4.pvä / 30.06.2021 / Karigasniemi - Kaamanen / 72,5 km

Tänään oli merkillinen päivä. Suunnitelmien mukaan meidän piti ajaa Karigasniemeltä Angeliin, mutta varoitukset tepsivät: ei mitään nähtävää, pelkkää varvikkoa ja hiekkatie, ei näy jokea eikä mitään minkä vuoksi sinne menisi. Niinpä me lähdettiin kohti Kaamasta, joka kyllä heti alkuun tuntui valinnoista surkeimmalta. Ja se johtui siitä, että taival alkoi 4 kilsan nousulla, joka sitten menikin aika kivasti osan matkaa pyörää taluttaen.

Nähtiin lähtiessä puolalainen fillaristi, joka oli monen, monen muun tavoin menossa Norjaan. Eilen muuten paikallinen kauppias sanoi, että rajalta on käännytetty ainakin 30 Norjaan pyrkijää takaisin. No, tämä puolalainen oli kuitenkin yksin liikkeellä, pakaaseja oli paljon mutta kypärä puuttui. Hän oli ollut liikkeellä puoli vuotta kiertäen ainakin Liettuan, Latvian ja Viron matkalla tänne pohjoiseen, kilometrejä oli mittarissa 5 000.

Karigasniemi - Kaamanen tiellä oli paljon moottoripyörällä liikkujia ja enemmän kuin viime vuonna myös fillaristeja. Miten he ovat sitten maahan päässeet, nämä puolalaiset ja hollantilaiset. Jälkimmäinen pariskunta ajoi vastaan iltapäivällä. Heidän reissaamisensa oli kestänyt niin ikään pidempään ja Norjaan oli matka. Tässä hollantilaispariskunnan sivustoille osoite https://www.xplorid.today/ , josta voi käydä lukemassa heidän taivalluksestaan. Kyselivät, että pääsisikö luikahtamaan jostain pusikoiden kautta rajan yli, mutta me ei kyllä osattu antaa mitään vinkkejä moiseen yritykseen.

Tuosta tieosuudesta vielä sen verran, että jyrkkiä nousuja ja laskuja oli todella, todella paljon - useampi 9-10 prossainen - ja näyttivät hurjilta. Mutta kaikista selvittiin ja kun oli hyvä alamäki takana, ylämäkeen pääsi niillä vauhdeilla pitkälle.

Tänään sää oli ajamiseen paras mahdollinen, lämpöasteita 11-17 ja myötätuuli. Iltapäivän sade pakotti pukemaan iki-inhokkisaderytkyt päälle. Ne kyllä näkyvät hyvin ja pitävät kosteuden ulkopuolella, mutta mitään muuta positiivista niistä ei löydä hyvällä tahdollakaan.

Karigasniemen jälkeen ei kahvitupia ollut ennen kuin Giellajohka, joka olikin sitten unelmien täyttymys. Oli ruokaa, kahvia, tosi mukavia ihmisiä ja kaunis paikka. Ohi ajaessanne kannattaa piipahtaa.

Nyt yövytään Kaamasessa pikkumökissä, mutta ennen ansaittuja yöunia käydään grillaamassa retkiruokaa eli makkaraa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti