Karmea ajopäivä

La Cabrera - Manjiron - Horcajo de la Sierra - Somosierra - Santo Tome del Puerto / 54 km

To 25.5.2023

Oikein hyvin nukutun yön jälkeen sännättiin innosta puhkuen ajamaan: ensin aamiainen La Cabreran pienessä kylässä, sitten kohti uusia seikkailuja.

Kartta näytti melkoi pitkän kierroksen tänne Santo Tome del Puertoon, joten otettiin ohjat omiin käsiin ja päätettiin ajaa moottoritien vierustaa huoltotietä, jos muuta ei löydy. Ihan kivasti lähti matka, paljon nousuja ja paljon laskuja, maalaismaisemaa. Ei ensimmäistäkään kauppaa mutta muutama baari, joissa käytiin huilaamassa ja juomassa. Intoi alkoi hiipua melko pian kun kävi selväksi, että nousuja riittää kaikkiaan reippaasti yli 1000 metriä. Korkeimmillaan keikuttiin 1440 metrissä ihan tässä lähellä. Onhan siinä laskuakin, mutta ei kyllä edes ehdi palautua nousun rasituksista kun alkaa jo uusi nousu. Jari polki kaikki nousut, minä kävelin osan kun en vaan jaksanut.

Sää täällä oli ihan ok: puolipilvistä ja lämpötila alle +20, kovaakin vastatuulta osittain. Laskuissa piti laittaa merinovillaista päälle, nousuissa ottaa pois. Huomiseksi on luvattu sateita, joita tosin on säätietojen mukaan ollut tulossa jo koko viikon. Ei onneksi ole kohdattu.

Sellainen juttu vielä, että kun ajeltiin moottoritien vieressä kulkevaa tietä, joka oli hiekkatie. Loppupeleissä me ei päästy siltä tieltä sinne minne piti kuin ylittämällä sen ja moottoritien välinen korkea aita. Ensin laukut, sitten minä, sitten pyörät ja lopuksi Jari. Hyvin meni vaikka käärmeet ym. petoeläimet pelottikin. Onneksi ei poliiseja näkynyt, vielä.

Poliisien aika koitti melko pikaisesti eli siinä vaiheessa kun huristeltiin viimeisiä kilometrejä kohti hotellia hurjaa alamäkeä moottoritietä (autovia) pitkin ja moottoripyöräpoliisit ohitti meidät, näytti että nyt sivuun ja laittoi siniset valot vilkkumaan. Arvattiin, että seuraavassa risteyksessä meitä ollaan vastassa ja niinhän siinä kävi. Selitettiin, että tultiin edellisestä liittymästä ja seuraavasta poistutaan koska muutakaan vaihtoehtoa hotelliin pääsylle ei ole. Ymmärsivät asian todeten, että autovialla ajo on todella vaarallista polkupyörillä. Sehän me tiedetään oikein hyvin mutta kun muuta vaihtoehtoa ei ollut. Päästiin lopulta hotellille ehjin nahoin.

Että sellainen ajopäivä meillä. Mitähän huominen tuo tullessaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti