Ronda - Alozaina / 47 km -- Alozana - Malaga / 51 km

3.9.2022

Ei ihan nappisuoritus ollut tuo meidän eilinen Vueltan lähdön katselu. Oltiin näet ihan väärän kadun varressa. Kadun, jossa vipinää kyllä riitti mutta kuskeja vähemmän. Vähän ihmeteltiin, kun kaikki ihmiset jatkoivat matkaa ohi meidän mutta ei kertaakaan edes tullut mieleen, että nyt ei kaikki ole kohdallaan. Kun viimeinen lopulta tajuttiin, että ihan turhaan odotellaan, lähdettiin jatkamaan matkaa ja sieltähän ne kilpailijat pullahtivat meidän eteen, liikenneympyrässä. Minua ei niinkään harmittanut, Jaria kyllä.

Siitä sitten aikanaan jatkettiin matkaa ja olikin sellainen nousu/laskuetappi, että itku oli lähellä. Luovuttaa ei voi, koska kukapa minutkaan sieltä hakisi, joten jatkettava oli. Jotenkin olin asennoitunut, että melko helppo päivä edessä ja kun nousua olikin kilometrikaupalla korkeuksiin, tuntui ettei vaan jaksa. Enkä kaikissa nousuissa jaksanutkaan, kävelin.

Matkalla nähtiin brittipyöräilijöitä, jotka roudattiin ylös autolla ja sieltä he sitten tulivat alas hulppeata vauhtia hienoa tietä. No, onhan sekin tietysti kokemus mutta ei meitä varten, se on selvä. Vaikka kuinka vaikeaa olisi.

Majoitus Alozainassa oli oikein mukava, joskin ilmaistointi puuttui, ropeli löytyi kyllä. Yleensä majoittaudutaan hyvissä ajoin, että ehditään syömään ennen siestaa. Nyt heilahti siestan puolelle johtuen tuosta Vuelta -hässäkästä.

Alozaina on pieni, reilun 2000 asukkaan kaupunki ja se on yksi kahdeksasta valkoisesta kylästä, jotka "vartioivat" Sierra de las Nieves'tä. Maisemat muuttuivat, oltiin keskellä vuoristoa. Upeita, pyöreämuotoisia kallioita joka puolella. Noustiin lähes 1200 metriin ja kun sieltä lähdettiin alaspäin, olihan se mitä hienoin fiilis. Koskaan en ole niin mutkikasta vuoristotietä ajanut niin monessa kerroksessa kuin alas laskiessa tuolta. Kokemus oli hieno joskin pelotti että jarrut pettää.

Tänään lauantaina lähdettiin kohti Malagaa, viimeistä "etappia". Majoituspaikan isäntä ohjeisti meitä tievalinnan suhteen, että kun mennään sinne ja sinne, edessä on pelkkää alamäkeä. No mentiinkö ohjeiden mukaan? Ei. 

Edessä oli toistakymmentä kilometriä hiekkatietä - jos sitä edes voi tieksi sanoa - keskellä lammaslaumojen, enduropyöräreittien ja maastojen osalta nousujen ja laskujen, jotka olivat rosoisuudeltaan reissun paskimmat. GoogleMapista oltiin katsottu, että tämä meidän valitsema reitti on nopein ja lyhyin vaikka sitä ei paperikartassa näkynytkään.

Jari, joka yleensä ajaa aina takana sai vauhtia polkemiseen ja pyyhälsi vauhdikkaasti ohi kivistä ja montuista välittämättä, kun kaksi isoa, vihaisen kuuloista ja näköistä koiraa räksytti ja juoksenteli vierellä - aidan toisella puolella kylläkin.

Nyt ollaan kuitenkin onnellisesti päästy tänne Malagaan. Ollaan majoituttu, käyty syömässä ja kävelemässä ympäri kaupunkia. Ollaan kysytty taksikuskilta, voidaanko mahdollisesti etukäteen varata tilataksi tiistaiksi, että saadaan pyörät kentälle. Kaikki olisi senkin osalta kunnossa, kun vielä löytyisi laatikot, johon ne pakata.

Seuraavat pari päivää ja varsinkin yöt ovatkin stressaavia, kun mietin pyöräien saamista koneeseen. Hitto, että aina on jotakin säätämistä. Pitäisi vaan ottaa rennosti, kokemuksiahan ne kaikki vaan ovat joita on kiva - ehkä - muistella.