Syksyisiä säitä

1.11.2022

Aika mennyt puuhastellen sitä sun tätä, pari kertaa viikossa mutsin luona, junnujengin syysloman viettoa ja pihan siivousta. On katsottu syksyn uutuuselokuvat Pelle Hermanni ja SuperMarsu2, syöty poppareita ja irkkareita leffan lomassa. On tavattu ystäviä, kerrottu kesän pyöräreissusta ja muisteltu niitä vanhoja. Vietettiin parikin mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua Vierumäellä ilman pyöriä, käveltiin paljon ja käytiin Heinolassa. Oli näin syksyllä hiljaiseloa siellä.

Ja on myös vähän suunniteltu uuttakin tulevalle keväälle. Keväälle siksi, että ei ihan niin läkähdyttävässä kuumuudessa tarvitsisi taivaltaa kun esimerkiksi tänä vuonna ja monena vuotena aiemminkin.

Tässä meidän retkikartta tältä vuodelta noin suurin piirtein piirrettynä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti