Montreal del Campo - Torrelacarcel - Torremocha de Jiloca - Teruel / 53 km

Teruel - Villastar - Libros - Los Mudos - Casas Altas - Santa Cruz de Moya / 60 km

13.6.2023

Eilinen päivä Montreal del Camposta Terueliin ei inspiroinut ainakaan maisemiensa puolesta. Tasaista tietä tai maltillilsta nousua, käytiin kuitenkin yli tonnissa. Kyliä harvakseltaan, liikennettä vähän ja ajettiin ison valtatien vieressä osa matkasta.

Terueliin saavuttiin ukkosenjyrinän saattelemena ja valtavan mustat pilvet selän takana. Ehdittiin syödä keskustassa, majoittua ja sitten alkoi kaatosade ukkosineen. 

Vettä ja rakeita tuli niin että kadut tyhjenivät ihmisistä ja vesi lainehti. Sade lakkasi hetkeksi ja me lähdettiin kaupungille kävelemään ja jumituttiin baariin sateen alettua uudestaan. Siinä hurahti tunti jos toinenkin ja kun vähän hellitti, hipsittiin kohti majapaikkaa. Lämpötila laski +16 asteeseen.

Meillä olikin oikein mahtava ja viihtyisä huone aivan kaupungin laitamilla todella vanhassa talossa. Siinä oli vanhoja kattomaalauksia, jotka oli rempan aikana kaivettu jälkipolvien ihasteltavaksi ja näkyviin. Kaikki ovet ja ikkunat olivat varmasti jo vuosikymmenien - ovet ehkä vuosisatojen - takaa mutta hyväkuntoisia.

Tänään tiistaina lähdettiin sellaisella tohinalla jatkamaan matkaa ja syöksyttiin ulos kaupungista ilman aamiaista. Oletettiin, että onhan niitä paikkoja. Ei ollut ihan lähellä, mutta sellainen onneksi löydettiin muutaman kymmenen kilometrin päästä Librosin kylästä.

Aamusta alkaen ihan majoitukseen saakka maisemat olivat niin mykistävän kauniit, että sanattomaksi veti. Molemmin puolin kohosi vuori ja nähtiin mm. kauriita loikkimassa kallion lohkolta toiselle. Sekaan mahtui myös vihreää luontoa ja se linnunlaulun määrä oli kerrassaan upeaa.

Tie, jota aluksi ajettiin oli sen verran isompi, että siinä oli reippaasti sulkuviivan vieressä tilaa ajella. Mitä pidemmälle vuoristoon tultiin, sitä kapeammaksi tie kävi ja jouduttiin ajamaan muun liikenteen seassa. Liikennettä ei paljon ollut, mutta ihmettelin niiden rekkojen määrää, että mistä olivat tulossa ja mihin menossa. Vai oliko rekkareitti joku oikotie jostakin johonkin. En tiedä, mutta niiden ohittelut pelottivat.

Sateiden jälkiltä oli paljon alueita, jotka olivat peittyneet veden alle ja purot tai joet, jotka tien reunassa kulkivat, olivat tupaten täynnä vettä ja niissä oli paikoin valtava virtaus. Täällä ehkä on noita sateita ollut enemmänkin, ainakin uutisoitiin muutamia päiviä sitten Valencian vesimassoista.

Sanottavammin ei ollut vaikeaa maastoa pyöräillä ennen loppuhuipennusta. Ensin mukavaa laskua ja ympärillä vuoristo. Sitä miettii jo nauttiessaan laskun hurmasta, että ilman nousua ja noiden vuorten ylitystä ei yli pääse. Ja sieltähän se nousu tuli, viimeiset kilometrit, jolloin jyrkkä ja kiharainen nousu alkoi. Nousu kiemurteli ainakin viidessä kerroksessa lyhyellä matkalla ja korkein kohta vajaa tonni.

Kävelin osan matkaa ja siinä pää punaisena pyörää työntäessäni mietin, että joko olen hitonmoinen kävelijä tai todella onneton pyöräilijä, koska vauhti oli kummallakin tyylillä melkein sama.

Nyt ollaa pienessä Santa Cruz de Moyan kylässä, joka sijaitsee Turian laaksossa. Asukkaita vähän yli 400. Pitäisi löytää ruokapaikkaa ja se saattaakin olla illan haastavin tehtävä.

Aamulla sää oli eilisen sateen jäljiltä kostea mutta aurinkoinen, vastatuulta. Aamun lämpötila +10 ja iltapäivällä +23. Alkoi sataa kun saavuttiin Santa Cruz de Moyaan. Huomenna pitäisi olla loistokeli ilman sateen uhkaa.