Zahara - Ronda / 40 km

1.9.2022

Lähdettiin Zaharasta aamulla kahvin, churrojen ja eturenkaan vaihdon jälkeen matkaan. Ja jos illalla tänne kyläänn oli järkyttävä nousu, aamulla se oli sitten pelottava lasku. Ylhäältä olisi ollut mahdollisuus tulla alas kahta eri tietä, mutta me valittiin varuudeksi sama jota noustiin vaikka mutkan tekikin. Se oli leveämpi vaikka vastaantulijoita tai ohittavia autoja olisi ja tulisi. Toinen oli kapea, muutaman metrin levyinen ja liikennevaloin varustettu mielenkiintoisen näköinen ränni.

Enpä paljoa laskuosuudesta päässyt nauttimaan jarrut pohjassa joka ikisessä suoran pätkällä ja mutkissa. Mutta alas vaan onnellisesti tultiin, välillä 18 prossan laskua, ja lähdettiin jatkamaan matkaa samaa tietä mitä oltiin edellispäivänäkin kuljettu.

Tie kulki vuorien lomassa ja nousua oli ihan koko matkan. Onneksi kilometrejä kertyi vain nelisenkymmentä, mutta kyllä niissäkin veivaamista oli. Nousuissa on useasti kaksi kaistaa ylösmenijöille ja jäljellä oleva matka on oikein liikennemerkein merkattu aina puolen kilometrin välein. Ei naurata kun jäljellä vielä 4 km ja loppumatkan voimista ei tietoakaan. Osan kävelin mutta ei se helppoa ole sekään, pohkeissa tuntuu.

Sää oli aurinkoinen ja lämpöäkin riitti, +34.

Tänne Rondaan tultiin ihan varuiksi kiertäen koko kaupunki - kun ei huomattu ajoissa kääntyä. Hotelli löytyi ihmeen helposti ja se on lähellä tuota rotkoa, vain puiston läpi kävely.

Täällä on tämän viikon jonkinlaiset flamenco-festarit meneillään ja se näkyy vahvasti katukuvassa sekä pukeutumisessa että musiikissa. On hevoskärryjä ja suloisia pieniä tyttöjä ja poikia pukeutuneena flamenco-asuihin. Koko iltapäivän ja illan oli riemu ylimmillään ja kadut täynnä turisteja ja paikallisia. Lauantaina tulee härkähässäkät.

Tehtiin pieni kierros tuonne rotkon reunalle ja pyörittiin härkätaisteluareenan ja kävelykatujen tuntumassa, syötiin herkullista paellaa ja juotiin viinit.

Tänään torstaina lähdettiin hyvissä ajoin liikenteeseen ensin aamiaiselle ja sen jälkeen suunnattiin sillan yli tuonne historialliseen Rondaan. Mukulakivikatuja, joilla on hankala kävellä paljasjalkakengissä. Iltapäivällä etsittiin Vueltan lähtöalue, löytyi. Flamenco-meno jatkuu.

Täällä on sää ollut tänään pilvinen ja iltapäivällä satoi. Toivottavasti huomenna, jolloin meillä lähtö on taas edessä, olisi pilvipoutainen ja myötätuulinen!

Reissu lähenee loppuaan. Päiviä on mennyt vaikka kuinka monta, viikkoja 4,5. Vähän alkaa kyllä koti-ikävä jo olla, mutta on meillä kyllä ollut mahdottoman mielenkiintoinen matka. On nähty ja koettu paljon ja kaikki on mennyt oikein hyvin. Huomenna suunnataan Alozainaan, johon reittiohjeiden mukaan näyttäisi tulevan melkoinen koettelemus jälleen. Mutta ensin tsekataan, ainakin osittain, Vueltaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti