Hymy hyytyi

03.02.2015

No niin, eipä ehkä olisi kannattanut paukutella henkseleitään lumettomalla talvella ja naureskella "turkulaistarinalle". Nyt sitä lunta on saatu meidänkin pihaan siinä määrin, että lumitöitä on saanut paiskia useamman kerran päivässä. Eilen illalla tehtiin kahdet ja kun aamulla herättiin, lunta oli satanut varmaan kymmenen senttiä lisää. Ei ehditty aamulla ennen töihin lähtöä kuin aloitella kolausta, joten kun kotiin pääsee, siellä odottaa aikamoinen urakka kohtuullisen painavaa lunta.

Illalla oli tosi mukava ilma ulkoilla. Jari piipahtikin hiihtämässä lumitöiden välissä Keinukalliolla. Vuosien luisteluhiihtojen jälkeen on yllättäen ilmennyt, että tekniikassa onkin hiomisen varaa ja siitäkös potkuharjoitukset alkoivat sisätiloissa sohvalta jääkaapille ja takaisin. Eiköhän täysipainoiset tekniikkaharkat ala ihan tosissaan seuraavalla hiihtoreissulla ja sukset jalassa, luulisin.

Takapihan talvimaisema.

Minä taas keskityin illan pimetessä tärkeämpiin ja mieltä rentouttaviin asioihin eli väkersin lumiukon ja jonkinlaisen hevosen näköisen pihaan. Ukko sai hiilisilmät ja suun sekä porkkananenän, joka oli tänä aamuna kadonnut. Liekö asialla ollut meitä piinannut pihaorava vaiko nurkissa jolkottava jänönen.

Lauantai-iltapäväksi oli luvassa lumisadetta, joten me lähdettiin luistimet kainalossa kohti järveä jo heti kello kahdeksan ja aamupalan jälkeen. Sinne oli aurattu noin kuuden kilometrin lenkki, joka oli olosuhteisiin nähden oikein hyvässä kunnossa. Muutama epätasainen kohta ja pari railoa, mutta kun katsoo eteensä, ei ongelmaa. Luisteltiin lenkki kahteen kertaan ja voi sitä riemua, kun myötätuulessa sai edetä. Kun käännyttiin vastatuuleen, töitä sai paiskia olan takaa, että sai edes jonkinlainen vauhdin pidettyä yllä. Mukavaa oli ja toivottavasti luistelut saavat jatkoa pikaisesti. Illalla - lumitöiden jälkeen - pitääkin lähteä katsomaan jäätilanne järvelle.