Vueltaa katsomaa - Osa II

La 27.8. / Gijon - Cabo de Penas - Aviles / 58,6 km

Gijonista lähtiessä satoi enemmän tai vähemmän. Jarilla oli sadeasuna kertakäyttösadetakki ja näytti kuin hän olisi ajanut kuplan sisällä edetessään. Minä hikoilin sadetta pitävän anorakin sisällä.

Lähdettiin kohti Cabo de Penasia pontevasti gps:n näyttäessä oikotietä. Oikotie osottautui pikkukylän ohitukseksi kummun yli, johon nousu olisi ollut lyhyt mutta melko pystysuora. Ei lähdetty sinne temppuilemaan vaan kierrettiin sitten pidemmän kautta ja noustiin monta jyrkkää nousua ja laskettiin mukavia alamäkiä.

Meillä ei juurikaan ole rengasrikkoja reissuilla sattunu, mutta nyt oli Jarin fillarin vuoro. Sateen lakattua mutta paksun sumun keskellä paikattiin rengas ja jatkettiin matkaa. Eteensä ei juuri nähnyt sumusta johtuen ja vaatteet liimautuivat päälle kosteudesta johtuen.

Harmi ettei tie kulkenut lähelläkään - tai ehkä lähellä, mutta puiden takana - rantaa. Cabo de Penan upeat kallioiset rannat kannatti kuitekin nähdä. Cabo de Pena on Iberian niemimaan pohjoisin piste ja siellä oleva majakka on pystytetty vuonna 1852. Väkeä oli paljon ja tuuli vei osan sumusta mennessään, joten nähtiin nenäämme pidemmälle. Syötiin pannullinen munakasta, juotiin kahvit ja lähdettiin kohti Avilesia.

Avilesissa meidän majoituksessa (Hotel el Horreo de Aviles) oli käynyt joku kämmi eikä päästy hotelliin vasta kun tunnin odottamisen jälkeen, jolloin omistaja tuli paikalle. No, mukava ja siisti paikka kuitenkin ja ystävällinen isäntä.

Majottauduttiin ja suihkun jälkeen lähdettiin kävelemään kohti keskustaa, jossa oli meneillään keskiaikaiset markkinat. Kun takana oli jo muutama kilometri lampsimista eikä mistään hurlumhei-menosta ollut tietoakaan, kyseltiin paikallisilta, että ollaanko menossa oikeaan suuntaan kun mitään ei näkynyt eikä kuulunut Ei oltu, joten ei muuta kuin takaisin hotellin nurkille ja päinvastaiseen suuntaan pari kilometriä.

Päästiin kuin päästiinkin markkinahumun ja biletyksen keskelle. Hieno meininki ja valtavan paljon ihmisiä. Nähtiin musiikkiesityksiä, syötiin ja palattiin hyvissä ajoin taksilla hostellin. Nuorille oli järjestetty omat pippalot, jossa musiikki pauhasi ja väkeä näytti olevan alue täynnä.

Jari on ihastunut ja litkinyt tätä kuulua siideriä pullotolkulla ja suree jo nyt hetkeä, kun Asturian ruhtinaskunta vaihtuu toiseen maakuntaan ja siiderin nautiskelu loppuu siihen. On jopa harjoitellut pullosta lorottamista omaan lasiinsa ja onhan tuo juoma tiensä löytänyt ensin lasiin ja sieltä kurkkuun.

Päivä päättyi aurinkoisena ja lämpötila oli noin +23. Täällä ylhäällä Espanjassa on tosi hyvä pyöräilysää. Lämpötila on aamuisin aina puoleen päivään saakka alle 20 astetta ja iltapäiväisinkin vain hädin tuskin yli +20. Juomaakaan ei ole kulunut litratolkulla eikä kokista ole mennyt nimeksikään jos vertailukohtana pidetään viime ja edellisvuoden Andalusia-keikkaa.

Su 28.8. / Aviles - Nubledo - Posada - Lugones - Oviedo - Lugones / 56 km

Aamupala ja sen jälkeen jo illalla valmiiksi katsottua reittiä kaupungista ulos kohti Lugonesia. Tänään vihdoinkin päästään itse asiaan eli La Vueltan kimpuun! Jota kuinkin helppo päivä ja Lugonesissa jätettiin laukut hotelliin, hypättiin fillareiden päälle ja aika kyytiä kohti Oviedoa, joka oli vajaan kymmenen kilometrin päässä ja jossa Vueltan maali oli vuoren huipulla, Alto del Naranco'ssa.

Kaupungissa oli Vueltan oheistuotteiden myyntiä ja Jari innostui ostelemaan pallopaitaa, paitaa ilman palloja, hupparin ja ties mitä. Minä sain myyjältä ilmaiset Vueltan ajohanskat. Meillä oli tuntitolkulla aikaa ja käytiin syömässä, katseltiin kaupunkia ja etsittiin tietä pois kaupungista kohti vuorta.

Vuelta-kokemus oli mahtava. Se sirkus, joka tämän(kin) kisan ympärillä pyörii, on aikamoinen. Toisaalta ihan hauskaa, sillä itse kuskien ohitus kun on ohi muutamassa minuutissa, niin ei paljon ihmeteltävää olisi, jos se jäisi heidän varaansa.

Meitä katsojia oli paljon koko matkan kaupungista aina siihen pisteeseen, mihin me siten pyörät parkkeerattiin eli noin kolme kilometriä ennen maalia. Edempänä tiukassa mutkassa väkeä oli jo mustanaan ja varmaan siitä eteenpäin aina huipulle saakka, ainakin sinne lappoi jengiä ja paljon.

Ensin tuli kilpailun sponsoreiden autot jakaen krääsää - lippiksiä, t-paitoja, kasseja, lippuja jne. - sitten mp-poliiseja kymmeniä, tallien autokolonnat ja ties mitä porukkaa. Sitteen alkoi pillit soimaan ja kärkikuskit vilahtivat meidän ohi niin etten edes oikein ehtinyt huomata koko asiaa, vaikka kuinka ylämäkeen polkivat. Loput kilpailijat nähtiin ja kun aikanaan lähdettiin alas, myös osa kilpailijoista tuli fillareineen samaan aikaan ja samaa reittiä pillit suussa varoittaen jalankulkijoita ja meitä tavispyöräilijöitä tulostaan ja vauhdistaan.

Hieno, hieno kokemus. Ja huomenna lähtöä katsomaan Lugosista. Illalla keskustassa syömässä ja hulinaa katsomassa, satoi muutaman tipan vettä. Hotellin baarissa tavattiin vielä illalla espanjalainen valokuvaaja, joka näytti ottamiaan kilpailukuvia. Vähänkö erosivat meidän epätarkoista ja omituista kuvakulmista otetuista!

Ma 29.8. / Lugones - Pola de Siero - Valbucar / 45,5 km

S. Sanchezin kultakenkä

Aamulla oltiin aikeissa lähteä jatkamaan matkaa, mutta onneksi päätettiin odottaa Vueltan lähtö, joka oli klo 12.30. Kuluteltiin aikaa lorvien kisa-alueella ja hakien hyvää paikkaa, josta nähdä kilpailijat. Hyvä paikka saatiinkin joskaan itse lähtöä ei nähty, koska se tapahtui muutama kymmenen metriä etäämpänä.

Hulina oli kuten maalissakin: krääsäautot kärjessä heitellen mainoskamaa. Meilläkin on lippiksiä vaikka kuinka monta, tuliaisia kotiin! Pienet, alle 10-vuotiaat paikallisiin pyöräseuroihin kuuluvat ipanat esittäytyivät ennen kuskeja nousemalla lavalle. Lapset olivat tosi ihania kaikki ajoreleet päällä ja pyörät viimeisen päälle.

Espanjassa satsataan lapsiin aikalailla ja esimerkiksi kaupoissa on omat Boss- ym. osastot lapsille täynnä pienoismalleja aikuisten vaatteista. Ei kyllä tahdo löytää arkivaatetta pienemmille kohtuuhintaan.

Meille tuli niin hyvä mieli, kun annettiin pienelle pojalle meidän hamstraamia mainoskamoja ja nähtiin, kuinka onnelliseksi se teki pikkuisen ihmisen. Poika oli äitinsä kanssa katsomassa lähtöä eikä heillä ollut mahdollisuuksia tunkea itseään aidan viereen kuten meillä. Harmi vaan, ettei meidän arpaliput tuoneet heille voittoja.

Kun lähtö oli ohi ja kaikki nähty, oli meidänkin aika siirtyä seuraavaan paikkaan. Haettiin hotellista kamat ja polkaistiin matkaa kohti Valbucaria.

Helppo reitti, joskin muutama rasittava nousu. Paljon reheviä ja vihreitä maisemia, serpentiinitietä ja hienoja laskuja. Pyörän mittari näytti klo 13.20, että nyt on taivallettu 777,77 km.

Majoitus pienessä mukavassa hotellissa tien varrella, pyörät varastoon siiderikellariin, huh. Siistiydyttiin ja pestiin pyykin, jotka saatiin kuivumaan hotellin sisäpihalle. Sisäpihalla oli myös pieni patio, jossa istuskeliin ja ihmeteltiin meidän menoa. Moni majatalo on sijainnut aivan "päätien" varressa, välissä vain metrin levyinen jalkakäytävä.

Jalkakäytävälle on seinän viereen aseteltu tuolit ja pöydät, joissa voi vilkkaamman tien ollessa kyseessä nautiskella olostaan liikenteen vyöryessä ohi.

Ajopäivä meni maalaismaisemissa eikä ruokailupaikkoja juurikaan ollut tarjolla. Illalla yritettiin saada jotakin syömistä hotellin baarista, mutta tekijä saapui paikalle vasta klo 21. Kun vihdoin ruokaa saatiin tilattua, Jarin annos käsitti noin kymmenen pienen muikun kokoista kalaa ja minun salaatin.

Täällä on hyviä salaatteja, joita olen syönyt ahkerasti. Niissä riittää kokoa sen verran, että niin halutessaan sen voi(si) jakaa sen kahdelle ja hyvin riittäisi molemmille. Ei ole oikein maistunut mikään lämmin ja rasvainen, salaatti on ajanut hyvin asiansa ja sen kanssa patonkia, suolaa ja öljyä. Täällä sirotellaan salaatin päälle aimo annos suolaa ja niin hurjalta kun kuulostaakin, se tuo hyvän maun salaattiin ja varsinkin tomaattiin.

Ti 30.8. / Valbucar - Villaviciosa - Colunga - La Isla / 43,5 km

Aamupalan jälkeen lähtö hyvissä ajoin. Matkalla näkyi meri ajoittain, mutta pääsääntöisesti ajeltiin sisämaassa. Se on ollut pieni pettymys, että täällä pohjoisessa ei ajellakaan pitkin upeita rantamaisemia.

Colungassa on huomenna keskiviikkona LaVueltan etapin 11. lähtö. Koska se on vasta klo 13.30, päätettiin lähteä jatkamaan matkaa ja katsoa kisaa sitten matkalla sopivassa kohdin.

Täällä La Islassa meillä on majoitus aika lähellä rantaa aivan tien N-632 varressa. Fernando-isäntä on enemmän kuin ystävällinen ja respan Perusta noin 15 vuotta sitten Espanjaan muuttanut nainen kysyi kuultuaan meidän olevan Suomesta, että onko Suomi Eurooppaa, onko siellä käytössä euro, kuinka kauan kestää lento sieltä tänne ja mikä on maan talouden tila.

Täälläkin on paljon Santiago de Compostela -väkeä jalan sekä pyörällä ja tuosta vastapäätä lähtee yksi vaellusreitin polku. Meille huudellaan matkalla pyörien selästä "El Camino", heh.

Hostelli on tänään täyteen varattu ja vaeltajia käy yhtenään kyselemässä vapaita huoneita. Täällä jaetaan leimoja reitin kulkijoille ja Jarikin innostui matkalla Colungan läpi ajaessa hakemaan sellaisen baarista. Don Fernandolta tuli niin ikään leima saatesanoin.

Pyöräiltiin La Islan pienessä kylässä ja sieltä löytyi pieni mutta mukava uimaranta ja Jarikin pulahti Biskajanlahden loiskeisiin ja nahka loisti valkoisena muiden pulikoitsijoiden joukossa, nauratti.

Täällä oli muuten siideripulloissa annostelija. Hauska vekotin, josta kerran painamalla pärähtää lasiin muutama sentti juomaa. Minä sain tuolla miesvaltaisessa baarissa lisänimen sheriffi, koska mukamas vahdin Jarin siiderin juontia, höh.

Illalla pyöräiltiin muutaman kilometrin päähän Colungaan syömään ja hyvissä ajoin nukkumaan. Huomenna matka jatkuu La Vuelta -kilpailijoita karkuun turvallisen etumatkan turvin!

Hyvä ajokeli, +24 ja aurinkoista

Ke 31.8. / La Isla - Ripadesella - Llanes / 53,9 km

Aamupala kuului huoneen hintaan ja sitä nauttiessa kuunneltiin Fernandon valitsemaa romanttisemmastakin romanttisempaa espanjalaista musiikkia. Jos yhtään herkemmässä mielentilassa olisi ollut, mahdoton ajatus ei olisi ollut, että olisin pillahtanut itkuun sitä kuunnellessani! Lähtiessä isäntä halusi meistä valokuvan kirjaansa, johon hän oli koonnut kuvien lisäksi kävijöiden omalla äidinkiellään kirjoittamat tarinat. Ensimmäinen poskisuudelma lähtiessä tuli täällä, minulle.

Matkalla ystävällinen espanjalaispyöräilijä ajoi meidän kanssa pidemmän aikaa. Hän oli ollut tai oli tulossa - aikamuodot hukassa - Helsinkiin ja Rovaniemelle. Kysyi vielä, että voisiko hän auttaa tai antaa ajo-ohjeita meille, mutta tällä kertaa me oltiin niin onnellisessa olotilassa, että homma pysyi hanskassa ja oltiin kartalla.

Ajettiin Vueltan reittiä, josta kuskit tulisivat muutaman tunnin kuluttua. Pysähdyttiin kauppaan jogurttiostoksille ja päätettiin jäädä katsomaan kisaa Ripadesellasiin. Jari kävi kaupassa juoma- ja jogurttiostoksilla ja sillä aikaa hurahti ohi sponsoriautot.

Asettauduttiin serpentiinitien loppulaskun mutkaan yhdessä prätkäpoliisin kanssa ja kun kuskit viimein tulivat, ei paljon ehtinyt kuvaamaan tilannetta, niin nopeasti se oli ohi. Renkaista tuleva hurina vain kuului ja siinä se. Kannattiko odotella tuotakin ihmettä pari tuntia? Kyllä kannatti.

Meidän matka jatkui Vueltan reittiä aina Llanesiin saakka ja kyttäiltiin tien posket, löytyisikö kisakuskien heittämiä juomapulloja. Ei löytynyt pulloja, mutta kuollut ja räjähtämispisteessä oleva julmetun suuri villisika löytyi ojan pohjalta sorkat taivasta kohti sojottaen.

Helppo päivä ja ennen kuin etsittiin majoituspaikka, käytiin Llanesin juna-asemalla kyselemässä aikatauluja seuraavalle päivälle kohti Santanderia.

Meidän on nyt hakeuduttava kohti Barcelonaa, että ehditään paluulennolle Suomeen. Asemamies, joka saapui paikalle hetki ennen asemalle saapuvaa seuraavaa junaa, ei ollut kovinkaan innokas myymään lippuja ja sanoi, ettei ei hän pysty lupaamaan, että fillarit mahtuvat kyytiin. Kehotti meneemään bussilla. Etsittiin siis bussiasema, josta sitten ostettiin liput meille kahdelle ja meidän pyörille.

Llanes oli kaunis pieni satamakaupunki, jossa paljon turisteja vielä näinkin loppukesästä. Hospederia Los Pinos oli upealla paikalla rannan tuntumassa omakotitalossa, joka oli muutettu hostelliksi. Mukava ja rauhallinen paikka, pyörät yön yli ulkona kahlittuna talon tikkaisiin. Illalla käveltiin useampi kilometri ja tutkittiin rantoja ja kaupunkia.

Meillä on ollut pyöräilypäivän päätteeksi tapana siirtyä etenemään jalkaisin, että saadaan vähän toisenlaistakin liikuntaa. Hyvin ovat jalat hoitaneet tehtävänsä, vaikka välillä takana on ollut raskaitakin ajopäiviä.

To 1.9. / Llanes - Santander / julkisilla

Aamulla jännitti, että miten onnistuu bussikyyti. Kello oli soimassa hyvissä ajoin, koska bussi lähti klo 8. Ja eihän se kyyti sitten onnistunutkaan ihan odotusten mukaistesti. Heti kun bussi saapui, kuski katsoi meidän pyöriä sillä silmällä, että kaikki ei ole kohdallaan. Ja kuinka ollakaan, kohta paikallee tuli lipunmyyjä joka sanoi, että pyörille pitää ostaa "kuljetuspussit" tai ne pitää pakata pahviin tms. Ostettiin suosiolla pussit. Kiirettä piti, että saatiin pyörät purettua (etupyörä ja spedut pois) ja pakattua pussukkaan.

Niin me vaan sitten matkustettiin kera pakattujen pyörien 2,5 tuntia bussissa maisemia ihastellen. Ja kun perille Santanderiin päästiin, käytiin saman tien ostamassa bussiliput seuraavalle päivälle kohti Zaragozaa. Lähtö kello 8 seuraavana aamuna.

Santander sijaitsee Espanjan pohjoisrannikolla, Atlantin valtameren ja Biskajanlahden rannikolla ja sieltä kulkee laivaliikenne Ranskan että Britteinsaaren satamiin. Meidän hostelli oli syrjäisen kujanpätkän varrella aivan pääkadun ja keskustan tuntumassa. Sinnekin osattiin sitten aikanaan muutaman neuvon ja sadattelun jälkeen ihan hyvin. Sen verran hämäräperäinen kuja oli ja jokseenkin epämäärisen joukon kansoittama, että ruokailun, kaupungilla kiertelyn ja varsinkin ennen pimeän tuloa hipsittiin takaisin.

Lämmin ja aurinkoinen ilta. Yö meni kujan yöllistä metakkaa kuunnellen.

Pe 2.9. / Santander - Zaragoza / julkisilla

Kello soimassa, aamupala syötiin matkalla bussiasemalle. Aamulla oli vielä aivan pimeäa, kun polkaistiin kohti bussiasemaa. Nyt kun pyöräpussukat jo olivat olemassa, pakkaaminen niihin kävi rutiinilla ja oltiin ilman isompaa kiirettä valmiina nousemaan kyytiin.

Matka Zaragosaan kesti 5,5 tuntia ja ne vähäiset eväät, jotka meillä oli, oli syöty ennen ensimmäisen sadan kilometrin täyttymistä. Hienoja maisemia ja bussi koukkasi muutaman kaupungin kautta, käytiin mm. Bilbaossa. Korkeammalla näytti jopa siltä, että sinne on saapunut syksy, koska pensaat olivat muuttumassa punaisiksi.

Jos me yhtään oltaisiin katsottu Vueltan ohjelmaa, oltaisiin ilman muuta menty eilisellä bussilla suoraan Bilbaoon, johon yksi etappi päättyi juuri eilen. Ja jatkettu sitten sieltä tänään Zaragosaan tällä samalla bussilla. Mutta kun ei katsottu eikä tiedetty, nyt körötellään näin.

Illalla käytiin ennen majoitusta ostamassa junaliput Lleidaan. Majoitus oli niinkin helpossa paikassa, että osattiin ihan itse sinne. Illalla syömässä ja kävelemässä pari tuntia kaupungilla.

La 3.9. / Zaragoza - Lleida / julkisilla

Junassa

Aamulla taas jännitti, että kuinka junamatka - tai nousu siihen ja siitä pois - onnistuu. Hyvin meni. Liukuportaita pitkin alas laiturille 5, pyörien purku ja nosto junaan. Matka keski noin 2,5 tuntia eikä millään express-junalla, vaikka Jari niin luulikin. Ihan kiva matka ja Lleidasta eteenpäin matka jatkuu fillarilla kohti Barcelonaa.

Meidän hotelli täällä Lleidassa on vanhassa ja tyylikkäässä asemarakennuksessa, joten siirtyminen junasta sinne ei rasittanut. Fillarit saatiin kellarirappuun suojiin.

Illalla lähdettiin kiertämään kaupunkia ja kavuttiin ylös La Seu Vella de Lleidan muurille. Kuuma ja hikinen nousu, mutta näkymät sieltä olivat komeat. Ylhäällä muutama hääpari oli kuvauttamassa itseään upeissa maisemissa. Muurilta tultaessa takaisin keskustaan matka kulki läpi afrikkalaiskorttelin. Siellä lauantai-iltaa vietettiin seurustelemalla naapureiden kanssa ja jammailemalla lähipuistossa esiintyvää blues -bändiä.


Että hotellille osattiin, jouduttiin taas kerran kysymään suuntaa ja löytyihän se. Illalla syötiin vielä pastat, joiden tuloa odoteltiin liki tunti ja sitten lähdettiin nukkumaan.

Aurinkoista, hiostavaa, +27

* * *

Tämä blogipäivitys ei täällä käy ihan käden käänteessä. Milloin on huonot ja hitaat yhteydet, ei yhteyksiä ollenkaan tai ilta venähtää syystä tai toisesta pitkäksi, ettei vaan yksinkertaisesti enää jaksa/pysty päivittämään, sori siitä.

Lisäilen kuvia ja varmaan tekstiäkin kunhan palaan kotiin. Muuten, vuorotteluvapaa on nyt päättynyt ja nyt käytetään jo vuosilomapäiviä!

Su 4.9. / Lleida - Montblanc / 68,9 km

Olihan hikinen ajopäivä. Tässä Jarin (gps:n) yhteenveto nousuista ja laskuista tämän päivän osalta:

- lähdettiin 150 metristä

- noustiin 540 metriin

- laskeuduttiin 450 metriin

- noustiin 550 metriin

- nyt ollaan 290 metrissä

- 590 m nousua ja 420 m laskua (hieno vehje tuo gps!!!)

- 56,7 km/h - minun mittaristani katsottuna - taitaapi olla oma enkka

Kyllä vaan, nyt ollaan palattu auringon polttamiin ja kuumiin maisemiin. Lämpötila oli vehkeestä riippuen 28-37 plussaa, aurinkoista, ei varjopaikkoja. Hyvä tie ajella ja myötätuuli. Kokista meni pari litraa ja vettä saman verran ja aurinkorasvoille löytyi käyttöä. Paljon käärmeen nahkoja, omena- ja päärynäviljelmiä. Omenat näyttävät kasvavan lähinnä pensaan näköisessä ennemmin kuin puussa.

Ja noin kymmenen koiran jengi, jonka aitaamaton kotipiha oli tien vieressä ja omistaja komensi omiaan minkä ennätti. Lauma koiria juoksenteli ja säntäili sinne ja tänne, isoon ojaankin, joka erotti tien ja tontin, kellahti muutama. Jari ajoi edellä aikamoista haipakkaa, minä pelkäsin perässä. Hengissä selvittiin vaikka jalat tutisivat vielä tovin aikaa ohituksen jälkeen.

Nyt ollaan täällä Montblancissa, jossa yövyttiin myös vuosi sitten ihan samassa hotellissa ja jopa samassa huoneessa. Tulosuuntaa tänne viime vuonna oli vaan päinvastainen kuin nyt.

Kun tänne keskustaan tultiin, täällä oli meneillään sadonkorjuujuhla. Täällä Tarragonan alueella on erityisen suosittu perinne "rakentaa" ihmistorni ja sellainen torni oli juuri syntymässä. Vuonna 2010 ihmistornit pääsivät Unecon aineittoman kulttuuriperinnön luetteloon.

Majoituksen ja suihkun jälkeen lähdettiin keskustaan ja siellähän niitä torneja syntyi kuin liukuhihnalta ja pienet nappulat olivat tornin huipulla keikkumassa. Minä jäin pantiksi - olisinko kelvannut, jos olisivat tietäneet - siksi aikaa kun Jari lähti hakemaan hotellista unohtunutta rahapussia. Hakeminen kesti, kesti ... ja aloin olla jo huolissani että onko eksynyt tässä pienessä kyläpahasessa. Kun viimeinen herra suvaitsi saapua rahapussin kanssa, sanoi kadottaneensa pyörän avaimet. Onneksi on vara-avaimet mukana.

Illalla vielä ulkoiltiin ja käytiin katsomassa kylässä järjestettyä juoksukisaa, jonka pituus oli noin 700 m mutta nousua oli loppumetreillä yllin kyllin. Kisa alkoi klo 21, joten me ei kauaa sitä ehditty ihmetellä kun väsymys vei voiton.

Ma 5.9. / Montblanc - Tarragona - Altafulla / 53,7 km

Tonni täynnä! Aamulla pyöriä roudatessa ulos huomattiin, että kadoksissa ollut avain roikkui ilman huolen häivää minun pyöräni avaimissa. Kaikki on siis hyvin ja tallessa!

Helppo alkupätkä vaikka nousuja olikin, mutta kaikkiaan matka oli enemmänkin laskuvoittoista. Hienoja pitkiä laskuja, mittari näytti 46,1 km/h. Kun lähestyttiin rannikkoa eli Tarragonaa, lämpötila alkoi olla sitä luokkaa, että kokis olisi maistunut jos sitä olisi ollut saatavilla.

Aamupala syötiin heti Montblancin jälkeen ja kahvilan pitäjä neuvoi pienemmän mutta ehkä hitusen kumpuilevamman reitin, jota sitten tultiinkin. Hyvä tie ajella, taivas kevyen pilviveron peittämä. Mahtava myötätuuli siivitti menoa.

Lähtiessä lingottiin bussikyytiä varten ostetut pyöräpussukat roskiin. Ei ne paljoa painaneet, mutta veivät tilaa muutenkin pienissä laukuissa. Harmi etten ymmärtänyt ottanut kuvaa niistä ja pyöristä.

Nyt katsotaan tässä samalla tv:stä Vueltan pätkää ja näyttävät saapuvan Peniscolaan, joka on Valencian ja Barcelonan puolivälissä ja täällä Välimeren rannalla. Me ajettiin sitä kauttaa vuosi sitten kuten myös Vueltan seuraava pätkä.

Kun tänne rannikolle tultiin, oli ihan mukava fiilis palata mukamas vanhoihin maisemiin. Kuumahan täällä on ja aurinko paahtaa pilvettömätä taivaalta, mutta on se niin hieno fillaroida tuolla rannalla. Täällä on paljon turisteja ja oli vaikea löytää kohtuuhintaistaa majoitusta.

Nyt kuitenkin ollaan majoituttu La Torretaan, joka on melko lähellä ihanaa hiekkarantaa ja meidän parvekkeelta näkyy Välimeri. Tässä alhaalla on ravintola ja sieltä voi ruokailla siestasta huolimatta, mikä on aika erikoista kun Espanjassa ollaan. Käytiin siis syömässä puiden katveessa ja söin reiluun kolmeen viikkoon eka kerran lihaa. Saas nähdä, kuina vatsa reagoi.

Mittari näytti +38 astetta ja aurinkoa pilvettömältä taivaalta. Käveltiin reilu tunti pitkin ja poikin, mutta hiostava ilma pakotti meidät palaamaan sisätiloihin. Täydennettiin kokis- ja tuoremehuvarastot huomista varten, jolloin matka taas jatkuu.

Ti 6.9. / Altafulla - Sitges / 50,5 km

Eilen illalla pimeyden laskeuduttua oltiin jo menossa nukkumaan, kun päätettiinkin lähteä vielä tähtitaivasta ihatelemaan rannalle. Kahlasin polvia myöten mereen, lämmintä vettä. Kuuma ja ihana ilta!

Hieno aamu meren rannalla! Oikein hyvä aamupala kuului hostellin hintaan, joten syötiin ja singahdettiin kuumaan aamuun. Ajeteltiin rantoja pitkin aina kun mahdollista. Kerran meidät kartoitettiin poliisin voimin rantabulebaradilta, koska siellä ei saa fillareilla ajella, tilaa kyllä olisi ollut. Käärme lötkötti tien varressa suu selällään. Jalat ylös, kirkaisu ja matka jatkui.

Matkalle sattui rantaosuuden lisäksi niin jyrkkiä nousuja kuin laskujakin. Turisteja oli, muttei ollenkaan siinä määrin kun esimeriksi vuosi sitten. Täällä on muuten talvikaudella lämpötila noin 15 astetta plussan puolella, ei paha.

Kolmas rengasrikko! Jarin fillarin eturengas paikattiin matkalla. Löydettiin onneksi varjoinen paikka puun alta, jossa vihreät papaukaijat pitivät aikamoista metakkaa. Hiekkaisella rantatiellä oli tosi paljon lasinsiruja, siinä luultavasti syy rengasrikkoon.

Iltapäivällä saavuttiin viimeinen Sitgesiin ja koska me oltiin myöhässä sovitusta ajasta hostellin avaimien suhteen, jouduttiiin etsimään niiden noutopaikka. Neuvoja saatiin, että ensin oikelle ekasta ja sen jälkeen taas ekasta vasemmalle. Hyvin osattiin ja saatiin avaimet, mutta kun piti lähteä kohti majapaikkaan, oltiin ihan hukassa eikä tiedetty mihin mennä. Muutaman arvokkaan paikallisen opasteen jälkeen majapaikka löytyi.


Tämä paikka olikin sitten tämän reissun niitä harjoja mestoja, johon piti pyörä kantaa kapeita rappuja pitkin huoneeseen. Onneksi saatiin ensimmäisen kerroksen huone, johon oli vain parikymmentä askelmaa ja tiukka mutka. Huone oli pieni ja kun fillarit sinne vielä tungettiin, liikkumatilaa ei juurikaan jäänyt.

Suihkun jälkeen lähdettiin pieneen ja tiiviseen keskustaan, jossa käytiin syömässä nepalilaisessa ravintolassa. Tilasin Tikka masalan, ja kun se tuotiin eteen, jäin odottelemaan riisejä. Kauan sai odotella ennen kuin tajuttiin, että ne pitää tilata erikseen. Tikka masala on Tikka masala ja jos jotain lisukkeita haluaa kuten riisin, tilaa se erikseen.

Kaupunki on seksuaalivähemmistöjen paratiisi ja nyt täällä on meneillään joku tapaaminen.

Ke 7.9. / Sitges - Barcelona / 56,6 km

Tosi, tosi hienot maisemat nousuineen ja laskuineen matkalla meren rantaa kohti Barcelonaan. Molempia oli reippaasti kapekahkoa serpentiinitietä, jossa siellä täällä oli levähdyspaikkoja. Meillä oli myötätuuli, joten nousut menivät ihan mukavasti ilman sen isompaa ponnistelua.

Noilla kapeilla ja mutkittelevilla teillä on liikennemerkki, jonka mukaan auton ja pyörälijän väliin pitäisi jäädä 1,5 metriä. Kaunis ajetus mutta mahdoton toteuttaa ainakin silloin, kun autoja on menossa molempiin suuntiin. Tien reunassa on noin puolen metrin kaistale valkoisen viivaan oikealla puolella, jossa voisi fillarilla hyvin ajaa, mutta siellä on tiessä parin metrin välein heijastinlätkiä tai sitten ne lätkät on kiinni betoniaidassa, mikä sekään ei ole hyvä fillaristille.

Autoja oli jonoksi asti takana odottamassa sopivaa ohituspaikkaa, mutta mitään protesteja ei kuulunut. Täällä Espanjassa fillaristit saavat ajaa kaksi rinnan - myös vuoristo-osuuksilla - ja autojen on väistettävä sekä noudatettava tuota 1,5 metrin sääntöä. Hienosti asiat huomioitu espanjalais-pyöräilijöillä.

Monen mutkan kautta saavuttiin tänne Barcelonan takamaille, noin parin kilometrin päähän Park Guellia. Tämä on tosi kaunis ja varmaan rauhallinenkin paikka. Hostellia ympäröi suuri puutarha, jossa on paljon patsaita.

Syytän taas kerran gps:ää siitä, että matkaa tuli noin 10 kilometriä enemmän kuin mitä piti tai eilen katsottiin kartasta. Mutta kun se kierrättää, kierrättää ja kierrättää ... raivostuttava vehje. Hyvä vehje loppumetreillä mutta onneton pidempien matkojen näytössä ja opastuksessa. Ja oivallinen kuulemma esim. maastopyöräillessä metsäpoluilla.

Meillä on nyt eka kerta huone, jossa ei ole tv:tä joten Vueltaa ei nähtä. Tämä lienee ollut koulu tms. ja me nukutaankin nyt jalat vastakkain eri sängyissä. Eipä ilmaistointilaitteen melukaan häiritse yöllä, koska sellaista ei ole. Täällä Barcelonassa löytyi vähän majoitustilaa, kun eilen alettiin majoitusta etsimään ja siinä syy, miksi ollaan nyt täällä kaukana keskustasta ja melkeinpä keskellä ei mitään. Oma moka, ei pitäisi jättää näin myöhäiseen varauksia.

Huomenna me sitten majoitutaan jo lentokentän kupeeseen ja kuljetaan sieltä yleisillä keskustaan tai mihin sitten ollaankaan menossa. Lauantaiaamuna meillä on lento kotia kohti klo 8, joten kentälläkin on oltava ajoissa purkamassa pyöriä matkakuntoon.

Huomenna on tärkeä päivä: Jarin synttärit! Toivottavasti muistan!

To 8.9. / Barcelona / 53,9 km

Barcelona on niin hieno, hieno kaupunki! Kaunein ikinä missään! Vai liekö kauneus katsojan silmissä?

Aamupalan jälkeen lähdettiin laskeutumaan kohti rantaa ja sitä kautta lentokenttää kohti. Näin me luultiin. Ei se ihan mennyt kuitenkaan niin, mikä ei liene enää yllätys kenellekään ja kuten kilometreistäkin näkyy. Laskeuduttiin kyllä, löydettiin vihdoin ranta ja nähtiin lukematon määrä upeita paikkoja ja paljon ihmisiä.

Meidän seuraava majapaikka on melko lähellä lentokenttää, joten lähdettiin suunnistamaan sinne. Kilometrejä saatin etukäteen laskien noin 17, mutta kokonaismäärä ylitti hurjimmatkin odotukset. Ei vaan osaa suunnistaa eikä edes lukea karttaa niin että löytäisi perille edes sitä toiseksi lyhyintä reittiä. No on tuossa km-määrässä on myös keikka kuuden kilometrin päässä sijaitsevaan Decalhloniin sekä "tutustumiskäynti"  lentokentälle.

Täällä on ollut lämmintä ja hiostavaa, +37 ja aurinkoista, yöksi ja huomiseksi on luvattu ukkoskuuroja.

Hotelli ja huone, jossa nyt pari yötä vietetään, on neljän hengen huone kerrossängyin. Onneksi meillä on alapedit mutta seinä välissä. Mukavuutta tuo myös iso parveke, joka on kimpassa naapurin kanssa, mutta ainakaan vielä naapuria ei ole.

Huomenna aamupalan jälkeen lähdetään bussilla tai metrolla keskustaan, jonne on matkaa se noin 17 km. Valtava kaupunki ja valtava lentokenttä, jonka nurkilla pyörittiin tutustumiskäynnillä hyvä tovi, ennen kuin osattiin taas tielle, josta päästiin tänne hostelliin. Vuosi sitten meidän reissu alkoi täältä ja muistissa on vielä, kuinka etsittiin hotellia keskustasta kunhan ensin sinne osattiin.

Pe 9.9. / Barcelona

Aamupalan jälkeen hypättiin bussiin numero 65 ja painuttiin Plasa Espana'lle. Pilvinen mutta hiestova aamu, +28. Kierreltiin kaupoissa, kuppiloissa ja La Boquerissa, joka on Barcelonan kauppahalli. Halli on aivan keskustassa La Ramblan vieressä. Tätä hallia on ylistetty maailman parhaimmaksi, mikä ei ole kyllä ihmekään. Erilaiset smoothiet ja hedelmäsekoitukset antavat oman väri-iloittelunsa hallin ilmeeseen ja ovat niin houkuttelevia, että ohi ei vaan pääse ostamatta. Herkullisia juoda ja syödä.

Meidän kassiin pakattiin kauppahallin antimista tuoreita chilejä ja kahdenlaista chilijauhetta. Mausteita olisi ollut joka lähtöön, mutta meille ei mahdu laukkuihin. Oltiin hyvissä ajoin liikkeellä eikä mahdottomia ihmismassoja liikkunut vielä siihen aikaan. Ei mennyt kuin tunti tai kaksi niin kadut olivat tupaten täynnä väkeä eikä liikkuminen ruuhkaisella ja kuumalla kadulla enää ollut mitään herkkua.Ostettiin pienille pienet tuliaiset ja itselle Antoni Gaudin seinällä pidettävä laatta.

El Corte Ingles -tavaratalon ylimmän kerroksen ravintolasta oli mahtavat näköalat ympäri kaupungin. Sieltä kaukaa ihasteltiin Gaudinin edelleen keskeneräistä mutta sellaisenaankin mahtavaa Sagrada Familia -kirkkoa. Mietittiin jopa, että lähdetäänkö jonottamaan sisäänpääsyä, mutta päätettiin jättää tällä kertaa. Sitten seuraavan kerran varataan liput jo etukäteen ja mennään ihmettelemään tätä yhtä Barcelonan tunnusmerkkiä.

Huomenna me sitten lähdetään kotia kohti. Lento lähtee heti aamukahdeksan jälkeen, joten kello on soimassa. Pyörien purku ja pakkaaminen vie omansa aikansa, joten hyvissä ajoin ollaan liikkeellä. Töihin pitäisi raahautua maanantaina, minunkin.

 La 10.9. / Barcelona - Kerava / 23,1 km

Känykkä pärähti aamuherätyksen puoli kuusi. Suihku, kamat kasaan ja kohti lentokenttää, joka oli mukavan lyhyen ja helpon matkan päässä hotellista. Koska aamiaiselle ei päästy, respasta saatiin mukaan pussukat, joissa oli "aamupala": sämpylä, mehu- ja vesipullo.

Pimeässä valot päällä polkaistiin kentälle, purettiin pyörät ja pakattiin laukut ja kypärät. Siinähän sitten alkoikin se tavanomainen kysely ja mulkoilu kenttähenkilökunnalta, että onko ihan oikeasti tarkoitus kuljettaa fillarit ilman mitään pahvi. Kyllä vaan on sellainen tarkoitus, liput ostettu ja näillä mennään! Ensin vietiin laukut ja sitten siirryttiin tullin puolelle fillareiden läpivalaisuun. Minun pyörä mahtui ja meni liukuhihnaa pitkin lähes ekalla kerralla, Jarin pyörän kanssa tehtiin töitä ja ilmeet synkkenivät ja pahantuulisuus lisääntyi henkilökunnalla mitä kauemmin väännettiin.

No, siitäkin selvittiin. Joka ikinen vuosi sama temppuilu: pyörät eivät mahdu kuin monen, monen kääntelyn ja vääntelyn ja muutaman varastolaatikkoasettelun jälkeen läpi laitteesta. Meillä on paskamainen olo kaikesta siitä sättimisestä ja mulkkailusta, virkailijat taas kaikki ovat raivon vallassa. Ihmettelen vaan, että miten lähtiessä Suomen päässä kaikki sujuu ongelmitta. Kukaan ei kysele, missä pakkauslaatikko eikä tarvitse touhuta tullin puolella ja kaikki menee ihan hyvin. Herää vaan kysymys, että voivatko jättää pyörät jopa kuljettamatta kotia kohti ilman laatikoita tai muoveja tai jotakin, vaikka lentoyhtiö hyväksyy ja myy matkan ilman pakkausta. Toki me allekirjoittamaan lappu, jossa vapautetaan yhtiö kaikesta vastuusta, mikäli pyöriin jotakin vaurioita sattuisi tulemaan. Se on ihan ymmärrettävää kyllä.

Miten ja missä me sitten kuskattaisiin pakkausta? Jos tultaisiin ja lähdettäisiin samalta kentältä, ehkä johonkin saisi oikein pyörälaukun muutamaksi viikoksi varastoitua. Mutta meidän tapauksessa, kun tulokenttä on aina ollut eri kuin lähtökenttä, asia onkin vähän monimukaisempi. Jos ei olisi kuin reppu selässä, pahvilaatikon/laatikoiden ja pyörän kanssa siirtyminen kentälle varmasti onnistui, mutta nyt kummallakin on kaksi takalaukkua, yksi etulaukku ja reppu niin ei vaan kädet eikä pakkarikaan riitä.

Eli jännitystä taas riitti ihan Suomeen saakka, että mahtaako fillarit olla kyydissä. Kyllä vaan, lennolla olivat ja polkaistiin kotiin aurinkoisessa ja ihan kohtuulämpimässä säässä. Reissu heitetty ja ensi vuonna uudestaan.