Alicantesta kotiin

25.6.2023

Alicantessa juhannusviikolla vietettävää Hogueras de San Juan -juhlalla julistetaan kesän alkua ja se on yksi kaupungin vuoden suurimmista juhlista joulun ja pääsiäisen lisäksi. Alicanten juhannus on ehkä koko Espanjan kuuluisin ja se on järjestetty virallisesti ensimmäisen kerran vuonna 1928. Kaduilla soi musiikki ja siellä kulkee upeita paraateja. Juhla huipentuu kaupungintalon aukiolla juhannusaattona keskiyöllä suurien patsaiden polttamiseen.

Suurin osa La Explanada de Espana -kävelykatua oli täynnä aidattuja esiintymislavoja samoin kuin kaikki kävelykadusta erkanevat kadut. Väkeä oli valtavasti, musiikki pauhasi. Kerran tungokseen jouduttuamme päätettiin, että jatkossa kierretään ahtaat kadut ja kierretään ne kaukaa.

Keskiviikkoiltana polkaistiin toiselle puolelle kaupunkia tapaamaan Jarin serkkua perheineen. Ja tärkein syy, miksi käytiin oli se, että minun matkaani oli lähtenyt vanha passi ja kotiin lähdön koittaessa olisin joutunut liriin lentokentällä.

Huomasin mokan Valenciassa, kun jostakin syystä tsekkasin passin ja tajusin, että se oli mennyt vanhaksi jo pari vuotta aiemmin. Kotona laatikossa odotti se voimassa oleva. Siinä sitten pähkäiltiin leuka vapisten, että kuinkas täältä pääsee vanhan passin kanssa pois kun se aika koittaa. Muutama yö tuli valvottua, mutta sellainen mukava ja onnellinen sattuma pelasti tämänkin mokan, että Jarin serkku perheineen oli tulossa Alicanteen päivää ennen meidän lähtöä ja valjastettiin lähisuku pelastamaan tilanne. Ja hyvin kävi, sain omani mistä suuret kiitokset kaikille.

Ihmettelen vaan, että lähtiessä ei asia tullut missään vaiheessa esille. Ilmeisesti passia ei sitten kentällä kukaan kysellyt, en muista. Tai kaikissa niissä noin kolmessakymmenessä hostelllissa/hotellissa, joissa majoituttiin ja henkilöpaperit kysyttiin. Eli matkustelin periaatteessa paperittomana ilman huolen häivää yli kuukauden.

Torstaina oli sitten kotiin lähdön aika. Meidän hotellilta oli matkaa kentälle ehkä 15 kilometriä, osa pyöräteitä, osa ison tien reunusta ja loppumatka moottoritietä. Pyörä oli lastattu meidän laukuilla ja sitten niillä pahvisilla pyörälaatikoilla. Leveyttä ja painoakin riitti, mutta ihan hyvin meni. En jäänyt edes jumiin mihinkään tolppien väliin kuten aiempina vuosina.

Loppumatka, enintään 1,5 kilsan moottoritieosuus hirvitti, mutta me ei vaan löydetty mitään muutakaan reittiä kentälle, jolla olisi voinut fillaroida. Tööttäilyjä ja huutoja tuli, mutta onneksi poliiseja ei näkynyt. Liikenne ei ihan hirvittävän vilkasta ollut, siesta-aika.

Lähtöselvitys sujui nopeasti ilman enempiä hässäköitä ja päästiin siirtymään turvatarkastukseen. Jari on ehkä sen verran epäilyttävän oloinen heppu, että melkeinpä joka kerta otetaan sivuun ja kaapaistaan huumetesti. Kentällä oli valtavasti lähtijöitä ja junnujengin tuliaisnamujen ostossa ja maksussa meni enemmän aikaa kuin muissa yhteensä.

Suomessa oltiin aamuyöstä, pyörät tuli hihnaa pitkin matkalaukkujen kanssa. Purettiin paketit, kasattiin pyörät ja lähdettiin kohti Keravaa juhannusaattoaamun valossa. Muita liikkujia ei näkynyt. Käytiin Ruskeasannan huoltoasemalla aamukahvilla ja matka jatkui. Kotona oltiin aamukuudelta, lämmitettiin sauna ja käytiin nukkumaan.

Se oli siinä. Neljän ja puolen viikon reissu, jonka yhteenvedon kirjoitan myöhemmin kuten myös väsään kartan. Kaikki meni hyvin ja kotiin päästiin vaikka pelko passihässäkästä varjosti loppupuolella.