Ja näin on loppukesä ja syksyt sujunut

18.11.2024

Junnujengin kanssa Äkäslompoloon

Heinäkuun lopulla lähdettiin junnujen kanssa viikon reissulle Äkäslompoloon. Jokainen kantoi vaatteensa ja muun tarvittavan repussa, matkustettiin yöjunalla Kolariin ja siitä paikallisbussin kyydissä perille.

Yöjuna -kokemus oli ensimmäinen junnuille ja varmasti ihan mieleenpainuva ja mukava sellainen olikin. Sattui olemaan helteistä eikä vanhoissa makuuvaunuissa ollut ilmastointia, joten aika kuuma ja tuskainen yö, mutta sekin meni kokemusta kartuttaessa.

Meitä odotti pieni ja mukava hirsimökki Äkäslompolojärven rannalla rauhallisella ja kauniilla paikalla. Uimaan pääsi melkeinpä mökin terassilta ja lakkamaastot ihan vieressä. Hyttysiä ei mahdottomasti ollut, lämmintä ja aurinkoista.

Kahtena päivänä vuokrattiin sähköavusteiset pyörät ja poljettiin maastossa erinomaisia merkattuja polkuja pitkin osittain metallisia "pitkospuita", joista tytöt sekä minä pudottiin useamman kuin kerran. Reitin varrella oli lettukahvila taukopaikkana, mikä tulikin ihan tarpeeseen ei vaan junnuille vaan myös minulle. 

Kerran aiemmin olen sähköpyörällä ajanut Saariselällä. Olihan tuo ajokokemus sekä minulle että tytöille raskas, mutta isommilta ongelmilta vältyttiin ja kaikilla oli kuitenkin ihan mukavaa. Piipahdettiin Ylläksellä välipalaa haukkaamassa.

Toisena ajopäivänä minä tyttöjen kanssa poljettiin tietä pitkin Ylläkselle, muut suuntasivat maaston kautta. Ylämäkeä menomatka ja huimaa kyytiä takaisin vesisateessa ja poroja väistellen. Nuorin kaatui Ylläksen kylässä sepelipihalla ja sai pienen mutta ikävän haavan polveensa jota hoideltiin ravintolasta saaduin ensiaputarvikkein.

Meidän mökki sijaitsi noin 1,5 kilometrin päässä varsinaisesta keskustasta ja päivittäin käveltiin kauppaan ruokaostoksille. Viimeisenä kokonaisena päivänä kierrettiin jalan Äkäslompolojärvi ja käytiin lounaalla. Mukava pieni kylä, jossa kaikki tarpeellinen lomalaisia varten.

Heinäkuun viimeisenä lauantaina lähdettiin paluumatkalle ensin bussilla Kolariin ja sieltä sitten yöjunalla kohti Helsinkiä. 

Toivottavasti kokemus junnuille oli mieliinpainuva ja sellainen, että he vuosien kuluttua muistaisivat käyneensä Äkäslompololla, väistelleensä poroja ja ajaneensa upeissa Lapin maastoissa.

Elokuussa Saimaalla

Vietettiin maanantaista perjantaihin rauhallinen viikko Lappeenrannassa ja Imatralla. Pyöräiltiin paljon kun oli hyvät ilmat, käytiin Lappeenrannassa syömässä Vety ja Atomi, tavattiin serkku puolisoineen, kalastettiin ilman saalista. Vietettiin päivä nuorimman junnujengiläisen kanssa, joka tuli vierailemaan perheineen meidän luo.

Teki ihan hyvää vähän rauhoittua välillä vaikka joka päivälle jotakin tehtiin. Me ei oikein malteta pysyä paikallaan, aina pitäisi olla jotakin. Sää oli koko ajan kesäisen lämmin ja aurinkoinen, vähän ihmisiä lukuun ottamatta Lappeenrannan kaupunkivisiittiä, kun siellä juuri sinä iltana juhlittiin kaupungin synttäreitä.

Syyskuussa Irlantiin

Oltiin varattu kahdeksan päivän matka Irlantiin, sellainen valmismatka jolla ei kumpikaan ole aiemmin ollut ja vähän epäiltiin, että kuinka meidän käykään tuollaisessa valmiiksi suunnitellussa ja opastetussa reissussa.

Irlanti on aina kiinnostanut maana ja erityisesti sen kaunis luonto merenrantoineen. Se on ollut aina selvää, että sinne ei ehkä koskaan fillaroimaan lähdetä ja tämä reissu kyllä vahvisti sen. Liikenne kun on vasemman puoleinen ja tiet kapeita joten jos sinne tahtoo ja nähdä maata enemmänkin kuin Dublinin verran, valmismatka oli oikein hyvä valinta meille.

Meillä oli erinomainen matkaopas-Anneli, joka kertoi maan synkästäkin historiasta paljon ajomatkan aikana. Vierailtiin niin kaupungeissa kuin rannikon upeissa maisemissa, käytiin viskitehtaalla ja kierreltiin kaksin eri kohteissa. Tuskin oltaisi omatoimisesti osattu etsiä sellaista tietoa Irlannin historiasta kuin mitä nyt saatiin.

Yllätyksenä tuli, että Irlannissa on niinkin korkeita vuoristoja, joita Kerryn kierroksella nähtiin. Upeita, vihreitä vuorenrinteitä lammaslaumoineen. Ei siis syyttä maata kutsuta vihreäksi Irlanniksi, sitä se juuri on.

Dublin oli sellainen pubikaupunki kun kuvista oltiin nähty. Pieniä, värikkäitä kaljakuppiloita koko Temple Barin alue. Meillä oli päivä aikaa laukata kaupungilla ja niin myös tehtiin. Liikenne vähän jännitti ja pisti miettimään, kun ei aina muistanut tietä ylittäessä, että autot tulivatkin eri suunnasta kuin mihin ollaan totuttu. Suojateiden edessä oli kuitenkin opasteet monin paikoin "look right" tai "look left".

Toisena päivänä lähdettiin kohti Wicklow-vuoria. Alue tunnetaan myös nimellä Irlannin puutarha ja se on rehevää ja kumpuilevaa maastoa kukkuloineen, metsineen ja järvineen. Nähtiin lammaskoiria paimentamassa laumaa ja kuultiin niiden koulutuksesta. Tämä ikivanha perinne on edelleen tärkeä osa Irlannin maatalouskulttuuria.

Mieleenpainuvin kaikista oli kuitenkin Ring of Kerry, kierros Iveraghin niemimaan ympäri. Pienten lahtien, poukamoiden ja jyrkkien kallioseinämien vastakohtana dramaattisille maisemille on vaihteleva ja rikas kasvillisuus. Karulla mutta viehättävällä niemimaalla on helppo kuvitella, kuinka vuosien 1845-1852 nälkä ja perunarutto ajoivat paikalliset etsimään parempaa elämää Amerikasta.

Yksi Irlannin historian merkittävin tapahtuma on ollut suuri ja tuhoisa nälänhätä, jonka aiheutti perunarutto. Seitsemän nälänhätävuoden aikana maan kahdeksan miljoonainen väkiluku putosi viiteen miljoonaan. Miljoona ihmistä menehtyi nälkään ja tauteihin ja kaksi muutti siirtolaisina Englantiin, Australiaan, Yhdysvaltoihin ja muihin maihin.

Nälänhätää on pidetty joskus jopa kansanmurhana, sillä nälkävuosina maasta vietiin koko ajan ruokaa emämaa Britanniaan ja Eurooppaan irlantilaisten nähdessä nälkää.

Irlannin virallinen kieli on iiri. Kaikki opasteet on ensin iiriksi, sitten englanniksi. Iirin kieltä puhuu arviolta vain noin 5-10 prosentilla irlantilaisista ja 2/3 väestöstä ymmärtää kieltä. Iirin kieli on pakollinen oppiaine koulussa. Näytti kirjoitettuna ja kuultunakin vaikealta.

Irlannin Atlantin puoleiselta rannikolta löytyy yksi maan upeimmista luonnonnähtävyyksistä: Cliffs of Moher. Kahdeksan kilometriä jyrkkää kallioseinämää, jopa putoaa 200 metriä alas Atlantin valtamereen on vaikuttava. Huipulta voisi selkeällä säällä nähdä 20 kilometrin päässä sijaitsevat Aransaareet.

Cliffs of Moherin jälkeen matka jatkui pohjoiseen läpi Burrenin kansallispuiston. Se on 100 neliökilometrin suuruinen alue, jota peittää valtavat, litteät kalkkikivilaatat. Hienot maisemat.

Paljon nähtiin ja paljon kuultiin historiaa ja tarinoita. Mikä parasta, sää suosi ja oli jopa helteinen. Meidän bussikuski sanoi, että Irlanti näytti meille parhaan puolensa.

Aamiainen ja illallinen kuului matkan hintaa. Lounas syötiin missä milloinkin, lähinnä keittoja jotka olivat hyviä kasvispohjaisia tai sitten kalakeittoa. Illallisella saatiin perunaa parhaimmillaan kolmessa eri muodossa: muusina, paistettuna ja keitettynä. Nyt kun sitä on, sitä myös syödään.

Reissulauantaina istuttiin hotellin pubissa ja kuunneltiin irkkumusaa. Taisi olla koko suku soittamassa nuorimmasta vanhimpaan. Hienoa musiikkia.

Samana lauantaina Dublinissa olisi ollut Irlanti - Englanti jalkapallomatsi. Olisi ollut kyllä mielenkiintoista olla juuri silloin siellä. Suomesta saatiin viesti, että mellakointia oli kaupungilla ollut englantilaisten toimesta, jotka kyllä voittivat. Muualla, ei edes tv:ssä, mitään matsiin liittyvää näkynyt eikä kuulunut.

Kiva reissu kaiken kaikkiaan, mukava porukka, hyvät hotellit ja loistava opas. Siirtyminen paikasta toiseen oli tiivistahtista mutta ei se haitannut, koska taukoja eri vierailukohteineen oli ihan mukavasti. Vielä kun pääsisi Pohjois-Irlantiin. Sinne ei kaiketi ihan omia matkoja tehdä, mutta Iso-Britannian kautta kyllä.

Kun kotiuduttiin, kävin lainaamassa kirjastosta amerikanirlantilaisen Frank McCourtin kirjan Seitsemännen portaan enkeli, jonka olen lukenut aiemmin ainakin pari kertaa. Kirja on omaelämänäkerrallinen tragikoominen tarina kirjailijan köyhyyden täyttämästä lapsuudesta ensin Brooklynissä ja sitten Irlannin Limerickistä. Kirja voitti Pulitzer-palkinnon ja sen pohjalta on tehty myös elokuva.

Käytiin myös

Lauri Porran sata bassoa -keikalla Senaatintorilla. Vietettiin aikaa fillariystävien eli meidän mentorien kanssa ja hauskaa oli, lämmin elokuun ilta. Puhuttiin pyörämatkailusta eikä kukaan muu jaksaisikaan niitä juttuja kuunnella kuin hän, joka sellaista matkailua on harrastanut. Onneksi löytyy meidän tuttavapiirissä.

Lokakuussa käytiin me ja systeri päivävisiitille Tallinnassa Banksyn näyttelyssä. Hyvä, kantaaottava näyttely josta tarkoitus oli ostaa pari julistetta kotiin, mutta ne joita halusin, olivat loppuunmyytyjä.

Savossa viikko lokakuun lopulla laittamassa mökki talvikuntoon. Kalaa tuli huonosti mutta syödäksemme saatiin kuitenkin. Mukavat ilmat.

Junnujengin tyttöjen kanssa Hämeenlinnassa viikonloppulomalla. Käytiin katsomassa teatterissa Ronja Ryövärintytär. Oli hyvä esitys ja tyttöjen kanssa oli mukava viettää kiireetöntä aikaa. Pari viikkoa myöhemmin Aulangolla viettämässä hotelliviikonloppua ystäväpariskuntien kanssa.

Jari on pyöräillyt maastossa paljon ja minä olen kerännyt, kuivattanut ja jakanut suppilovahveroita litrakaupalla. Hieno sienisyksy. 

Pitäisi alkaa katselemaan ensi kevään fillarimatkaakin. Varmaan Portugali ja Espanja suuntana. Vielä on näkemättä aika paljon sieltä suunnalta.

Lapin reissu tiivistettynä

8.7.2024

Lenkki heitetty, nyt kohti Ivaloa.

Kaikkiaan mainio reissu ja kaikki meni hyvin. Ja tulihan tehtyä, on kyllä kaivertanut mieltä puuttuva lenkki.

Välimatkan siellä on pitkiä, mikä vähän rasitti. Ei asutusta, ihmisiä eikä kaupoista tai kahviloista tietoakaan. Onneksi oli keittiö mukana, sai taukopaikoilla syödäkseen.

Kilometrejä tuli kaikkiaan noin 525, upeaa luontoa päivästä toiseen ja ihania kohtaamisia. Ei nähty kuukkelia eikä muitakaan eläimiä poroja lukuun ottamatta.

Inarin hautausmaan Pyrkyreiden palsta vetää aina hiljaiseksi ja Inarijärvi pelottaa ja herättää niin suurta kunnioitusta, että, pysyn rannalla. Jokin siinä kirkasvetisessä järvessä tuo tunteet pintaan. Ehkä se, että siellä on historiallinen saamelaisten uhripaikka sekä hautausmaina toimineita saaria, saa pysymään sieltä pois. Näen asian niin, että minulla ei vaan yksinkertaisesti ole mitään oikeutta mennä sohimaan ja sotkemaan sinne.

Saamelaismuseo Siida on myös yksi niitä paikkoja, joihin haluaa aina palata Lapissa käydessään. Se on upea kattaus saamelaiskulttuuria ja pohjoisen luontoa. Uusi näyttely on nimeltään "Nämä maat ovat lapsiamme" ja museo on valittu vuoden 2024 eurooppalaiseksi museoksi, eikä aiheetta.

Meidän poppivehkeet.

Kohdattiin eri kylissä paikallisia ja muualta tulleita, joista osa oli asettunut asumaan Lappiin, osa kausityöntekijöinä ja osa ohikulkumatkalla kuten mekin. Kaikki olivat ensinnäkin kiinnostuneita meidän pyörämatkasta ja toisekseen oli ilo ja kunnia rupatella heidän kanssaan. Kuultiin mielenkiintoisia tarinoita kalastuksesta vuoden aikojen muutoksiin. Kalajutuista sen verran, että hauki on sellainen saalis, että sitä eivät lappilaiset anna edes koirilleen syötäväksi.

Pyöräilijöitä nähtiin harvakseen, lähinnä sitten Inarissa ohikulkumatkalla ja kauppareissulla. Tuo meidän ajama reitti ei ainakaan kovin rasittava maastoltaan ollut, mutta hyttys-, mäkäräis- ja paarmaparvet pitänevät osan meidän kaltaisista matkalaisista kaukana pohjoisesta. Prätkiä oli paljon liikkeellä yksin ja porukoissa. 

Me tuskin enää lähdetään fillaroimaan Lappiin. Jos ja kun sinne mennään, autolla kuljetaan. Nyt heitettiin se koronakesän lenkki, joka jäi tekemättä kun ei päästy rajan yli Norjaan.

Ma 24.6.2024 & ti 25.6.2024 / Kerava - Rovaniemi - Inari

Yöjunalla Rovaniemelle ja hyvin nukutun yön jälkeen mainio aamupala Rovaniemen aseman ravintolassa. Rovaniemeltä bussi Inariin, ajoaika reilu viisi tuntia, puudutti. Komeat maisemat bussin ikkunasta ja poroja paljon.

Inarissa yö hotelissa.

Ke 26.6.2024 / Inari - Sevettijärvi / 88 km

Hyvä tie ajella mukavassa säässä. Muutama pyöräilijä nähtiin. Käytiin Kaamasessa kahvilla Sinisessä fillarissa. Kiva kotakahvila ja mukava rupatella.

Yö teltassa puron rannalla, kylmä oli ja yöllä satoi.

Täällä pohjoisessa pyöräilijöiden on ajettava ajotiellä. Tilaa valkoisen viivan oikealla puolella ei ole. Keski-eurooppalaisista matkailuautokuskeista näkee, että ovat tottuneita muuhunkin kuin minä itse-kulttuuriin odottamalla joko meidän takana tai väistämällä reilusti meitä pyörällä kulkijoita. Suomen rekisterikilvissä olevat vetävät sitä samaa linjaa, mitä ovat vetäneet koko lomamatkan eli laukkuja hipoen. Eilen yhdessä autossa oli asunto-osaan johtavat poraat alhaalla ja ulkona.

Tänään kalastettiin lähes jokaisella lätäköllä, johon hyvin päästiin. Jari sai neljä harjusta joista kaksi paistettiin. Minulle pari pientä ahventa.

Tämä kalastaminen täällä erämaajärvillä on ihan eri juttu ja oma lajinsa kuin etelän järvissä. Eikä me oikein sitä hallita. Oli ihan eka kerta, että saatiin jotakin muuta kuin haukea tai ahventa. Eihän meidän kalastusvehkeetkään - minun mato-onki ja Jarin joku oma juttu - ole ihan sitä millä siellä käytetään, mutta kun järvessä kuhisee harjusta, hölmömpikin onnistuu. Minä en kuitenkaan.

Järvet ja lammet ovat uskomattoman kirkasvetisiä eli kalan kyllä näkee kun se matokoukkua lähestyy ja kääntyi paremmille apajille. Osa rannoista oli hienoa hiekkaa, oikein unelma uimarannaksi.

Kumpikin pludasi. Ensin minä tipahdin onkineni järveen, kengät kastui. Jarin viehe jäi kiinni rantakaislikkoon ja sitä noudettaessa tipahti haaroja myöten veneenlaskurampilta järveen. Aurinko paistoi ja oli lämmintä, saatiin vaatteet ja kengät kuiviksi.

Muutama poro nähtiin. Autoja eikä prätkiäkään porot eivät säikähdä mutta kun pyörällä lähestyy, silloin pinkaisivat karkuun.

To 27.6.2024 / Sevettijärvi - Neiden / 69 km

Aamupala väsättiin puron rannalla itikoiden inistessä. Yksi poro asteli teltan lähellä, muuten ei mitään eläimiä. Ei edes kuukkelia.

Nousuja ja laskuja, sellaisia maltillisia. Koko matka pieniä lampia ja järviä, ei kalastettu tänään. 

Ollaan kolttasaamelaisten synnyinsijoilla.

Lähellä Näätämöä satoi vähän ja Norjan puolella Neidenissä oli ennen meidän sinne menoa ollut ankara ukonilma rankkasateineen.

Lämpötila aamun +8 asteesta päivän +23, paikoin kuumempaakin pyörän mittarin mukaan.

Paarmoja ilmaantui meidän ympärille heti kun mittari näytti +25 astetta. Meille sanottiinkin, että kun lämmintä +25, paarmat ilmestyvät ja niinhän siinä kävi. Katosivat heti kun aurinko meni pilveen ja lämpötila laski.

Neidenissä yö mökissä ja vedeltiin kymmentuntiset yöunet. Tehtiin ruoka itse mökin liedellä ja hyvältä maistui. Mökkikylässä oli paljon suomalaisia kalastajia lohta pyytämässä.

Pe 28.6.2024 / Neiden - Varangeboth - Skiippagurra / 101 km

Aamulla hillitön vastatuuli. Pitkiä, loivia nousuja ja laskuja. Kauniita tunturimaisemia, rinteillä vielä lunta.

Meidän oli tarkoitus kurvata Kirkkoniemen kautta mutta tultiin toisiin ajatuksiin tuulen vuoksi. Ja sieltä kun olisi pitänyt palata samaa tietä Neideniin ja siitä sitten uusia reittejä. Ei lähdetty.

Tehtiin lounas matkalla, koska mitään kahviota tai vastaavaa ei ollut. Ensimmäinen baari ja kauppa Neidenin jälkeen oli Varangerbothissa. Kyllä muuten kahvi ja jäätelö maistui ja kaupasta saatiin vähän täydennystä ruokavarastoon.

Norjan puolella oli hyvät ja siistit levähdyspaikat. Oli pöytää, tuolia, katosta ja wc:tä. Ei siitä keittämisestä olisi mitään tullutkaan ilman suojaa siinä tuulessa.

Tuuli kääntyi matkan edetessä niin, että se oli loppumatkan meille myötäinen. Nousut lennettiin ja alas tultiin tukka hulmuten. Niin kylmä ja kalsea se kuitenkin oli, että kun pysähdyttiin, tuli kylmä ja ajossakin niska suojattiin puhureilta.

Maisemat ovat mitä upeimmat ja vuono erityisen kaunis.

Sellainen ero näiden pohjoisen ja eteläisen Euroopan nousuilla on, että pohjoisessa ei tarvinnut hikeä pyyhkiä eikä ryystää nesteitä litroittain. Raskaita nousujakin kyllä löytyy Norjan puolelta, mutta ei tällä meidän reissulla. Punaposkisina ja hyväkuntoisina pitkä päivä päätettiin.

Huomenna matka jatkuu kohti Utsjokea ehkä Tanan kautta Norjan puolelta Tenoa seuraten. Luvattu on tämän päiväistäkin hurjempaa tuulta ja ehkä myös sadekuuroja.

Sää oli tänään puolipilvinen, lämpötila +12 - +21. Ei hyttysiä, mäkäräisiä eikä paarmoja.

La 29.6.2024 / Skiippagurra - Tana bru - Utsjoki / 75 km

Oltiin kivassa mökkikylässä yö. Aamulla keitettiin puurot ja teet koska matkalla tuskin löytyy mitään, missä itseään tankata. Lähdettiin Tana brun kautta, joka oli pieni ja hiljainen kylä. Käytiin kaupassa.

Kauniit maisemat ja hyvä ajokeli. Ei puhettakaan ennustetusta puhurista tai sateesta. Ja sellainen ihme, että yksi kahvila-kauppa löytyi ja siellä siemaistiin kahvit jäätelöllä.

Utsjoelle saavuttiin juuri ennen rankkasadetta. Yövyttiin paikallisessa hotellissa, syötiin poronkäristykset, saunottiin ja käytiin nukkumaan,

Täällä kaikki meidän tapaamat ihmiset ovat olleet äärettömän ystävällisiä, auttavaisia ja ihania. Niin kuin nyt vaikka tuossa hotellissa. Palvelu oli mitä parhainta ja pyörät saatiin henkilökunnan majoitustiloihin. Tuskinpa täällä varkaita tarvitsisi pelätä, mutta kun kyseessä on kuitenkin meidän ajoneuvot, varmuus siitä, että ne ovat meidän käytettävissä vielä aamullakin, on tärkeää.

Oikein paljon kiitoksia juttutuokioista ja mielenkiintoisista tarinoista hotellihenkilökunnalle ja hyvää kesän jatkoa.

Su 30.6.2024 / Utsjoki - Kaamanen / 98 km

Meidän ajokilometrin päivää kohti ovat olleet aivan liian pitkiä. Mutta kun tuolla matkalla ei oikein ole mitään miksi pysähdellä, maisemat näkee hyvin satulastakin. Ja ollaanhan me myös pysähdelty ja ihasteltu yhtä jos toistakin. Kaiken kaikkiaan hieno matka.

Alkumatkasta Kaamasta kohti satoi vähän ja nelostietä uudelleen päällystettiin. Muutama kohta oli rouhittu auki ja ryskytettiin soratietä hissukseen. Liikennettä vähän. Sadevermeet päälle ja hetken kulutta pois ja sama uusiksi.

Kuultiin, että pyöräilijöitä on paljon liikkeellä kohti Nordkappia. Kulkevat kuitenkin Karigasniemen kautta, joten meidän reitillä ei heitä kohdata.

Ohitettiin Lihavakalajärvet ja kävi mielessä, että onkohan nimessä pikkaisen Lapin lisää!

Parissa kohtaa käytiin etsimässä hyvää telttapaikkaa. Ja muutama oikein hyvä löydettiinkin, mutta hyttyset karkottivat meidät kyllä äkkiä takaisin tielle. Niitä oli niin paljon, että olisivat syöneet meidät ennen kuin ehdittäisiin saada teltta kuntoon. Ja vielä olisi pitänyt tehdä ruokakin aamupalasta puhumattakaan.

Onneksi ei jääty pusikoihin. Sade alkoi muutama kymmenen kilometriä ennen Kaamasta ja jatkui aina perille asti. Vettä tuli koko reissun edestä, mutta onneksi on isot ja sadetta pitävät asut.

Sininen Fillari, taukopaikka Kaamasessa.

Kaatosateessa kurvattiin Sininen Fillari -leirintämökkimajoitukseen. Tästä paikasta tiedettiin, koska Inarista kohti Kaamasta ja Sevettijärveä mentäessä pidettiin taukoa heidän kotakahvilassaan ja siellä kuultiin, että heillä on mökkimajoitusta järven rannalla tarvitseville ja erityisesti pyöräilijät ovat tervetulleita.

Täydellinen, siisti ja mukava mökki keitto- ja saunomismahdollisuuksin ja niin ystävällinen vastaanotto, kuin aina oltaisiin tunnettu.

Kannattaa ehdottomasti poiketa kotakahvilassa moikkaamaan ja nauttimaan kahvit, pullat, vohvelit, hampurilaiset ja/tai jäätelöt nelostietä ajaessaan. Kodasta sai mm. alkuperäiskarjan Lapinlehmän maidosta valmistettua jäätelöä ja herkullista kuulemma oli, sanoi Jari.

Lämmin kiitos Sinisen Fillarin isäntäväelle kaikesta ystävällisyydestä. Hyvää ja aurinkoista kesän jatkoa teille.

Ma 1.7.2024 / Kaamanen - Inari / 30 km

Aamulla lähdettiin pirteinä puuron ja isäntäväen tarjoaman aamukahvin jälkeen jatkamaan matkaa kohti Inaria. Tokihan me matkalla pysähdyttiin vielä kotakahvila Sinisessä Fillarissa toivottamassa hyvät jatkot.

Meillähän oli kilometrejä Inariin tosi vähän, jos vertailukohtana käyttää mitä hyvänsä meidän tällä matkalla ajamia päivämatkoja. Ollaan vedetty sellaisia matkoja per päivä, että nyt ollaan sitten Inarissa torstaihin saakka, jolloin meidän bussi lähtee Rovaniemelle ja juna kotiin. Liput kun on ostettu jo aiemmin, niin ei ihan viitsi jättää käyttämättäkään ja ostaa uudet aiemmille vuoroille.

Majoituspaikkoja koluttiin Inarissa useita: 2 x hotelli (mennessä ja tullessa eri), lomakylän kiva lähes lasiseinäinen "mökki" ja leirintäalueen huoneisto. Kaikkiin päästiin jo heti aamupäivällä ja kaikki oli mukavia yöpymispaikkoja.

Iltapäivisin käytiin tutustumassa Saamelaismuseo ja luontokeskus Siidaan, Saamelaiskulttuurikeskus Sajokseen. Käytiin myös Inarin hautausmaa ja siellä Pyrkyripalstalla eli kullankaivajien viimeisellä leposijalla. Kaikki suurta kunnioitusta herättäviä kohteita, joissa ollaan käyty aiemminkin lukuun ottamatta Sajosta.

Aikaa kun oli, polkaistiin 16 kilsan päähän Karhupesäkivelle kahville ja takaisin. Kiva, lyhyt retki kivassa säässä hyviä teitä polkien. On käyty paikalliset kuppilat (yksi) läpi ja syöty siellä hyvä pitsa. On kävelty Inarinjärven rantoja ja ihasteltu Juutuanjoen kuohuja.

Inarissa nähtiin paljon pyöräilijöitä, joista suuri osa oli ulkolaisia. Osalla oli todella pienet kantamukset, toisilla taas valtavat pakaasit. Ihan kuin meilläkin, paljon tarpeetonta. Mutta tuossa aurinkopaneeliavusteisessa sitä vasta taakkaa olikin. Toivottavasti aurinko näyttäytyi edes vähän päivittäin, ettei ihan turha taakka ollut kuitenkaan.

Lappi ja mahdolliset mäkäräiset odottaa

su 23.6.2024

Meitä odottaa huomenna meno Rovaniemelle yöjunalla ja siitä bussilla Inariin. Yö Inarissa ja keskiviikkoaamuna polkaistaan pyörät kohti Näätämöä.

Jos on poutasäät, käydään Kirkniemellä ja jos ei, käännytään Neidenistä kohti Tanaa ja sieltä jostain Suomen puolelle ja takaisin Inariin. Bussi ja juna kuten mennessä ja palataan jo parin viikon kuluttua kotiin mustikoita keräämään ja mattopyykille.

Pyörät on pakattu, mukana teltta, keittovälineet ja onget. Hellevaatteita ei laukuista löydy, lämmintä kyllä kuten myös sateen varalle. Teltta ja muut nukkumavermeet vie paljon tilaa eikä taakka ole kevyemmästä päästä, Jarilla. Noista sääennusteista kun ei oikein tiedä, ne kun muuttuu koko ajan joten ollaan varustauduttu viileämmän vaihtoehdon mukaan. Pyörä tuntui siltä, että keula nousee pystyyn.

Telttailtu ollaan viimeksi koronavuosina niin ikään Lapissa pyöräillessä ja silloin oli pienen pieni kahden hengen teltta mukana. Nyt otettiin isompi, että mahdutaan kunnolla nukkumaan ja saadaan mahdollisen sateen suojaan laukut.

Mukava taas lähteä ja tämä reissu onkin sitten aivan erilainen kuin toukokuinen Portugali-Espanja pyöräily.

Tietokonetta en nyt mukaan ota, mutta jos en viitsi kännykkällä kirjoitella, pyrin laittamaan kuvia tänne silloin kun yhteydet pelaa.

Aurinkoista ja lämmintä heinäkuuta teille.

Malaga - Kerava, kotona

ti 28.5.2024

Kotona, kukkaloiston keskellä, terveinä ja paljon upeita paikkoja nähneenä. 

Malagasta lento lähti vähän myöhässä iltakahdeksan jälkeen. Jännitystä riitti ennen kuin koneessa oltiin eikä vähiten pyöräillessä kaupungista lentokentälle. Tällä kertaa vältyttiin suurimmat ruuhkat ja liikenneympyrät, mutta paljon oli tolppia esteenä metrin levyiselle, ehkä enemmänkin, kuljetukselle. Kerran kaaduin kun piti pudottautua joltakin moottoritien betonivallilta alas eikä jalka yltänytkään maahan eikä saanut kinttua heitettyä pakkarin yli. Keula nousi pystyyn ja siitä seurasi hidastettu mutta ei hallittu kaatuminen. Pullot lensi ja suurin harmitus tuli siitä, että muut näki. Paitsi Jari, jolle raportoin asiasta vasta kotona.

Kyseltiin neuvoa vastaan tulleilta fillaristeilta "turvallisesta" reitistä kentälle ja aika hyvä sellainen löydettiinkin, joskin se tiesi kilometrejä vähän lisää. Gepsihän oli ihan ulkona tässä vaiheessa, joten mutu-tuntumalla mentiin, paljon varastoalueita kiertäen.

Jari ajoi edellä, minä perässä. Onneksi ajan niin vähän takana, koska en ilman jatkuvaa kommentointia pystyisi sitä tekemään. Jari ajaa ylimielisesti ja vähän välittää tulevasta pyöräliikenteestä puhumattakaan muista liikkujista. Nyt ainakin, ylileveä kuljetus kyydissä, se tuli hyvin esille.

Kentällä pakattiin pyörät, päästiin lähtöselvitykseen ennen virallista aikaa ja saatiin matkatavarat pyörineen pois käsistä.

Nuo lennot ovat kyllä yksi matkanteon tylsimpiä kohtia. Monta tuntia paikallaan, ei osaa nukkua mutta upea auringonlasku nähtiin.

Helsinki-Vantaalla kasattiin pyörät ja polkaistiin aika tyhjän hallin läpi Alepaan ja sieltä kotiin, julkisethan ei siihen aikaan yöstä kulje. Oli aikamoisen hyytävää kyytiä, lämpöasteita oli noin +8.

Yhteenveto matkasta tulee jossakin vaiheessa karttoineen. Polkemista siunaantui reilu 950 km ja siihen aikaa meni 72.30 tuntia, keskari oli 13,2 km/h ja maksiminopeus jossakin hurjassa mäessä 56 km/h. Ihan hirvittää näin jälkikäteen tuollaiset vauhdit ja saattoi se hirvittää tilanteessakin.  

Nyt odotellaan Lapin reissua ja sehän onkin jo muutaman viikon kuluttua, heti juhannuksen jälkeen. Vähän jännittää, että osuuko karhuja ynnä muita meidän reitille. Melko syrjäisiä teitä kun ajellaan ja teltassa yövytään.

Mijas - Benalmadena - Torremolinos - Malaga / 36 km

ti 22.5.2024

Mijaksesta lähdettiin aamupalan jälkeen hienoiseen nousuun ja siitä sitten laskuna kohti rannikkoa. Karmeat ruuhkat, autojonoja joka suuntaan. Ajeltiin jalkakäytävillä suurin osa, koska ajotielle ei uskaltanut mennä. Ihme, että täällä ei ole panostettu pyöräteihin. Siellä täällä oli pätkiä joiden määränpäästä ei ollut tarkkaa kuvaa. Muutama u-käännös tehtiin niitä seuratessa.

Jari kävi kuin kävikin uimassa Torremolinon hiekkarannalla. Tai ainakin kastautumassa odotellen aallon saapumista ja kastavan hänet. Nauratti.

Tänne Malagaan on tuolta pitkältä monen kilometrin päästä alkava pyörätie, jota päästiin hyvin eikä tarvinnut ajotielle mennä. Meidän hotelli on vanhan kaupungin kyljessä ihan hyvällä paikalla.

Kun oltiin saatu pyörät parkkiin tuonne hotellin autotalliin lukkojen taa, otettiin päikkärit ja lähdettiin metsästämään pyörälaatikoita. Ensimmäisessä postitoimistossa niitä ei ollut joten käveltiin rautatieaseman postiin ja ostettiin sieltä kaksi viimeistä lotjaa. Laitettiin niitä vähän kasaan ja lähdettiin hotellille kovassa tuulessa, mikä toikin laatikoiden roudaamiseen ihan oman lisäjännitteen sen lisäksi että pituuttakin niissä on reilusti yli puolitoista metriä. Hyvin kuitenkin päästiin.

Illalla käytiin syömässä ja juotiin pari lasillista viiniä. Kierreltiin kaikessa rauhassa ja palattiin hotellille nukkumaan. Täällä on paljon turisteja, mutta onneksi ei ole viikonloppu, silloinhan meitä vasta riittääkin.

Meillä on nyt loppu lähellä tämän reissun suhteen. Enää polkaisu tuonne Malagan kentälle - hermoja raastava sellainen - laatikot pakkarilla ja Helsinki-Vantaalta yöllä kotiin. Olen jo alustavasti miettinyt strategiaa liikenneympyrähässäkkään ja siihen, miten ne kunnialla selvitän. Ollaan pyöräilty kentälle muutama kerta ja aina se on yhtä vaikeaa ja tuntee olonsa todella turvattomaksi. Varsinkin, kun on tuollainen "leveä kuljetus" kyydissä. Siellä kun ei ole niitä pyöräkaistojakaan. Mutta kyllä me siitä selvitään maltilla ja ilman kiirettä.

Kilometrejä on tullut noin 930. Rasittavia, pitkiä nousuja on ollut joskin laskujakin. Ilmat olleet aika hyvät pyöräilyyn, ei hellettä mutta tuulta on riittänyt. Mitään isompaa ongelmaa ei ole ollut, mitään ei ole unohtunut tai kadonnut. Terveinä ollaan oltu, lopen uupuneita välillä mutta siitäkin on selvitty lepäämällä ja nukkumalla hyvät yöunet.

Ehkä jos jotakin olisin jättänyt tekemättä, on nousu tuonne Mijakseen. Pähkähullu idea, joka uuvutti helteessä ja auringon paisteessa täysin ja kun me ei kuitenkaan oltu siellä kun se yksi ilta/yö, aamulla lähdettiin Malagaan. Sinne olisi päässyt niin halutessaan vaikka julkisilla piipahtamaan.

Kaikki hyvin ja täällä on lämmintä ja aurinkoista, kova tuuli.

San Pedro Alcantara - Marbella - Calahonda - Fuengirola - Mijas / 57 km

ma 20.5.2024

Hieno aamuajelu alkoi mukavasti lämpimässä ja aurinkoisessa säässä kohti Marbellaa. Aika pian se hienous sitten päättyikin, kun ei löydetty kelvollista tietä edetä kohti Fuengirolaa josta oltiin ajateltu nousta kohti Mijasia.

Alku poljettiin rantabulevardia, loppu suhattiin milloin missäkin, pääsääntöisesti moottoritien reunavallilla, joka oli kapea ränni ja ei ainakaan pyöräilyyn tarkoitettu. Välillä piipahdettiin rannan läheisyydessä todeten, että siellä pyörällä kulku on kielletty. Pari kertaa nostettiin pyörät aidan yli, että päästiin jatkamaan rännillä.

Kauheaa touhua. Ihan kun olisi tullut yllätyksenä. Ollaanhan joskus reilu kymmenen vuotta sitten haettu samoja pyöräreittejä, matka oli tosin silloin päinvastaiseen suuntaan kuin nyt. Eikä löytynyt silloinkaan helpolla. Eikä ole maailma sen suhteen muuttunut mihinkään, ei ainakaan helpompaan pyöräilijöille.

Meillä meni koko päivä muutaman kymmenen kilometrin matkaamiseen. Ihan oma lukunsa olikin sitten Fuengirolan kulmilta nousu tänne Mijakseen.

Nousua oli vajaan kymmenen kilometrin matkalla tuolta merenpinnan läheisyydestä 450 metriin. Pahimmillaan jyrkemmät kohdat olivat 13 prossaa tai jopa enemmänkin. Tuntui ja näytti pystyseinältä. Jari polki koko matkan välillä leväten, minä aina kun tuuli oli myötäinen ja sain pyörän polkaistua vauhtiin. Meno oli sellaista, että kun minä kävelin, Jari ajoi takana eli vauhti ei todellakaan päätä huimannut. Busseja, henkilöautoja ja prätkiä viiletti molempiin suuntiin. Pyöräilijöitä ei näkynyt.

Mutta täällä sitä nyt kuitenkin ollaan, kauniissa ja sokkeloisessa kaupungissa, jonka historia ulottuu tuhansien vuosien taakse aikaan ennen Rooman valtakuntaa. Hallinnollinen alue rajoittuu etelässä Välimereen ja pohjoisessa Sierra de Mijas -vuoristoon. 

Historiallinen keskus, Mijas Pueblo, sijaitsee vuoren rinteellä yli 400 metriä merenpinnan yläpuolella ja se kuuluu Andalusian valkoisiin kyliin.

Voipi olla, että jos yhtään oltaisiin tiedetty ja/tai osattu reittiselosteiden rastittavuudesta lukea, olisi jätetty tämä Mijas väliin ja näkemättä.

Hostelli löydettiin pitkän etsimisen jälkeen ja nyt ollaan syöty ja juotu, ihasteltu kaunista kaupunkia ja kohta käydään nukkumaan. 

Huomenna lähdetään aamusta kohti Malagaa ja lento Suomeen on torstai-iltana. Niin se kolme viikkoa on vierähtänyt mukavasti itseään rääkäten ja maisemista ja kauniista kylistä ja kaupungeista nauttien.

Sää oli tänään aiempien päivien tapaan todella tuulinen ja Välimeri vaahtosi. Suuremman osan matkaa se oli meille myötäinen. Ainoastaan tänne kaupunkiin noustessa ja vuoren rinnettä kiemurrellessa se oli välillä vastaan, välillä puhalsi takaa. Lämpötila oli aamun +17 päivän reippaaseen helteeseen. Illalla täällä Mijaksessa oli kylmä tuuli ja lämpötila reilu +20.

Ronda - San Pedro Alcantara (Marbella) / 47 km

su 19.5.2024

Nyt ollaan Välimeren rannalla, lähes. Kun aamulla Rondasta lähdettiin, lämpötila oli +10. Onneksi on merinovillaista ja pitkälahkeista, toisin kuin tuolla puolisollani. No kuumahan se tuli melko pian, kun lähdettiin kapuamaan vuoristoon. Täällä on niin jylhä ja kaunis vuoristo, että sanattomaksi vetää. Huikean kauniit maisemat.

Serradia de Ronda on suosittu alue, joka sisältää Sierra de Grazaleman luonnonpuiston että Sierra de las Nievesin. Rondan kaupunki on hallinnollinen keskus korkealla tasangolla ja sen ympärillä on lukuisia pieniä, valkoisia kyliä.

Nousu alkoi heti kun kaupungista lähdettiin, yhteensä vajaa 600 m. Nousut olivat melko loivia ja korkeimmillaan oltiin noin 1200 metrissä. Omituinen nousuissa koettu harha on se, että nousu näyttää laskulta ja niin siihen sitten suhtautuukin kunnes totuus valkenee. Tosissaan vääntää eikä oikein tapahdu mitään. Tuossa ylimmäisessä kuvassa noustaan noin 2 prosentin mäkeä vaikka alamäeltä näyttää.

Tie oli hyväkuntoinen ja liikennettä paljon. Erityisen paljon oli prätkiä, joiden vauhti hirvitti etanan vauhtia etenevälle. Tuossa "maisemakuvassa" ylhäällä vasemmalla on varoituksen ja muistutuksen sana prätkäkuskeille, että ko. tieosuudella on viimeisen viiden vuoden aikana tullut kuusi uhria.

Kun noususta oli selvitty, alkoi 21 kilometrin lasku tuhannesta metristä lähes nollaan. Ja siinä ei huilipaikkoja ollut ja jos oli, ei uskaltanut autojonon takia pysähdellä. Autot tulivat meidän perässä ilman tööttäyksiä niin kauan että pääsivät ohi. Pyöräilijöitä nähtiin kymmenkunta, yksi matkapyöräpariskunta.

Nyt on sekin sitten koettu, että yksi saksalaisnainen tuli matkalla taukobaarissa kysymään, että mistä tullaan ja mihin mennään, kuinka paljon me päivässä yleensä pyöräillään. Ja kun sen kuuli kysyi, että minkä ikäinen minä olen ja kun sen kuuli, oli pöyristynyt. Oli todella ihmeissään siitä, että tällainen mummo tekee pitkiä pyörämatkoja ja jalka enää yleensäkin nousee satulan ja pakkarin yli. No kyllä sitä itsekin aina välillä asiaa ihmettelee, kun täällä puolikuolleena kampeaa mäkiä. Mutta olen kyllä kaiken kaikkiaan selvinnyt tästäkin ihan hyvin ja palautunut päivän rasituksista nopeasti.

Täällä rannikolla on hillitön tuuli, lähes myrskyinen. Lämpökin on noussut noin +30 asteeseen, puolipilvistä.

Ja vielä ihan lopuksi: Sydämelliset onnittelut meiltä kahdelta tuoreelle hääparille. Kaikkea hyvää teille, kauniita kesäpäiviä ja auringon paistetta. Kunhan kotiudutaan, pikkaisen juhlistetaan.

Alcala de los Gazules - Cortes de la Frontera / 55 km

pe 17.5.

Olipa päivä: nousua 1300 m; lasku 740 m. Satoi muutama tunti ja tie oli paikoitellen todella huonokuntoinen. Renkaan meneviä reikiä poikittain ja pitkittäin. Liikennettä onneksi vähän.

Aamulla lähdettiin aikaisin koska odotettavissa oli niin sadetta kuin nousuakin. Syötiin aamupala ja yksi leipäpala kuppilassa keskellä ei mitään. Muita baareja kaupoista puhumattakaan ei meidän kohdalle osunut. Oltiin onneksi ostettu pari banaania, suojakeksejä ja pähkinöitä, joilla sitten illalla itsemme täytettiin.

Maisemat olivat mitä upeimmat. Vuorenhuippuja ja vehreitä laaksoja, asumuksia ei lainkaan. Nousut olivat loppujen lopuksi niin raskaita, että osan taas kävelin. Jari polki kaikki. Kaipa tuo luonnon kauneus on se, joka meidät saa tänne palaamaan vuosi toisensa jälkeen. Vaikka päivän jälkeen on niin uupunut ja aamulla jalat huutavat armoa kun lähtee polkemaan.

Meidän majapaikka oli Cortes de la Fronteraa muutama kilometri aikaisemmin leirikeskuksen mökki. Kaikki vaateet päälle, paleli pyöräilyn jälkeen eikä kuuma suihkukaan auttanut. Leirikeskuksessakaan ei ollut mitään mistä ruokaa olisi voinut ostaa, joten vedettiin suolakeksit naamaan ja käytiin nukkumaan.

Sää oli sateinen, lämpöasteita +13-20.

Cortes de la Frontera - Ronda / 35 km

la 18.5.2024

Aamu lähti käytiin alamäellä kohti Rondaa. Siihen se riemu sitten tyssäsikin, koska sitten noustiin sieltä laaksosta korkealle. Nousuja 790 m; laskuja 760 m. Maisemat muuttuivat aina vaan upeimmiksi ja tavallaan karuimmiksi.

Olin niin loppu, että kävelin monta pätkää. En pitkiä, mutta kävelin kuitenkin. Ei helppo tapa edetä sekään. Tänne Rondaan kuitenkin polkaisin jonkinlaisella tyylillä, etten nyt ihan hinannut itseäni ja pyörääni viimeisin voimin perille.

Meidän syömiset on parin viimeisen päivän aikana ollut taas retuperällä. Kulutettu on kuitenkin valtavasti ja kun ei edelleenkään osata varautua siihen, että mitään kauppoja tuskin tuolla vuoristossa on, mitään syömistä ei yksinkertaisesti ole. Onneksi nyt on vesi, tuoremehu ja Cokis riittänyt joka päivä.

Täällä Rondassa on valtavasti turisteja. On kyllä ihan vaikea liikkua tuolla keskustassa. Meidän majoitus on vähän sivussa mutta lyhyen kävelymatkan päässä ruuhkaa.

Huomenna lähdetään kohti Välimerta. Ensin noustaan vähän yli tuhanteen metriin ja siitä lasketaan alas, toivottavasti menee näin.

Tänään aamulla +13, nyt ehkä reilu +20, aurinko paistanut koko päivän ja tuuli ollut milloin mistäkin suunnasta meihin nähden.

Äidille kiitos terveisistä. Täältä tullaan kotia kohti hiukset hulmuten, meillä kaikki hyvin.

Caditz - Alcala de los Gazueles / 47 km

ke & to 15.-16.5.2024

Eilen Caditzissa aamulla lähdettiin kävellen kiertämään kaupunkia, lähinnä rannikkoa. Aamu oli lähes kylmä ja sai laittaa pitkähihaista päälle, että tarkeni eikä sittenkään oikein. Lämpötila oli +13 ja päälle todella kova ja kylmä tuuli mereltä. Kun tuulelta pääsi suojaan, sää oli ihan hyvä, muuten hytisi.

Käytiin majapaikassa hakemassa pyörät ja lähdettiin kiertämään rannikkoa. Lounastettiin mukavassa perheravintolassa, jossa vanhempi isäntä toimi sisäänheittäjänä ja päällepäsmärinä. Saatiin pyörät ravintolan sisään lounaan ajaksi. Ulkona oli sen verran kylmä, että syödä siellä ei voinut. 

Vähän nolotti kävellä kaupungin kaduilla, kun siellä oli liimailtu seiniin lappuja, joissa kehotettiin turisteja häipymään. Ymmärrän oikein hyvin paikallisten ajattelun, onhan siellä kadut tungokseen asti turisteja varmasti ympäri vuoden. Mutta toisaalta turismi tuo työpaikkoja ja paljon maksavia asiakkaita kaupunkiin. Kaksipiippuinen juttu, mutta kyllä meitä hävetti olla se turisti, jonka toivottiin ottavan kamppeensa ja lähtevät lätkimään.

Illalla vielä käytiin rautatieasemalla mukamas ostamassa liput tämän aamun junaan Puerto Realiin. Siellä lippujen osto toimii niin, että junaan johon olet menossa, lipun voi ostaa aikaisintaan kaksi tuntia ennen lähtöä. Ei siis onnistunut.

Eilen illalla laitettiin herätys täksi aamuksi hyvissä ajoin, että päästään Puerto Realiin ennen kuin työmatkalaiset tulevat ja junat ovat täynnä. Pompattiin pystyyn jo ennen kello kuutta, pakattiin pyörät ja lähdettiin lipun ostoon. 

Juna lähti kello 7.10, ei ollut ruuhkia ja kaikki meni paremmin kuin hyvin. Mitä nyt pääteasemalla jouduttiin kantamaan pyörät laukkuineen muutama kymmenen porrasta, koska hissiin fillareita ei saanut mahtumaan. Siitä jatkettiin aamupalalle ja sitten kohti Alala de los Gazulesia.

Nyt sitten ollaan Alcala de los Gazules -nimisessä kylässä, joka ei ole virallisesti Andalusian valkoisia kyliä vaikka niin saattaisi luulla. Kylä sijaitsee Sierra de Cadizissa, jonka alueesta suurin osa kuuluu Sierra de Grazaleman suojeltuun luonnonpuistoon.

Tänne tullessa ajeltiin pitkiä, loivia nousuja ja laskuja ja niitä oli paljon. Tien kunto ei ollut paras mahdollinen, mutta liikennettä ei kauheasti ollut. Kauniita vihreitä maisemia, paljon tuuli- ja aurinkovoimaloita. Itse kylään tultiin tuolta isommalta tieltä jyrkkää (18-19 %) nousua, jonka Jari ajoi välillä huilaten. Minä kävelin suosiolla enkä uskaltanut edes pysähtyä huilaamaan, koska pelkäsin että pyörä karkaa jos löysäilen.

Nyt ollaan noin puolivälissä kylää, josta löytyy kaupat ja kapakat sekä tämä meidän hotelli. Ei tämä mikään pieni kylä ole, levittäytynyt laajalle alueella vuoren rinteeseen ja asukkaitakin 6000. Kirkon torni näkyy tuolla huipulla valkoisten talojen keskellä, mutta ei edes aiota kiivetä sinne.

Huomenna meitä odottaakin sitten hitonmoinen urakka kohti Rondaa vaikka sinne saavutaankin vasta lauantaina. Matkaa tulee noin 60 kilometriä, nousua paljon, laskua jonkin verran. On luvattu vesisadetta.

Lebrija - El Cuervo - Jerez de la Frontera - Cadiz / 36 km

ti 14.5.2024

Aamulla koleassa säässä lähdettiin polkemaan kohti Jerez de la Fronteraa. Oli pitkiä, loivia nousuja ja laskuja, maalaismaisemaa siihen saakka kunnes saavuttiin Jerezin esikaupunkiin. Eilen eikä tänäänkään ollut oikein minkäänlaisia opasteita eri kylistä seuraaviin joten gepsin ja/tai mapsin turvin mentiin.

Yksi pyörä oli lisääntynyt majoituspaikan pyöräparkkiin vaikka meidän matkalla matkafillaristeja ei ole juuri näkynyt. Mutta kyllä niitä näyttää liikkeellä olevan. Taitaa vain tuo päivärytmi olla jotain ihan muuta kuin meillä.

Joka tapauksessa, kun Jereziin saavuttiin, etsittiin rautatieasema ja ostettiin liput tänne Cadiziin. Toista kertaa meitä ei käännytetä pois sen vuoksi, että kantti ei kestä edetä. En kyllä oikein edes tiedä, kuinka tänne pyörällä pääsisi. Ainakaan turvallisen oloisesti. 

Pari siltaa tulee tuolta Jerezin suunnalta, mutta eiköhän ne ole autoille tarkoitettuja. San Fernandosta tultaessa Cadizin erottaa kapea kannas, joka pitkin me silloin joskus yritettiin laihoin tuloksin. Juna kulki sen kautta.

Pyörät sai kuljettaa junassa ilmaiseksi, matka kesti noin 45 minuuttia ja juna oli melko täysi mutta perille päästiin. Cadizin päässä samassa junassa tuli kalifornialainen fillaristi, joka oli lähtenyt reissaamaan Leonista ja matka jatkui Cadizin kautta Nizzaan Ranskan puolelle. Hän oli pyöräillyt paljon ja piti erityisesti Espanjassa pyöräilystä. 

Matkaajalla oli pakaaseja ihmeen vähän matkan pituuteen verrattuna ja siihen, että hän yöpyi teltassa. Hänellä oli oivallinen lieri kypärän ympärillä, joka suojasi auringolta ja tarvittaessa myös sateelta.
Me kaksi löydettiin ihmeen hyvin meidän hostelli kapealta kadulta läheltä keskustaa. 

Saatiin kahden makuuhuoneen ja keittiön huoneisto ehkä alakerroksissa olevan rempan vuoksi, en tiedä. Mitäpä sitä kyselemään tuollaista asiaa, meille se sopi oikein hyvin.

Ollaan tehty pari kierrosta tuolla kaupungilla ja aamulla lähdetään pidemmälle, kävellen. Pyörät saavat olla varastossa torstaiaamuun saakka, jolloin matka jatkuu. 

Täällä ei ole mikään hellekeli, johtunee merestä. On kylmä ja kostea tuuli, mutta onneksi on lämmintä vaatetta mukana. 

Tämä Cadiz on yksi Euroopan vanhimpia asuttuja kaupunkeja ja se sijaitsee Atlantin valtameren rannalla. Kaupunki on näytellyt tärkeää roolia nykyisen Espanjan valtion historiassa. Kristoffer Kolumbus purjehti 1400-luvun lopulla toiselle Amerikan-löytöretkelleen Cadizista, joka oli tuolloin tärkeä satamakaupunki. 

Turismi on yksi Cadizin alueen tärkeimmistä elinkeinoista. Aurinkoinen ja lämmin sää, yhden Espanjan hienoimmista hiekkarannoista ja rikas historia ovat kaupungin vertonauloja. Kaupunki tunnetaan myös flamencon yhtenä kotipaikoista.