Helteisiä hetkiä

09.06.2021

Kesä vihreimmillään - kunhan tuo siitepöly tuosta huuhtoutuisi ensin. Kyllä vaan, hellerajoja on rikottu niin etelässä kuin pohjoisessakin. Minulle ehkä jopa liiankin kuumaa ja tuskaista. Pari yötä sitten ajateltiin nukkua ulkona parvekkeella, kun sisällä oli niin tukalan kuumaa. Sade- ja ukkoskuurot kuitenkin yllättivät ja painuttiin omaan sänkyy.

Reissu lähenee ja yläkerran huoneen nurkkaan on alkanut kertyä mukaan lähtevää vaatetta ja tarviketta. Tuntuu, että tällä kertaa kamaa (turhaako?) tulee enemmän kuin aiemmin. Jari on ainakin hullaantunut täysin ja suunnittelee ottavansa mukaan vaikka mitä kapistusta. Vaatepuoli on kyllä hänellä ihan hukassa ja siihen kannattaisi ehkä keskittyä enemmän ja huolellisemmin kuin puukkoihin ja ongenvapoihin. Nyt otetaan mukaan pieni kahden hengen teltta, jota on joskus testattu Lapin reissulla. Kauhean pieni ja hankala kahdelle, mutta se on niin paljon kevyempi kuin Marmot, että saa luvan kelvata.

Meillä on ollut pienimuotoista ikkunaremonttia, leikkimökin maalausta ja kaikkea pikkukivaa puuhastelua. Kasvihuoneen valloitti tomaattipuskat, joista kasvaa korkeudeltaan melkoisia. Chilit ja paprikat on sijoiteltu mihin mahtuu. Meidän pari vuotta sitten ostettu ja istutettu viiniköynnöspari selviytyi lopulta hyvin talven yli ja nyt se kasvaa ristikkoa pitkin vauhdilla ja kukkiakin näyttäisi jo olevan. Kun lähdetään pohjoiseen, kukat ja siirrettävät kasvit muuttavan systerin partsille hoitoon. Se, miten tänne jääville käy, nähdään aikanaan. Ehkä saadaan joku kastelemaan, ehkä ei.

Oltiin toukokuun alkupuolella Savon mökillä muutama päivä. Aurinko paistoi ja oli oikein mukavat ilmat. Ensimmäiset itikat ilmestyivät. Ei mainittavaa kalasaalista edelleenkään. Lähisaareen oli pesinyt majavapariskunta.


Viikko sitten, kun Jarilla oli vapaata töistä, lähdettiin junalla pyörät mukana Kouvollaan. Yövyttiin siellä ja polkaistiin perjantaina kotiin auringon paahtaessa ja hirmuisessa helteessä. Ihan ok, sai vähän treeniä takamus koko päivän ajosta. Kilometrejä tuli 134, kun ainostaan kerran ajettiin harhaan ja kierrettiin turha mutka. Garmin tilttasi ja elättelin jo toiveita, että josko se ei siitä enää ikinä koskaan tokenisikaan. Tokeni, mutta kartturin toimi siirrettiin minulle loppukesäksi, huh. Ohessa ex-kartturi työn touhussa!

Junnujengin 2/3 rantautuu Keravalle ensi viikolla. Nyt kun nuorinkin fillaroi, päästään vähän tutustumaan lähialueeseen ja eiköhän tuo maauimalakin ole jo auki, että sinnekin mennään sään salliessa.

Jari saa huomenna toisen koronarokotteen, minä juhannusviikolla. Tarkoitus oli mennä Norjan puolelle ja kiertaa lenkki ja palata Suomeen, mutta nyt me ollaan luovuttu niistä suunnitelmista ja pysytään Suomen rajojen sisäpuolella. Eiköhän täältä löydy kokemista, näkemistä ja kilometrejä meille ihan riittävästi.

Juhannusaatto ollaan kotona ja pakataan pyörät, juhannuspäivän iltana hypätään yöjunaan kohti Rovaniemeä ja sunnuntaina istutaan bussissa koko päivä. Illalla ollaan Nuorgamissa ja varmaan heti maanantaiaamuna polkaistaan matkaa. Päivitän blogia kuvien kera aina kun siihen on mahdollisuus, viitsin ja jaksan. Jos muutama päivä ajellaan yksitoikkoista suoraa hiekkatietä, tuskin on paljon aihetta kirjoitella.

Jalkapallon EM-kisat lähestyy. Otin osaa veikkaukseen vaikka en mitään ymmärräkään lajista enkä varsinkaan jaksa katsoa sitä. Voittajaksi laitoin Italian.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti