Marjastusta, Savon reissu ja kohta Kuusamoon

30.7.2021

Nyt alkaa Jarin lomat olla kohta takanapäin, enää viikko ja sitten se on siinä! Voi surku. Ehditään kuitenkin vielä junnujengin kanssa muutaman päivän Kuusamon ja Rukan keikalle.

Kun tultiin fillarireissulta kotiin, seuraavat päivät keiteltiin mansikkahilloa ja pakastettiin niitä talven varalle. Sitten käytiin poimimassa muutama litra vadelmia, joille tehtiin kuten mansikoillekin. 

Parina aamuna käytiin mattopyykillä tuolla Keravan mainiolla matonpesupaikalla. Ja sitten lähdettiin Savoon.

Savossa helteet edelleen jatkuivat ja vietettiin aikaa lähinnä järvellä kalastaen. Eikä turhaan. Saatiin hienoja, suuria ahvenia. Laskettiin verkot sopuisasti ja saatiin yksi yli kilon painava ahven. Muuta verkoista ei tullut. Eikä tullut pohjaongellakaan eikä heittämällä parina viimeisenä päivänä. Mutta ei haittaa, saatiin kalaa syödäksemme ihan riittävästi.

Nyt ollaan taas pari päivää kotona ja sitten kohti Kuusamoa.

Onhan tässä myös seurattu olympialaisia lähinnä radiota kuunnellen. Ja mikäpä ei ole ollut kuunnellessa, kun loistavat selostajat ovat raportoineet tapahtumia. On itketty muutama kerta Matti Mattssonin tietä pronssimitalistiksi ja peukutettu urheilijoita lajista riippumatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti