Se aika vuodesta

11.5.2023

Keravan keskustan iki-ihanat kirsikkapuut ovat puhjenneet kukkaan. Aivan kuin vaaleanpunainen huntu ympäröisi puista, niin kaunista. Meidän kotipihan vielä pieni kirsikkapuu on viittä vaille kukkien aukemista, toivottavasti ehtivät ennen kuin lähdetään.

Pihan tulppaanikukinta on mennyt tänä keväänä parempiin suihin. Näillä nurkilla liikkuu kauriita ja ilmeisesti nuput ovat kelvanneet, muutama jäljellä. Ensi keväänä ollaan taas paljon viisaampia ja suojataan verkkoaidalla.

Meidän fillarireissun alkuun on reilu viikko. Kun reissua suunniteltiin näin kevääksi ja alkukesäksi päällimmäisenä ajatuksena oli, että ei tarvitsisi pakahduttavassa helteessä ja paisteessa ajella. Olisi mukavat parinkymmenen asteen lämpötilat ainakin osassa matkaa. Mutta kuinkas kävikään! Espanjassa on superhelteet ja Madridin lämpötila on keikkunut +30 asteessa, pohjoisempana ainakin hetkittäin viileämpää ja jopa sateita. Maastopaloja on ollut jo maaliskuusta lähtien niillä kulmilla, jossa meidän on tarkoitus ajella. Eli ajankohdalla ei tänä päivänä liene suurempaa väliä. Aina on helteet, kuivuus ja maastopalot.

Meillä kaikki hyvin ja jännitystä ilmassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti