Sieniä, marjoja, remppaa ja muita kiireitä

21.07.2017


En ole ehtinyt kirjoittelamaan, koska aika on mennyt tärkeimpien tehtävien kimpussa. Reissu kuitenkin lähestyy ja pitäisi saada aikaan jotakin valmista. Olen laukannut metsässä ja palannut kori täynnä kanttarelleja, vähän mustikoita ja vadelmia. Ollaan siis nautittu kanttarellipitoista ruokaa ja onpa niitä riittänyt pakkaseenkin. Eilen keräsin punaiset viinimarjat ja keitin hilloa.

Saatiin lentoyhtiöltä tieto, että meidän lento Madridiin siirtyi reilulla tunnilla eteenpäin. Se tarkoittaa sitä, että perillä - siis lentokentällä Madridissa - ollaan vasta kuuden maissa illalla. Ja kun myöhempään aikatauluun vielä lisätään meidän eksymiset, etsimiset ja suhaamiset ensin keskustaan ja siellä majapaikan etsintä, alkaakin mahdollisesti olla jo pimeää tai ainakin hämärää ja meillä pallo hukassa. Jarin ja Garminin yhteistyö punnitaan siis jo heti ekana iltana. Onnea ja menestystä vaan teille! Eikä siinä kaikki, myös istumapaikat ovat nyt uuden lipun mukaan niin, että toinen istuu edessä ja toinen puolivälissä konetta.

Jari ei ole kovasti ehtinyt pyöräillä tuon sauna/kylppärirempan vuoksi, mutta maanantaiset kimppakeikat on hoitanut kuitenkin mallikkaasti. Nyt kun ei päästä oman katon alla pesulle, ollaan iltaisin lähdetty Tuusulanjärvelle uimaan. Kylmää on vesi, mutta sinne vaan ollaan pulahdettu ja äkkiä pois. Eihän me yleensäkään käydä uimassa kuin halleissa, mutta niin sitä vaan tarvittaessa löytyy tarmoa ja rohkeutta. Kaikki lähiseudun hallit ovat kiinni heinäkuun tai rempassa, mutta elokuun alussa siirrytään Hyrylän uimahalliin. Pari kertaa ollaan käyty myös Kuusijärvellä saunomassa, Jari kerran uimassa ja minä naureskelin rannalla.

Että näin täällä. Reissun alkuun muutama viikko ja sitä odotetaan innolla. Aika menee kuin siivillä ja tekemistä riittää. Ja vähän myös jännitetään sitä, nähdäänkö loppupeleissä ainuttakaan pyöräilijää ja Vueltaa, joita nyt mukamas lähdetään niin pontevasti katsomaan. Pois ei ole suljettu sellainenkaan vaihtoehto, että kilpakuskit ovat jo ohittaneet tai ohittavat joskus myöhemmin paikan, johon me juuri ollaan saavuttu ajoa katsomaan. Ihan se ja sama!

EM-veikkauksesta sen verran, että voittoa ei tähän perheeseen tullut tälläkään kertaa. Minun sijoitukseni oli muistaakseni 41. ja Jari jossakin sijalla sata ja risat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti