossa meidän yläpihan rinteessä on pieni mustikkamaa ja niitäkin näyttäisi junnujengin iloksi tulevan ihan kivasti.

Kaikki istutukset on nyt istutettu ja pavut, porkkanat ja herneet kylvetty yhteistyössä junnujen kanssa. Chilit voivat hyvin ja kukkivat tuossa seinän vieruksella auringon paisteessa.

Käytiin pari viikkoa sitten Tuusulanjärvellä kalassa kanootilla, kalaa ei saatu. Menomatka Järvenpään suuntaan sujui mukavasti myötätuulessa, mutta kun käännyttin paluumatkalle, oli mahdoton vastatuuli ja töitä tehtiin olan takaa, että edettiin. Varmaan eka kerta vuosien saatossa, etten pelännyt kaatumista vaikka pärskeitä riitti kastumiseen saakka ja kanootti keikkui ja vaappui varsinkin järven ylityksessä. Seuraavana päivänä kyllä käsissä tuntui rehkiminen. Viikko sitten lähdettiin kalaan merelle. Silloinkin tuuli ja kalastaminen onnistui vain paluumatkalla myötätuulessa, Jari sai yhden hauen.

Jari kävi lääkärissä pitkittyneen yskän vuoksi ja lääkäri oli sanonut, että hänellä on ehkä/todennäköisesti ollut koronavirus aiemmin. Jos näin on, meidän perhe ja lähipiiri on päässyt todella vähällä kun lehdistä on voinut lukea monista viruksen tuomista vakavista ja pitkäkestoisista oireista. Vasta-ainetestejä ei suositeltu otettavaksi, koska ne eivät kuulemma ole välttämättä kovinkaan luotettavia.

Itse olen edelleen käynyt mutsin luona pari kertaa viikossa "seurustelemassa" siivoamisen ja ruuan laitoi  lomassa. Nyt kun on niin valoisaa aamuin ja illoin, vuorokauden ajat ovat hänellä ihan sekaisin. Saattaa soitella ei vaan meille lapsille vaan kaikille muillekin aamuvarhain, mikä ei ole kauhean mukavaa niiden muiden osalta. Viikonpäivät ja kuukaudet ovat olleet jo pidemmän aikaa hänellä hakusessa, mutta väliäkös tuolla. Elämä soljuu eteenpäin hitaasti mutta varmasti päivästä tai kuukaudesta riippumatta.

Siellä niin kuin täälläkin kaikki hyvin. Aurinkoisia alkukesän päiviä teille kaikille.

Kirsikkapuukaupunki Kerava kukkii ja lumoaa

06.05.2020


Niin kaunista kun kirsikkapuut kukkivat, aurinko paistaa ja on lämmintä. Kevät on kyllä hienoa - ellei peräti ihmisen parasta - aikaa nyt kun puihin puhkeaa lehdet ja nurmikko vihertää.

Meidän pihaan ei vielä koristekirsikkapuuta ostettu, luumupuu toisen kaveriksi kyllä ja unikon - upein kukinta ikiniä - taimia muutama.

Kaikenlaista pikkukivaa

04.05.2020


Nyt ollaan vihdoin siinä pisteessä, että kaikenlainen istutus on ajankohtaista. Tai ehkä vähän aikaista, mutta siitä viis. Eilen notkuttiin puutarhan portin takana ja odoteltiin niiden avautumista. Ostettiin kahdeksan chiliä ja nyt ne tuolla ulkona värjöttävät ilman auringon lämpöä ja paistetta. Ei huolta, kyllä ne selviävät kunhan muistaa kylmempinä öitä kuskata sisään. Omat tammi-helmikuussa kylvämät chilit ovat jääneet niin onnettomiksi, että ei ne ainakaan tänä vuonna ehdi kukkimaan saatika satoa tuottamaan.


Pihapuiden kaadon jäljiltä kaikki on halottu, pilkotu ja pinottu. Siihen meni noin puolitoista kuukautta, että saatiin kaikki sen tiimoilta tehtyä. Nyt kun kuusi ei varjosta enää talon nurkalla, aurinko pääsee paistamaan täysillä iltapäivän. Näyttää kaikki niin pölyiseltä, että hävettää. Pitäisi tehdä suursiivous mutta kun ei huvita oleskella sisätiloissa.

Jari palasi töihin ainakin hetkellisesti reilun neljän viikon lomautuksen jälkeen. Fillarireissua ei olla suunniteltu, koska se ei tänä kesänä tule onnistumaan. Lähdetään ehkä nyt sitten sinne pohjoisesta etelään fillarireissulle, mikäli tämä korononaepidemia pysyy edes jonkinlaisessa kontrrollissa täällä Suomessa.

Rakennettiin pihalle jatko-osa grilliterassille ja lauantaina haettiin siihen retropihakeinu. Mukavan näköinen jatkosta tulikin, nyt ikään kuin oma soppi tuo keinukulma. Katosta ei voinut ajatellakaan keinuun, koska tuohon tuulee sen verran, että lähtisi lentoon koko hökötys. Aurinko siihen paistaa sitten kun paistaa lähes koko päivän, joten lämmintä riittää kyllä.

Nyt kun ollaan taas päästy nukkumaan ikkunat auki, linnut aloittavat laulelunsa jo heti aamuneljältä. Ei kylläkään meidän pihapuissa, koska niitä ei juurikaan enää ole mutta tuossa metsän reunassa ihan lähellä. On niin hienoa herätä mustarastaan lauluun. Kaadetun koivun lintupönttö sai uuden sijoituskohteen talon tikapuiden yläosasta ja nyt sinne tintti kuskaa pesätarpeita.

Pandemiasta huolimatta olen käynyt mutsin luona pari kertaa viikossa. Siivonnut, pessyt pyykit, juonut kahvit ja pitänyt vähän seuraa. En kyllä ole ihan samaa mieltä vanhusten eristämisestä, koska ainakaan meidän mutsi ei muista minuuttia pidempään, miksi muut eivät käy ja miksi hän ei voi lähteä kauppaan mukaan. Joka ainoa kerta samat selitykset, että nyt on koronaviirus joka on vanhuksille erityisen ankara ja siksi eristys. Selvästi huomaa myös sen, että liikkuminen on entistä kankeampaa ja epävarmempaa kun ei pääse yhtään kodista pidemmälle. Juttelee iltaisin isän kanssa, joka on kuollut jo kohta kolme vuotta sitten. Vähän pelottaa, milloin mielenterveys yksinäisyydestä johtuen alkaa pettää. Kun on tulossa äitienpäivä ja kaikki, surettaa.

Junnujengi on piipahtanut muutaman kerran meidän tontilla. Kiva nähdä heitä ja heidän vauhtiaan. Turvaväli on iskostunut heidän mieliinsä niin hyvin, että jos menen liian lähelle, alkaa torjuntakeinot. Nuorin päiväkoti-ikäinen oli viimeksi käydessään vähän allapäin ja kyseli, milloin tämä loppuu että päästään käymään heillä. Voi kun sen tietäisin, niin heti kertoisin. Toivottavasti kuitenkin syksymmällä päästään yhdessä vaikka parin päivän Saariselkä-reissulle koko katraan kanssa.

Ollaan käydy useamman kerran aamuvirkkuina aamukalassa. Mitäänhän ei ole kyllä tullut, mutta siellä on ihan mukava kauniina kevätaamu odotella saalista ja ihastella maisemia. Kunhan ilmat lämpiävät, lähdetään kanootilla kalaan vähän kauemmaksi ja jossakin vaiheessa sitten Savoon kun jäätkin ovat viimeinen lähteneet..

Vappupäivänä lähdettiin fillareillal ensin junalla Tikkurilaan ja sieltä Lavangon crossiradan kautta kotiin. Oli mukava nähdä toimitsija-aikaisia (eli noin 20-30 vuotta sitten) kuskeja edelleen harrastuksen parissa. Kauhea vastatuuli kotimatkalla.

Meillä kaikki hyvin, toivottavasti teilläkin.

Lunta enemmän kuin koko talvena

03.04.2020


Viime yönä satoi lunta viitisen senttiä. Eli nyt sitä on enemmän kuin koko talvena yhteensä. Ulkona on kyllä kaunista nyt, kun aurinko paistaa ja vitivalkoinen lumi peittää maan. Yöllä oli aikamoinen myrsky, mutta nyt ei onneksi tarvinnut pelätä puiden kaatumista talon päälle, koska niitä ei ole talon välittömässä läheisyydessä.

Meidän puusavotta on hyvällä mallilla. Ollaan pilkottu ja pinottu ehkä noin puolet, suurimmat vielä odottaa tuossa lumen alla käsittelyä. Ilmat ovat olleet tähän saakka suosiolliset ulkona oloon, mitä nyt varpaat ovat palelleet seisoskellessa. Eilen laitoin kaikki pihatontut ja tuuliropelit paikoilleen, tänään aamulla ne olivat sitten peittyneet lumeen kuten myös kaikki ruukkunarsissit.

Jarin lomautusta on nyt viikko takana. Joka aamu tuo on singahtanut juoksulenkille useimmiten pururadalle, koska metsässä on märkää. Kaikki mallillaan täällä ja odotellaan Uudenmaan rajojen avautumista, että päästään Savoon mökille ainakin muutamaksi päiväksi.

Koronavirus ei ole meihin kumpaankaan iskenyt, mutta nyt taitaa olla niin ikävästi, että junnujengin äiskä on siihen sairastunut oireista eli päänsärystä, lihaskivuista ja pienestä kuumeilusta päätellen. Sehän tästä vielä puuttuukin. Junnuja alkaa olla ikävä. Ollaankin soiteltu ja viestitelty tiheästi ja aprillihuijaus meni täydestä vaikka muuta väittivät. Junnujengi tulee ehkä virpomaan viikonloppuna, mutta sehän menee tänä vuonna niin, että me pysytellään sisällä ja junnut virpovat tuolla ikkunan takana. Ei uskalla ottaa riskejä tartuntaan, koska minulla on visiitit mutsin luokse pari kertaa viikossa.

Ollaan jo haikailtu kesän reissusta, joka ei ainakaan todennäköisesti suuntaudu eteläiseen Eurooppaan. Ihan vaan kotimaan matkailun merkeissä ehkä fillarilla, ehkä kanootti auton kyydissä ja Lemmenjoelle tai jotain. Uudet Madventures  -jaksot alkoivat tv:stä ja ensimmäisessä jaksossa kaksikko seikkaili juuri Lemmenjoen kultamailla.

Puusavottaa riittää pitkälle kevääseen

25.03.2020


Meidän pihasta kaadettiin puita. Itse lähdin fillaroimaan tai kävelemään siinä vaiheessa kun alkoivat varsinaisen kaadon. En pystynyt katsomaan tai olemaan edes samalla tontilla kun pelotti heidän puuhastelu korkeuksissa. Kaikki meni hyvin - kiitos ammattitaitoisten metsurien . Meille jäi paikka paikoin puolentoista metrin oksaläjät siivottavakasi ja halkomishommia todella paljon.

Haluttiin hyödyntää polttopuuksi niin paljon kun mahdollista, joten oksasavotta oli ensimmäinen. Läjien raivaaminen oli haastavaa, koska oksat olivat niin sikin sokin. Saatiin kuitenkin kolmen päivän aikana raivattua piha ja karsittua oksat, siirtolava oli ääriään myöten täynnä poisvietävää. Nyt meillä on sitten siellä täällä röykkiöittäin kuusen ja koivun pätkiä, joista osa ollaan jo halottu koneella ja pienet kirves- ja käsivoimin. Ihan mukavaa liikuntaa sekin, vielä tässä vaiheessa. Voi se tympääntyminen vielä iskeä.

Suurimman pihakuusen - sen kolmilatvaisen - tyvi oli noin metrin levyinen ja tuossa pihalla odottaa nyt  hienoja "levyjä" jatkokäsittelyä eli moottorisahaa ja kirvestä. Niistä tulisi komeita pöydän kansia pihalle, mutta ei taida nyt olla kiinnostusta eikä niitä taida jaksaa edes pyöritellä paikasta toiseen. Tulee olemaan työlästä saada ne pienemmäksi, mutta kyllä me kahdestaan saadaan ne ja nuo monet muut pölkyt nujerrettua.

Aikaahan meillä on ja Jari on lomautettuna maanantaista alkaen, takarajaa ei ole ilmoitettu. Suunnitelmissa oli kyllä lähteä landelle, mutta jos "rajat" menevät Uudenmaan osalta kiinni, ei onnistu. Siellä olisi vielä päässyt pilkillekin tai jopa luistelemaan, kuten mökkinaapuri on tehnyt.

Meillä on lähipiirissä muistisairas ikäihminen, joka ei tiedä eikä varsinkaan muista karanteeneista eikä muistakaan suosituksista yhtään mitään. Pelkoa siitä, että hän lähtisi johonkin, ei ole mutta se, että miksi me sisarukset ei käydä hänen luonaan, unohtuu. Se on raastavaa ja surullista. Nyt ollaan sovittu, että vain minä käyn hoitamassa pari kertaa viikossa kotiaskareet ja kauppakeikat, muut pysyvät toistaiseksi pois. Onneksi kotihoito käy aamuin illoin, mutta päivä on pitkä ja tylsä.

Kukapa olisi uskonut, että tällainen virus tulee ja keikauttaa koko maailman ylösalaisin. Että se tulee koskemaan aivan kaikkia ihmisiä maapallolla, toisia enemmän, toisia vähemmän. Mutta jokainen saa osansa ja ties kuinka pitkäksi aikaa. Siitä saavat osansa niin rikkaat kuin köyhät ja maailma tulee varmasti olemaan erilainen, kun tämä on ohi. Meillä Suomessahan odotellaan vasta tartuntahuippua, joten jaksamista ja positiivista ajattelua kaikille. Kaikki hoituu ennemmin tai myöhemmin tavalla tai toisella.

Mukamas ei ehdi ... täyttä kukkua

10.03.2020


Täällä kaikki hyvin. Muutamat myrskytuulet ovat heilutelleet mieltäni ja pihapuita nyt niin paljon, että viikon kuluttua meidän kaksi suurta kuusta ja kahdesta suuresta koivusta pienempi kaadetaan. Jättikuusi, joka on talon kulmalla, on kolmine latvoineen valtava. Jos kävisi niin, että se myrskytuulessa kaatuisi, meidän talo olisi päreinä. Ja jos tien varressa oleva kaatuisi, naapuri kokisi talonsa osalta ainakin vaurioita. Kaadon jälkeen meidän piha onkin sitten valossa ja auringossa kylpevä ihanuus. Ihanuus ei sen sijaan ole se, että tästä mahtavasta paisteesta ja valosta seuraa nyt melkoinen siivousruljanssi ainakin keittiön osalta. Siellä kun näkyy sitten ihan kaikki sutut ja jäljet ovissa, kaakeleissa ja pinnoilla. Hyvät näkösuojat lähtevät kyllä, mutta pitää keksiä tilalle jotakin uutta kasvamaan. Odotan innolla, että pääsen puusavottaan ja on sitten järkevää tekemistä pitkäksi aikaa.

Koululaisten hiihtolomnaviikolla junnujengi rantautui meille viettämään aikaansa, päiväkotilainen myös. Ilmat nyt eivät kovinkaan mukavia olleet, mutta päästiin sentään retkeilemään litimärkään metsään parina päivänä, maalattiin nukkekodin kalusteita ja yhtä opetin neulomaan näillä varsin vaatimattomilla kutomistaidoillani. Jari oli pari kertaa 2/3 osan kanssa leffassa, joka aamu paistettiin hiivaleipä ja pelattiin muistipeliä sekä maijaa. Isommista kumpikin kuumeili päivänn. Kaiken kaikkiaan ei ongelmia, mutta olihan heillä välillä tylsää kun ei päässyt ulos kaatosateeseen eikä sisälläkään oikein mitään ihmeellistä tekemistä ollut.

Chilit ja pikkupaprikan alut ovat noin pari senttisiä, joten ehkäpä niistä jotakin saadaan aikanaan pihallekin kasvamaan. Meillähän aamu- ja ilta-auringon määrä lisääntyy pihalla huomattavasti, kun nuo puut kaadetaan. Kasvupaikkoja kukille ja muille saadaan niin halutessamme lisää roimasti ja ainakin nurmikkoa, kun ei ole enää kuusi varjostamassa.

Jari on polkujuossut tuossa meidän lähimetsässä viikonloppuisin ja pari kertaa pääsi fillaroimaankin pakkasaamuna. Perjantaina oltiin JP Keräsen keikalla Krapin Pajalla ja tulevana lauantaina mennään KOM-teatteriin. Voi kun tulisi pian lämpimämmät kevätilmat, koska ollaan ajateltu lähtevämme mökille pääsiäisenä. Ei sielläkään lunta ole juurikaan ollut, mutta mökki kylmillään syksystä lähtien eli lämmittämistä riittää taretakseen.

Kaivettiin Nishiki lauantaina esiin ja lähdin sillä mutsille tarkoituksena fillaroida sieltä kotiin. Junalla menin ja kun pääsin perille, takarangas oli tyhjä. Ei paikka-aineita - enkä varmaan olisi edes osannut hoitaa paikkausta - eikä mitään muutakaan mukana joten junalla kotiin. Siellä oli pyöräteillä mahdoton määrä hiekoitushiekkaa, joten ei se sitten muuta tarvinnut. On se kyllä niin kevyt fillari tuon "asemapyörän" jälkeen, että ilo ajella.

Lomareissun suunnittelu on nyt vähän jäissä koronaviruksesta johtuen. Koska asia ei koskisi vain meitä kahta vaan montaa muutakin meidän lähipiiristä, pitää tosissaan miettiä, onko viisasta lähteä, kun virus myllertää ympäri maailmaa. Harmillista, mutta kyllä me jotakin keksitään. Ja voihan se olla, että taudin leviäminen laantuu kevään ja kesän aikana ja päästäänkin etelään sitten elokuussa.

Ollenkaan huono vaihtoehto ei olisi lähteä melomaan vaikka johonkin kansallispuistoon. Ollaan seurattu tv:stä Petteri Saarion dokkaria Veden valtakuntaa, josta voi ammentaa hyviä ja toteutamiskelpoisia ideoita kanoottireissulle. Kanoottihan odottelee melojaansa tuolla pihalla ja muutkin vermeet löytyy aiemmilta reissuilta. Minun haaveissanihan on se Suomi pohjoisesta etelään -polkaisu, mutta taidan olla haaveineni aika yksin, koska Jaria ei elämä itikoiden ja mäkäräisten seassa juurikaan houkuta.

Pihatöitä

07.02.2020


Harvoin on helmikuussa voinut pihaa haravoida. Tänä vuonna se oli kuitenkin mahdollista. Täällä ei ole yhtään - tai ehkä milli tai pari - lunta eikä alkuviikosta olllut edes pakkasta, joten nappasin kauniissa auringon paisteessa haravan käteen ja putsasin oravan sotkut kuusien alta ja kasasin koivun risut.

Tästä leudosta, aurinkoisesta ja keväisestäkin kelistä hullalantuneena laitoin nyt jo kasvamaan chilin ja pikkupaprikan siemeniä. Voi sitä puutarhaliikkeissä ravaamista, kunhan ihan oikea kevät saapuu ja pääsee istutuspuuhiin. Nyt jos koskaan on aikaa laukata taimiostoksilla. Sain pidettyä hengissä pitkän ja pimeän ajan minun ja junnujen siemenestä kasvattamat appelsiini-, sitruuna- ja mandariinipuun alut. Ja appelsiinipuun hentoon runkoon on ilmestynyt pieni vihreä verso. Pitäisikö nyt koputtaa puuta, ettei käy hullusti!

Pihapuiden oksilla roikkuu linnunruokakaukaloita, läskisiivuja ja talipalloja. Kun sataa, sapuskat on mössönä eikä lintuja kiinnosta moista sotkua nokkaansa ottaa. Aika monta kertaa olen heittämään eväät pois ja uutta tilalle. Sitten kun tulee pikkupakkanen, mössöt jäätyy kaukaloihin niin tiukasti, että niitä pitää sulatella sisällä ja taas uudet eväät.

Kun jäin töistä pois, sain eläkepäivieni ratoksi ostaa hyvän kameran. Sillä olen nyt omaksi ilokseni kuvannut pihan lintuja. Muutama viikko sitten koivun oksalla istui haukka, varmaan saalistuspuuhissa. Harmikseni kaikista kameroista oli akku tyhjänä, joten kuvaa en siitä saanut. Pitäisi pikkuhiljaa alkaa opettelemaan tuon uuden kameran käyttöä kunnolla, että lomareissulla sitten halliltsisi ainakin alkeet eikä aika menisi sählätessä ja etsiessä oikeita säätöjä.

Nyt on ollut loistavat ilmat tähtien tiirailuun. Monta iltaa ja aamuisin kun Jari on lähtenyt töihin, olen hiippaillut kiikari kaulassa pihalla ja ihastellut varsinkin iltataivaalla Venus-planneettaa sekä kasvavaa kuuta. Ensin tsekkaan Ursan tähtikartan ja sen sivuilta yleensäkin, että missä päin mitäkin on ja sitten tiirailemaan. Huvinsa kullakin! Jaria ei ole tiirailupuuhissa näkynyt.

Nyt on ollut parin päivän muutama aste pakkaset ja Jari on päässyt vihdoin fillaroimaan metsään. Itse fillaroin keskiviikkona Järvenpäähän ja katselin kaihoten Tuusulanjärven suuntaan kaivaten menneitä aikoja luistimet jalassa. Joku hullun rohkea näkyi vastarannalla luistelevan, mutta meillä ei kyllä uskallusta riitä lähteä edes kokeilemaan. Ja nythän on taas luvassa vettä ja plusasteita, joten luistelemaan pääsystä on turha haikailla.

Entäs sitten tulevan kesän fillarireissu. No, mietitty on mutta mitään tarkempaa ei vielä tiedossa. Kiinnostaisi vähän lento Portoon, koska Finnair on aloittanut suorat lennot sinne. Portugali on jäänyt kauniina ja kuumana maana mieleen aikaisemmasta Lissabonin reissusta. Mutta katsotaan nyt, mihin mennään ja milloin. Ehkä junnujengin kanssa kuitenkin ensin Saariselälle ja sitten vasta kahdestaan johonkin.

Olen pyöräillyt lähes päivittäin milloin vähemmän, milloin taas kilometrejä on tullut enemmän. Ja kun on lämmintä tai sateen kestävää vaatetta päällä, pärjää hyvin muutaman asteen pakkasessa tai pienessä sateessa. Pari kertaa olen tuolla ylhäälläkin vastustuksen kanssa vääntänyt, mutta sen on kyllä niin tylsää ja tyhmää touhua, että ei kiinnosta. Kunhan säät lämpenevät, voin polkaista mutsin luo Mäntsälään. Nyt olen kulkenut sinne pari kertaa viikossa junalla fillari mukana. Pyöriä on ollut läpi talven yllättävän paljon junassa, välillä kaikki fillarille tarkoitetut paikat täynnä.

Vihdoin valmista

22.01.2020


Nukkekotiprojekti on vihdoin saatu päätökseen, tänä aamuna tarkemmin sanoen. Kyllä se kestikin ja kun yrittää tehdä mahdollisimman siistiä, tarkkaa ja huolellista niin kyllä siinä sai ajan kulumaan. Useampi tunti päivässä hurahti ensin aamulla maalaten, sitten kuivumista odotellen ja taas maalaten. Hyvä ja nätti tuli. Nyt on tyttöjen hyvä leikkiä nukkekodilla, jolla mummi on kotileikkejä leikkinyt noin 60 vuotta sitten.

Sellainen pienen ja vähän suurempienkin (ja mummi-ikäistenkin) tyttöjen unelmakauppa kuin Suomen Minimaailma on taivas maan täällä nukkekodin omistajalle ja kunnostajalle. Sieltä löytyy kaikkea kaikkeen minikoossa. On tapetteja ja lattiapäällysteitä, huonekaluja ja verhotankoja. Kaikkea sitä ihanuutta mitä oikeassakin kodissa on. Siellä tuli laukattua kerran jos toinenkin. Eikä koskaan tyhjin käsin kotia kohti lähdetty.

Nukkekodin huonekalupuoli on vielä puolitiessään ja vinkki sukulaisille ja ystäville on annettu, mikäli kirpputoreja kiertävät. Vanhoista kalusteista suurimman osan maalasin uudestaan, osa oli hyväkuntoisia ja siistejä sellaisenaan. Matot ompelin kangaskaupan jämälaarin kankailla, jossa sattui olemaan huonekalukankaiden mallipalojen poistoja. Hyvän kokoisia paloja ja sopivan tukevia. Samoin pikkuruisten verkojen tarvikkeet löytyi poistoeristä.

Että näin se alkuvuosi on taittunut, tammikuu on melkein pulkassa ja kevättä kohti mennään tohinalla. Linnut laulaa aamuisin kuin keväällä ja pajunkissat kukkivat. Vuosi sitten täällä Keravalla on ollut yli 40 senttiä lunta ja juuri tänään pakkasta aamulla -22 ja päivällä/illalla -12. Nyt keikutaan +6 asteessa. Tänään paistaa aurinko joten on ihan kevätfiilis.

Kovia myrskytuulia on riittänyt ja meidän pihapuiden kaatumista peläten ollaan haettu kaatolupaa talon nurkalla olevalle suurelle  kolmilatvaiselle kuuselle, yhdelle yläpihalla olevalle koivulle ja tien varressa olevalle kuuselle. Ei ole vielä mitään kuulunut. Toivottavasti lupa tulee, ettei tarvitse pelätä oman talon ja naapuritalojen kohtaloa.

Kulttuurikaan ei ole jäänyt rakennusprojektin eikä minkään mukkaan jalkoihin. Käytiin Melrousen ja Peer Gyntyin keikoilla Krapin Pajalla. Jari ei oikein innostunut jälkimmäisestä eli Geer Gyntistä, minä pidin kyllä.

Jari oli neljän päivän työkyvyn ylläpito -kuntoutuksessa, joka on osa pidempiaikaista kuntoutusputkea. Palasi kotiin intoa puhkuen ja tietoa paremmista elintavoista ruokakolmioihin on tullut tuutin täydeltä, ihan kyllästymiseen saakka. Saapi nähdä kuinka kauan innostus ja puhti riittää!

Nyt pitää lähteä mutsin luo joka tiistaiselle visiitille, joten palataan asiaan myöhemmin.

Nukkekotiprojekti

11.12.2019


Pitäisi aloittaa lähes kuudenkymmenen vuoden ikäisen nukkekodin saaneeraus. Koti on kaikin puolin kunnossa ulkoseiniltään, sisäpuoli kaipaa uudistusta. Olen saanut tämän nukkekodin alle kouluikäisenä, kun mutsi voitti Hyvinkäällä invalidien jouluarpajaisissa tai jossatain sen tapaisesta.

Muistan elävästi sen onnen ja ylpeyden tunteen, kun hinattiin talvipakkasessa sitä mahakelkalla kotia kohti. Kokoa sillä on reippaasti: leveys varmaan lähellä metriä ja korkeuttakin kahden kerroksen verran + harjakatto. Ei siis mikään pöytämalli. Se on kiertänyt meidän suvun tytöillä ensin omallani ja sen jälkeen systerin tyttärellä. Sitten sen kimpussa on leikkinyt tyttären tyttäret joista nyt vuorossa on pikku-Inkku. Kalusteet siihen on ostettu moneen kertaan ja ainakin kerran maalattu ulko päin. Silloin kun minä sen sain, siinä oli käsin tehdyt kauniit tehdyt puukalusteet. Oli pientä nuppia komeron ovissa ja kauniisti kaartuvaa sängyn, tuolin ja töydän jalkaa.

Kävin Liisankadun Minimaailmassa ostamassa lattia- ja porrastarpeita, tapetit ostan kun projekti alkaa. Jari saa kätevänä nikkarina tehdä reiän yläkerran lattiaan että saadaan portaat sinne. Ei se nyt ole ihan sata varmaa, että tästä(kään) mikään kympin suoritus tulee, mutta yritystä on kyllä.

En ole mikään kätevä käsistäni ja vielä vähemmän kärsivällisyys riittää näinkin pienimuotoiseen näpertelyyn. Mutta kunhan pakkaspäivät koittavat eikä tarkene ulos lähteä, niin silloin näprätään tämän kimpussa.

***
Käytiin Röykässä itsenäisyyspäivänä. Siellä oli tarjolla älyttömän hyvää omenamehupohjaista chiliglögiä. Ostettiin omena- ja seljankukkamehua, lisättiin oman sadon chilejä, tähtianista, inkivääriä, pomeranssia ja kanellia. Kiehautettiin ja nautittiin. Tosi hyvää.

Vähän olen askarrellut joulujuttuja. Tein Röykästä oppia ottaen käpykuusen. Ihan hyvä tuli, vaikka valkoinen styrox-kartio paistaakin sieltä täältä pahasti silmään. Kun ensimmäistä kertaa lähdin männynkäpymetsään ihmettelin, että eihän täällä ole sellaisia avonaisia käpysiä ollenkaan. Että pitääkö tästä lähteä niitä keräämään Röykästä. Palasin tyhjin käsin kotiin.

Onneksi lähipiirissä on ihmisiä, jotka tietävät asioista vähän enemmän eli sen, että nehän pitää kuivattaa ja sitten ne aukeavat. Uusi reissu ja kuivattelin saalista muutaman päivän ja väkersin kuusen valmiiksi. Samalla reissulla - siis vielä marraskuun lopulla - keräsin kourallisen suppilovahveroita! Kuvakin olisi laittaa, mutta säästän teidät siltä hauskuudelta tällä kertaa. Nukkekodista laitan sitten aikanaan kyllä kuvaa ennen ja jälkeen saneerauksen - jos muistan.
***
Muutama viikko sitten olin Inkun kanssa Tallinnan risteilyllä. Oli mukavan rauhallista ja aamulla haukattiin happea sen verran, että käytiin maissa ostamassa piparkakkukoristeita ja vähän tuliaisia kotiin jääneille. Uitiin ja nautittiin osotamme ihan kaksin.

Heti tammikuun alussa meillä on pari keikkaa Krapin Pajalla. Ensin Melrousin keika ja viikko sen jälkeen Per Gyntin. Ollaan joskus kauan sitten oltu Gyntin keikalla Järvenpäässä ja Jarilla tinnittää korvat sen jäljiltä edelleen. Jos ja kun tässä nyt mitään pakkasia tulee, meiltä on sellainen fillarin polkaisu Pajalle, joten kovemmallakin pakkasella voi polkaista sinne. Keväämmällä mennään sitten Maustetyttöjen ja Los Lobosin keikalle.

Samana päivänä kun Netflixiin tuli Irishman, me mentiin katsomaan se leffateatteriin. Hyvä leffa varsinkin kun minä pidän mafialeffoista paljon. Hienoja näyttelijöitä vaikka kuinka. Se kesti 2,5 tuntia ja oli arki-iltana, mutta selvittiin siitä kunnialla ja ihmeen pirteinä ponkaistiin seuraavana aamuna kellon soidessa.
***
Aika eläkemummina on mennyt mukavasti. Mitään järkevää en ole saanut aikaiseksi - vielä, sitä odotellessa! Että mihin ne tunnit sitten kuluvat, en todellakaan osaa sanoa. Koko ajan on jotakin pientä tai vähän suurempaa menossa.

Tällä viikolla on pari päivää mennyt mutsin kanssa tai hänen asioitaan hoitaessa. Eilen käytiin Hyvinkään sairaalassa ja kuinka ollakaan, paluumatkalla taksikuskiksi sattui vuosien takaa kisoja poikansa kanssa kiertänyt kisa/varikkotuttavuus.

Voi niitäkin aikoja, kun kaikki vapaa-aika meni crossi- tai endurokisojen kimpussa tai ihan vaan kerhotoiminnan parissa. Huh huh, puistuttaa vieläkin. Että miten sitä viitsi ja jaksoi kaiken muun ohella touhuta moottorikerhossa niin antaamuksella. Se jos mikä oli lähes kokopäivätyötä ja vapaaehtoista sellaista. Niiltä ajoilta jäi paljon ystäviä ja tuttavuuksia, hyviä ja huonoja muistoja ja roimasti kokemusta yhdistystoiminnasta. Mutta onneksi pääsin kaikesta yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen irti eikä ikävä ole ollut niihin ympyröihin.

Elämää eläkemummina

06.11.2019


Nyt se sitten on alkanut: eläkemummin virka. Tätä riemua on nyt jatkunut vähän toista kuukautta, mutta pääsin harjoittelemaan olemista jo muutaman kuukauden loman merkeissä. En niinkään ollut tympääntynyt työntekoon mutta lähteminen alkoi olla yhtä tuskaa, polkemisiin asemalle ja illalla takaisin. Tympi paukkupakkasissa sormet ja varpaat jäässä fillarointi asemalle, lumituiskussa rämpiminen ja kaatosateessa ajaminen. Ei enää myöskään kesäisin tuskaista hikoilemista kuumissa ja täysissä junissa.

Ei ole ollut hinkua eikä varsinkaan tarvetta lähteä pääkaupunkiin, ravasinhan siellä useamman kymmenen vuotta viisi päivää viikossa. Ei ole tarvinnut aikatauluja tuijotella ja odotella myöhässä olevia junia. Junnutkin sanoivat ja iloitsivat, että sinun ei tarvitse mennä enää koskaan töihin! Jipii, sanon minä.

Koska olen niin aamuvirkku, herään jopa ennen aamukuutta, teen aamupalan Jarille ja itselleni ja kun hän lähtee töihin, jatkan omissa puuhissani milloin mitäkin tehden. Mutta niitä reilu vuosi sitten aloitettuja villasukkia en edelleenkään ole saanut päätökseen vaikka suunnitelmissa on ollut, että kutoisin junnuille ihanat värikkäät pitkävartiset villasukat. Taitaa jäädä haaveeksi! Oman sukkani osalta on ehkä käynnyt nyt niin, että en enää edes osaa tehdä toista samanlaista. Se toinenhan valmistui kuitenkin jo aikaisin keväällä. En vaan jaksa istua paikallani ja keskittyä kutomiseen eikä nuo käsityötaidotkaan kummoiset ole.

Aika on mennyt oikein hyvin. Laukkasin sieniaikana metsässä monta kertaa viikossa, siivosin pihaa ja olen tehnyt sitä sun tätä - ilman aikataulua. En myöskään oikein jaksa uskoa, että pitkästyisin pimeinä talvipäivinäkään. Meillä on sen verran piha-aluetta, että kunhan lunta saadaan, lumitöissä saattaa vierähtää aikaa enemmänkin määrästä riippuen. Ja kaikki talviharrastusmahdollisuudet - hiihtäminen ja luistelu - ovat melkeinpä kävelymatkan päässä.

Olenhan minä nyt kuitenkin Helsingissä muutaman kerran piipahtanut syksyn aikana. Junnujen kanssa kävin kaupunginteatterissa katsomassa Pieni merenneito -musiikkinäytelmän ja syysloman aikana Sirkus Finlandiassa. Teatteri varsinkin oli kyllä komeaa katseltavaa eikä Hesarin ylistävä kirjoitus siitä ollut yhtään liioiteltua.

Jarin kanssa raahauduttiin Järvenpäähän Atomirotan keikalle, joka alkoi klo 0.15! Ei todellakaan mikään helppo nakki meille tuohon aikaan yöstä. Minulle melko tuntematon bändi, Jarille tutumpi. Ihan hyvä keikka ja hyvä bändi livenä. Odotan niin paljon, että josko 22 Pistepirkko alkaisi keikkailla enemmänkin nyt kun muutama keikka on takana. Että pääsisi vielä kokemaan senkin huuman.

Meidän chileistä muutama kypsyy edelleen tuolla ylhäällä. Sato ei ollut mikään ruhtinaallisen runsas ja ensi vuonna palataankin sitten kasvattamaan vanhoja tuttuja eikä edes yritetä mitään erikoisuuksia. Mitäpä sitä ihminen tekisi niin vahvalla chilillä, jota ei kykene edes ilman hanskoja keräämään puhumattakaan että niillä pitäisi ruokansa maustaa.

Jari ei tapansa mukaan uskonut, että sellaista chiliä on edes olemassa, jota ei voisi huoleti maistella. Niinpä uteliaisuuttaan maistoi yhtä tulisinta chiliä eli Caroline Reaper'ia nuppineulan pään kokoisen palan, jos sitäkään. Alkuanpostelu meni niin  hyvin, että kävi jo mielessä, että onkohan tuo edes sitä mitä luullaan. Sitten alkoi tapahtua ja haettiin maidot, piimät sun muut poltetta edes vähän hillitsevät. Ja minä nauroin vedet silmissä, siitäs sai.

Pari viikko sitten oltiin muutama yö landella. Koleaa ja sateista. Kalastettiin ja laitettiin mökki talvikuntoon. Saatiin verkosta komean kuha ja iso ahven, muuten kalaa ei kummemmin tullut. Verkossa oli myös kiloinen järvilohi tai -taimen, joka päästettiin jatkamaan vaellustaan ja lisääntymään. Ainakin järvitaimen on uhanalainen laji eikä meillä ole minkäänlaista tarvetta kuulua siihen joukkoon, jotka lajin elinvoimaisuutta huonontaisi entisestään.

Järvilohesta (tai taimenesta) vielä sen verran, että Jari oli syyskuun lopulla meidän naapurin kanssa mökillä ja verkossa oli silloinkin järvilohi/taimen. Omien sanojensa mukaan kala oli valtava: lähes metrin mittainen ja painoa liki kymmenen kiloa. Ei ollut kännykkää mukana, joten kuvaa eli todistusaineistoa ei tullut. Päästivät pois ja hyvällä omallatunnolla jatkoivat viikonloppureissuaan. Jari ei ole koskaan ennen tätä syksyä saanut, nähnyt tai edes kuullut kenenkään saaneet niiltä seuduilta lohta/taimenta.

Meidän verkkojen lasku, katsominen ja nosto on hermoja raastava kokemus molemmilla. Jari, joka on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa kesät veden äärellä, tietää mitä tehdä. Minulle tällainen touhu on ollut vierasta enkä edelleenkään ole oppinut pitämään venettä paikallaan saatika että tietäisin, milloin soudetaan ja milloin taas on huopaamisen vuoro. Verkot on yleensä niin sik-sak -tyylillä laskettu - Jarin sanoin - ja olen todella otettu ja ylpeä saavutuksestani, jos ja kun saan veneen edes lähelle verkkoa nostovaiheessa. Ja kun sen sinne vihdoin saan ohjattua, milloin verkko on liian kireällä, milloin taas lillutaan sen päällä niin että hommasta ei tule yhtään mitään ja ohjeita satelee solkenaan. Menee käsitteet "soutaa" ja "huopaa" ja kaikki muukin reippasti yli ymmärryksen, airot on sotkussa verkossa ja sitä sun tätä hässäkkää.

Yhtenä iltana käytiin tuulastamassa, mutta koska oli tuulinen ilma, ei siitä oikein mitään tullut. Vesi on laskenut todella paljon ja minä keskityin kyttäämään karikkoja ja pelkäämään niihin törmäämistä. Kyllä se ikäkin tekee tehtävänsä, kun oli niin hutera olo seisoskellessa siinä veneen nokassa - kunhan sinne ensi olin könynnyt - muutaman metrin mittainen atrain kädessä tasapainoa etsien. Mutta mukava, rauhallinen (pl. verkkokalastus) ja rentouttava mökkireissu kuinkin.

Viime viikonloppuna meillä oli Rocky-koira hoidossa pitkästä aikaa. Kiltti pikkukoira, joka nautti lenkkeilystä Jarin kanssa meidän lähimetsissä. Minä hoitelin rauhallisemmat jalannostokeikat.

Kaikki siis oikein hyvin. Ollaan jo katseltu vähän ensi vuoden fillarireissuakin. Kiinnostaisi nähdä Vueltaa, mutta mitään ei olla vielä sen isommin päätetty eikä lyöty lukkoon. Mahdollisuuksia on monia.

Reissu heitetty ja kotona ollaan

03.09.2019


Mukava palata kotiin. Kolme viikkoa hurahti enemmän tai vähemmän nousuissa tai laskuissa. Vähemmän oli tasamaata tällä kertaa.

Viimeinen yö kapselihostellin mukavassa vuoteessa meni pyörien ja kauhun sekaisin tuntein tulevasta lentokenttäshow'sta. Ja ihan turhaan.

Lentokentällä oltiin jo niin ajoissa, että pyörät ja laukut oli pakattu klo 6, jolloin oltiin ensimmäisten joukoissa viemässä "erikoismatkatavaroita" hihnalle ja sitten pyörät tulliin. Eka kerta, että pyörälaukkupussukatkin lähtivät matkaan erikoismatkatavaroina. Pyörien läpivalaistus meni jouhevasti ja ilman mitään isompaa säätämistä. Mitä nyt neuvottelua käytiin siitä, että pääsekö Jari laittamaan etupyörän takaisin paikalleen laitteen tuolle puolelle vai ei. Se jouduttiin ottamaan pois, koska minun pyörän "nousukahvat" harasivat vastaan ja ilman pois ottoa fillari ei läpi olisi mahtunut. Lopulta hän sinne pääsi, kokosi pyörän ja päästiin jatkamaan matkaa.

Lento lähti ajallaan, nukuttiin vähän. Fillarit tulivat eka kerta Suomen päässä hihnaa pitkin. Kasattiin ne ja laukut kiinni ja polkaistiin hiostavassa säässä kotiin Keravalle.

Paljon jäi varmasti kertomatta meidän matkasta, mutta lisäillään jos ja kun mieleen tulee. Yksi asia ainakin, joka unohtui oli se, että Sagrada Familia'n turvatoimet olivat samaa luokkaa kuin lentokentälläkin. Reput läpivalaistiin ja siinä hässäkässä meidän toinen sisäänpääsylippu katosi. Koska olin laittut liput samaan kaukaloon repun kanssa, se toinen lippu oli pudonnut kyydistä ja oli jäänyt jonnekin laitteen uumeniin. Itku oli aika lähellä, mutta turvamiehet löysivät sen jostakin kelojen välistä ja niin päästiin molemmat sisään.

Kaiken kaikkiaan matka meni hyvin: mitään ei kadonnut eikä rikkoutunut, terveinä pysyttiin mitä nyt Lliviaan matkalla hyydyin ja podin joko nestehukkaa tai sitten vatsatautia, mikä ei kyllä tunnu todennäköiseltä. Ja kun aiemmin jo totesin, onneksi matka sieltä jatkui taksin kyydissä. Koskaan en olisi niistä seuraavista nousuista selvinnyt. Siellä olisin vieläkin hinkkaamassa nousuja!

Gironassa korjattu hampaan paikka irtosi osittain jo viikon kuluttua ja loppumatkan sai pelätä syömistä, ettei koko klöntti lähtisi ja vaatisi uutta hammaslääkärissä käyntiä. Ei lähtenyt mutta ei myöskään voimaa tarvittu, kun kotiin palattua menin lääkäriin ja irto-osa nostettiin pois ja laitettiin uutta tilalle.

Melkoinen itseluottamus pitää ihmisellä - siis minulla - olla, että luulee selvittävänsä Andorran nousuista tällä kunnolla! Ehkä olisi pitänyt olla taukopäivä Llivian nousujen jälkeen, mutta enpä tiedä olisiko yhtään helpompaa ollut. Tai ehkä olisi auttanut, että ajokilometrejä ja mäkisiä teitä olisi ollut takana enemmän kuin ne muutamat jotka hädin tuskin viitsin ajella ennen lähtöä. No, ihan se ja sama. Hyvä reissu kuitenkin ja paljon nähtiin kauniita vuoristomaisemia ja kivoja pikkukyliä. Parina päivän saatiin vettä kunnolla niskaan ja aamut olivat todella viileitä vuoristossa.

Kilsoja tuli gepsin mukaan kaikkiaan 902 km eli enemmän kuin mitä lähtiessä ounasteltiin. Aikaa tämän polkemiseen meni vajaa 67 tuntia ja keskari oli vaatimaton 13,9 km/h - kiitos pitkien, pitkien alamäkien.

Vaikka sanoin, että ei koskaan enää vuoristoetappeja niin se ei tarkoita sitä, etteikö matkanteko jatkuisi. Jatkuu, jos vain suinkin mahdollista. Edelleen on paljon näkemättä Espanjasta ja jotenkin kaipaa Andalusian fiilistä, kyliä ja maisemia. Ja kyllähän sitä voi pienempiä nousuja harrastaa ja jättää taakseen pysyvästi varsinaisen vuoriston.

PS & AS, teidän reissu alkaa huomenna. Oikein hyvää ja antoisaa matkaa teille. Pitäkää itsestänne huolta. Nähdään sitten kun kotiudutte joskus syksymmällä Suomeen.

27.08.2019 / 19. pvä / Figaro-Montmany - Barcelona/ 52,8 km & 28.-29.08.2019 20.-21 pvä / Barcelona

Aamuna kun lähdettiin, vihmoi hiukkasen vettä. Ajeltiin kohti Barcelonaa milloin isompaa, milloin pienempää tietä. Liikennettä oli tosi paljon ja jo kymmeniä kilometrejä ennen itse Barcelonaa, pieniä kaupunkeja oli vieri vieressä.

Edellispäivänä oli säätiedotuksessa lupailtu - tai uhkailtu - ukkoskuuroilla iltapäivän aikana. Ei ihan ehditty pois alta, kun kaatosade alkoi. Järkeiltiin, että kun pysähdytään suuren puun alle pitämään hetkeksi sadetta, ei kastuta ainakaan läpimäriksi eikä viitsisi sadevaatteitakaan kaivaa eikä myöskään suojata laukkuja. Pitihän ne lehdet hetken sadetta, mutta sitten alkoi sadevaatteiden kaivaminen ja kamojen suojaaminen. Seistiin ja odoteltiin sateen laantumista varmasti lähes tunti. Kadut lainehtivat vedestä ja aina kun auto ohitti meidät, roiskahti aikamoinen kuorma kuravettä päälle. Lähdettiin ajamaan eteenpäin heti kun katsottiin se edes jotenkin turvalliseksi, olihan vaatteet jo kasteltu ja märkien päällä nyt sadetakki.

Kaupungissa oli todella hyvä ajella pitkin pyöräteitä. Pyörätiet menevät joko autokaistojen välissä, vierellä tai sitten ne on erotettu jalankulkuväylistä. Esikaupunkialueella pyörätie oli päällystetty noin 7 x 7 laatoilla ja ne olivat vaarallisen liukkaat ja niljakkaat. Tuntui kuin olisi ajellut jäällä ja kumpikin oli lähellä kaatumista kun vähänkin käytti jarruja, pelottavaa.

Meidän kahden seuraavan yön majoitus olikin sitten ihan keskustassa, Ramblan suuntaisella ja viereisellä kadulla. Hyvä paikka, mutta fillaristin sinne ei kannata mennä koska niitä sinne ei huolita. Fillareita ei voinut kantaa huoneeseen vaikka tilaa olisi ollut eikä minkäänlaista säilytyspaikkaa ollut mihin ne sitten laittaisi. Vinkkejä kyllä sateli esimerkkinä vaikka yleinen parkkihalli satamassa, jossa ei ollut mitään vartiointia. Ei tulisi mieleenkään jättää fillareitaan sinne!

Käytiin läpi hostellin lähellä olevat maksulliset ja vartioidut P-hallit. Osassa ei ollut fillareille määriteltyä taksaa eikä siis voinut niitä myöskään sen vuoksi ottaa puhumattakaan, että olisi jonkinlaisen taksan siinä keksinyt. Alettiin olla jo aika kypsiä ja ihmeissämme, että mitäs nyt tehdään. Melkein hostellin vieressä oli vielä yksi maksullinen ja vartioitu halli, johon sitten fillarit saatiin 10 euroa/per pyörä/per yö. Ei auttanut muu kuin jättää sinne ja maksaa pyydetty taksa. Ja hyvässä tallessa olivatkin ja saatiin haettua/palautettua ne kun fillaroitiin kaupungilla.

P-hallia etsiessämme törmättiin turkulaiseen mieheen, joka oli omien sanojensa mukaan käännetty rannalla ja oli nyt pummaamassa euroja kadulla. Oli ensimmäinen suomalainen koko lähes kolmen viikon reissulla, joka nähtiin ja jonka kanssa vaihdettiin muutama sana.

Illalla käytiin syömässä Ramblalla ja tietysti kauppahallissa, joka oli niin tupaten täynnä turisteja etten yhtään ihmettele, miksi paikalliset inhoavat meitä. Eihän heillä ole tilaa toimittaa edes päivittäisiä ostoksia saatika nauttia rauhallisesta olosta kaupungissaan. Ihan hävetti.

Keskiviikkoaamuna lähdettiin ajelemaan rantaa pitkin ja syötiin aamupala syrjemmällä kaupungilla. Ja kun tuolta keikalta palattiin, käytiin hallissa ostamassa mausteita kotiin vietäväksi.

Illalla meillä oli klo 18 pääsy Sagrada Familia'an. Ollaan joskus muutamia vuosia sitten käyty ihmettelemässä kirkon mahtavuutta ulkopuolelta, nyt päästiin sisään. Liput oli ostettu jo hyvissä ajoin ennakkoon. Matkalla käytiin syömässä.

Kyllä tuo Sagrada Familia lyö ällikkällä, ainakin minut. Varsinkin se, että toista sataa vuotta sitten aloitettu kirkko on edelleen kesken vaikka niin valtavasti on jo tehty. Kunnianhimoisimmat odottavat sen valmistuvan vuonna 2026, jolloin Antoni Gaudin kuolemasta tulee kuluneeksi 100 vuotta. Heinäkuussa 2019 ilmoitettiin, että Sagrada Familia on saanut töiden loppuun saattamiseksi tarvittavan rakennusluvan eli toivoa on sen valmistumisesta.

Sagrada Familia ja Cordoban Mezquita, jossa käytiin viime vuoden reppureissulla, ovat niin upeita, mykistäviä ja ihmeellisiä ihmiskäden luomuksia, että ne saavat sanattomaksi. Miten ihmeessä ne on ikinä saatu sen aikaisilla koneilla ja laitteilla pystyyn ja kuinka paljon onkaan ihmishenkiä niiden eteen uhrattu.

Kun kierros oli ohi, lähdettiin hostellia kohti. Syrjemmällä on melko hiljaista ja rauhallista, ei tarvitse törmäillä. Eilen käveltiin varmasti ainakin kymmenen kilometriä, tekee niin kutaa jaloille fillaroinnin jälkeen. Ja aina kävellään ylös ja alas raput vaikka olisi hissikin käytettävissä.

Tänään torstaina meillä oli sitten muutto lentokentä kupeeseen "kapselihostelliin". Eipä olla aikaisemmin moisessa oltukaan. Ihan ok paitsi että suihku- ja wc-tilat on yhteisiä. Täältä on noin 3,5 kilometriä lentokentälle ja meillä on aamulla kello soimassa hyvissä ajoin, koska lentoyhtiöltä tuli jo viesti, että lentokentä turvatarkastuksessa on odotettavissa hitautta lakkojen vuoksi. Tuskin nukun ensi yönä.

Tiistaina 27.8. aamulla +19/satoi; keskiviikko&torstaina +32/aurinkoista

26.08.2019 / 18. pvä / Mannleu - Figaro-Montmany / 43,3 km


Kuumaa ja aurinkoista, myötätuulta kuitenkin. Saavuttiin tänne Figaro-Montmany'n hyvissä ajoin iltapäivällä. Tie oli kumpuilevaa ja ajeltiin välillä moottoritien oikeaa, välillä vasenta puolta. Tämä meidän majoitus on "kotimajoitus", vuoren kupeessa kaunis paikka.

Aikamme lepäiltyämme lähdettiin kylille etsimään ruokapaikkaa, koska matkalla ei syöty tapamme mukaan yhtään mitään. Aamulla lähteissä vaatimaton aamupala kyllä. No, tämä on niin pieni kylä, että yksikään baari ei ollut auki ja kyselyn jälkeen löydettiin kauppa, josta saatiin leipää, juustoa ja kinkkua. Ja juotavaa huomiselle.

Täältä lähtö kauppakeikalle oli jyrkkää alamäkeä, kunhan ensin löytyi raput. Ylöspäin 360 metriin tuntuikin sitten jo jaloissa sen verran paljon, että teki mieli kiljaista. Tekee kuitenkin niin hyvää kävellä välillä. Olkoonkin, että sattuu vietävästi.

Meillä on kauniit näkymät täältä huoneesta. On iso parveke ja ikkunat avautuvat yli kylän ja moottoritien vastakkaisen vuoren seinämään. Ilmastointia ei ole, joten toivoa sopii, että tuolta vuoren rinteeltä puhaltaa rakaistava tuli läpi yön. Varsinkin, kun tähän paistaa nyt aurinko kylläkin sumuverhon läpi.

Oheisessa kuvakollaasissa meidän huominen alkureitti näkyy alimmaisessa sekä vasemman puoleisessa kuvassa mutkittelevana tienä. Mihin se sitten johtaa ja kuinka ylös tai alas, selviää yön yli nukuttuamme. Huomenna me ajetaan Barcelonaan ja säätiedoitus on ennustanut ukkoskuuroja.

Aurinkoista, +18/päivälä +35

25.08.2019 / 17. pvä / Ripoll - Manlleu / 45,3 km

Hyvin nukutun yön jälkeen - vaikka epäilyksiä oli, koska hostelli kävelykadun varrella - lähdettiin liikkeelle meidän aikataulujen mukaan myöhään eli vasta klo 9. Aamupala Ripollin paikallisessa kuppilassa.

Tähän päivään mahtui tyrimisiä enemmän kuin mihinkään muuhun päivään tai kaikkiin aikaisempiin yhteensä. Ripollista kun ei näyttänyt hyvää - tai olevan reittiä ollenkaan kohti Mannleuta - löytyvän millään, lähdettiin sitten Google mapin ja varmaan gepsinkin opastamana hiekkatietä. Tielle oli toki viitat kävely- ja fillari-ihmisille.

Hiekkatie - isoja kiviä, pieniä kiviä, sateen jäljiltä syviä uria, irtohiekkaa ja kaikkea mahdollista - jatkui aina reilusti yli yhdeksän kilsan ja aikaa tämän kaiken selvittämiseen meni varmasti pari tuntia. Ne harvat alamäet, joita matkalla oli, menivät taistellessa kaatumista vastaan ja kiven murikoita väistellen.

Ensimmäinen ns. kylä Llaes tuli ja sen jälkeen alkoi betonilaattatie. Jyrkkiä nousuja oli paljon ja yhtä jyrkät alamäet menivät jarrutellessa, koska betonilaatat olivat todella epätasaisia ja laattojen välissä oli rako. Kädet oli muusina jo hiekkatien jälkeen mutta lopullinen silaus niille tuli laattatiellä. Kansallispuistomaisemaa, vehreyttä ja rauhallisuutta riitti.

Pikku-Inkku oli Huvila-teltassa Kikattavan Kakkiaisen keikalla ja hänen riemunsa sieltä kuvin ja videoin oli ainoita hauskoja hetkiä em. reitillä. Olin aivan puhki.

Seuraavana oli Santa Maria de Besora kylä ja sieltä alkoi hyväkuntoinen tie kohti ihmisasutuksia. Ja siellä sai ekat Cokikset! Tätä tietä edettiin ja aikanaan saavuttiin Mannleun reunamille. Siellä tie oli poikki tietyömaan vuoksi. Päätettiin kuitenkin jatkaa työmaan läpi ettei tarvitse palata takaisin ja etsiä käypää reittiä ties mistä ja miten kaukaa. Pehmeää, upottavaa hiekkaa riitti. Jari ajoi edellä ja pölypilvi jäi jälkeen, kun hän eteni omalla vauhdilla minkä pystyi. Minä talutin, kun en muuhun pystynyt.

Pölisevää tien pohjaa ei onneksi kilometrikaupalla riittänyt ja kun päästiin sitten oikealle, päällystetylle ja muidenkin käyttämälle tielle ja Mannleuhun, kurvattiin suoraa tietä autojen pesupaikalle pesemään fillarit ja meidät. Oltiin haaruksia myöten pölyn peitossa eikä kehdattu hotelliin tai edes kaupungin kaduille sen näköisinä mennä.

Mutta ei jotain niin surkeaa ettei päivään mahtuisi aina positiivisiakin asioita. Ja se ihanuus on nyt se, että Nairo voitti Vueltan tänään. Ei nähty tv:stä tätä, mutta sain viestin mistä suuri kiitos.

Nyt ollaan Hotel Torresissa, joka on siisti ja kiva paikka. Ajovermeet on pesty, kengät kuivumassa. Käytiin syömässä tuolla hiljaisessa kaupungissa matkamiehen eväät: ranskalaisia perunoita, paistettuja kananmunia ja pekonia. Kyytipojaksi viiniä ja olutta. Kyllä nyt jaksaa ja elämä palaa uomilleen. Tämän reissun viimeiset päivät alkavat olla käsillä. Kohtahan alkaakin kauhea stressi Barcelonan lentokentän touhuista, että kuinka meidän ja meidän pyörien käy ...

Aurinkoista, aamulla +13/päivällä +39

24.08.2019 / 16. pvä / Berga - Ripoll / 46,8 km

Aamiainen hotellissa. Hyvissä ajoin pyörän päälle, ettei aurinko kärvennä meitä. Matka alkoi alamäellä ja sen jälkeen alettiin kiertää vuoria. Oli ylämäkeä mutta oli myös alamäkeä. Respan mies sanoi meille, että meidän matkasta tulee tasainen. Jaa ... Ehkä niin autolla ajaessa nuo keskimäärin kuuden prossan nousut tuntuvat tasamaalta, fillari eivät.

Maasto oli kyllä kaiken kaikkiaan hyvää ajettavaa - koskapa nousu olisivat minulle herkkua olleet - ja tie mutkikas, hyväkuntoinen mutta kapea. Siellä autoja ohi päästäessä ja tien reunakaiteta hipoen kävi mielessä, että kyllä meidät suomalaiset on opetettu/pakotettu niin nöyriksi autoille, että hävettää. Täällä vuoristossakin paikalliset fillaristit vetävät kaksi rinnan lähellä keskiviivaa eikä yksikään auto osoita mieltään torven töräytyksin tai revittelyin kun ohi viimein pääsevät. Kunnioitus on molemmin puolista. Meillä Suomessahan kiitetään siitäkin hyvästä, että autot päästävät suojatien yli niin kävelijät kuin pyörällä liikkujatkin. Sehän on meidän oikeus, eikö! Tänään nähtiin paljon fillaristeja, onhan lauantai ja vapaapäivä.

Aamulla lähdettiin 600 metristä, laskeuduttiin 550 metriin, noustiin yhdeksään sataan ja loppu matka oli ihanaaaaaaaaa laskua ja nyt ollaan 640 metrissä. Vertikaalilaskua oli 708 ja nousua 733 metriä. Tämä kaikki tärkeä ja oleellinen tieto löytyi Jarin mahtavasta ja kiistaakin aiheuttaneesta gepsistä!

Entä sitten maisemat! Vuoristossa ollaan edelleen, joten myös maisemat ovat komeat. Täällä on niin kaunista! Havupuita paljon, jotka varjostivat kivasti matkan tekoa. Panta de la Baells -järvi oli ainakin yhtä ihmeellinen näky kuin eilinenkin. Vesi on niin kirkkaan sinistä/vihreää, että miten se voi olla edes mahdollista. Maalaismaisemaa, pari pientä siistiä kylää matkalla.

Eilinen hehkutus fiestasta jäi sitten torsoksi. Löydettiin täältä Ripoll'sta peräti 3-4 kojua, joissa tapas-fiestaa juhlittiin. Eli se siitä. Täällä Ripoll'ssa on kauniita vanhoja taloja ja taloissa paljon kauniita muuraleja.

Aurinkoista, +19/+30

23.08.2019 / 15. pvä / Solsona - Berga / 44,2 km


Aamu alkoi ihanan herkkullisella aamiaisella Solsonan keskustassa. Sen jälkeen polkaistiin matkaan laskulla, joka kesti sen verran pitkään ja meni niin alas, että joutui vetämään fleecen päälle. Sen jälkeen maalaismaisemissa Bergaan saakka.

Lähdettiin 640 metristä, noustiin 830 metriin ja alimmillaan oltiin 530 metrissä. Pitkiä ja loivia nousuja vuoren rinteitä ajellen osittain havupuiden suojassa. Muutama kotka/haukka nähtiin liitelemässä.

Yksi baari löytyi harvaan asutulta seudulta. Tie C26 oli oikein hyväkuntoinen ja liikennettä oli melko vähän. Pari pyöräilijää ohitti meidät, vastaan tuli yksi.

Ihmetystä riitti kovasti siitä, että miten ihmeessä tuon Panta de Sant Ponc'in vesi voi olla tuollaista kirkkaan vihreää/sinistä, ei lainkaan normaalin näköistä. Jari kävi niin rannassa kun pääsi ja otti ylhäällä oikealla olevan kuvan.

Täällä Bergassa käytiin lounaalla ja kierreltiin tuolla ns. keskustassa. Ei mikään suuri kaupunki ja vaikea löytää sitä keskustaa. Hotelli, jossa yövytään, on kaupungin laidalla johon ei  varmasti mahdollinen meteli kyllä kuulu.

Sellainen huomio on näiden vuosien aikana painunut melko hyvin päähän, että huonetta ei kannata ottaa keskustasta keskeltä ravintolahelvettiä. Siellä ei nuku kukaan, joka nukkua haluaa.

Esimerkiksi viime viikonloppuna meillä unet jäivät todella vähiin, kun hostelli oli keskellä kaupunkia ja paikalliset plus turistit päälle bilettävät aamuyöntunneille saakka. Koska ilmaistointia ei ollut, ikkunat piti kuitenkin pitää auki, että ilma vaihtui.


No, huomenna me mennään Ripoll nimiseen kaupunkiin/kylään ja siellä on "Festa de tapa i la cervesa". Meidät löytää sieltä!

Aurinkoista, +20/+35

22.08.2019 / 14. pvä / Oliana - Solsona / 33,6 km

Aamulla hostellissa aamiainen. Hyvä ja riittävä. Lähdettin liikkeelle vasta klo 9.30, koska kilsoja ei ollut paljon edessä.

Matkalla käytiin prätkämuseossa, jossa oli paljon tosi hienoja vanhoja entisöityjä pyöriä moottorilla ja ilman. Ravintolapuoli pelitti niin hitaasti, että tuskastuttiin odottamiseen aivan kuin moni muukin jonottaja. Kahvit, jotka siellä tilattiin kermavaahdon kera, olivat jotain muuta sotkua kuin kuva kertoi.

Maisemat eivät kovin kummoisia olleet, usvaa paljon, joka peitti takana nousevat vuoret. Paljon - ei yksi tai kaksi vaan toista kymmentä - suuria kotkia/haukkoja liiteli yläilmoissa, ei kuvaa edelleenkään.

Jari popsi boisenmarjoja matkalla, minä vedin henkeä sen aikaa. Juoma loppui kesken ja hiki virtasi auringon paistaessa.

Pitkiä nousua ainakin kuusi kilometriä. Lähdettiin 440 metristä ja korkeimmillaan oltiin 880 metriä, mutta Solsonaa kohden laskua riitti neljän kilometrin verran. Jyrkin nousu oli 11 prosenttia, muuten 6-10 prosentin välillä, jyrkin lasku 10 %. Jarrut kovilla alamäissä.

Huomenna kun lähdetään jatkamaan matkaa täältä Solsonasta, ensin on odotettavissa nousua, sitten ehkä tasamaata ja sen jälkeen alkaa nousu, joka johtaa Bergan kaupunkiin.

Täällä on uustisoitu muun muassa Mallorcan ja Malagan lähistön suurista metsäpaloista, Putinin Suomen vierailusta sekä Barcelonassa rehottavasta turisteihin kohdistuvasta rikollisuudesta. Niin ikään Amazonin sademetsässä riehuva ja tuhoa kylvävä metsäpalo on ollut näyttävästi uutisoinnin kohteen.

Jari löysi tuosta meidän hostellin viereisestä kaupasta herkkujuomaansa eli siideriä. Nyt on kaikki hyvin kun on mitä ryystää sielunsa kyllyydestä.

Jipii, Vuelta alkaa lauantaina Alicantesta. Peukkuja Nairolle!!!!

Aurinkoista/uskaa; aamulla +20; päivällä +35; myötätuuli

21.08.2019 / 13. pvä / La Seu d'Urgell - Oliana / 42,8 km

Aamulla ponkaistiin pontevasti matkaan eikä paljon katseltu lämpötiloja. Ei kuitenkaan satanut. Kaikki vaatteet mitä laukusta löytyi (pitkähihaiset ja -lahkeiset) vedettiin aika pian päälle, koska mittari näytti vaivaista +12 astetta. Ajeltiin ajamäkeä, joten kylmyys tuntui todella. Varpaatkin paleli.

Olin ostanut Gironasta meille ihan varuille pitkälahkeiset "jumppahousut" lämmittämään ja tänään niitä tarvittiin. Jarihan ei pöksyjä jalkaansa laittanut, minä kyllä. Enkä varmasti ollut mikään mairitteleva näky ne päällä, mutta hyvin tarkeni.

Maisemat olivat mitä kauniimmat. Upeita vuoria ympärillä, tunnelia, järviä ja jokia eli kaikkea mahdollista. Isoja haukkoja tai kotkia, joista yritin ottaa kuvaa huonolla menestyksellä kuitenkin. Yksi istui aidan seipäällä ja odotteli, että saako se kuvattua vai ei. Ei saanut aikaiseksi onnistunutta kuvaa.

Aamupala syötiin matkalla tien varren baarissa. Olikin tämän matkan hintavin: 23 euroa. Oikein hyvä kuitenkin, mutta todella kallis.

Pysähdeltiin monen monituista kertaa ihastelemaan ja kuvaamaan maisemia. Matkalla oli monta eri pituista tunnelia ajettavaksi joista osa kierrettiin, koska siihen oli mahdollisuus. Ja kiertotie oli varmasti kauniimpi kokemus kuin tunneliajo. Jyrkkiä kallioita joka puolella.

Liikennettä oli paljon ja isoja kuorma-autoja, jotka roudasivat rakennusvaiheessa olevien tunneleiden moskat. Kilometrejä ei paljon tullut, mutta ei tule myöskään tulevina päivinä. Nyt nautitaan maisemista, koska kiirettä mihinkään ei ole.

Tätä Olianaa ympäröi vuoristo ja korkeuttakin löytyy yli 1 600 metriin. Pieni kylä, jossa ei ole oikeastaan yhtään mitään. Baareja tietysti ties kuinka monta, muuta ei juurikaan. Ei haittaa, syödäksemme ollaan saatu ja viiniäkin on löytynyt.

Aamulla +12/aurinkoista; päivällä +31/aurinkoista