6.pvä / 02.07.2021 / Ivalo - Saariselkä - Tankavaara / 68,3 km

Ivalo - Saariselkä osuus oli mielenkiinoista ja vaihtelevaa maastoa ja varsinkin monen kilometrin loiva nousu Urupäälle toi tunteen, että nyt ollaan Lapissa. Kauempana rinteissä näkyi suuria porotokkia, joita oli myös matkanvarrella monessa paikkaa. 4-tien piennarta ajettiin myötätuulessa ja lisävauhtia toi paarma-armeija, joka seurasi meitä koko matkan.

Eilen ilta meni sängyssä väännellen, koska oli niin kuuma ja siihen pieneen sievään mökkiin paistoi isosta ikkunasta aurinko koko illan. Herättiin vasta aamuseitsemän jälkeen, keitettiin puurot ja lähdettiin innokkaina - kuten joka aamu - jatkamaan matkaa.

Tullessa pysähdyttiin Saariselällä ja käytiin syömässä siellä. Nousuista, laskuista, sateesta, helteestä tai myötä/vastatuulesta huolimatta meidän keskituntinopeus on ollut joka päivä vähintään 15 km/h. Ihmettelen, että näin hyvin on mennyt. Me ollaan ajettu ehkä noin 1/4 osa suunnitellusta noin reitistä eli taivallettavaa vielä on.

Nyt ollaan Tankavaaran kultakylässä. Meillä on sellainen savulle tuoksuva ulkoa laudoitettu hirsimökki, ihan kuin savotassa oltaisiin. Vähän tästä pohjoiseen oli Petronellan pysäkki, mutta eipä pysähdytty, koska oli kansoitettu muiden matkalaisten toimesta. Petronellahan oli daami, joka taisi viilata kullankaivajia kahvinkeittotaidoillaan pahasti linssiin. Petronellasta olen kirjoittanut joskus aiemmin Lemmenjoki -vaelluksen yhteydessä.

Käytiin katsomassa kultaa huuhtovia turisteja. Olisi se ollut niin hienoa, että joku olisi saanut suuremman klöntin kun niitä, joita tihrustetaan silmälasit päässä eikä sittenkään tahdo nähdä. Siltä seisomalta olisin hypännyt mukaan huuhtomaan ja tänne jäänyt.

Jari herkkänä hetkenä livahti Ivalossa kauppaan ostamaan tuon langattoman kovaäänisen pyörän pakkarille. Nyt kuunnellaan uutisia ja musaa ajaessamme ja kiroillaan railakkaasti, että mistä hitosta ovatkaan löytäneet ne kaikki biisit, mitä radiossa soitetaan.

Huomenna aamupalan lähdetään kohti Lokkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti