Aurinkoisen kesäpäivän jälkeen paluu arkeen

08.06.2017


Eilen lämmin ja aurinkoinen kesäkuun päivä, kova tuuli. Tänään sataa vettä melko runsaasti, mutta ulkona on kuitenkin ihan mukavan lämmintä. Kovien tuulien jäljiltä olen kerännyt pihalta saavillisen jos toisenkin risuja. Meidän pihassa kasvaa kaksi suurta koivua, joiden risumäärä tuiverrusten jälkeen on aikamoinen.

Tänään aamulla töihin kävellessäni Kaisaniemen kentän läpi kohti Hakaniemeä, rantatien varteen oli pysäköitynä toinen toistaan upeimpia vanhoja traktoreita ja tämän päivän mahtimaatalouskoneita. Hesarissa näin mainoksen, että loppuviikosta täällä keskustassa on joku näyttely, jossa nämä kaikki herkut ovat esillä ja nähtävää on paljon muutakin ihan laidasta laitaan.

Meidän matka suuntautuu lauantaina grillaamaan Röykkään. Laitetaan kutsujille vähän paineita toteamalla, että siellä onkin varmasti odotettavissa 😋grilliherkku poikineen😁, kuten tapana on ollut! Ensin piti lähtemän fillareilla, mutta nyt ainakin minä menen autolla suoraan mutsin luota. Jari ehkä pyöräilee ja tullaan sitten kimpassa autokyydillä kesäillan hämyssä kotiin.

Satouutisia:🍓amppelimansikassa raakileita ja kukkia;🌱herneet, porkkanat ja retiisit hyvässä vauhdissa;🍎luumupuussa yksi kukka mutta omenapuissa paljon;🍃chileistä ja suippopaprikoista osa kukassa, osa taisi ottaa itseensä koleasta keväästä.

Mennyttä jos tässä vielä lopuksi lähtisi muistelemaan, niin kaksi edellistä kesää on mennyt kotinurkissa lorvien vuorotteluvapaan merkeissä, nyt täällä töissä reilun kahden kuukauden kuluttua alkavaa lomaa odotellen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti