25.08.2019 / 17. pvä / Ripoll - Manlleu / 45,3 km

Hyvin nukutun yön jälkeen - vaikka epäilyksiä oli, koska hostelli kävelykadun varrella - lähdettiin liikkeelle meidän aikataulujen mukaan myöhään eli vasta klo 9. Aamupala Ripollin paikallisessa kuppilassa.

Tähän päivään mahtui tyrimisiä enemmän kuin mihinkään muuhun päivään tai kaikkiin aikaisempiin yhteensä. Ripollista kun ei näyttänyt hyvää - tai olevan reittiä ollenkaan kohti Mannleuta - löytyvän millään, lähdettiin sitten Google mapin ja varmaan gepsinkin opastamana hiekkatietä. Tielle oli toki viitat kävely- ja fillari-ihmisille.

Hiekkatie - isoja kiviä, pieniä kiviä, sateen jäljiltä syviä uria, irtohiekkaa ja kaikkea mahdollista - jatkui aina reilusti yli yhdeksän kilsan ja aikaa tämän kaiken selvittämiseen meni varmasti pari tuntia. Ne harvat alamäet, joita matkalla oli, menivät taistellessa kaatumista vastaan ja kiven murikoita väistellen.

Ensimmäinen ns. kylä Llaes tuli ja sen jälkeen alkoi betonilaattatie. Jyrkkiä nousuja oli paljon ja yhtä jyrkät alamäet menivät jarrutellessa, koska betonilaatat olivat todella epätasaisia ja laattojen välissä oli rako. Kädet oli muusina jo hiekkatien jälkeen mutta lopullinen silaus niille tuli laattatiellä. Kansallispuistomaisemaa, vehreyttä ja rauhallisuutta riitti.

Pikku-Inkku oli Huvila-teltassa Kikattavan Kakkiaisen keikalla ja hänen riemunsa sieltä kuvin ja videoin oli ainoita hauskoja hetkiä em. reitillä. Olin aivan puhki.

Seuraavana oli Santa Maria de Besora kylä ja sieltä alkoi hyväkuntoinen tie kohti ihmisasutuksia. Ja siellä sai ekat Cokikset! Tätä tietä edettiin ja aikanaan saavuttiin Mannleun reunamille. Siellä tie oli poikki tietyömaan vuoksi. Päätettiin kuitenkin jatkaa työmaan läpi ettei tarvitse palata takaisin ja etsiä käypää reittiä ties mistä ja miten kaukaa. Pehmeää, upottavaa hiekkaa riitti. Jari ajoi edellä ja pölypilvi jäi jälkeen, kun hän eteni omalla vauhdilla minkä pystyi. Minä talutin, kun en muuhun pystynyt.

Pölisevää tien pohjaa ei onneksi kilometrikaupalla riittänyt ja kun päästiin sitten oikealle, päällystetylle ja muidenkin käyttämälle tielle ja Mannleuhun, kurvattiin suoraa tietä autojen pesupaikalle pesemään fillarit ja meidät. Oltiin haaruksia myöten pölyn peitossa eikä kehdattu hotelliin tai edes kaupungin kaduille sen näköisinä mennä.

Mutta ei jotain niin surkeaa ettei päivään mahtuisi aina positiivisiakin asioita. Ja se ihanuus on nyt se, että Nairo voitti Vueltan tänään. Ei nähty tv:stä tätä, mutta sain viestin mistä suuri kiitos.

Nyt ollaan Hotel Torresissa, joka on siisti ja kiva paikka. Ajovermeet on pesty, kengät kuivumassa. Käytiin syömässä tuolla hiljaisessa kaupungissa matkamiehen eväät: ranskalaisia perunoita, paistettuja kananmunia ja pekonia. Kyytipojaksi viiniä ja olutta. Kyllä nyt jaksaa ja elämä palaa uomilleen. Tämän reissun viimeiset päivät alkavat olla käsillä. Kohtahan alkaakin kauhea stressi Barcelonan lentokentän touhuista, että kuinka meidän ja meidän pyörien käy ...

Aurinkoista, aamulla +13/päivällä +39